DVD

Rainbow: Memories in Rock - Live in Germany

18.11.2016



Kuten todettua, settilista painottuu raskaasti 70-luvun puolelle mikä tuo muassaan muutaman mielenkiintoisen yllätyksen. Ensinnäkin useimpia bändin suurimpia hittejä ei kuulla, joten Stone Cold, All Night Long ja jopa I Surrender ovat jääneet rannalle, eikä edes Blackmoren oma suosikkiraita Street of Dremas ole mahtunut mukaan. Näiden 80-luvun astetta kevyempien herkkujen tilalla onkin nostettu Stargazerin ja Sixteenth Century Greensleevesin kaltaisia heavy rock -möhkäleitä, eikä mutkikkaamman Catch the Rainbownkaan mukanaolo varmaan aivan selviöltä tuntunut edes bändin suurimmille 70-luvun faneille.

Bändi suoriutuu urakastaan juuri niin häikäisevästi kuin olettaa voikin, vokalisti Romeron muistuttaessa jopa hieman erästä etunimikaimaansa. Blackmoren vuodet rauhallisemman musiikin saralla kuuluvat kuitenkin kitaristin soittoon hiipineenä pehmeytenä ja kauneutena. Eivätkä nämä ole suinkaan mitään huonoja asioita, mutta joskus kun riffejä pitäisi roiskia hiukan ronskimmalla otteella, ei nyky-Blackmorelta löydy enää vastaavaa asennetta, kuin silloin joskus.

Muuten julkaisusta ei olekaan pahaa sanottavaa, sillä biisikatraasta on saatu luotua toimiva setti, vahvan tunnelman välittyessä aina kotikatsomoon saakka. Teknisesti julkaisu on blackmoremaisen virheetön, äänen ja kuvan virtojen miellyttäessä vaativimmankin kotiteatteristin vaatimuksia. Mielenkiintoinen bonus on neljän raidan tarjoaminen toisesta illasta, vaikka versioissa ei juuri eroja olekaan. Tervetuloa takaisin Rainbow, toivotaan että tämänkertainen paluu johtaa muuhunkin kuin kolmeen keikkaan.

Mika Roth




Lukukertoja: 662
Facebook
Artistihaku
DVD-arvioissa myös