Arpia – hyviä juttuja tapahtuu aina
18.03.2018
Arpia on tämän vuosikymmenen aikana elänyt monia ylä- ja alamäkiä. Alkujaan rosoista rakkausrockia soittanut yhtye on saanut matkan varrella nipun arpia, mutta nehän vain lisäävät luonnetta. Desibeli.net haastatteli yhtyeen vokalisti/kitaristi Jari Lappalaista.
Yhtyeenne oli ensi kertaa esillä Desibeli.netin sivuilla reilu seitsemän vuotta sitten, kun kolmibiisinen demonne oli arvioitavana. Tuolloin Ilkka Valpasvuo kehotti teitä pitämään kiinni optimismistanne. Onko optimismi ollut tässä välissä kovilla, ja kuinka ryhmä on selviytynyt kaikki nämä vuodet? Eli mikä saa yhä jatkamaan?
- Joo, täytyy myöntää että jotain reilu vuosi sitten tuli lyhyt hetki, jolloin tuli mietittyä että onko tässä touhussa järkeä. Mulla itellä jotenkin katosi soittamisen ilo, mikä on aika pelottava tunne.
Lukkotila saatiin purkautumaan, kun ryhmä istui alas ja jutteli suoraan asioista. Jokaisen sielussa roihusi into edelleen, ja kun huumorintajukin on yhteensopiva, niin helppohan siitä oli taas jatkaa.
- Ei olla koskaan tehty tätä bändihommaa tosikkomaisesti, vaikka tosissaan ollaankin. Hyviä juttuja on kuitenkin tapahtunut vuosien varrella niin paljon, että ei epäilystäkään, etteikö työ joskus palkitse ja satutaan olemaan sillä oikealla hetkellä oikeassa paikassa.
Julkaisitte viime vuoden lopulla Hyvä tästä tulee -EP:n, joka mielestäni vei soundianne taas oikeaan suuntaan. Oliko tämä nyt paluu juurille, kenties ihan tarkoituksellinenkin?
- Kyllä, ihan tarkoituksella haluttiin tehdä enemmän kitarapainotteista soundia ja enemmän rockia luomusti. Itseasiassa jos aikaisemmin ollaan sanottu, että vaikutteita oli myös iskelmä ja Juha Tapio -maailmasta, niin nyt pidettiin huoli, että ainoa Juha nimi tällä julkaisulla on äänittäjä Juha Wahlsten. Ehkä jotain vaikutusta on silläkin, etten itse ole kuunnellut radiota vuoteen, vaan nauttinut niistä rock-levyistä mitä omasta hyllystä löytyy.
Arpia on satsannut myös vahvasti videoihin, joita kannattaa käydä katsomassa vaikkapa YouTubesta. Musiikki on tietysti aina kuningas, mutta sitä on helpompi markkinoida kuvan kera. Edellisen pitkäsoiton aikoihin videoita oli värkkäämässä ihan työryhmä, mutta sittemmin ne on tehty taas bändin omin voimin ja hartiapankilla. Ja mikäpäs siinä on puuhatessa, kun toiminta koetaan suorastaan hauskaksi.
EP:n saatteessa kerrotte, että uutta materiaalia on jo reilumman puoleisesti kasassa, mutta halusitte nyt julkaista muutaman hiukan eri henkisen biisin. Miksi näin ja onko luvassa jotain suurempaakin linjan muutosta?
- Biisin kirjoittajana mulla oli aika pitkään tietty visio Arpian biiseistä, joka tietyllä tavalla sulki monia tekemiäni biisejä pois joita treenattiin. Esimerkiksi EP:n biisi Tämä mies, oli jo jonkinlaisena versiona ehkä neljä vuotta sitten, mutta nyt vasta se istui materiaalikokonaisuuteen. Suurta linjanmuutosta en itse koe olevan tulossa. Linjan laajentumista kyllä. Viimeksi tällä viikolla treeneissä rumpalimme Jake Tuovinen mainitsi yhdestä uudesta biisistä että, onpa saakelin hyvä eikä varmasti tule koskaan radiohittiä. Eli, ihan turvallisilla vesillä ei tuleva materiaali tule menemään.
Palaute EP:n tiimoilta on ollut tähän mennessä erittäin positiivista, vaikka mielipiteet ovatkin hieman jakaantuneet vanhempien diggareiden joukossa. Seuraavaa julkaisuakin jo lupaillaan, tosin mitään sen kummempia aikatauluja ei vielä paljasteta.
Arpia on keikkaillut jo seitsemän ja puolen vuoden ajan. Kuinka tilanne kentällä on tänä aikana muuttunut?
- Tällä hetkellä suurin lottovoitto itselleni olisi keikkamyyjä joka saisi homman pyörimään ja tekisi töitä bändin eteen. Keikkoja joista maksetaan edes kulukorvaukset on koko ajan vaikeampi saada bändinä joka ei tee cover-musaa.
Rankentuuko soundi livetilanteessa, vai otatteko kenties hempeämmin hiljaisemmat palaset haltuun?
- Live meno on sähköisesti rankemmalla kädellä soitettu, mutta toki ollaan tehty välillä ihan akkarikeikkoja jolloin biisit on herkempiä. Päälinja meillä on kuitenkin energisyys, johon olennaisena osana liittyy se, että rintalastassa myös tuntuu kuulijalla.
Olen alusta saakka pitänyt pikkukiekoistanne, joihin on voinut aina luottaa. Sen sijaan reilun kahden ja puolen vuoden takainen Rumia sanoja -pitkäsoitto tuntui aivan liian - silotellulta ja nätiltä. Mitä siinä oikein tapahtui, ja miltä albumi kuulostaa nyt omiin korviinne?
- En itse asiassa ole ihan varma. Tuo levy ja biisit lähti itseltäni ehkä liiallisella varmistelulla. Jokaisesta levyn biisistä piti tulla selkeä hitti ja sen ei pitänyt aiheuttaa mitään muuta kuin hyvää mieltä kaikille. Meillä oli siihen liittyen kaikkea yritystä UMK/Euroviisu jne. Kuuntelin tuon levyn itse viimeksi muutaman kerran läpi pari kuukautta sitten kun piti pitkää keikkasettiä varten opetella soittamaan lisää biisejä. Arvostan kyllä levyä sen hyväntuulisuuden vuoksi, mutta vaarantunnetta ja sitä kuuluisaa Remua siitä ei kannata etsiä. Bändinä tuo levy ja siihen liittyvät odotukset oli kuitenkin iso virstanpylväs meille. Meillä oli silloin isot nimet taustajoukoissa ja tietyllä tavalla mahdollisuus mihin vain, kun painetta omasta lompakosta ei ollut. Nimiä mainitsematta kiitos heille mahdollisuudesta.
Lähditte alussa soittamaan rakkausrockia, mutta sittemmin aiheet ovat muuttuneet moninaisemmiksi. Paikoin ehkä jopa synkemmiksikin, tai tummemmiksi nyt ainakin. Missä Arpia siis seisoo nyt, mihin se uskoo ja mitä se tulee antamaan tulevaisuudessa kuulijoilleen?
- No kierosta huumorista ei tulla koskaan luopumaan. Tummat sävyt ja synkkyys kuuluu elämään niin kuin ilo ja rakkauskin. Biisit kertoo jatkossakin elämästä. Rakkaus on hieno asia ja siitä löytyy varmasti jatkossakin biisinaiheita, vain eri sävyillä.
Mikä on parasta mitä yhtyeelle voisi realistisesti tapahtua tänä vuonna?
- Radiosoittoa on nyt alkanut tulla ja musiikkijulkaisut on noteerannut positiivisesti EP:n. Parasta ensin olisi päästä oikeasti kiertämään Suomea keikoille, koska se on parasta promootiota meille. Lisää tarpeeksi uhkarohkeita radiotoimittajia jotka eivät pelkää haasteita. Hirveän rikkaan levy-yhtiön tuki ja sokea luottamus ei myöskään olisi pahasta.
Haastattelu: Mika Roth, kuva: Osmo Lassila
