New Yorkissa tätä nykyä asuva laulaja, pianisti ja säveltäjä Eeppi Ursin muutti vuonna 2020 ison veden taa. Ursin on sittemmin esiintynyt ympäri Pohjois-Amerikkaa suomalaisten ja skandinaavisten yhteisöjen tapahtumissa ja festivaaleilla. Maahanmuuttajana maahanmuuttajien perustamassa maassa Ursin on saanut uuden näkökulman suomalaisuuteen ja suomalaiseen musiikkiin. My Finnish Soul vol. 2 -levy koostuu pääosin tuttujen ja jopa klassisiksi laskettavien suomalaisten kappaleiden laulu & piano -tulkintoina. Suomalaisuus ja suomalainen musiikki soivat albumilla nostalgisesti, mutta modernilla otteella.
Kuten albumin otsikko kertoo, kyseessä on jo toinen suomalaista sielua tutkaileva Ursinin levy. Tutustuin samassa yhteydessä ensimmäiseen osaan, joka on kieltämättä rohkea ja erilainen nippu suomalaisuutta luotaavia biisejä. Ensimmäinen levy käynnistyi Moottoritie on kuuma -vedolla, piti sisällään mm. Rati Riti Rallan ja Pohjois-Karjalan, joka on siis se Leevi and the Leavingsin klassikko. Säkkijärven polkkakin mahtui mukaan.
Suomalaisuus on luonnollisesti hetkittäin melankolista surumielisyyttä, mutta myös rempseää laskettelua ja talven kylmyydestä riemua sydämeensä löytävää luonnonlapsimaisuutta. Samaa heijastelee toinen levy, jonka suomalaisin hetki on kirjoissani Sininen ja valkoinen. Siinä missä alkuperäinen kappale on alkuperäisessä muodossaan taustoiltaan paisuvaa sorttia, antaa Ursin myös hiljaisuudelle arvonsa pianon takana. Vokaalit ovat herkkyyttä ja tunnetta heijastelevia, mikä tukee tekstin viestejä mielestäni onnistuneesti.
Sininen ja valkoinen on kasvanut maassamme melkoisiin mittoihin, onpa sitä ehdotettu jopa uudeksi kansallislauluksi. Jos nyt pitäisinkin Maamme-laulun yhä paikoillaan, on biisissä kieltämättä ainesta Suomen kansallisiskelmäksi. Kappaleen alkujaan kirjoittanut ja esittänyt Jukka Kuoppamäki pohti sen kautta suomalaisuutta ja mitä kotimaastaan voisi kertoa vierailla mailla. Tuota lähemmäs suomalaista sielua on haastavaa päästä.
Kesäillan valssi saa muutamia isompia nuotteja pianosta, mutta samalla Ursin on oivasti ja pienin siirroin päivittänyt vanhan kappaleen nykyaikaan. Kaikkea aiemmin tehtyä ei tarvitse kuulla, jotta arvokas alkuperäinen idea välittyy ja kenties vielä silloin tällöin jalostuu joksikin erilaiseksi. Pianon nopeampi askellus korostaa lintujen laulun ja iltatähtien kauneutta, etenkin kun dynamiikka muuntuu halki plus neljän minuutin.
Suomalaisuuden tummempia puolia on ’leuka rinnassa kohti seuraavaa pettymystä’ -asenne, joka on tuottanut vuosien saatossa tarpeettomat määrät itkelmiä. Niitä ei onneksi tällä erää juuri kuulla, enkä mitään viikonloppuisiä olisikaan enää mukaan kaivannut. Georg Malmsténin ennen sotia levyttämä Väliaikainen on aiemmin tökkinyt allekirjoittaneelle kaikessa surumielisyydessään, mutta Ursin löytää tähänkin jenkkaan lisää kipinää mitään alkuperäistä rikkomatta.
Lainakappaleet muodostavat merkittävän osan pitkäsoitosta, mutta mukana on myös kolme Ursinin omaa sävellystä. Avauksena soiva New Yorkista Puumalaan summaa Ursinin tuntoja, kun kaupungin kuuman kesän keskeltä kaipaa sinne missä saimaannorppaa voi katsoa suoraan silmiin. Empire Staten Buildingin huippu on kenties korkealla, mutta sydän kohoaa mäntyjen keskellä vieläkin korkeammalle. Sininen ja valkoinen, aina uudestaan.
Albumin toisessa päässä RMS Carpathia kertoo toisenlaisen tarinan Amerikkaan matkaamisesta. Otsikon laiva osallistui Titanicin pelastustöihin, poimien merestä pelastusveneissä olleita ihmisiä. Usein tragediasta muistetaan vain kuolleet, mutta nuo 706 onnekasta henkeä pelastuivat ja elivät elämänsä kuka mitenkin. Ihmisiä Suomesta, Virosta, Liettuasta, Ruotsista ja ties mistä, joiden jälkeläiset ovat levittäytyneet sittemmin niin moneen suuntaan. Melodinen kappale polveilee kuin kohtalo itse.
Ursinin kolmas sävellys on Sisu Song, joka avaa suomalaisten lannistumatonta supervoimaa. Kun kaikki on jo miltei lopussa, kiskotaan takataskusta esiin lannistumaton sisu. Sillä ja muutamalla mahdollisella hikipisaralla selviää kyllä paikasta kuin paikasta. Iloisen veikeä kappale helkkyy kuin lumihiutale ilmassa, joka ei vain suostu painumaan alas. Tai ehkäpä osuvampi vertaus olisi kallioisella mäellä kasvava mänty, jonka vahvat juuret ottavat kiinni maasta ja kestävät mitkä tahansa myräkät.
Miltä tuntuu suomalaisuus, etenkin kun olet kaukana Suomesta? Se voi yhdessä hetkessä olla muisto vuosikymmenten takaa, mitä J. Karjalaisen kaunis Telepatiaa myös tekstillään heijastaa. Hetki joka kasvaa ajan virrassa tuokiota suuremmaksi, kun kohtalon tie saapuu risteykseen ja ymmärrät sen vasta paljon myöhemmin. Valinta jäämisen ja lähtemisen, tarttumisen ja irrottamisen välillä.
Huomattavasti kaihoisampi muistelu on sen sijaan Voi kuinka me sinua kaivataan, joka etäisyyden kautta saa lisävoimaa nuotteihinsa. Toisaalta Ievan polkka tuo räväkkää menoa, kun Savon murre särähtelee jäljittelemättömällä tavallaan, eikä Ursin ainakaan himmaile menoansa. Syysunelmia tuo kaihollaan varmasti moneen synnyinmaataan kaipaavaan silmäkulmaan kyyneleen, kun viehättävä melodia ja hillitysti laulettu teksti muistelee – jälleen kerran – menneitä aikoja.
Suomalaisuus ja Suomi ovat jokaiselle tietysti henkilökohtainen kokemus. Minusta My Finnish Soul vol. 2 on ansiokas kattaus erilaisia suomalaisia ja useimmiten kovin nostalgisia kappaleita, joita on mukava kuunnella myös näissä muodoissa. Suosittelen samassa yhteydessä, tai ehkäpä noin puolen vuoden päästä kuuntelemaan Eeppinen joulu – Epic Christmas -albumia, jolla Ursin tuulettaa tuttuja joululauluja ja tuo sekaan muutaman uudenlaisenkin koristeen.
New Yorkissa tätä nykyä asuva laulaja, pianisti ja säveltäjä Eeppi Ursin muutti vuonna 2020 ison veden taa. Ursin on sittemmin esiintynyt ympäri Pohjois-Amerikkaa suomalaisten ja skandinaavisten yhteisöjen tapahtumissa ja festivaaleilla. Maahanmuuttajana maahanmuuttajien perustamassa maassa Ursin on saanut uuden näkökulman suomalaisuuteen ja suomalaiseen musiikkiin. My Finnish Soul vol. 2 -levy koostuu pääosin tuttujen ja jopa klassisiksi laskettavien suomalaisten kappaleiden laulu & piano -tulkintoina. Suomalaisuus ja suomalainen musiikki soivat albumilla nostalgisesti, mutta modernilla otteella.
Miltä tuntuu suomalaisuus, etenkin kun olet kaukana Suomesta? Se voi yhdessä hetkessä olla muisto vuosikymmenten takaa, mitä J. Karjalaisen kaunis Telepatiaa myös tekstillään heijastaa. Hetki joka kasvaa ajan virrassa tuokiota suuremmaksi, kun kohtalon tie saapuu risteykseen ja ymmärrät sen vasta paljon myöhemmin. Valinta jäämisen ja lähtemisen, tarttumisen ja irrottamisen välillä.
