Raskaampi albumikooste � Syyskuu 2022

Blackment: Plains of Oblivion
Inverse Records

Blackment on Hyvink��lt� kotoisin olevan metalliyhtye, jonka juuret ulottuvat vuoteen 2014. T�h�n menness� ryhm� on julkaissut vain sinkkuja sek� yhden EP-levyn, mutta nyt on koittanut debyyttipitk�soiton kauan kaivattu aika.

Viisi aiempaa sinkkua on ainakin mahtunut mukaan, tosin sinkuista kolme on julkaistu kuluvan vuoden puolella. T�lt� pohjalta voi p��tell�, ett� menneisyydest� on poimittu vain parhaimmat rusinat mukaan ja uudemmat siivut ovat ainakin osin syntyneet esikoisalbumia silm�ll� pit�en. Ja kyll�h�n melodisen deathin kiikkerill� pinnoilla taiteileva kiekko raikkaalta vaikuttaakin, joten tasapaino on selv�sti l�ytynyt.

Soundissa on t�hd�tty suureen massaan, joka kielt�m�tt� syntyy kun kuusi muusikkoa puhaltaa yhteen hiileen. Kaksi kitaraa, hanakasti urakointiin osallistuvat kiipparit, vokalisti ja kaupan p��lle, tai oikeammin kakun pohjaksi, viel� rytmiryhm�n vakaa ty�. T�lt� pohjalta mm. t�h�n menness� viimeisin sinkku Northern Lights sek� kolmen vuoden takainen Desolation Fields l�htev�t sopivasti lapasesta. Toki biiseiss� tapahtuu vaikka mit�, mutta soundimaisema on kaikkea muuta kuin tukkoinen.

Vokalisti luottaa astetta rouheampaan tyyliin, mutta laulu on yh� laulua � ei huutoa. Jykev�� voimaa osataan my�s kehitt�� ja kasvattaa siten, ett� esimerkiksi viiden minuutin mittainen Remnants Astray vaikuttaa huomattavasti lyhyemm�lt� ja kompaktimmalta. Hattua pit�� nostaa my�s sovitusten hiomisesta, sill� tuolla saralla pidempi historia n�ytt�ytyy vahvana n�kemyksen� omista tavoitteista, vahvuuksista sek� visioista � yhtye onkin selv�sti valmis siirtym��n eteen- ja yl�sp�in.

En l�hde halkomaan hiuksia siit�, miss� ns. perinteinen metalli loppuu ja modernimpi, deathin sukuinen m�iske alkaa. Nimibiisi risteilee onnistuneesti sinfonisten s�ikeiden kera, tipauttaen koppaan jopa sankarimetallin h�iv�hdyksi�. Cloudsin melodiakulku voisi olla klassinen ja The Ruins julmistelee synkemm�ss� korvessa, ja silti kaikki numerot ovat sisaruksia ongelmitta.

Metallissa(kin) tasapainoilu menneen, nykyisen ja tulevan v�lill� on aina tapauskohtaista ja mielest�ni Blackment on osannut tehd� oikeat asiat osapuilleen oikeassa j�rjestyksess� esikoisellaan.

Mika Roth

---

Dragon Throne: Dawnbringer
Parantala SoundWorks

Dragon Throne alkoi vuonna 2019 hahmottelemaan kokoonpanoaan. Alkuideana oli tuoda yhteen perinteisen speed metalin ja heavy metalin parempia palasia, jotta niist� voisi tehd� jotain uutta. Uusien tuulten annettiin puhaltaa melodiseen metaliin sinfonista kohotusta, ja pieni power metal -pitoisuuskaan ei ainakaan heikenn� enimm�kseen menneisyyteen osoittavien siltojen kantokyky�.

Dawnbringer on nelihenkisen b�ndin esikoisalbumi, jolla jo silkka Intro kellottaa l�hes kolmen minuutin verran. Vain yksi varsinaisista raidoista alittaa h�din tuskin viiden minuutin virstanpylv��n, joten koukeroa ja kiemuraa piisaa vaikka kahdelle metallikiekolle. Eik� rohkeus ole loppunut kesken, kun esikoista on kasattu, mist� kiekon sulkeva Dawnbringer on selvin ja ��rimm�isin esimerkki. T�ss� on pilkottavaa ja omaksuttavaa, l�hes kymmenen minuuttia progehtavaksi laskettavaa rakentelua, jossa eeppisyys, jylhyys ja rankkuus k�yv�t omaa k�ydenvetoaan.

En l�hde kiist�m��n, etteiv�tk� b�ndin vaikutteet paistaisi viel� t�ss� vaiheessa l�pi. Eih�n toisaalta muuta voi odottaakaan nuorelta ryhm�lt�, mutta esimerkiksi eksoottisemmilla mausteilla pelaava Sands of Rasul on jo lupaavaa metallirakentelua. Eik� eksoottisuus ole mit��n p��lle liimattua pintaa, vaan kappaleen rakenteissa voi havaita kunnianhimoisuutta, rohkeuttakin.

Ja rohkeudesta puhuttaessa: esikoinen on kaiken kukkuraksi teema-albumi. Onneksi musiikki saa silti olla musiikkia, eik� mit��n puheosuuksia tms. ole ymp�tty v�kisin mukaan. Ter�vist� keih�ist� pist�vin on allekirjoittaneen mielest� Serpent King, kun taas eeppisyyden korttia pelaava Silver City osaa ymp�t� vauhdin ja mahdin samoihin kuoriin.

Esikoinen ei ole teknisesti moitteeton, mutta hattua on nostettava kovasta yrityksest� ja k�sity�l�isyyden leimasta. T�ss� levyss� on yrityst� ja mukavasti jo onnistumisiakin.

Mika Roth

---

Jack 13�s Panzercrow: Murder Ballads
82 Records

Jack 13�s Panzercrow on siit� kummallinen yhtye, ett� se toimii periaatteessa silloin kun Scarecrow ei ole aktiivisemmassa vaiheessaan. Mit� ihmeellist� siin� sitten on, saatatte pohtia. No, Scarecrow vain sattuu olemaan yksi suosikeistani omassa genress��n, enk� muista kuulleeni Jack 13�s Panzercrow -b�ndist� aiemmin.

Yhtyeen tyyli on emob�ndin linjoilla kauhuisaa punkkia ja balladeja t�lt� kiekolta on tietysti turha odottaa, joten sarkasmifiltterit kannattaa my�s ottaa k�ytt��n. Tietysti Forever is This Night tipauttaa hetkeksi vauhtiaan ja (olosuhteisiin n�hden) romanttisempi k�ynti v�ritt�� hetken maisemaa, mutta vain hetken. Henkih�n n�iss� tarinoissa tahtoo l�hte� yhdelt� jos toiseltakin, eik� kuolema v�ltt�m�tt� edes ole se viimeinen portti, jonka takaa ei en�� palattaisi.

Sukupuolineutraali viikatehenkil� toimiikin muodonmuutoksen k�ynnist�j�n�, jonka k�tten ty�n j�lkeen moni hahmo vasta saavuttaa totaalisen potentiaalinsa. Elossa olemisen merkitys korostuu toden teolla silloin, kun henki jo erkaantuu tomumajasta � niin kohteella kuin tekij�ll�kin. Muistetaan silti se sarkasmin, ironian ja mustan huumorin osuus n�it�kin puntaroidessa.

Ja kun aiheen pariin p��stiin, niin psykobillyn kanssa vehtaava Haunted Ghost Girl svengaa kalmaisessa kauneudessaan kerrassaan upeasti. Eip� ihme ett� juuri tuosta raidasta on sivallettu sinkkuraita, sek� sanalla sanoen outo musiikkivideo. L�hemm�s emob�ndin metallisempaa ja raskaampaa runttaa kiilaa nime��n heppoisempi Left Alone to Die in the Pumpkin Field, joka yhdess� Darklandin kanssa vaikuttaa p��tyneen mahdollisesti v��riin monttubileisiin.

Arvostankin n�iss� yhteyksiss� enemm�n Live Love Stabin ja Howling -biisiparin rempsakkaampaa menoa, jossa luista jalkaa hakataan lattiaan ja hoilataan kuorossa kalmaisia taustoja. Iloa ja riemua kun voi l�yty� hautuumaaltakin. Scarecrow�lle sopimattomasta materiaalista on saatu kasaan melkoinen punk-frankenstein, jolta ehk� puuttuvat hienostuneet tavat, mutta voimaa l�ytyy sitten senkin edest�. Ja ei kun seuraavaa kauhufilkkaa koneeseen kurpitsajuhlia odotellessa.

Mika Roth

---

Kirkkokahvit: Valossa

Kirkkokahvit h�rpp�istiin viimeksi isommassa annoksessa, kunY�aika-pitk�soitto ilmestyi alkuvuodesta 2021, pist�en indierockin ja postpunkin halailemaan toisiaan. Syntetisaattorit sotkivat tuolloinkin genrem��rittely�, mutta samalla ne rikastivat kummasti kokonaisuutta.

T�ll� er�� ensisijainen vetovastuu on osunut kaksikosta Jukka-Pekka Miettiselle, joka on tuottanut, ��nitt�nyt ja miksannut, sek� p��osin kirjoittanut materiaalin. Duon toinen puolisko Santeri Tuusa vastaa puolestaan rumpujen ja perkussioiden puolesta, ja n�ht�v�sti yhteinen s�vel on l�ytynyt mallikkaasti. Tai moisesta ainakin kielii Valossa-albumin positiivinen kypsyys ja eheys.

Tyylillisesti Kirkkokahvit on siirtynyt krautrockin kolkommista lohkoista astetta kahta l�mpim�mm�n progerockin suuntaan, tosin mit��n dramaattista eroa vanhaan on turha osoittaa. Ennemminkin b�ndin kolmas pitk�soitto vain jatkaa johdonmukaista kehityskaarta, joka t�ll� hetkell� vaikuttaa p��tyv�n sateenkaaren lailla syvemm�lle 70-luvun orgaanisen progerockin ihmemaahan.

Jos intromainen Mielen synty j�tet��n pois laskuista, painuu biisien keskimitta selv�sti p��lle viiden minuutin. Eik� sekunteja venytet� turhaan, sill� kes�inen sinkkunosto Tekohengitt�j� tarvitsee koko mittansa saadakseen lopulta isot tilansa t�yttym��n kuten kuuluukin. Samat sanat rohkenen sanoa He k��nsiv�t selk�ns� -kappaleesta, joka oli alkuun se hankalin numero l�hesty� � kenties juuri l�hes seitsem�n minuutin mittansa ansiosta/takia. Erityismaininnan ansaitsee my�s Sokeus palaa, josta voisi sukeutua mahdollisesti seuraava sinkkukin. Ainakin menev� rock-vaihde ja ahnaasti haukkaava rytmi tekev�t siivusta helposti l�hestytt�v�n.

Messun p��ttyess� hiljaiseen Rukouslauluun on mieli samaan aikaan h�mmentynyt ja virkistynyt. En odottanut albumin avaavan n�in runsaasti uusia mahdollisia linjoja, etenkin kun sivuliikett� ei vaikuttanut aluksi l�ytyv�n. Kaikkia mahdollisuuksia yhdist�� l�hinn� niiden alkupiste ja l�pi levyn loistava rohkeus, jonka perusteella seuraavat kahveet saatetaan nauttia taas rahdun uudistuneessa ymp�rist�ss�.

Mika Roth

---

Sivulliset: Suosta suuhun � tarinoita happikadosta
Plastic Passion

Sivulliset on turkulainen trio, joka 90-luvun alussa julkaisi yhden mini-LP:n ja haipui sen j�lkeen jonnekin. Paluu tapahtui n�ht�v�sti jossain vaiheessa 10-luvun j�lkimm�isell� puoliskolla, koska vuonna 2017 julkaistiin Bumbumbum-pitk�soitto. Sit� seurasi kolme vuotta my�hemmin Luonnollisesti-albumi ja nyt on koittanut kolmannen ison levyn aika.

Yhtyeen psykoottinen poprock pelaa suomalaisella outoudella, angloamerikkalaisilla resepteill� ja turkulaisella n�kemyksell�, jossa tyylit ovat alun alkaenkin kuin kivi�. Niit� voi takoa yhteen niin ett� kipin�t lent�v�t, niit� saa pinota kuten haluaa, ja voihan niist� halkomalla l�yt�� vaikka mit� rikkauksia sis�lt�.

Er�maa on kuin nuoren Sielun Veljet -ryhm�n selke�mp�n� p�iv�n� syntynyt aarre, Ihan sama kaahaa r�yh�isen r�m�rockin soramontulla kahdeksikkoaan, koska kaikki on ihan samaa. Asenne v�littyy, voima samoin, kun puskureita kolistellaan h�rskisti lommoille. Ent�p�s sitten Disinformaatiolaulu? Herkun veike�ss� muljahtelussa on pala Talking Headsin arroganttia nerokkuutta ja toinen moinen pohjoisen ahdistusta suoraan j��tyneiden rantojen luota.

Arktista anarkiaa vie kitarasoundia l�hemm�s Amerikkaa ja Painovoima saa pohtimaan takavuosien brittil�isi� postpunkkareita. Ainekset eiv�t kuitenkaan aiheuta allergisia reaktioita toisilleen, vaan ennemminkin kattaus on rikkaan runsas ja laitojaan kuin huomaamatta t�ydent�v�. Nostetaan esiin viel� takova Paljon onnea, josta voisi tehd� vaikka sinkkumaisen k�yntikortin.

Periaatteessa monikin asia t�rr�tt�� hankalan n�k�isesti kasasta ja soundaa v��r��n tilaan joutuneelta, mutta juuri siit� t�ss� taitaa olla ainakin osittain kyse. Suosta suuhun � tarinoita happikadosta -albumi saa tuolin tuntumaan ik�v�lt� takamuksen alla, mutta jalat tykk��v�t liikkua alati johonkin suuntaan. Sivulliset taitavat vet��kin kisassa pidemm�n korren ja paksuimman pitkon, koska biisit menev�t ihon alle.

Mika Roth

---

Vivisektio: Uusi normaali
Svart Records

Vivisektio eli ensimm�isen el�m�ns� 80-luvulla, kun �k�slompolosta kotoisin oleva hardcore punk -ryhm� r�yh�si aikansa ja haipui sitten musiikkihistorian usviin. Reilun kahden vuosikymmenen tauon j�lkeen b�ndi palasi osin uudistuneena vuonna 2008, mink� j�lkeen m�iske onkin saanut jatkua tauotta.

Sittemmin �k�slompolo on vaihtunut Ouluun, mutta hardcore punk on pysynyt perustavana oppina, jonka viitoittamin keinoin uusikin kiekko on kasattu. Samalla ryhm� on saanut poikki taas pitk�ksi ven�ht�neen julkaisutauon, sill� tiet��kseni uutta materiaalia ei ole julkaistu ainakaan vuoden 2017 j�lkeen.

Kolmetoista raitaa hakataan reiluun 20 minuuttiin, joten vauhti on hurja ja kuulijased�nkin vastaanottimet joutuivat koetukselle normeja koettelevassa myllytyksess�. Onneksi vokalisti Maria hallitsee kiukkuisen mutta selke�n huudon, jonka my�t� teksteist� saa selkoa. Lappi on saattanut j��d� suurimmalta osalta jo taakse, mutta teksteiss� pohjoiset maat vilahtelevat edelleen erilaisissa kulmissa ja painotuksissa.

Poro kuolee hiljaa ottaa kantaa Lapin tilanteesta, jossa autioituva maa j�� yh� enemm�n omilleen, mutta my�s ihmisen armoille. Lappi palaa j�lleen kerran ja Totaalinen kaamos laskeutuu ylle tukahduttavimman pimeyden tavoin. Ei ole helppoa siis olla Lapissa, joka on kuitenkin kasvottomalle rahalle vain ja ainoastaan Kaivosmaa. Siin� on hankala l�yt�� luonnon taikaa, kun j�tevuoret ja avolouhokset koristavat maisemat luomakunnan kruunun h��riess� vailla vastuuta luonnosta tai tulevasta. Niinp� ei voi todeta muuta kuin, ett� Ihmiset on tyhmi� ja mit� tarvitaan on Uusi j�rjestys, kuten ankkurin otsikkokin jo julistaa.

N�in ehdoton ja rankka muoto vaatii omanlaisensa kuuntelutilan, sill� yhden timantti voi naapurin korvaan kuulostaa l�hinn� ep�kuntoiselta sirkkelilt� � kuten er�s totesi sivusta levy� kuunnellessani. Mielipiteille on tietysti kaikilla oikeutensa, ja omasta mielest�ni Vivisektio on saanut kasaan jumalattoman kovan kiekon.

Mika Roth