Ian Gillan, David Cohen: Omaelämäkerta
28.03.2014
Epäonnistuneita liikeideoita, runsaasti alkoholia, epämääräisiä keikkoja ja kaiken kukkuraksi vielä estradille kyhätty pieni Stonehenge, jonka päältä kääpiö tippuu hirmuisesti kiljuen. Ei, kyseessä ei ole Spinal Tap vaan Ian Gillanin omaelämäkerta
Suom. Nelli Iivanainen
Minerva Kustannus
Ian Gillan on ehtinyt puuhata urallaan yhtä jos toista erilaisten kokoonpanojen ja sooloviritysten kera, mutta hänet tullaan aina muistamaan esisijaisesti Deep Purplen vokalistina. Laulaja itsekin on vuosien vieriessä sisäistänyt tämän totuuden, joten onkin erittäin kuvaavaa, että käydessään läpi lyhyttä vierailuaan Black Sabbathin laulajana Gillan toteaa yksikantaan: ”Ozzy oli Black Sabbath. Samaan tapaan kuin minäkin olen Deep Purple”.
David Cohenin kanssa kirjoitettu omaelämäkerta nostaa Gillanin historiasta esiin ilahduttavan monia mielenkiintoisia kausia ja Purplen kanssa vietetyt ajanjaksot muodostavat lopulta yllättävän vähäisen osan kirjan koko annista. Pakolliset lapsuuden ja nuoruuden muistelut hoidetaan (onneksi) nopeasti pois alta. Nähtyään Elvis Presleyn elokuvan aiemmin filmitähdeksi halunnut nuori mies sai uuden suunnan elämälleen: rocktähteyden. Gillan omaksui taitelijanimen Garth Rockett ja yhdessä Moonshiners -yhtyeen kanssa suuri rock’n’roll retki saattoi alkaa.
Muutamien bändien jälkeen Gillan päätyi laulajaksi Episode Six -yhtyeeseen, jossa hän vietti vuodet 1965-69, yhdessä tulevan Purple-basisti Roger Gloverin kanssa. 60-luvun sumuisiin vuosiin sisältyy varmasti kokonaisen kirjasarjan edestä kommelluksia, tapauksia ja viritelmiä, mutta jo tuolloin pullon suloihin ja saloihin tutustunut Gillan vie tarinaa eteenpäin johdonmukaisin loikkauksin. Yksityiskohtia kyllä siunaantuu reitin varrelle, mutta lukijaa talutetaan määrätietoisesti kohti miehen suurta tarkoitusta: Deep Puplea.
Päähenkilömme selkeästi nimetyt soolobändit Ian Gillan Band ja Gillan saavat luonnollisesti runsaasti tilaa ja näiden värikkäiden ryhmien sattumukset saavat hymyn nousemaan toistuvasti lukijan kasvoille. Alkoholin ja kommellusten värittämä meininki muistuttaa Spinal Tapista, siinä missä em. Black Sabbath –kausikin kääpiöineen ja pienois Stonehengeine kaikkineen, tosin nyt toilailut ovat entistä huuruisempia. Gillan ei säästä itseään muutenkaan ja miehen epäonnistuneet business-viritelmät soolovuosien saatossa käydään myös läpi anteeksiantamattomalla tarkkuudella. Mies onkin menettänyt sellaisia summia epäonnistuneiden ajoitusten ja ideoiden myötä että heikkohermoisempaa hirvittää, mutta jälleen kerran vokalisti ottaa kaiken lungisti ja pitää katseen suunnattuna eteenpäin.
Opuksen loppuun on lisätty vielä reilun kahden sivun mittainen pikataival, joka päivittää tietoja (osin virheellisesti), mutta pienestä loppunotkahduksesta huolimatta Gillanin muisteloja on helppo suositella kaikille vokalistin ja häneen liittyneiden bändien, sekä yleisesti ottaen sujuvien ja hauskojen elämäkertojen ystäville.
”You’ll always know where I’ll be found
I’m hanging somewhere near the ground
Help me up or help me down
Don’t want to lose those days
When everything is just a haze”
Mika Roth
