Mantere kutoo mutkikkaita, mutta luontevia verkkoja

Plain Faden jätettyä jäähyväiset, nousi sen alta esiin Mantere.

Tämä artikkeli vaatii hieman alustamista. Ensin oli tamperelainen yhtye nimeltä Plain Fade, joka liikuskeli urallaan 00-luvun taitteen taiteellisen mätön kautta kymmenen vuoden ja kolmen albumin saatossa erittäin lennokkaaseen rock-oopperaan asti. Bändin toiminta päättyi syksyllä 2013 sen voimahahmona toimineen Juho Koivuahon menehdyttyä. Leukemiaa sairastaneen Koivuahon saattohoidon aikana kuitenkin taltioitiin eräänlainen muistokirjoitus, Valediction, joka julkaistiin vuotta myöhemmin joukkorahoitettuna Victims of Ikurin nimellä. Siitä levystä ja Plain Faden historiasta voit lukea tarkemmin täältä.

Valedictionin julkaisun yhteyteen järjestetyllä keikalla esiintyi Plain Fade -nimellä toiminut kokoonpano viimeisen kerran, mutta se, minkä piti olla kertaluontoinen kunnianosoitus, osoittautuikin uudeksi aluksi. Kyseinen kokoonpano (Marko Neuman - laulu, Miikka Salonen - kitara, Jussi Kahola - kitara, Jussi Lehtinen - koskettimet, Juho Salmi - basso, Raimo Kovalainen - rummut) on nyt Mantere, ja bändi julkaisi syyskuussa ensimmäisen EP:nsä Kuoren Alta. Tämä artikkeli jatkaa näin ollen siitä, mihin Victims of Ikurin kanssa jäätiin - mutta onko Mantere osa jatkumoa?

- Mantere on toki tavallaan jatkumoa Plain Fade -touhuille, koska bändissä on neljä vanhaa PF-jäsentä. Joskin kyllä me heti alkuun päätettiin, että lähdetään tekemään tätä ihan puhtaalta pöydältä, omana juttunaan, eikä mietitä mitään PF:n aikaisia musiikillisia juttuja. Enemmänkin ollaan otettu etäisyyttä tietynlaisiin ratkaisuihin, joita PF:n kanssa on tehty. Mantereessa koko bändi on vahvasti osallistunut biisimateriaalin tekemiseen ja sovittamiseen. Marko on tehnyt lyriikat ja lauluhommat, kertoo kokoonpanon basisti Juho Salmi.

- Kaholan ja Neumanin mukaantulo oli erittäin luontevaa ja heti olivat mukana kun heitä tuohon PF:n keikalle kysyttiin ns. tuuraajiksi. Koivuaho oli molempien kaveri jo monen vuoden takaa, ja molemminpuolista arvostusta löytyi kaikilta osapuolilta. Molempien kanssa Koivuaho oli tehnyt myös musajuttuja, Kaholan kanssa oli ollut SoapAfest-bändi ja sitten Juho vieraili myös Candy Canen biiseissä (Jaula, 2009, toim.huom.). Myös me kaikki muut tunnettiin Jussi K. ja Marko entuudestaan pitkältä ajalta. Onhan Mantereessa itse asiassa monta Candy Canen viimeisimmän kokoonpanon muusikkoa. Eli kyllä tässä yhdistyy monta kokoonpanoa, mutta tällaistahan nämä musatouhut aika usein on. Melkein sama porukka kaikissa bändeissä. Joskin tuo "melkein" on aika oleellinen juttu.

- Ei meillä ollut mitään ajatusta jatkaa tällä kokoonpanolla alunperin. Oikeastaan vasta sen YO-Talon keikan jälkeen se ajatus alkoi tosissaan kypsymään. Meillä oli ollut hauskaa noita biisejä treenatessa, homma tosiaan tuntui luontevalta ja sitten kun keikkakin meni vielä ihan hyvin, niin alkoi tää ajatus nousta, että mitä jos kokeiltais tehdä tällä kokoonpanolla jotain uutta. Ehkä enemmänkin ajattelen, että me ei varsinaisesti jatkettu, vaan perustettiin sillä kokoonpanolla uusi bändi, Mantere.

Kuulijan kannalta on onni, että sattuma kietoi kokoonpanon luomistyöhön. Omakustanteisena digi-EP:nä julkaistu (saatavilla myös C-kasettina!) Kuoren Alta on erittäin laadukas ja kiinnostava kokonaisuus. Levyn musiikissa on havaittavissa Plain Fadesta ja Candy Canesta muistuttavia piirteitä, mutta olennaisempaa on, miten intohimoisesti ja tarmokkaasti kokoonpano puristaa esiin aivan uudenlaista musiikkia. Dramaattiset, lavein pensselein maalatut kappalerakenteet ja Neumanin vuosien varrella persoonallisesti tummunut, naukuva lauluääni muodostavat perustan, jonka ylle yhtye kutoo mutkikkaita, mutta luontevan tuntuisia verkkoja.

Juuri luontevuudessa bändin kiehtovuus piileekin. Kokoonpanossa touhuavat, monien keitosten visionäärit saavat biisit tuntumaan lähes luonnosmaisen kepeiltä, vaikka äänimaailma soi yksityiskohdin koristeltuna ja viimeisteltynä. Rakenteiden progemaisuus, kasvattelujen eeppisyys ja keveiden osuuksien ilmavuus tasapainottuvat erinomaisesti melodioiden yltäkylläisyyden, näennäisen yksinkertaisuuden ja rajuja kontrasteja kokonaisuuteen tuovien raskaampien iskujen kanssa. Verrokeista tulee yhtälailla mieleen Anatheman syksyisyys, Low´n niukkaeleinen herkkyys, Calliston kulmikas louhinta kuin myös Ludovico Einaudin elokuvamaisia mielikuvia rakentelevat pianomelodiat ja hypnoottiset sävelkuviot... ja samalla ei mikään mainituista.

Salmen kuvaillessa biisien syntyä käsitys luontevasta ja omintakeisesta prosessista vahvistuu.

- EP:n biisit syntyivät vuoden 2015 aikana melko helposti ja nopeasti siihen nähden, että tämän bändin kanssa yhteisten treenien sopiminen on haastavaa. Porukka asuu eri paikkakunnilla ja monilla on paljon muitakin bändikuvioita, joten viikonloput ovat aika täynnä. Me ollaan pyritty olemaan aika tehokkaita treenikämpällä, ja ollaan siinä onnistuttukin. Miikka on tuonut paljon sävellysideoita tähän bändiin, mikä on ollut mahtava homma, koska sillä on paljon hyviä juttuja. Niistä on sitten lähdetty rakentamaan biisejä yhdessä, ja lopuksi Marko tekee laulut ja lyriikat. Tää on ollut ehkä tyypillinen kuvio Mantere-biisien synnyssä.

- Musiikillisesta suunnasta ei olla hirveästi edes keskusteltu, vaan enemmän ollaan menty siihen suuntaan mikä on tuntunut luontevalta ja hyvältä. Toki se yhteinen historia tekee asiasta jollain tavalla helpompaa, kun kaikki tuntevat toisensa niin persoonina kuin musiikillisestikin.

Pohdinta bändin dramaattisista syntyoloista, ja jonkinlaisesta menneisyyden painolastista saa Salmen piirtämään bändistä maanläheisemmän kuvan: suotta uskoa sattuman varaan, mutta kannattaa sen kohdalle osuessa antaa tapahtua.

- Missään kohtaa tää ei ole tuntunut velvollisuudelta vaan hienolta mahdollisuudelta. "Tätä Koivuaho olisi tahtonut" -tyyppinen ajatus tuntuu vieraalta, koska tiedän, että Juho olisi halunnut vain elää ja tehdä vielä musiikkia. Mantereen synty on niin monen ison asian summa, että sitä on vähän vaikea edes käsittää. Elämä menee välillä erikoisia polkuja.

Mantere valmistelee parhaillaan lisää materiaalia ja siirtymistään keikkalavoille.

Teksti: Aleksi Leskinen
Kuvat: Mantere
Kansikuva: Juho Salmi ja Raimo Kovalainen