DVD

Scorpions: Forever and a Day - Live in Munich

09.12.2016



Lämminhenkisen dokumentin kanssa tarjotaan täysimittainen konsertti, jossa viimeisen keikan piinaavan pitkällinen odotus tuottaa lopulta täydellisyyttä hipovan livekokemuksen. Mahtoivatko herrat itsekään enää tuossa vaiheessa uskoa, että tämä oli nyt tässä, mutta ainakin tapahtumassa tuntuu olevan rutkasti latausta ja voimaa. Biisilista ei juuri yllätyksiä tarjoa, painopisteen sijoittuessa selvästi sinne kultakaudelle, eli vuoden 1977 Taken by Force -kiekosta aina vuoden 1990 Crazy Worldiin. Pienenä outoutena voi pitää vuoden 1988 Savage Amusement -albumin täydellistä ohittamista, tai keikan aikana uusimman albumin, eli Sting in the Tailin kolmea biisiä, mutta näinhän nämä aina menevät.

Selvin ero menneisiin päiviin on Meinen lauluääni, joka etenkin korkeissa kohdissa ei vain yllä enää samaan kuin joskus Lovedriven aikoihin. Mitä ikiliikkuja Schenkeriin taas tulee, niin herran vauhti ei ole tainnut tippua prosenttiakaan sitten vuoden 1985 hulluista päivistä, jolloin bändi lähestulkoon riehui lauteilla.

Tekniseltä puolelta tarkasteltuna julkaisu on moitteeton, ja jo arvioitavakseni saamani DVD-versiolla niin ääni kuin kuvakin olivat kohdillaan. Konsertti on kuvattu riittävällä kamera-arsenaalilla, eikä kuvaajia/kameraryhmiä kuitenkaan näy juuri taustoilla, mikä on aina bonusta. Suositeltava paketti siis niin yhtyeen faneille, hyvistä musiikkidokumenteista pitäville, kuin puhdasverisen hard rockin kannattajillekin.

Mika Roth




Lukukertoja: 487
Facebook
Artistihaku
Lue myös nämä
DVD-arvioissa myös