Ajankohtaista

Kesäkuun albumikooste

01.06.2012


Kirjava lintu Kirjava lintu: Unilintu
Kuu Records

Kirjava lintu -yhtyeen toinen albumi Unilintu on tyylikkäästi paketoitu eikä työn laatu jää pelkkiin kansiin. Yhtye ammentaa kansanmusiikista, mutta tuo sen tyylikkäästi nykyaikaan siten, että myös alaan perehtymättömän on helppo nauttia ilmavasta soinnista ja raikkaista melodioista. Vaikka siellä täällä vilahtelee viitteitä esimerkiksi jazziin (Kaksi) tai lattarirytmeihin (Tulen synty), on yhtyeen viulupainotteinen sointi vahvassa yhteydessä pelimannihenkiseen kansanmusiikkiin.

Parhaimmillaan Kirjava lintu onnistuu jopa parantamaan kirjoittajaa vaivaavan kansanmusiikkivamman ja luomaan kaunista, harmoniarikasta musiikkia, jota ei tee mieli lokeroida sen kummemmin. Etenkin trad-teksteihin pohjautuvatNuku nuku nurmilintu sekä Lintuseni ovat hienoja näytteitä Captain Cougaristakin tutun Juha Kujanpään sävellystaidoista. Jos tämän päivän kansanmusiikki kiinnostaa, eikä tiedä mistä aloittaa, on Kirjavan linnun seurassa turvallista lähteä matkaan.

Tommi Saarikoski


Manfish Manfish: What Is This Manfish?
Omakustanne

Helsinkiläinen Manfish antaa debyytillään itsestään ristiriitaisen kuvan. Toisaalta post-punkia, punkrockia ja suoraviivaista rockiakin yhdistelevä yhtye kuulostaa juuri sopivan raukean energiseltä ja välinpitämättömältä, niin kuin Iggy Popia ja New York Dollsia vaikutteinaan pitävien kuuluukin. Toisaalta, levymitassa yhtyeen tarjonta on lähinnä puuduttavaa.

Manfish on kuitenkin ihan veikeä tapaus. Kolmen kitaran taktiikka sohii vähän joka suuntaan, tarjoaa koukkua, ja kuulostaa taidokkaan yhtyeen onnistuneelta sähellykseltä. Die Hippietä lukuunottamatta levyllä ei kuitenkaan ole erityisen mieleenpainuvia biisejä. Vaikutteet Misfitsistä NOFX:iin kalskuvat ehkä turhankin paljon läpi, vaikka vaikea sitä on minään ongelmana pitää. Hiomaton tämä vielä on, vaikka sekin voisi olla paremmilla biiseillä etu.

Jani Ekblom


Mopo Mopo: Jee!
Texicalli

Kontrabasisti Eero Tikkasen, rumpali Eeti Niemisen ja saksofonisti Linda Fredrikssonin Mopo tarjoaa debyytillään hersyvän hauskaa kolistelua, rymistelyä ja tuuttausta. Jee! pärisee kiivaimmillaan kuin esiviiksi-ikäisen pilluvonka, intensiteetillä ja lopputuloksetta, mutta äityy myös tunnelmoimaan, eh, perinnehenkisesti, siis melodisemmin ja rauhaisammin eväin.

Minuutin parin mittaisia tai tuntuisia ryöpsähdyksiä, leikkisiä törmäilyjä on iso osa levyn materiaalista. Kolmikon jazz on vauhdikasta, vapaata ja kulmikasta, mutta virneen naamalle nostattavaa. Minkäänlaista tärkeilyä ei Jee! tarjoa: jos muutamat avant-hetket ohittaa, huomaa että Mopo on tarttuvimmillaan selkeää yhteislaulumusiikkia (ilman laulua, tietty). Siis: mukaansatempaavaa iloittelua. Levyllä on myös toinen puoli, jolla kuullaan haikeaa kauneutta ja syvällisemmin maailmaan ankkuroitua musisointia. Silti Jee! on ennen kaikkea vilpittömän hauska lätty, eikä sellaisia ole liikaa.

Jani Ekblom


Ufomammut Ufomammut: Oro - Opus Primum
Neurot

Italian pojat Urlo, Poia ja Vita, eli Ufomammut, ovat tehneet uransa jylhimmän levyn. Viitteitä tähän suuntaan saatiin jo Evellä, joka koostui käytännössä yhdestä biisistä. Oro - Opus Primum on viidellä biisillään vasta julkaisun ensimmäinen osa; tuplalevyn toinen osa Oro - Opus Alter ilmestyy itsenäisesti myöhemmin tänä vuonna.

Kolmikon uusin näkemys avaruusraskailusta ei tietenkään koostu ainutlaatuisista elementeistä. Painotus on silkassa koossa: massiiviset rallit keräävät painoa pyörimällä, kylläkin mielenkiintoisesti, johtomotiiviensa ympärillä, mutta antavat tarpeeksi tilaa myös musiikin eri ulottuvuuksille. Samalla kun kokoa on helppo kunnioittaa, jäävät yhtyeen muut avut helposti sivuosaan. Tunnelman luojina italialaiset ovat vailla vertaa, eikä dynamiikan hallinnastakaan voi moittia. Silti lukuisatkaan kuuntelut eivät vakuuta materiaalin poikkeuksellisuudesta. Lahkeet levitoivat, mutta riittääkö se? Jäämme odottamaan albumin täydellistymistä.

Jani Ekblom


Ulver Ulver: Childhood's End
Kscope

Nyt on Ulver alkanut aikuiseksi ja nostalgiseksi. Todennäköisesti Pink Floydin biisistä nimensä saanut Childhood's End soi täyteläisesti, selkeästi ja tyhjästi kuin The Zombiesin viimevuotinen lätty. Mistä päästäänkin levyn aiheeseen: Ulver on versioinut 16 lapsuutensa psykedeelisen rockin suosikkiaan. Se on levyn paras puoli; Ulver tekee taas jotain mitä siltä ei odottanut.

Ja hyvällä maulla norjalaiset ovat lainansa valinneet. Mukana on tuttuja nimiä The Byrdsistä Jefferson Airplaneen, Electric Prunesista 13th Floor Elevatorsiin ja Left Bankesta The Pretty Thingsiin sekä melkoinen joukko tuntemattomammiksi jääneitä tekijöitä. Biisitkin on melkein kautta linjan valittu obskuurimmasta laidasta. Hyvä setti siis, joka vielä monista lainapaketeista poiketen myös kuulostaa tiheätunnelmaiselta Ulverilta itseltään. Aivan toinen asia onkin sitten se, tarvitaanko näitä versioita yhtään mihinkään.

Jani Ekblom




Lukukertoja: 2122
Facebook
Artistihaku
Ajankohtaisissa myŲs