01.12.2025
Airuet kutsuu itseään rytmimusiikin sulatusuuniksi ja kahdeksanjalkaiseksi rock-laboratorioksi, jonka live-esiintymiset ovat vimmaisia. Bändin tuore Ikkuna -albumi aukeni kieltämättä noin kahdeksaan eri suuntaan, joten Desibeli.net halusi onkia enemmän vastauksia. Mikä kumma voi liittää angloamerikkalaisen kitararockin, krautin, postpunkin, ysärinsurinan ja suomenkielisen outorokkailun yhteen?
Kaksi vuotta esikoisen jälkeen ilmestynyt albumi on kahdeksan erilaisen palasen kokonaisuus. Asiat tapahtuivat kuitenkin kuuleman mukaan vapaalla virralla, jossa suunnitelmallisuus ja isot linjat operointipöydän äärellä olivat kaukana.
- Biisit syntyivät yksitellen, mutta jossain vaiheessa alkoi hahmottumaan, että niillä on kullakin melko omanlaisensa identiteetti, ollen silti ehtaa Airuet-musaa. Monimuotoisuus on toki koko bändin läpileikkaavana teemana aina läsnä, ja kaikki musanörtteinä ja vaiheittain eri asioista vaikuttuneina pyrkivät toki tekemään monimuotoista musaa.
Napakassa saatekirjeessä kutsutte itseänne rytmimusiikin sulatusuuniksi ja kahdeksanjalkaiseksi rock-laboratorioksi, jonka live-esiintymiset ovat vimmaisia. Oletteko siis tätä nykyä enemmän live- kuin studiobändi?
- Molemmat puolet lienevät samoissa määrin olennaisia. Levyllä musa pääsee ehkä lähemmäs täyttä potentiaaliaan sovituksineen ja lisä-äänityksineen, kun taas toisinaan tiukassa keikkaputkessa se puoli taas dominoi täysin. Keikkaenergia on ehkä asia erikseen, eikä levylle koitetakaan toisintaa sitä, ja päin vastoin. Levyn jälkeen tosin biisejä on syntynyt myös enemmän studio-olosuhteissa treenikämpän sijaan.
Verkon soittopalveluissa musiikkianne on vähemmän esillä. Bandcampissa ovat pitkäsoitot ja sinkut, mutta onko kyse suuremmasta linjauksesta, ja jos niin miksi?
- Päätimme ennen levyn julkaisua tietoisesti olla enää jakelematta musiikkiamme Spotifyhyn – muista suoratoistopalveluista matsku kyllä löytyy. Tämän päätöksen taustalla kamelin selän katkaisevana tekijänä oli Spotifyn silloisen toimitusjohtajan ja perustajan Daniel Ekin sijoitukset AI-sotateknologiaa valmistavaan yritykseen. Spotifyn tulonjakomalli on myös epäreilu ja artistit saavat pienemmän summan kuunteluista kuin muilla alustoilla. Muissakin alustoissa olisi boikotoimisen syytä, mutta askel kerrallaan. Kehotammekin tukemaan musiikkia ostamalla levyjä fyysisenä tai Bandcampista ja käymällä keikoilla.
Formaatit ovat toistaiseksi rajattuja digiin, mutta CD-levyjä ja kasetteja on kenties tulossa. Vinyylin tekeminen on sen verran tyyristä, että siihen ei ilman vetoapua lähdetä. Tosin bändi on avoin ehdotuksille. Itse musiikki on mielenkiintoinen sekoitus angloamerikkaa, krauttia ja hiukan muutakin. Kuinka muodot valikoituvat eri kappaleille?
- Biisit määrittävät tyylikysymykset kohdaltaan, ja erilaisten vaikutelmien luominen on myös olennainen osa sovitustyötä. Monenkarvaisia vaikutteita haetaan ja sekoitetaan useasta paikasta luontaisesti.
Näin siis Ikkuna-kappale on krautrokkia koska se syntyi krauttisesta jamista, ja Mustavalkeaan taas ysärin surinasärinä oli leivottu kuuleman mukaan jo sävellyspöydällä. Vaan entä kun siirrytään livetilanteeseen. Saavatko ja voivatko kipaleet elää vapaasti, ihan vaikka genremuotoa vaihdellen?