The Splits ja Euforia

Telakalla el�v�n musiikin osalta juhlittujen Naiskulttuurip�ivien rock-potkusta vastasivat garagepunkkiin luottava The Splits sek� Rauman alternative-ylpeys Euforia.

Piti oikein l�hte� palkkaduuneista etuajassa edellisell� nyssell� jotta ehtisi edes vilahdukselta n�kem��n illan ensimm�isen b�ndin. Sen verran nopeatempoista ja intensiivist� on nimitt�in my�s kotimaisen garagepunkin tulokkaan The Splitsin raipakat rallit ett� monibiisisemm�nkin keikan hoitaa aika nopeasti. Ehdin onneksi paikalle n�kem��n enemm�n kuin vain muutaman biisin ja neitonelikon toiminnasta j�i k�teen erityisesti laulaja-kitaristi Kiti Elorannan asiaan sopivan vittumaisen �rh�k�s laulutapa sek� perinteikk��n pelkistetyn garage-ry�n�yksen ajaton tenho. Ihan tasan samaltahan se - liven� vallankin - kuulostaa kuin viisisataa vastaavaa b�ndi� viimeisen 20 vuoden aikana jotka garagepunkin parista ovat aloittaneet eik� lavaliikek��n saanut aikaan juuri n�kyv�� riehakkuutta niin lavalla kuin sen ulkopuolella. Silti The Splitsill� on perushyv�n kohkauksen ohella iske� tiskiin my�s Crazy For Youn kaltaisia iskevi� hitinpoikia. Kuten taannoisella seiskallaan, lupaavaa. Muttei viel� paljastanut ett� taskusta l�ytyisi v�risuoran verran pikkuhittej�.

P��mielenkiinto illassa kohdistui siihen miten erinomaisen Apple Seeds-debyytin puolisen vuotta sitten julkaissut raumalainen alternative-nelikko Euforia saisi tiivistetty� soundillisen herkkyytens� Telakan lauteilla, miss� akustiikka ei aina ole ihan sielt� helpoimmasta p��st� ja yleis�n mukaan villitseminenkin p�ytiens� ja viinilasiensa ��rest� on haastavampaa kuin monella muulla areenalla. Sovitusten v�rikkyys ja laulut saatiin v�litetty� yll�tt�v�nkin hyvin, vaikka toki kun alternative rockista puhutaan niin s�r�kitaran runkkaaminen nyt vaan on aika kivaa. Silti kitaristi Hansu Lehtonen ja laulaja-kitaristi Mia Sk�n eiv�t soittaneet keikkaa tukkoon ja osasivat v�lill� olla repim�tt�kin kitaroitaan. Illan paras intensiteetti oli vallan ilman kitaroita fiilistellyll� Aeroplanell�, johon Hansu taiteili tummaa syntikkaa, rumpali Karoliina Laukola ja basisti Parelma Lehtonen hoitivat sykkeen ja Mian persoonallinen laulu p��si oikeuksiinsa.

Silti, jos koko keikka olisi soitettu samalla tavalla, ei Aeroplanek��n olisi erottunut yht� hienosti. Kyll� niill� kitaroilla tottakai avauksen paikkansa on ja ne tukevat toisiaan mukavan hengitt�v�sti ja avarasti. Ei olla ik�v�sti ruvella vaikka ollaankin jykev�sti s�r�ll�... Ehk� suurin toivomus olisi siin� ett� Mian ja Karoliinan toisiaan tukevat laulut saisivat viel� hiukan enemm�n tilaa my�s live-sovituksissa, ettei niiden tarvitsisi niin paljon kilpailla s�r�n kanssa kuin nyt paikoittain. Yhtye osaa olla tenhoavan l�sn� sovitusv�reill��n ja nyansseillaan, joten olisi kiva nauttia siit� viel�kin enemm�n my�s livemuodossa. Toki pit�� my�s rockata, eik� sek��n puoli perusteeton ole, jossa Laukolan laukkakomppi l�htee tahallaan kiihtym��n melkein tuplanopeuteen biisin loppua kohteen. Hyv�� ja hauskaa kliimaksia kelpaa seurata my�s yleis�n puolella. Mieleen j�iv�t mm. hienosti vuorolaulettu ja ilmeelt��n kipakan hilpe� Destiny�s Child, raukeampi fiilistely Countries joka levyn tapaan soi keikallakin viimeisen� sek� ansaitun encoren levy� edelt�v�lt� EP:lt� tuttu Birgitta.

Olen kehunut ja tulen jatkossakin kehumaan niin yhtyeen menev�n s�r�laukan tummien s�vyjen v�rikkyytt� ja hengitt�vyytt� kuin laulujen vahvuutta. Silti nyt liven� tuntui ett� Mian laulusta j�i paikoin kaipaamaan jotain viimeist� niitti� - �rj�hdyst�, murinaa, kuiskausta, kiljuntaa... Jotain sellaista hyv�n pohjav�reen yli menev�� tulkintaa joka nostaisi niskakarvat pystyyn. Kyky� sellaiseenkin on, ihan varmasti. Oli tavallaan hauskaa ett� yhtyeen isolle soundille (onhan yhtyeen levynkin ��nitt�nyt ja tuottanut Pennilessin Pekka Alisaari) Telakka oli hyvin ep�edullinen ymp�rist�, mutta silti yhtye kuulosti Telakalla hyv�lt�, jopa kiehtovalta. Silti t�llaista musiikkia soisi kuulevansa ison suomalaisen kes�festivaalin massiivisissa tiloissa, vasten laskevaa aurinkoa. Sit� varten Euforialla alkaa olla ihan riitt�v�sti p�tev�� biisimateriaalikin. Viel� kun olisi sen mukainen julkisuus ja hype. Keikka sin�ns� ei ehk� noussut levykokonaisuuden yl�puolelle kuuntelukokemuksena tai el�myksen� mutta yhtye on joka tapauksessa mennyt monta kilometri� eteenp�in my�s livesoitossaan edellisest� kohtaamisesta.

Teksti ja kuvat: Ilkka Valpasvuo