Pienet

Pienet II - Maaliskuu 2022

19.03.2022


Coriende: Black Light Materia Coriende: Black Light Materia

Coriende on todellinen sooloprojekti, sillä kaikki on tehty yhden miehen toimesta soitosta, nauhoitukseen, miksaukseen, masterointiin ja aina kansitaiteeseen saakka. Monimuotoinen kummajainen on muista yhteyksistä tutun Sami Vänttisen sooloprojekti, jonka alla rockin, metallin ja elektronisen musiikin erilaiset kukat saavat vapaasti kukkia. Ja kun sanon, että raja-aidat ovat alhaalla, niin ne todella ovat. Unohdetaan siis puheet mistään ehyistä kokonaisuuksista ja yritetään poimia rusinoita näistä seitsemästä eri reseptein leivotusta pullasta.

Materiaali on syntynyt vuosien 2008‚Äď2021 v√§lill√§ ja formaattiradioiden kulmasta Informantis voisi olla potentiaalinen sinkku, koska jouhevasti etenev√§ jenkkimetalli omaa ison kertos√§keen ja ilmavan groovaavan soundin. Enki hilaa raskasmetallisuuttaan l√§hemm√§s doomia ja lis√§√§ painoa hartioihin kohdistaa Looking for Blood. Ihan toimivaa rypistely√§, kun taas elektronista y√∂t√§ henkiv√§ Blind on jotain tyystin erilaista maailmaa edustava valioyksil√∂. Nyth√§n linjakkuus ei ollut haussa, kuten muistamme.

Seitsemän raitaa edustaa kuuleman mukaan huomattavasti laajempaa materiaaliallasta, josta on nyt muodostettu yksi kummallinen joukko. Tämähän voisi olla vaikka pitkäsoitto, mutta tällä erää pakettia kutsutaan vain demoksi.

Mika Roth


Elias Kovanko: Underwater Elias Kovanko: Underwater
Ainoa Productions

Elias Kovanko otti melkoisen sivuloikan siirtyessään soolouralle, mutta ehkäpä kaiken on pitänyt vain tapahtua näin. Viime kesänä kummastelin ja ihastelin rauhaisan Things That Might Have Been folkballadin voimaa, eivätkä äänivallit nouse juuri korkeammalle EP-levyllä.

Samoihin kansiin niputetaan nyt myös toinen sinkku, eli Hopeful Silence, joka on nimensä veroinen retki hiljaisempien soundien ja verkkaisen poprockin aurinkoisiin sunnuntaipäiviin. Hienoja biisejä kumpainenkin, jotka ansaitsevat kaiken huomion. Sen sijaan EP:n avaava Away She Wandered jää rankasti sisarustensa varjoon, eivätkä mitään jouset ja barokkipopin ripaukset auta asiaa. Todellisen helmen löytää kuitenkin hän, joka kuuntelee EP:n kärsivällisesti loppuun saakka ja antaa korviensa poimia kaiken matkan varrelta. Ankkuriraita Underwater nostaa näet pintaan menevämpää pop-soundia, jossa voi aistia sisäisten patojen murtumisen, kuten tekstissäkin viitataan.

Kovanko on taiturimainen melodioiden luoja, mutta soolouran musiikillinen linjaus vaikuttaa olevan vielä lievästi hakusessa. Esikois-EP onkin tavallaan lankojen sitomista ja eräänlainen välitilinpäätös tähän asti koetusta, jonka soisi saavan tulevaisuudessa jatkoa.

Mika Roth


Health A1: There were Mods in Finland, too (in 1983) Health A1: There were Mods in Finland, too (in 1983)

Aika on suhteellista, joten mitäpä siitä jos Harjavallan suunnilta kotoisin oleva mod revival -bändi Health A1 sai biisinsä kuultavaksi pienellä viiveellä. Tarkemmin sanottuna 39 vuotta äänitysten jälkeen! Pahoittelut, mutta nyt oli pakko käyttää huutomerkkiä.

Palaamme siis vuoteen 1983, kun uusi aalto oli viel√§ oikeasti uutta ja Health A1 sai melkein ujutettua itsens√§ legendaariselle Poko Recordsille. B√§ndi ehti kuitenkin hajota ennen aikojaan ja se oli siin√§ ‚Äď paitsi ett√§ nyt vanhat nauhat ovat l√∂ytyneet ja ne on julkaistu. Kaksista studiosessioista koottu paketti sis√§lt√§√§ kahdeksan raitaa, tosin biisit ovat osittain samoja, koska niit√§ √§√§nitettiin kahteen otteeseen. Kahdesti kuultavista numeroista Back to the City erottuu rullauksellaan vaivatta edukseen, ja Love Beneath the Waist keikuttaa pyrst√∂j√§, kuten tuohon aikaan kuuluikin tehd√§. Kelpo √§ssien v√§liss√§ Cinderella Story joutuu hieman h√§peilem√§√§n vaatimattomuuttaan, eik√§ kahdesta muusta numerosta l√∂ydy sen kummempia haastajia.

Olisiko Health A1 voinut olla maamme oma The Jam? Kenties, mutta menneitä ei kannata liiaksi pohtia. Hattua pitää nostaa myös siitä, että äänitteiden laatua ei ole lähdetty suotta parantelemaan ja näin välittyy alkuperäinen energisyys sekä henki.

Mika Roth


Hilleri & Näätä: 2=1 Hilleri & Näätä: 2=1
Lil’ Beast Records

Hilleri & Näätä on folkahtavaa ja kimuranttia poprockia esittävä kotimainen duo. 2=1 on lausekkeena monitulkintainen, mutta erittäin persoonallisella otteella musiikkiaan luova kaksikko on kiistatta yhtä, ja tällä levyllä on sen lisäksi kaksi plus yksi kappaletta. Loogista? Kenties hillerijanäätämäisellä tavalla.

Kolmesta raidasta kiivaimmin liikehtii keskimm√§inen, eli svengaavalla ja p√§√§osin akustisella kattauksella ryyditetty Lumel√§√§ke. Poljento on hivenen aliceinchainsmaista, vaikka biisill√§ ei ole mit√§√§n tekemist√§ grungen kanssa. Folkrockin nousujohteista rakettirallailua on my√∂s Syntym√§p√§iv√§, vaikka keinuva siivu on huomattavasti rauhaisampi ja tyytyv√§isempi ‚Äď ainakin pinnalta. Hilleri & N√§√§t√§ osaavat tuoda y√∂n ja p√§iv√§n, onnen ja murheen, samoihin lauseisiin ja tiloihin. Mik√§√§n ei ole vain toista, vaan kaikki sekoittuu kaikkeen, mist√§ syntyy kummallinen todellisuus nimelt√§√§n arki.

Teksteissä asiat tuntuvat olevan jatkuvasti hivenen sijoiltaan, minkä ankkuriraita SOS vie sitten tappiin saakka. Rakastuminen ja rakkaus ovat maailman parhaita asioita, kunnes koittaa lopun aika ja tässä tapauksessa loppu on ollut totaalinen tunteiden ja kaiken kauniin tuho. Tämäkin tarina kerrotaan kauniisti, torvien ja kielisoitinten nuottien täyttäessä ilman ja antaessa tragedialle viehättävimmät kehykset.

Mika Roth


Ian Voltage: Spring of Turmoil Ian Voltage: Spring of Turmoil

Helsingissä vuonna 2019 perustettu Ian Voltage saattaa pelata tulella kuvaillessaan musiikkiaan. Saatekirjettä suoraan lainatakseni bändi on kovaa rokkia ja höyhensarjan heviä soittava yhtye. Eli pahimmassa tapauksessa musiikki on liian pehmeää metallisteille ja liian raskasta rokkareille, vaan mikä on lopputulema?

Tämä EP on mielestäni enemmänkin puhdasta rokkia, jolla melodisuus ja tarttuvuus eivät ole kirosanoja. Hummingbird Heart nostaa painetta kattilassa ja Turmoil kasvattaa melkoiset äänivallit ympärilleen, mutta yhtye ei missään vaiheessa sorru itsetarkoitukselliseen rankisteluun. Eivät tekstit mistään onnelasta ja pupujusseista kerro, mutta eivätpä ajatkaan mitään suotuisia ole. Viidestä biisistä ei löydy puhtaita ohilaukauksia, joten vaikka tolpat hieman kolisevat, on peukkua helppo kohottaa ylöspäin.

Ensimmäisen keikkansa tämän kuun alussa vetänyt yhtye omaa potentiaalia ja mikäli Novan kaltaisia, hivenen rauhallisempia hitinpoikasia irtoaa enemmänkin biisikynistä, niin vain taivas on kattona. Tiukemmista siivuista G.F.W. ansaitsee myös maininnan, jo silkan energisyytensä ansiosta.

Mika Roth


New Meta: Tin Foil Shirt New Meta: Tin Foil Shirt

New Meta on helsinkiläinen indierock-yhtye, jolta on ymmärtääkseni ilmestynyt vain yksi sinkku ennen tätä EP-levyä. Ja kyseinen biisi, eli Desires (Eternal Boredom) saa myös kunnian avata debyytti-EP:n, joten tarinan alussa ollaan joka tapauksessa.

Kolmesta raidasta jokainen heijastelee kolkkoa kitararockia tavallaan, tekstien luodatessa aikamme näennäistä järjettömyyttä, joka ei välttämättä edes ole vain näennäistä. Vuoden 2020 lopulla perustettu yhtye soundaa postpunkille ja grungelle, eikä asianmukaisen sotkuisen kitararockin rikkinäisistä pinnoista ole vaikeaa löytää ahdistuneen Cobainin jälkiä. Etenkin salaliittoteorioiden sekoittamasta ihmisestä kertovassa Fluoridessa hiki nousee vastustamattomasti pintaan ja seinät kallistuvat kohti päätä.

Tuskaisaa on myös Visions of Unexplainablen puserrus, mutta New Meta ei vedä tuskaisuuttaan överiksi, vaan osaa puristaa ja likistää sopivasti. Pistelevän energisyyden annostelussa ryhmä osoittaakin jo mestarillista tilannetajua, minä ansiosta Tin Foil Shirt on kaikkea muuta kuin tinaa.

Mika Roth


Paroni von Samuelsson: Tuokiokuvia Helsingistä Paroni von Samuelsson: Tuokiokuvia Helsingistä

Maailma on edelleen ensisijaisesti fyysinen paikka ja nyt Paroni von Samuelssonin uusi EP-levykin löysi tiensä taas Desibeli.netin postilaatikkoon. Kirjekuorta avattaessa tunnelma oli sama, kuin hypistelisi pääsiäismunaa ja joulupakettia yhtä aikaa. Tällä erää Paroni tarjoaa kiertoajelun tasavaltamme pääkaupungissa Helsingissä.

Sanat eivät nähtävästi olisi tehneet riittävästi oikeutta Itämeren helmelle, joten uuden EP:n kaikki kappaleet ovat instrumentaaleja. Tekninen taso ei edelleenkään ole korkea, mutta vaikka syntikat soivat halvanmakuisesti ja taustan rytmit naksuttavat kuin kärryt halpahallin käytävää, niin Paroni onnistuu jälleen. En olisi kuvitellut sanovani tätä ääneen, mutta Tuokiokuvia Helsingistä on kaunis EP. Jos näkee kapeiden soundipalettien tuolle puolen voi huomata, kuinka melodiat todella toimivat. Tämän lisäksi kun biisejä ei todellakaan venytetä (5 kappaletta, 9 ja puoli minuuttia), niin kaikki toimii mallikkaasti.

Teollisuuskatua bussin ikkunasta hyppää pysäkinväliksi krautrockin viereen istumaan, kun taas Kruunuvuorenlampi painaa melodisen herkkyyden mittarien neulat kaakkoon. Vähät ovat ainekset, eikä enempää tarvita tällä erää lumon luomiseen. Lounasoluet Talinrannassa viivähtää puolestaan kebabraflan terassilla nauttimassa eksoottisempien mausteiden tuoksusta, ja näiden kaikkien palasten suomat mielen tuokiokuvat tekevät matkasta kokemisen arvoisen.

Mika Roth


Pepe le Moko: Luonnonlapsi Pepe le Moko: Luonnonlapsi
Plastic Passion

Kaikelle löytyy syy, jokaiseen tekoon on oma selityksensä. Suomalaisen pop-musiikin kummalintu Pepe le Moko sotki kuvioita jo 80-luvulla, satsatessaan esimerkiksi tyyliin ja pukeutumiseen, joka ei tuohon aikaan ollut lainkaan katu-uskottavaa.

Mutta miksi raisiolaiset versioivat nyt Nat King Colen jo vuonna 1947 levyttämän Nature Boyn? Vanha iskelmäkäännöshitti Luonnonlapsi jää ainakin kaihoisine torvineen ja vaimeine vokaaleineen mieleen. Kolme muuta numeroa ovat omaa tuotantoa ja hämmentävän demomainen Monivalintatehtävä lienee jonkin sortin rautalankaiskelmää, joka on vain juuttunut aikakoneen saranaan. Yksi mielikuva on Leevi and the Leavingsista yrittämässä jotain uutta biisiään autotallissa 80-luvulla, ihan oikeasti.

Olisi helppoa vetää koko homma läskiksi ja antaa huumorin kukkien kukkia, mutta kun uuden aallon synailua kaikuva Sen tekisin soi, niin uskon kirkasotsaiseen puhtauteen. Suomenkielinen pop on sitten 80-luvun kehittynyt, rikastunut ja monipuolistunut, mutta kukaan muu kuin Pepe le Moko ei voisi luoda tällaista EP-levyä. Kaiken kruunaa Kipuna jazzahtavan laulelmansa voimin. En edelleenkään ymmärrä tätä levyä, mutta ei se ole tarpeenkaan. Kyse on näet musiikin magiikasta, jonka jokainen kokee tavallaan.

Mika Roth


Satoi & Aleksi Myllykoski: Delayed Constructive Dialogues Satoi & Aleksi Myllykoski: Delayed Constructive Dialogues
Signature Dark Grey

Tuukka Jääskeläisen elektronisen musiikin projekti Satoi ja Aleksi Myllykoski ovat yhdistäneet voimansa. Artistien ensimmäinen yhteisjulkaisu on neljän kappaleen muodostama EP. Korostaakseen yhteistyön tasavertaisuutta sen raidat on nimetty yksinkertaisesti siten, että ensin kuullaan Dialog 1, sitten Dialog 2 ja Dialog 3, joita seuraa tietysti Dialog 4.

22 ja puolen minuutin mittainen musiikkiannos on kevyesti dubahtavaa ja ehkä hieman teknotrancenkin kanssa flirttailevaa elektronista äänivirtaa. Tärkeintä tässä kaikessa on mielestäni yleinen linjakkuus ja soundien selkeys jopa kerroksellisempien vaiheiden kohdilla. Rakenteet saavatkin rakentua rauhassa, teemoja kehitetään ja jalostetaan kiireettä, ja vaikka jokainen Dialog on tunnelmiltaan tummasävyinen, ei EP jää missään vaiheessa vellomaan mustuuden ulapoille. Tie osoittaa alati eteenpäin, vaikka kolmannen luvun kohdalla vauhti hetkeksi asettuukin, ja näin EP:n energisyys pysyy mielestäni jatkuvasti positiivisena.

Delayed Constructive Dialogues on suorastaan hypnoottinen kuuntelukokemus, joka opastaa kuulijaansa halki hämärien ja usvaisten elektromaisemien. Taiturimaisesti vähennetyt äänikeskustelut saavatkin odottamaan innolla, josko jatkoa olisi jossain vaiheessa luvassa.

Mika Roth


Sämpi Ensemble: Scenes Sämpi Ensemble: Scenes

Sämpi Ensemble on rumpali Petri Sämpin sooloprojekti, joka esittää elokuvamaista ja laajoja linjoja suosivaa, selvästi jazzahtavaa musiikkia. Sämpi on koonnut ympärilleen yhtyeen, jossa riittää taitoa ja tulkintakykyä.

Shore-sinkku ehti ilmestyä jo viime vuoden puolella ja samainen raita saa myös avata EP:n. Päälle kuuden minuutin siivu on kiekon pisin, mutta aika ei käy pitkäksi instrumentaalimusiikista nautittaessa. Same antaa enemmän tilaa vibrafonille, orgaanisesti virtaavan sävellyksen pelatessa enemmänkin vähäeleisillä nuoteilla. Trumpettia ja flyygelitorvea soittava Mari Vuolahti on keskeisessä roolissa halki EP:n, sillä jälleen kerran puhaltimet saavat asettua puuttuvien lyriikoiden tilalle. Rohkein siirto on Coast, jonka menevässä svengissä bassot pääsevät briljeeraamaan muiden soitinten rinnalla.

Musiikin kutsuminen elokuvamaiseksi on ehkä hieman harhaanjohtavaa, mutta nämä raidat sopisivat rauhallisempien ja taiteellisempien pienelokuvien taustalle kuin luonnostaan. Sämpi Ensemble leikittelee jazzinsa kanssa elegantein elein ja koko EP:tä leimaa omanlaisensa syvä rauhallisuus, jota näinä vaikeina päivinä osaa arvostaa poikkeuksellisen paljon.

Mika Roth


Telltale: Lie Your Way Out Telltale: Lie Your Way Out
Rude Records

Telltale on Yhdysvaltain Virginiasta kotoisin oleva yhtye, joka soittaa raskasta, mutta samaan aikaan melodista rockia. Bändi ehti ennen pandemiaa julkaisemaan jo debyyttialbuminsa ja liekkiä on sittemmin pidetty yllä sinkkuketjulla.

Tuore EP niputtaa kolme viimeisint√§ sinkkua ja kylkeen pistet√§√§n viel√§ kaksi muuta raitaa, jolloin mittaa levylle kertyy l√§hemm√§s 11 ja puoli minuuttia. Eih√§n se paljoa ole, kun raitoja on kokonaista viisi kappaletta, mutta eip√§ Telltale mihink√§√§n progehtaviin rakenteluihin juutukaan. Vauhti on siis avainsana ja tarttuvia kertsej√§, melodioita sek√§ kitarariffej√§ ryyditet√§√§n isoilla taustalauluilla, jotka osin k√§√§ntyv√§t taustahuudoiksi. Soundi on niin jenkki√§ kuin olla voi, mutta tuo takaa samalla korkeimman mahdollisen tarttuvuuden. Etenkin sinkkuraita COBAIN lunastaa nimens√§ isot kirjaimet, eik√§ vierailevan Honey Revengen panos heikenn√§ tilannetta. Huippuunsa trimmattu musaohjus on my√∂s avausraita Slowburn, jolla jokainen mahdollinen palikka loksahtaa kohdilleen ‚Äď odottakaan kun kuulette kertsin isot vasarat.

Helpolta kuulostavaa musiikkia on kokemukseni mukaan äärimmäisen vaikeaa luoda, joten stetsonia päästä virginialaisten edessä. Biisit saattavat soundata aiheestakin mittatilaustyöltä, mutta kyllähän ne istuvakin paikoilleen loistavasti.

Mika Roth


The Burning Serpent: Caerimonia The Burning Serpent: Caerimonia

The Burning Serpent on tummaa, akustista ja tunnelmallista folk rockia luova yhtye, joka koostuu tällä hetkellä kahdesta jäsenestä. T. Paasio hoitaa vokaalit ja J. Koskela kitarat, eikä muuta sitten tarvitakaan.

Caerimonia on neljän kappaleen ja vajaan vartin mittainen annos tummia kuvia ja vähäeleistä tulkintaa, joka kääntää soundillisen niukkuuden edukseen. Huomio kiinnittyy englanninkielisiin lyriikoihin, joissa onnistutaan välttelemään okkultistisen folkin sudenkuopat ja jopa taivaista sekä helveteistä kertova Seven ei herätä minkäänlaista vaivaantuneisuutta. Paasio ei huuda, vaan ennemminkin lausuu rivit, joita Koskelan kitara värittää, eikä teksteissä turvauduta helppoihin oikoteihin. Heleämmin musiikki soi nimikappaleella, mutta ehkäpä kaunein hetki vietetään kuitenkin Nightbirdin siipien suojassa.

Vähemmän on jälleen enemmän, eikä mitään jää mielestäni puuttumaan. Maailma on täynnä energioita, emmekä näe läheskään kaikkea sitä mitä on, mutta The Burning Serpent ei sotkeudu omaan kiemurteluunsa, vaan osaa lipua arvokkaasti halki tummien maisemien.

Mika Roth


The Here Todays: Pleasantries The Here Todays: Pleasantries

Vuodesta 2017 asti toiminnassa ollut The Here Todays avasi pelin lupaavasti, kun kahden biisin mittainen Demo 2020 esitteli yhtyeen shoegazen ja dreampopin. Nyt musiikkiannos on tuplattu, eli kuultavaksi on saatu peräti neljä uutta raitaa.

Aiemmin sinkkuna julkaistu Takotsubo on pinkeää kitaravallittelua, jossa säröisyys selättää melodisuuden, kun taas ankkuriraita April kiepsauttaa puntit täsmälleen vastakkaiseen asentoon. Kummassakin tapauksessa vokaalit ovat mielestäni äänivallin uhri, sillä diskanttinen soppa tahtoo väkisinkin kärvähtää pohjaan. Eikä sieltä mataliakaan taajuuksia ole niin helppoa poimia, että bassolinjoja pääsisi ylettömästi kehumaan. Enemmän lauluun nojaava Åtminstone kirii sisarustensa ohitse, vaikka tälläkin erää jäin kaipaamaan soundeihin selkeämpää ja kirkkaampaa sävyä.

Särö on lähtökohtaiseksi hyväksi ja kitaravallitus on oiva tehokeino, mutta annostelussa voisi käyttää muutakin kuin ämpäriä. Itse biisimateriaali soundien alla kuitenkin pelaa, joten nyt pitäisi saada tekniset ongelmat selätettyä, jotta yhtye pääsisi eteenpäin.

Mika Roth


√ĖSTERMAN: √ė √ĖSTERMAN: √ė

H√§mmennyin itsekin, kun huomasin √ĖSTERMAN nimen takaa l√∂ytyv√§n itsens√§ Bj√∂rn ‚ÄĚNalle‚ÄĚ √Ėstermanin. Toki n√§in herran joskus muinoin Nummirockissa Gandalfin vahvuuksissa ja jossain muuallakin paukuttamassa rumpuja, mutta kyll√§h√§n mies on paremmin tunnettu musiikki- ja kulttuuritoimittajana.

Soolodebyytti-EP:n neljä raitaa eivät olisi voineet yllättää enempää, sillä tummaa elektroa ja varjoista rockia ei aivan perusteetta vertailla Depeche Modeen. Etenkin tanssittavampi Lusting For You loikkaa rohkeasti tanssilattian lamppujen alle ja antaa alaraajojen käydä kiivaasti. Raflaavasti nimetty Aliens Marching to Earth kääntää kolisevaa purttaan kohti vanhempaa industrialia, eikä Gary Numan liene myöskään täysin tuntematon suuruus. Draaman tiheys kumpuaa oletettavasti päättyneestä parisuhteesta, joka on saatesanojen mukaan ollut EP:n materiaalille alkusysäyksen antanut tapahtuma.

Dreaming of My Love summaakin kaihon, josta ei ole niink√§√§n vaikeaa l√∂yt√§√§ my√∂s saatesanoissa mainittu Sisters of Mercy. √ė on tyylillisesti ja soundillisesti hieman irti t√§st√§ ajasta, mutta samalla EP sijoittuu l√§hemm√§s esikuvia. Viel√§ kun l√§hestulkoon kaikki mahdollinen on viel√§ yhden miehen tekem√§√§, niin pakkohan sit√§ on nostaa hattua ‚Äď ja korkealle.

Mika Roth




Lukukertoja: 864
Facebook
Artistihaku
Pienissš myŲs