Death By Snoo Snoo saa keskittyä tykittelemään
21.05.2012
Oululainen Death By Snoo Snoo julkaisi huhtikuussa ensimmäisen pitkäsoittonsa Tästä saat!. 18 biisin kipakka kokonaisuus esitteleekin kiintoisan orkesterin.
Snoo Snoon tyylilajien sulatusuunista löytyy progepiirteitä, indierockia sekä rempseää punkrockia siinä missä kiivasta hardcoreakin. Samassa suhteessa myös bändin luonne on omalaatuinen, ja hyvinkin autenttinen oma itsensä. Näiltä pohjin jutun juurta jauhettiin koko yhtyeen (Hanne – laulu, melodica, Lauri – basso, laulu, Laura – kitara, Otso – rummut) voimin.
Death By Snoo Snoon taipale alkoi vuonna 2007 eri nimellä, englanniksi ja Beastie Boys-covereiden merkeissä. Nyt ulkona on pitkäsoitollinen omia suomenkielisiä biisejä. Miten nykytilanteeseen on päädytty ja kuinka bändin hivenen eriskummallinen tyyli on muotoutunut vuosien varrella?
Lauri: Tarkennetaanpa diskografiaa: Tästä saat! on eka pitkäsoitto ja eka suomenkielinen julkaisu, tätä ennen on tehty viiden biisin englanninkielinen CD-R (2008) ja 11 biisin englanninkielinen kasetti (äänitys 2008/2009, julkaisu vissiin 2010) joita molempia tehtiin hyvin rajalliset määrät keikoille myyntiin. Oikeastaan ois haluttu tehdä tuosta toisesta kymppituumainen, mutta ei ollut rahaa tai ulkopuolista julkaisijaa. Lisäksi laitettiin viime kesänä jo nettiin tätä LP:tä ennakoiva kolmen biisin Turvallisen tyylikästä-EP, jonka kaikki biisit ovat myös LP:llä.
- Tyyliä ei ole pahemmin harkittu, toki noista covereista voi kuulla jotain vaikutteita jos haluaa. Bikini Killiä soiteltiin kans muutaman biisin verran aluksi, ja muuten ollaan coveroitu myös Martti Servoa, Devoa ja nyttemmin Leila K.:ta. Että jos se noiden sekoitukselta jonkun korvaan kuulostaa niin hyvä.
Hanne: Miusta nykynen tyyli poikkeaa aika paljonkin siitä, mitä se oli aluksi, mutta kyllä nyt tuntuu, että on lähellä sitä, mitä ajattelikin sillon jo aluksi. Siis mitä halusi, muttei vielä tiennyt! Tai siis niin, eipä se heti löydy. Oma äänikin on niin paljon kehittynyt ja löytynyt, että ihan eriltä kuulostaa ainaki omaan korvaan, jos vaikka vertaa tuohon edelliseen levyyn. Suomen kieli kuulostaa eriltä ku enkku ja suomi soppii paremmin miu suuhun, mutta suomeksi on vaikeampi kirjoittaa hyviä tekstejä.
Tästä Saat! -pitkäsoitto tarjoilee 18 biisin kipakan kattauksen puoleen tuntiin ja rientää bändin ominaissoundin puitteissa tyylistä ja absurdista käänteestä toiseen. Millainen levyn luomistarina on?
Lauri: Kun Laura liittyi bändiin syksyllä 2010 oltiin vietetty epämääräistä hiljaiseloa jonkun aikaa järjestyksessä toisen kitaristimme Heidin muutettua Helsinkiin opiskelemaan. Edellinen äänitys pyöri pari vuotta ärsyttävästi limbossa joka oli myös vaikuttanut siihen ettei oltu tehty kauheasti uutta, mutta laulukielen vaihto ja Lauran tuoma uusi into bänditouhuun vauhdittivat touhua niin että päätettiin tehdä uusi levy. Biisejä syntyi reippaaseen tahtiin, ja muistaakseni uhosin että tehdään 30 biisiä, äänitetään ne ja raakataan niistä levyllinen. Tämä toteutui ja kokonaan valmiiksi taidettiin saada 24 biisiä. 18 biisiä LP:llä voi kuulostaa paljolta, mutta levy on kuitenkin minuutin lyhyempi kuin Reign in Blood (levymittavertausten parissa aina verraton kohde, toim.huom.).
- Tyylistä voi sanoa että kun bändissä on tällä haavaa kolme biisintekijää ja tekstittäjää niin hajontaakin riittää. Silti siitä muodostui omaa logiikkaansa noudattava kokonaisuus, jossa on selkeä draaman kaari joka tulee varsinkin vinyyliltä kuunneltuna esille. Olisi ehkä pitänyt äänittää CD:lle vinyylin pysähtyminen, levyn kääntö ja b-puolen aloitusrahinat raitojen 9 ja 10 väliin.
Hanne: Tämä on vaikea kysymys, koska ei minusta levyä luotu, se vaan... tuli. Miulla on alusta asti ollut punaisena lankana, että ei rajoituta mihinkään lokeroihin, vaan tehhään semmosia kappaleita, mitä sattuu tulemaan. Levy voi kokonaisuutena kuulostaa sekavalta, mutta itselle se vaan sisältää erilaisia tunnetiloja, tilanteita, tarinoita... tietty huumori on tärkeää olla mukana jutuissa, vaikka ne olisi hankaliakin aiheita. Ja on mukava, että voi tehdä juuri sellaisen kappaleen, kuin sillä hetkellä sattuu huvittamaan. Silleen pysyy mielenkiinto ja luovuus tekemisessä mukana.
Laura: Levyn pohjat äänitettiin aika nopeassa tahdissa ennen Otson muuttoa Helsinkiin viime kesän alussa. Otsohan on niin loistava rumpali, että sai kaiken kerralla purkkiin, mutta sitten jäi jäljelle erilaisia meidän muiden osuuksien hiomisia ja muun muassa lauluäänityksiä. Lauluja äänitettiin treeniksen lisäksi vaatekomerossa meillä kotona, mikä oli hauskaa. Varmasti myös naapureiden mielestä. Muistaakseni aina ei oikein meinattu jaksaa äänittääkään tai miettiä miksausta, vaan mieluummin haettiin Lidlistä grillikylkeä ja pölistiin. "There are faster ways of making a record, we just don't care to use them."
Hanne: Levyllä on ns. luomusoundit ja se korostaa sitä omana itsenään olemista. Laurilla oli miksatessa tämä visio ja se sopi meille muillekin hyvin.
Mitä levyn sisältöön tulee, on "kertomus" oikeastaan parempi termi kuin "tarina". Biisien aiheet ja sisältö pyörivät jossakin eläinmaailman, surrealististen satuolentojen, ja toisaalta todellisempien mysteerien ja epäkohtienkin ympärillä - unohtamatta historiallisesti merkittäviä asioita, kuten nuijasotaa. Yhdistelmä tuntuu jokseenkin yhtenäiseltä kokonaisuudelta, joka vaihtelee aihepiirien mukaan myös tyylillisten tekijöiden välillä; Pentutehtaan äärellä meininki äityy hc-punkin puolelle, mutta esimerkiksi Sotaveteraanit on taas enemmänkin lupsakka. Mistä aiheet kauniine kansikuvituksineen kumpuavat?
Hanne: Kannet aiheuttivat tiettyjä synnytysvaikeuksia minulle, mutta lähtökohtana tahdoin kuvata niitä aiheita, joita levyllä on. Mietin nuita kappaleiden nimiä: Omenainen, Liskoihmiset, Nuppu... sitten aloin piirtämään niitä.
- Omissa sanoituksissa kai on lähtökohtana melkein aina joku tunnetila, jolle alan miettimään ilmaisutapoja sanoilla, joka on aina vaikeaa. Olen kirjoittanut nuoresta asti runoja, joten kappaleiden sanoitukset ovat kai muodoltaan vähän runomaisia. Itseä vaivaa se, että on niin vaikea ilmaista suomeksi tunteita lauluissa kuulostamatta tekotaiteelliselta. No, en mie niitä silleesti paljoa mieti, vaan annan niiden tulla vaan sisältä, niinkuin laulunkin. Niin se on ja ei sitä enempää osaa oikein analysoida, eikä haluakkaan.
Laura: Itse olen sanoittanut tälle levylle kaksi kappaletta ihan omine nokkineni: Muita kertomuksia -introbiisin (joka oli alunperin akustisella kitaralla soittelemani hidas laulelma) ja Raketin. Vientituotteen kirjoitimme yhdessä Hannen kanssa eräässä baarissa täällä Oulussa.
- Muita kertomuksia syntyi niin, että soitin paria omaa lempisointua ja annoin sanojen tulla. Koetin ehkä alunperin pohtia suuria kertomuksia: tekstiluonnoksessa oli luomiskertomus mainittu, mutta zombit, haamut, ponit ja suklaakakut veivät voiton, koska nehän ovat hauskoja juttuja. Siihen sanoitukseen oli muitakin vaihtoehtoja ja koko laulu on tavallaan keskeneräinen. Tein sen niin, että sitä voi muutella ja laulaa siihen mitä tykkää, vähän kansanlaulu-perinteen mukaisesti. Ois mahtavaa, jos meidänkin laulut voisivat sillä tavalla elää.
- Raketti oli sellainen minuutin runo annetusta sanasta, joka siis oli "raketti". Muiden bändin jäsenten mielestä se kertoo seksistä, mutta kiellän tämän jyrkästi liian freudilaisena tulkintana! Se kertoo ihan oikeasti siitä, miten mukavaa on istuskella vaikkapa junassa ja olla vain matkalla. Perilletulo on oikeastaan aina vain pettymys. Se tarkoittaa, että taas ollaan tavallisissa asioissa kiinni ja taas pitää alkaa jotain tekemään. Matkallaolo on ainoita paikkoja tai tiloja, joissa "enää" on hyväksyttyä istuksia vailla sen kummempaa tekemistä tai suorittamista. Ihmiseltä, joka istuu junassa, ei kukaan oikein odota mitään, eikä tartte edes vastata puhelimeen, kun on kuitenkin kuuluvuusalueen ulkopuolella.
- Vientituote kertoo siitä mitä siinä sanotaan. Olin tosi yllättynyt, kun tuli se Säilöttyjä unelmia-dokumentti. Sen tekijä on miettinyt tismalleen samaa asiaa kuin mitä Vientituotteessa mietitään. Ihan hillitön ja järjetön homma.
- Katselin netistä biisin syntymisen aikaan alkutalvesta 2010 jotakin hiuspinnejä ja tulin kiinalaisten yritysten sivuille, joilla kaupattiin ihan kaikenlaista kamaa ja esiteltiin miten mahtavia tehtaita ja joustavaa työvoimaa heillä on käytössään. Tuotteina on just jotain Anttilassa myytäviä "sisustuspurkkeja" ja sen sellaista. Niitä voi tilata Kiinasta ihan millä painatuksella haluaa. Minusta koko juttu on aika sairas. Onko nyt joku ihme "äidin avaimet" -purkki niin tärkeä, että sitä varten täytyy uhrata ihmishenkiä paskoissa työoloissa? Ymmärtäisin, jos ne tavarat olisivat vaikka edes haarukoita tai vessapaperia, mutta kun ne ovat juuri tuollaista roinaa.
- En paheksu mitään materiaa sinänsä, esineissä on myös esteettinen puoli ja historiallinen puoli, mutta sitä mietin, miten tavaroiden tuotantoa ja ostamiskulttuuria liian vähän kyseenalaistetaan tai miten vähän sille oikeastaan aktiivisesti etsitään tai esitetään vaihtoehtoja. Moni kuitenkin miettii asiaa. Selitin tätä asiaa Hannelle, joka heti nappasi jutun juuresta kiinni ja sai hienot sanat aikaan, olin aivan yllättynyt, että minkäslainen lyyrikko hän nyt onkaan!
Lauri: Tekstien aiheista ei oltu sovittu mitään etukäteen, ja kun useampi kirjoittaa, niin hajontaa löytyy. Sitten jos Hanne kieltäytyy laulamasta jotain, pitää varmaan alkaa miettimään linjaa.
Hanne: ...mutta eijoo vissii koskaa tarvinnu kieltäytyä?
Lauri: Ei oo.
- Kommentoin omia tekstejäni sen verran, että sotaveteraanit ovat aika korni aihe biisille, oli teksti puolesta tai vastaan (paitsi ehkä Derridan Kansa taisteli etkä sinä, siinä on aika hyvin mietitty asioita.). Alunperin meinasin kirjoittaa kappaleen SETA-veteraanit, jossa olisi käyty Suomen LGBTQ-liikkeiden historiallisia taisteluita läpi, mutta päädyin sitten tuohon Nuijasota-aiheeseen ehkä hieman ko. tapahtumasta tehdyn kiitos-paidan inspiroimana. Lisäksi tuota taisi inspiroida se että kuunneltiin Hannen kanssa syksyllä Ydinperheen LP:tä ja mietittiin, että oispa kova tehdä joskus tuollainen suomiräppi+punk-biisi itselläkin.
- Kokonaisuutena Hanne varmaankin kirjoittaa itse henkilökohtaisemmista aiheista, mulla ei kantti kestäisi kirjoittaa mitään todella henkilökohtaista jonkun muun laulettavaksi, joten biiseistä tuppaa tulemaan enemmän tollaisia selkeämpiä tarinoita tai kannanottoja sisällöltään ja rakenteeltaan, joissa voi olla selvemmin myös humoristinen puoli. Lauran tekstit ovat ehkä vähän noiden väliltä, ainakin niissä on mahdollisuuksia moniin tulkintoihin kuten tuosta Raketti-tapauksesta käy ilmi.
Jos piirrettäisiin yhteiskunnan ja eskapismin välille selkeä rajaviiva, miten Death By Snoo Snoo asettuisi tilanteeseen?
Hanne: Kaikki sellaiset rajoitukset, jotka haittaa ihmisen vapautta olla oma itsensä ja toteuttaa oman sydämensä ääntä, ovat perseestä. Kaikki järkevät tyypit kuitenkin tajuaa, että se ei silti tarkoita, että muita saisi satuttaa oman mielihyvän saavuttamiseksi. Jotkut vaan voivat loukkaantua siitä, jos ei tee asioita odotetulla tavalla, se voi aiheutata hämmennystä, suututtaakin ihmisiä. Miusta Snoo Snoo on vaan oma ittensä ja se on outoa näissä skenetysmeiningeissä ja muissa rajoittuneissa laatikoissa, missä asiat pitää tehdä tietyllä tavalla ja ittensä pitää määritellä tietyllä tavalla ollakseen uskottava.
Laura: Tarkoittaako tämä jotakin yhteiskunnan normien mukaan elämistä vs. jotain outsider-meininkiä? Meikä on ainakin ihan insider, kovassa ytimessä! Vai johtuneeko tämä kysymys siitä sienikuvituksesta? Minusta ehkä kuvituskin, vaikka Hanne onkin sen tehnyt, on osa sitä, että voi tehdä aivan fiiliksen mukaan ja vaikka sitten piirrellä sieniä tai pissaavia pupuja, antamatta sille sen kummempaa lokeroitua merkitystä. Koska ehkä merkitystä ei ole. Tai ainakaan niin standardisoitua merkitystä. Jos asiat voivat vain olla ja saavat olla, niiden annetaan olla ja katsotaan mitä sitten tapahtuu ja jos mitään ei tapahdu, niin mitä sitten.
- Ei meistä varmaan kukaan erityisesti pidä vallitsevista normeista. Niissähän ei ole muuta ideaa kuin pitää rahakoneen rattaat pyörimässä. Mutta ei tässä ole tarvetta mihinkään pakoilla, paras tapa on varmasti vain pysyä sinnikkäästi paikoillaan, eikä antautua rakenteiden ulossulkevalle vaikutukselle. Sehän se vasta onkin radikaalia, kun uskaltaa pysähtyä tässä hösellyksen keskellä ja mennä vaikka kalalle. Tai uskaltaa viivytellä kassalla ja etsiä kolikoita sallittua oletusarvoista kahta sekuntia pidempään. Uskaltaa liikkua hitaasti ja antaa opintotukien valua loppuun, vaikka suorituksia olisi vaikka kuinka tekemättä. Ei siis usko siihen, että maailma kaatuu päälle, vaikka tekee pienen liikkeen eri suuntaan, eikä usko kaikkea tätä, että jos hetkeksi pysähtyy niin suurin piirtein kuolee.
Lauri: Jos ajatellaan, että teemmekö tätä juttua pöhköksi vastapainoksi arjen rutiineille ja yhteiskunnallisten asioiden ahdistavuudelle niin emme. Tarkoitus on tietysti yrittää muuttaa yhteiskuntaa höpsömmäksi eikä paeta siitä.
Mikä Death By Snoo Snoossa on jäsenilleen kaikkein tärkeintä?
Hanne: Tärkeintä on vapaus, lämmin ja luova ilmapiiri. Miusta meillä toimii hyvin nämä asiat ja en mie ehkä muuten pystyisikään tähän, jos ei olisi juuri ne oikeat ihmiset. Lauran liittyminen bändiimme oli jotenkin sellainen viimenen pala palapelissä, jolloin osaset loksahtivat kohdilleen ja tämä nykyinen tyyli löytyi.
Otso: Hauskanpito, hyvien biisien tekeminen/soittaminen ja se, että ei oteta touhua liian vakavasti. Uutta musaa me ei olla tehty noin vuoteen logististen syiden sekä tämän levyn julkaisemisen vuoksi, mutta keikkailulla saa pidettyä bänditouhun elossa. Keikkojen soittaminen on kuitenkin kaikkine oheistoimintoineen törkeän hauskaa ja tosi harvoin keikasta jää jotenkin huono fiilis. Keikoista saatu palautekin on ollut erittäin positiivista. Esimerkiksi soittomokat eivät jää itseäni harmittamaan koska unohdan ne yleensä saman tien – fiilis on tärkeintä! Ja se, että tykitellään! Laura: Se on ihan yksinkertaista: soittaminen. Tykkään vaan soittaa kitaraa. Lisäksi olen saanut tästä bändistä yllättäen todella läheisiä, tärkeitä ja ihania ystäviä. Koko bändissä mukana oleminen on mun elämässä muutenkin sellainen odottamaton boonus. Minusta on ihmeellistä, että "enää" pääsin bändiin. Yleensähän kaikki elämän huippusuoritukset tehdään viimeistään esikouluikäisenä.
- Jos katselee vähän nokkaansa pidemmälle ja miettii vaikka naisia musiikintekijöinä tai pohjoista paikallista musiikkiskeneä ja paikalliskulttuuria, niin on mahtavaa ja hienoa liittyä siihen joukkoon omalla pienellä panoksellaan. Haaveilen myös siitä, että joskus 30 vuoden päästä ollaan jonkin sortin instituutio, ei nyt mitään supertähtiä, mutta pitkään koossa ollut ja yhä elinvoimainen bändi, muodossa tai toisessa.
Lauri: Kaikki on erilaista, kaikki on samanarvoista.
Takana on yksi pitkäsoitto, kolme EP:tä ja nippu keikkoja – tuntuuko, että jotain olisi pitänyt tehdä toisin tai jotain asiaa pitäisi selvästi parantaa?
Hanne: Aina on varaa kehittyä, tietenkin. Keikkailua olisi minusta voinut sillon edellisen levyn tulon aikaan harrastaa enemmän, mutta meillä taisi olla useammalla sellainen elämäntilanne, ettei pystynyt.. vai olikohan se vain miulla? Ei tässä nyt oikeestaan mitään erityistä tule mieleen, ihan jotenkin luonnolliselta kehitykseltä tämä on tuntunut, vaikka onkin vähän pidempi aika mennyt levyjen välillä.
Laura: Olisinpa ottanut Takkatuvalta vuoden 2011 huhtikuun keikkareissulla seisovan pöydän, enkä lohiburgeria.
- Itse liityin bändiin joskus elo-syyskuussa 2010 ja heti alkoi tietenkin armoton treenaus, kun vanhat biisit piti oppia, enkä ole missään bändissä aikaisemmin soittanut vaan olen sellainen niin kutsuttu makuuhuonekitaristi. Vanhan materiaalin treenauksen jälkeen alkoikin uusien biisien treenaus ja äänittely, joten omalta osaltani bänditoiminnan alku oli vähän sellaista mukana pysymistä. Oisin ehkä kaivannut vähän enemmän aikaa esimerkiksi biiseistä keskustelemiseen ja kitaraosuuksien mietintään, semmoiseen analyyttisempaan puoleen, mutta ehtiihän tässä ja matkan varrella oppii. Itse asiassa näin jälkeenpäin huomaa, miten yllätyshyvin kaikki kuitenkin sujui ja sujuu kun yhdessä ja hyvällä meiningillä tehdään!
Hanne: Mieki voisin lisätä, että oisin voinut sanoituksiani hioa vielä enemmän, kun jälkeenpäin tullee kuunnellessa parempia ideoita mieleen, että miten oisi voinut sanoa.
Otso: Eniten on harmittanut se, että edellinen englanninkielinen pitkäsoitto jäi vaille virallista julkaisua - se tuli siis ulos vain pieninä erikoisuus-kasetti-editioina. Se onkin kova levy, vaikkakin soundipolitiikka ei ehkä ole niin onnistunut kuin Tästä saat! -levyllä. Keikkojen suhteen me ollaan mielestäni viimeisen vuoden-parin aikana kehitytty. Nykyisin meidän toimintavarmuus on keikoilla sitä luokkaa että ei tarvitse stressailla soiton tason puolesta vaan saa keskittyä pelkästään tykittelemään!
Lauri: Kaikki on mennyt aika luontevasti ja omalla painollaan, toki ois kiva tehdä enemmän keikkoja ja uutta musiikkia, mutta tärkeintä on että jatkossakin pystyy tekemään juttuja kiireettä ja kaikille sopivalla tahdilla.
Death By Snoo Snoo on todistetusti livenä hulvaton, energinen ja yllättävä varsinkin lainabiisien suhteen. Kuinka itse koette bändin livetoiminnan?
Hanne: Keikat ovat yleensä tosi mahtavia kokemuksia, nautin laulamisesta niin! Esiintyminenkin on kivaa, vaikken oikein muualla niin siitä tykkääkään aina. Livenä se meidän keskinäinen kemia varmaan välittyy parhaiten, että on mukavaa soittaa yhdessä. Toistan vielä, että laulaminen on huippukivaa ja tanssiminen ja heiluminen! Sitä kai antautuu sille livetilanteessa totaalisesti.
Laura: Minähän en ole soittanut ikinä koskaan missään tai esiintynyt (lukuunottamatta paria musaleiriä lukioaikoina), joten keikkailuhommissa on ollut paljon totuttelemista. Vaan sinne kai sitä vaan mennään stagelle ja soitellaan menemään. Tykkään itse keikoissa ehdottomasti eniten siitä, että pääsen itsekin kuulemaan meidän bändin livenä. Olen siis niinkutsuttu fäni. Lisäksi jos sattuu hyvät soundit niin sitten voi itse ihan fiiliksissä nautiskella omasta kitaransoitostaan. - Lisäksi vaaran elementti on olennainen osa keikkojen viehätystä. En voi selittää sanoin miten jännää on soittaa toisten kanssa, meneekö aaltopituudet kohdilleen vai tuleeko häiriötä. Meillä on muutama biisi, jotka ovat jännittäviä seikkailuja: kemiat vaan säkenöi kun yritetään telepaattis-instrumentaalisesti kommunikoida esimerkiksi tilanteissa joissa joku alkaa "pelastaa" jotain toiselle sattunutta pikku virhettä, mistä taas joku toinen tekee siinä tilanteessa eri tulkinnan tai valinnan. Saadaanko homma kokoon vai pysyykö biisi juuri ja juuri kasassa kaatumatta loppuun asti? Snuuskun biisit ovat niin lyhyitäkin, että parempi nauttia niistä silloin, kun ne ovat vielä menossa, muuten voi mennä ohitte koko juttu, eikä sitä koskaan tiedä milloin pääsee seuraavan kerran soittamaan. Nimittäin vaikka tämä kuuluukin totaalisesti ei-vakavaa kategoriaan, on silti kiva soittaa hyvin ja tulla lavalta pois niin että on tyytyväinen siihen mitä juuri tapahtui.
Lauri: Semmoistahan se on. Itselle Snoo Snoossa soittaminen on tietyllä tavalla vähemmän haastavaa ja enemmän irrottelua kuin Out Of Tunella, kun ei tarvitse koko aikaa yrittää soittaa bassoa ja huutaa yhtä aikaa. Eli voi olla tarvittaessa enemmän sekaisin soittaessa ja poukkoilla ympäri lavaa, ja yleensä meillä on niin hauskaa lavalla, että se jossain vaiheessa alkaa vaikuttaa yleisönkin käyttäytymiseen. Aina ei tietenkään ole yhtä hyvä fiilis, mutta yleensä nuo keikat menevät aika lailla luonnostaan.
Mitä seuraavaksi – onko suunnitelmia laadittu jo pitkälle vaiko pikemminkin mahdollisimman lyhyelle?
Hanne: Keikkoja tulossa, nyt elokuuhun asti melko selvää mihin mennään. Keikkailua siis omasta puolesta vaan lissää ja meitä saapi pyytää joka paikkaan. Onhan meillä niitä biisejä tuolla varastossa, niitä jotka eivät mahtuneet Tästä Saat! -levylle ja sitten ihan uusiakin ideoita on pullahtelemassa esiin.
Laura: Seuraavaksi äänitämme kappaleen Kännissä Tiimarissa sekä muita mahti-ideoita sisältäviä musiikillisia iloitteluita.
- Pitemmän ajan haave tai suunnitelma on kai vain se, että saa homman pidettyä kasassa, eikä bändi vain hajoa tai hiivu pois turhan päiten. Jatketaan vaan, toimitaan spontaanisti, mutta kuitenkin pitkäjänteisesti. Luulen, että vapautuneisuus johtuu siitäkin, että taustalla piilee jonkinlainen odotus ja oletus jatkuvuudesta, keskinäinen luottamus siitä, että ei meidän nyt tarvitse niin tosissamme pakertaa. Tehdään vaan miten tuntuu nyt hyvältä ja mitä tulee mieleen, että olisi kiva kokeilla. Ja jos menee jotenkin pieleen, niin sitten vaan tehdään uudestaan tai eri tavalla.
Hanne: Kännissä Tiimarissa perustuu tositapahtumiin, eli se siitä eskapismista?!
Lauri: Suunnitelmiimme kuuluu jatkaa harjoituksia ja toivoa onnea valitsemallamme tiellä.
Teksti: Aleksi Leskinen
Livekuvat: Mikko Hirvelä
Bändikuvat: Death By Snoo Snoo
