Haastattelut

Jonsjooel – luovuuden lähteiden jäljillä

02.02.2026



Bacchus albumin kansikuva on jännittävän moniselitteinen, mutta artisti ei lähde sen merkityksiä sen kummemmin avaamaan. Kuvassa hahmo luo kopion itsestään veden pintaan ja miltei kaikki on vain vettä ja siitä heijastuvaa taivasta. Kuvassa ei ole Jonsjooel, vaan hänen isänsä ”venymässä joskus 70-luvulla”.

Dionysos-nimellä Kreikassa jo aiemmin tunnettu Bacchus on roomalainen viinin jumala, jonka nimi elää meilläkin yhä mm. bakkanaalien muodossa. Albumin otsikko on näin vinkkaus juhlinnan suuntaan, mutta myös jotain muuta.

- Bacchus on minulle eräänlainen ilontuoja ja levy on muutenkin eräänlainen tribuutti vanhemmilleni.

Jonsjooel oli alkujaan jazz-muusikko, joka sittemmin on löytänyt elektronisen musiikin maailmasta vapauden. Onko ’paluu’ jazzin suuntaan mahdollinen?

- Jazz kiinnostaa, mutta niin kiinnostaa myös moni muukin tyyli.



Koko genrerajojen parissa pohdinta saa artistin avaamaan näkemyksiään.

- En ajattele musiikkini olevan elektronista, vaikka se saattaakin kuulostaa siltä. Äänitän kaiken itse soittamalla, enkä ns. koodaa mitään. Yritän olla määrittelemättä tekemistäni millään tasolla, koska kuitenkin minä itse ja joku muukin aina pyrkii määrittämään tekemisiäni jollain tasolla ja koen sen vain haitaksi. Improvisoitu musiikki vaikuttaa vahvasti sävellyksissäni.

Jonsjooelin mielikuvitusta mukavasti avartavaa musiikkia voi kuulla myös estradeilla.

- Viime vuonna soitin pääasiassa Amanda Blomqvistin kanssa. Levyjulkkarikeikalla marraskuussa mukana oli myös Adeola Ikuesan, Pauli Lyytinen ja Tatu Rönkkö. Musiikki on parasta livenä ja jaettuna

Livevoimaa ei voi tosiaan koskaan korostaa riittävästi, vaan kuinka musiikkisi taittuu keikkatilanteeseen? Käytätkö valmista taustaa, vai miten asiat sujuvat estradeilla?

- Keikkatilanteissa tykkään jättää tilaa improvisaatiolle niin paljon kuin mahdollista. Käytän paljon sampleja, mutta en taustanauhoja. Tähän mennessä jokainen keikka on ollut aika lailla erilainen. Yllätyksellisyys on keikkailun suola.



Parhainta keikkakokemusta kysellessä vastaus on selkeä: Kokong Ahvenanmaalla. Lisää keikkoja on tulossa, sekä runsaasti kuuleman mukaan uutta musiikkia, joten kannattaa pitää antennit herkkinä Jonsjooelin suuntaan.

Lopuksi sana on vielä vapaa, eli jos jotain jäi kertomatta niin nyt olisi se aika.

- Arvostan kaikkia, jotka kuuntelee ennakkoluulottomasti uutta musiikkia ja tukee taidetta sen kaikissa muodoissa. Ilman oman äänen etsimistä ja kokeellisuutta meillä on vain läjä toistensa tylsiä kopioita. Taide on ihmeellistä ja arvokasta. Kiitos Desibeli.net!

Kiitos, ja kiitos musiikille.

Haastattelu: Mika Roth, kuvat: Jonne Heinonen




Lukukertoja: 65
Facebook
Artistihaku
Haastattelussa myös