Ne Luumäet: Hälyä ja pölyä (4CD)
31.12.2012
Neljän CD:n Hälyä ja pölyä -boksi kokoaa Niiden Luumäkien koko tuotannon kuriositeeteista B-puoliin ja pitkäsoitoista singleihin. Maailman paras suomalainen ramopunk-yhtye soitti kovalla kiireellä kivoja kooruksia unohtamatta.
Poko
Kuten Ypö-viis aikoinaan opetti, energia on A ja O. Alfa ja omega sisältyvät myös 60-lukuiset (tyttö)pop-melodiat riisuttuakin riisutumpaan käsitykseen rock´n´rollista naittavaan kaavaan R-A-M-O-N-E-S. Vaikka Ramones ei kiihkeimpien elinvuosien aikana mielestään saanutkaan ansaitsemaansa arvostusta suuremmassa mittakaavassa, sen vaikutus yksilöihin oli lähtemätön. Ramonesin löydettyään bändin perustaminen oli helppoa ja mahdollista, suorastaan velvollisuus.
Newyorkilaisten soundista innostuttiin myös Suomessa. Jokainen tuntee tarinan siitä, kuinka Martti ja Pantse Syrjä saivat Ramonesin Tampereen Tekun keikasta potkua omaan toimintaansa. Ensimmäinen suomalainen punk-sukupolvi kumarsi Ramonesia, toki Sex Pistolsin ja muun brittimeiningin lisäksi.
1980-luvun puolivälissä muutama helsinkiläisnuorukainen vei intoilun uudelle tasolle (tai jätti riman tarkoituksellisen alas) versioimalla Ramonesia suomeksi. Homma loksahti jengoilleen vuonna 1985, kun alkuun Status Quoakin soittanut trio löysi laulajakseen Joey Ramonen näköisen (ja pituisen) Jorma Konkolan. Nelikko otti käyttöön nimen Ne Luumäet ja treenasi live-esiintymisestä turhat pois. Heti kun biisi loppui, toinen alkoi.
Jos energia on punkin soittamisen A ja O, on yleisön edessä soittaminen ramopunkin A ja O. Niiden Hälyä ja pölyä -boksi kiteyttää kotimaisen ramopunkin olennaisuuden heti kättelyssä kokonaisella keikalla. Paketin kärkeen on ladattu boksipolitiikassa useimmiten noudatettujen kronologiasääntöjen vastaisesti Luumäkien neljäs julkaisu Se on live (1991). Sen alkajaisiksi Joey Luumäki esittelee bändin ja sen agendan:
Me ollaan Ne Luumäet. Tätä me tehdään.
Sitten Kaide Luumäen rumpuintro, ja Niinkuin ennenkin räjähtää käyntiin:
Soitetaan suoraan vaan
Niinkuin ennenkin
Ei me tehdä mitään uutta
Muttei kovin vanhaakaan
Ei me tehdä mitään muuta
Suoraan soitetaan
Kuten esikuvansakin, myös Niiden Luumäkien musiikin voima välittyi parhaiten lavalta käsin. Luumäkien oma It´s Alive, Tavastialla lokakuussa 1990 äänitetty Se on live on riemukas todiste siitä, mitä suoraan soittaminen parhaimmillaan on: mukana laulettavia melodioita, tyhmänälykkäitä sarjakuvasanoituksia, sirkkelikitaroita ja tasaisen nopeana tykittävä simppeli rumpukomppi. Joeyn, Hekon, Peten ja Kaiden (ja viidennen jäsenen, taustoja laulavan sivulavahörhön Finskin) kombo tihkuu popin ja rockin puhtainta ydinmehua. Se on live välittää sen Luumäki-levyistä parhaiten.
Ne Luumäet aloitti toimintansa kääntämällä Ramonesia suomeksi vuonna 1985 aikana, jolloin legendaarinen esikuva oli jo jähmettynyt ja tuomittu ikuiseen kiertämiseen. Kun Ramonen veljekset pitivät mykkäkoulua ja hoitivat työnsä luupäisen työmoraalin ajamana, Luumäet asettivat tavoitteekseen hauskanpidon. Rockin soittamisen tuli olla hauskaa ja konstailematonta. Slogan Kiva koorus, kova kiirus kiteyttää Luumäki-asenteen tyhjentävästi.
Esikoislevy Ne Luumäet (1986) on läpeensä Ramones-pastissi. Etukansi toisintaa Rocket to Russian kansikuvan, takansi on lainattu Pleasant Dreams -albumilta, ja sisäkannen kuvitus mukailee Ramonesinkin levynkansiin piirtäneen John Holmstromin kynäilyjä. Musiikillisesti Ne Luumäet yrittää toistaa esikuvansa tismalleen vieden vitsin niin pitkälle, että sanoituksista muokattiin, jos mahdollista, onomatopoeettisia hokemia. Sheena Is a Punk Rocker on Luumäkien käsittelyssä Siinä on punk Kari ja Somebody Put Something in My Drink kääntyi muotoon Sam pani kai jotain juomaani. Konsepti toimii parhaimmillaan hyvin (Hiekkaa hietarannan) mutta useimmiten miten kuten. Soitto on löysää ja laulu hapuilee, ikään kuin yhtye ei olisi kuitenkaan ollut täysin luonteva Ramonesin nahoissa. Luumäkien ensialbumilla on nykyään lähinnä kuriositeettiarvoa.
Toinen pitkäsoitto Verta ja luita (1989) parantaa huomattavasti. Kakkoslevyäkin voi kritisoida tiukkuuden puutteesta. Biljardinpeluu houkutti poikia enemmän kuin studiotyöskentely, kuten yhtye muistelee Jari Marjalan suomalaista ramohistoriaa kokoavassa kirjassa Yy-kaa-koo-nee ramopunk!. Omia kappaleita kynäillessään Luumäet löysivät oman äänensä ja toisenlaisen draivin. Luumäki-klassikoilla kyllästetty Verta ja luita on suomalaisen ramopunkin klassikko.
Lain ja järjestyksen (1990) myötä Ne Luumäet siirtyivät Eurokselta Pokon talliin. Samalla tuottajan pallille istui Mikko Karmila, joka vaikutti olennaisesti yhtyeen soundiin. Laki ja järjestys on Luumäkien studiokatalogin kirkkain kiteytymä, jolla kappalemateriaalin, soiton ja tuotannon kolmiyhteys toimii parhaiten. Asiat rullasivat kerrassaan hyvin. Yhtye oli nousukiidossa ja suosittu keikkakone, mutta suurempaa oli vielä tulossa.
Lamassa kärvistelevän Suomen ankeutta piristi vuonna 1991 kestohitiksi ja myöhemmin koko suomalaisen ramopunk-skenen tunnuslauluksi noussut Onnellinen perhe. Yhtye ei nähnyt Kadunlakaisija-elokuvaan eri sanoituksella tyrkytetyn kappaleen potentiaalia. Siihen tarvittiin Epe Heleniuksen vainua, mutta tuskin Poko-pomokaan arvasi kuinka suureksi hitiksi Onnellisesta perheestä oli. Singlen siivittämästä albumista Pahat ja rumat (1991) tuli parinkymmenen tuhannen myynnillä Luumäkien läpimurto.
Yhtye oli suuremman kansansuosion kynnyksellä, mutta jääräpäisyydessään haluton ammattimaistumaan. Tähtäimessä ei ollut muusikon ura vaan hauskanpito, ja vaikka keikkaa tehtiin parhaimmillaan puolentoista sadan esiintymisen vuosivauhtia keikkapalkkioiden ollessa silloisen mittapuun mukaan vähintäänkin kohtuullisia, askel isoon liigaan jäi ottamatta. Toisaalta, toisin kuin esikuvansa, Ne Luumäet lopetti, kun soittaminen oli vielä hauskaa. Ja ehkä pientä väsähtämistä oli jo ilmassa. Viimeiseksi albumiksi jäänyt Kiitos ja anteeks (1993) kuulostaakin selvästi vähiten virkeältä, vaikka sisältääkin muutaman mallikkaan täsmähitin (Philadelphian jättiläissammakot, Kesäloma on kesällä).
Hälyä ja pölyä -boksi sisältää Niiden Luumäkien koko tuotannon albumeista ja singleistä ennenjulkaisemattomiin harvinaisuuksiin. Kaikenkattavuus on hienoa, muttei ongelmatonta. Tilanpuutteen vuoksi kolmoslevylle sijoitetut pitkäsoitot Laki ja järjestys ja Pahat ja rumat on silvottu siirtämällä singlet neloslevylle. Nyt Onnellinen perhe tulee Teinimutanttininjakilpikonnan ja muutaman muun edellislevyltä peräisin olevan kappaleen jälkeen. Sekavuutta lisää se, että vuosituhannen vaihteen pienimuotoisen paluun aikana äänitetty varsin pirteä Autopartio 525 -EP vuodelta 1999 on sijoitettu ennen kuusi vuotta aikaisempaa Kiitos ja anteeks -levyä. Joey Luumäki on ramopunk.com-sivustolla perustellut ratkaisujaan, mutta joka tapauksessa kappalejärjestys tuntuu auttamattoman sekavalta.
Hälyä ja pölyä on puutteineenkin vakuuttava järkäle. Ne Luumäet ponnisti varsin yksinkertaiselta pohjalta, mutta onnistui saavuttamaan jokseenkin kaiken, mitä reseptillä on Suomessa mahdollista saavuttaa. Se myös älysi lopettaa oikeaan aikaan, ennen kuin suuremman suosion mahdollistava kaiken energian syövä suomirockiutuminen kalkkeutti se suonet. Luumäki-katalogiin mahtuu paljon toisarvoisia, turhahkoja ja tylsiäkin kappaleita, mutta parhaimmillaan yhtye oli, ja on, omassa lajissaan ylittämätön.
Teksti: Tuomas Tiainen
Kuvat: ramopunk.com (M!ka, Jeke)
