Pienet

Sinkut II - Marraskuu 2022

24.11.2022


Dave Goljat: Alkoholiongelma Dave Goljat: Alkoholiongelma

Ja sitten kynnetään todella syvältä. Dave Goljat on näet sielukasta rock-musiikkia elämän vaikeuksista luova oululainen rock-artisti, jonka debyyttisinkku on yhtä ihanan tuskaisaa kärvistelyä. Jo otsikossaan kontrastilla leikkivä Dave Goljat työntää masennuksen, murheen ja surun muurit jo niin pitkälle partaan yli, ettei tässä voida olla mitenkään täysin tosissaan. Eihän? No ei, ei millään. Tosin tuo lopun epävarmuus tuo ironiaan vielä yhden tason lisää.

Rock on siis homman nimi ja sielukas soundi on klassisen muheva. Koskettimet soivat kuin Amerikassa ja gospelkuoro (kyllä, luit oikein) täyttää rinnan melankolialla, eikä verkalleen kovempaa ja kovempaa soittava yhtye voisi olla paremmassa terässä. Siihen päälle sitten siipirikko luuseri tarinoi omasta ongelmastaan ja siitä, kuinka hänestä ei ole enää mihinkään muuhun kuin pulloa tyhjentämää. Halleluja, bingo ja täysosuma, kaikki nipussa ja samassa masentavan makoisassa paketissa. Inhottaa, naurattaa ja suututtaa yhtä aikaa.

Mika Roth


Eva Vikman: Aamuun asti aikaa Eva Vikman: Aamuun asti aikaa

Eva Vikman on popahtavaa jazziskelmää luova laulaja/lauluntekijä, joka on kuuleman mukaan työstämässä uutta EP-levyä. Tarina ei kerro, josko Aamuun asti aikaa -sinkku tulee päätymään EP:lle, mutta tämän vuoden Loistava Iskelmä -sävellys- ja sanoituskilpailun voittajalla on mielestäni riittävästi harteita vaikka seuraavalle pitkäsoitolle saakka.

Haikean suloinen kappale kertoo yhden yön mittaisesta rakkaudesta, jolla on vain aikansa. Eikä siinä mitään, sillä kun pelin säännöt ovat kaikille selvillä alusta saakka, ei kukaan kai pety. Lassi Kouvon flyygeli, Ilkka Hanskin kontrabasso ja Eki Vikmanin rummut soivat niukasti vaan täyteläisesti, mutta tärkeimmässä asemassa on Eva Vikmanin vivahteikas vokalisointi. Rakkaus voi syttyä hetkessä, eivätkä sen satunnaiset osapuolet vaikuta tuntevan pienintäkään kaihoa, vaikka kaikki on jo alusta saakka matkalla kohti loppua. Onhan siinä sentään aamuun asti aikaa, eikä kaikilla ole koskaan edes sitäkään vertaa lempeä.

Mika Roth


Heikki Hakkarainen: En tahtonut jäädä Heikki Hakkarainen: En tahtonut jäädä

Ihan kertauksena lausuttakoon ääneen, ettei Heikki Hakkarainen ole henkilö vaan yhtye. Eikä bändissä ole yhtään herra Hakkaraista, vaan viisi asiansa osaavaa rokkaria, jotka eivät peljästy progen, popin tai edes kotoisen rockiskelmän edessä. Yhtye on kuuleman mukaan julkaisemassa kolmatta pitkäsoittoaan vielä loppuvuodesta, joten johan se olikin jo aika saada ensimmäinen sinkkumaistiainen maailmalle.

Tekstissä käydään hauskaa keskustelua Pelle Miljoonan Moottoritie on kuuma -biisin kanssa. Kertoja toteaa herttaiseen tapaan, ettei vain tahtonut jäädä. Eli aiemmalla lähtemisellä ei ollut mitään tekemistä tien kuumuuden tai lentävän sydämen kanssa. Nokkelat sanat ovat yksi asia, mutta biisin merkittävin voimavara on elokuisen moottoritien lailla hehkuva melodia, jonka avulla on helppoa jättää sisko ja nousta tuulen selkään. Pehmeät muodot, pyöristetyt kulmat, koskettimien ja kitaran soundi, kaikesta tästä kasvaa puhtaudellaan valloittava suomiprogerockhelmi. Täyden kympin sovitus ansaitsee lisäkumarruksen.

Mika Roth


Jenni Venäläinen: Melkutus Jenni Venäläinen: Melkutus

Jenni Venäläinen on rohkea ja omaa tietään kulkeva kantelisti, joka muokkaa vanhoista kanteleella soitetuista tanssisävelmistä jotain uutta ja erilaista. Melkutus-raidan pohjana on vanha Vilhelmiina Halosen kirjoittama melodia, joka liittyy melkutus-tanssiin. Jaa että mikä ’melkutus’? Enpä tiennyt tuota itsekään, mutta verkosta löytyi tietoa vanhasta karjalaisesta tanssista, joka oli oman aikansa kovempaa kamaa ja ehkä osin paheksuttuakin.

Historia on siis hallussa, eikä Venäläisen luoma kappale juutu loppuillan seinäruusuksi. Novgorodin lyyrakantele soi komeasti ja säveltäjä-tuottaja Antti Elias Huuskosen kanssa ruuvattu sovitus pistää kannat kiitämään lattialla huimaa vauhtia. Konevoima jyrisee alla ja taustalla keskittyen rytmiin, kun taas kannel ja vokaalit luovat päälle hypnoottisia kerroksia. Pyörimisvoima onkin huima ja tämähän on vasta osa Melkutus Party -projektia. Tanssi on nopeaa, jotta piru ei saa kiinni, vaan onko pirun hahmo tuotu jo omassa sydämessä keskelle permantoa? Ken tietää ja mitä väliä, kunhan liike vain jatkuu ja jatkuu. Huh!

Mika Roth


Jesse & Varjot: Minä Jesse & Varjot: Minä
Ramis Music

Maailma on joka päivä täynnänsä monenlaisia yllätyksiä. Jokunen päivä sitten yllätyin kerrassaan iloisesti, kun Jesse & Varjot -yhtyeen uusin sinkku kajahti ensi kertaa kaiuttimistani. Suomirockin epämääräisen varjon alla viihtyvä varjo-orkesteri kun osaa aina osua johonkin, joka viimeistään hieman myöhemmin osoittautuu joksikin hyvin olennaiseksi. Tällä erää käsittelyssä on jokaisen egomaanikon lempisana ja sakramentti, eikä kierrettä jää heitoista puuttumaan.

Minä on kappale, jossa tunnetun universumin keskukseksi itsensä nostanut hohtaja ei voi odottaa mitään tai ketään. Minä on paras, minä menen ohi jonon, minä loistan… Ymmärrätte varmaan yskän. Eikä tekstiä voi tulkita väärin, kun ironiaa ladotaan kuormaajalla kerros toisensa päälle. Ärsytyskynnys ylittyy iloisesti, mutta toisaalta renkutukseen ei ehdi myöskään kyllästyä. Biisi loikkaa näppärästi tasolta seuraavalle, kunnes maaliviiva ylittyy. Koukuttava ralli, ärsyttävä renkutus ja mahdollisesti jopa ärsyttävän koukuttava, eli toimii.

Mika Roth


Koitos: Ilman kurssia Koitos: Ilman kurssia

Koitos rymysi Desibeli.netin sivuilla viimeksi kolme vuotta sitten, kun Lämpöjälki latoi hc-pitoista death’n’rollia pirkanmaalaisen metallin päälle. Sen jälkeen onkin ollut hiljaista julkaisujen saralla, mutta odotus loppuu nyt. Ilman kurssia -sinkku on näet ensimmäinen lohkaisu tulevaksi luvatulta esikoispitkäsoitolta, joten uusi aika rusahtaa käyntiin oikein isosti. Eivätkä kiitokset rajoitu vain musiikkiin, sillä myös tekniikan puolella kaikki on tiptop, eli studion puolella kurssi on jo komeasti kohdillaan.

Ja mikä avaus tämä onkaan? Reiluun kahteen ja puoleen minuuttiin tiivistetty Ilman kurssia saa hamuamaan kompassia avuksi, sillä metallipyörre antaa kunnon haipakkaa. Vokalisti puolittain huutaa ja laulaa osuutensa, bändi jyrää rytmiryhmän tukevalla tuella päälle, mutta kuulija ei kuitenkaan litisty lattiaan letuksi. Kertosäkeen woo-hoo-hoo taustahuuto saa kiskomaan paidan päältään ja vaikea tässä on muutenkaan aloillaan pysyä, kun Koitos lähettää terveisensä jollekin itsekeskeiselle ääliölle. Aika tarkistaa ilmansuunnat.

Mika Roth


Lajune: Päätös Lajune: Päätös

Lajune on oululainen spoken word artisti ja aggressiivista ilmaisua suosiva lavarunoilija. Olen jo pariin otteeseen osunut lähelle herran ärhäkkää ilmaisua, mutta Päätös on artistin ensimmäinen virallinen musiikkisoolojulkaisu. Äänessä on mies, tärkein instrumentti on nopeasti käyvä turpavärkki ja sivustatukea antavat häiriintyneet kitarat, jotkin puhaltimet sekä lopussa hetken vauhtia antava rytmiryhmä. Mutta homman tähti on sanaseppo ja puoliräppäri Lajune.

Päätös on kiukkuinen monologi, patoutumista vapautunut vuodatus, kun simppelistä ”Miten menee?” -heitosta pamahtaa takaisin ja lujaa. Arjen totaalinen ahdistavuus hyökyy päälle kuin latistavan harmauden tsunami, jonka silkka ajattelukin saa veren kohisemaan. Komeroon jemmattu laskuvarjo on odottamassa sitä, että elon lentokoneesta pääsee hyppäämään pää edellä. Ja kun aallot asettuvat, tulee bändi mukaan ja saattelee typertyneen kuulijan ovesta ulos, rappusia alas, keskelle puistoa – vai oliko tämä jo ihan metsä?

Mika Roth


Lazy Bonez: Miss Gasoline Lazy Bonez: Miss Gasoline

Lazy Bonez jatkaa tutulla ja turvallisella linjallaan, joka sai allekirjoittaneen puolisonkin parahtamaan: ”mitä ihmeen kasarirockia sä nyt taas kuuntelet!” Eipä siippa uskonut, että kyseessä on itse asiassa ihan uusi biisi Tuple Salmelan poppoolta. Toisaalta näin tarkka esimerkin seuraaminen on nähtävissä myös positiivisesta kulmasta, sillä AOR:n kulta-aikahan oli kiistatta 80-luvulla, ja tämä jos mikä kuulostaa autenttiselta kasarilta. Jopa kaikki palikat sooloista modulaatioon ovat kohdillaan, eikä käsikirjoituksesta jää puuttumaan mitään olennaista.

Miss Gasoline on supertulenarkaa kamaa, joka noituu liekit kohoamaan jo ensimmäisellä kuuntelukerralla. Ja vaikka kasarista tykätään vinoilla, on ensiluokkainen melodia aina paras myyntivaltti, eikä idioottivarmasta riffistä ole haittaa näissä(kään) piireissä. Tuohon kun lisää maailmanluokan lauluäänen kaupan päälle, niin neljäs pitkäsoitto tulee varmasti antamaan sen mitä tässä jo lupaillaan. Saatan joutua autossa vääntämään nupikoita hetkittäin pienemmälle, mutta viimeistään yksin saa taas laulaa mukana täydestä sydämestä.

Mika Roth


Marianne Saari: Kulkija Marianne Saari: Kulkija

Marianne Saari on esittänyt poprock-musiikkia eri yhteyksissä jo hyvän aikaa. Viimeisin single-ketju käynnistyi vuonna 2017 ja Kulkija on jo tuon sarjan kahdeksas lenkki. Kappaleen on kirjoittanut ja tuottanut Juha ”Kristian” Kontu, joka soittaa myös kaikki soittimet kiippareita lukuun ottamatta. Yhteistyö on lujittavalla tavalla tiivistä ja teksti on runokirjoitaan tutun Toni Lammisen käsialaa.

Kitaravetoinen poprock ja Saaren miellyttävän luonteikas lauluääni vievät biisiä tehokkaasti eteenpäin, jolloin palaset naksahtavatkin kuin luonnostaan paikoilleen. Eikä satunnaista kuulijaa (tai ainakaan allekirjoittanutta) haittaa pieni nyökkäys iskelmärockin suuntaan, kun moinen liike on perusteltu. Tekstissä kerrotaan hivenen myyttisestä kulkijasta, jonka siunaus/kirous on kulkeminen, eikä koko hahmon olemassaolo ole edes varmaa. Ovatko kertoja ja kulkija sama henkilö, jolloin kyse on oman sydämen vapaudenkaipuun heijastumasta? Niin tai näin, biisi on kaihoisan tarttuva ja sovitus pidetään riittävän pienenä.

Mika Roth


Mourning Wood: Gone At Last Mourning Wood: Gone At Last

Vasta viime vuonna perustettu Mourning Wood liikkuu debyyttisinkullaan kovin, kovin tutun tuntuisissa maisemissa. Kaikkihan tietävät että Sentenced oli ja meni, mutta nyt osuu kyllä melko lähelle tuttuja maisemia. Toisaalta pohjoisen suuret melankoliametallin mestarit ovat jo olleet pitkään rajan tuolla puolen, joten olisiko suruaika soundin tienoilla jo ohitse? Niin tai näin, sinkku on saamassa ensi vuoden puolella jatkoa kokonaisesta EP-levystä.

Taiten marinoitua melankoliaa, kitaroiden runttauksen väleihin ujutettua melodisuutta, ahdistuneet lyriikat ja kertosäkeessä rikollisen tarttuvasti suupielestä kiinni ottava koukku. Okei, kaava on tuttu ja toimivaksi todettu jo moneen kertaan, mutta kun kappale kerran toimii kaikilla sylintereillään, niin onko siinä sitten niin suurta syntiä? Harmillisesti myös vokalistin englannin kielen ääntämys on menneistä vuosista muistuttavaa, joten siinä nyt ainakin olisi jalostamisen varaa. Suunta on kuitenkin oikea ja tilaustahan materiaalille riittää taatusti.

Mika Roth


Nelli Milan: Sun vaikutuksen alla Nelli Milan: Sun vaikutuksen alla

Siitä onkin aikaa, kun tarkkanäköiseksi artisti/tuottajaksi vuosien saatossa jalostunut Nelli Milan edellisen kerran osui kohdalleni. Enkä oikein osaa sanoa, miten kaikki Milanin tuoreemmat julkaisut ovat jääneet kuulematta, mutta onneksi Sun vaikutuksen alla -sinkku löysi viimein allekirjoittaneen korvat. Retroisilla house-vaikutteilla leikittelevä biisi saattaa olla tekstinsä saralla silkkaa päiväunta, mutta saatesanoissa tarjottua lofi-pop määritelmää on hiukan hankalampaa sulattaa näin siististi soivan biisin yhteydessä.

Sun vaikutuksen alla on mitä selvimmin yöaikaan kuuluva kappale, jonka soundimaailma on herkullisen minimalistinen ja tarkoin rajattu. Vokaalit vievät biisiä ja myös niiden saralla vähemmän on enemmän, sävyjen voiman korostuessa näin pienieleisessä kokonaisuudessa. Soundeja tarkkailee ja sanoja kuuntelee, kun pieninkin vihje on oleellinen osa kokonaisuutta. Pitkästä aikaa omakustannemusiikkia julkaiseva Milan onkin selvästi löytänyt itsensä uudelleen ja keksinyt tavan manata ulos sisällään sykkiviä ääniä.

Mika Roth


Pasi Tolvanen: Mitä ikinä Pasi Tolvanen: Mitä ikinä
Pilfink Records

Sydäntään ja tuntojaan rohkeasti avaava Pasi Tolvanen on kotimainen laulaja/lauluntekijä, jolta ilmestyi kaksi sinkkua 10-luvun jälkimmäisellä puoliskolla. Uusi sinkku pohjustaa tietä kokonaiselle pitkäsoitolle, jonka pitäisi ilmestyä näillä näkymin ensi keväänä. Elämä ei ole ollut aivan helppoa Tolvasellekaan, ja sinkku on palanen poikkeuksellisen vaikeaa kautta. Mutta kuten monikin on aikojen kuluessa jo todennut: kaikki mikä ei tapa, vahvistaa.

Tolvasen tapa laulaa on vähäeleinen, miltei väistelevä, eikä herran ympärillä operoiva yhtyekään itsestään sen suurempaa numeroa tee. Minimalistinen muoto kuitenkin palvelee ovelasti itse biisiä, sillä nyt tekstiä tulee todella kuunneltua ja kyllähän Tolvanenkin itsestään tuntoja irti saa. Edu Kettusen nimeä ei suotta mainita saatteessa, mutta vaikka muodossa roppakaupalla tuttua onkin, saa mainio melodia lunastettua kaiken. Hiljaa soi ja niin tällä kertaa kuuluukin.

Mika Roth


Pirta & Jay: Lost And Found Pirta & Jay: Lost And Found

Pirta & Jay on jyväskyläläis-helsinkiläinen yhtye, jonka ytimen muodostavat laulaja Pirta Laaksonen ja kitaristi Jari "Jay" Forsman. Lost And Found on debyyttisinkku, joka tulee saamaan seuraa ensi vuoden puolella, kun yhdentoista raidan mittainen pitkäsoitto näkee päivänvalon, kuuleman mukaan jo talvella. Rautalankaisen americanaiskelmän kieleksi on valittu englanti ja kaikki palaset tuntuvatkin loksahtavan saman tien paikoilleen.

Bändin soundi on lämmin, lohduttava ja lavea, vaikka paketti pidetäänkin taloudellisesti tiiviinä. Pirta omaa upean vivahteikkaan lauluäänen, jossa riittää syvyyttä, tilaa ja tunnetta. Ja kaihostahan niin americana, folkahtava pop, kuin iskelmäkin elävät, jos totta puhutaan. Kiitosta on annettava myös siitä, että mitta on vain rahdun päälle kolmen minuutin, jolloin jännite pysyy väkevänä halki matkan ja kuulijalle jätetään sopiva jano. Pienin liikkein, elein ja mahdottoman vahvalla melodialla. Näin se sujuu, kun osataan ja uskalletaan.

Mika Roth


Porttikielto Taivaaseen: Valoja Porttikielto Taivaaseen: Valoja

Porttikielto Taivaaseen - siinäpä vasta nimi, joka ei ihan heti unohdu. Jokaisella otsikolla on tarkoituksensa, mikä tässä tapauksessa saa pohtimaan taivaan tarkoitusta. Oululaisen Elisa Koivupuron sooloprojekti luo räiskähtelevää tummaa ja kaunistakin suomenkielistä poppia ja Valoja-sinkku on projektin toinen sinkku. Koivupuron säveltämä ja sanoittama kappale haastaa muodollaan, eikä asetu tuosta vaan tutkittavaksi. Vahvat tunteet saavat kaavoja rikkovia muotoja viestiään tehostamaan, tosin muotoa ei myöskään väännetä ylikimurantiksi.

Teksti on selvästi syntynyt erosta, joka on ollut kaikkea muuta kuin helppo. Sillat siis palakoot ja samoin kaikki muukin, eikä mennyttä todellakaan kaivata takaisin. Kovaksi äitynyttä kipua ja omasta sydämestä voimaantumista, asioiden käsittelyä ja kiukun kanavointia. Tekstin kehitys heijastuu musiikkiin, joka yltyy alun popista tunnelmoinnista todelliseksi vapautusmessuksi. Iso rock-kitarasoolo soi kuin suurimman muurin harjalta ja kun on aika lähettää viimeiset terveiset, niin sormia taitaa olla tässä vaiheessa pystyssä enää yksi.

Mika Roth


Ratas: Katseet kietoutuu Ratas: Katseet kietoutuu
Pajula Records

Melankolista ja maalailevaa kitararockia tyylillä soittava Ratas vieraili taajaan Desibeli.netin sivuilla 00-luvun puolivälin tienoilla, mutta Outolintu-pitkäsoiton jälkeen yhtye telakoitui. Elämä ja aika jättivät bändin jalkoihinsa, ilman sen kummempaa draamaa ja tragediaa. Vaan nyt Ratas on palannut takaisin, eikä paluu tule rajoittumaan yhteen sinkkuun. Katseet kietoutuu -biisi on näet ensimmäinen väläys ensi kevääksi luvatusta tuoreesta albumista.

Aika ehti jätti trion aikoinaan jalkoihinsa, mutta vuonna 2022 Ratas kuulostaa hämmästyttävän tuoreelta, nopealta ja elinvoimaiselta. Sinkkua kuunnellessa tuleekin kumma olo, ettei mitään aikaa ole välissä edes kulunut, vaan kaikki jatkuu suoraan edellisistä askelmerkeistä. Neliminuuttinen siivu on nopea, melodinen ja koukuttava, täyteläisten kitaroiden ja alati elävän pohjan taipuessa vahvan melodian tahtoon. Tekstin viittaukset menneisyyden voimiin voi tulkita paluun yhtenä heijastumana, mutta niin tai näin: tervetuloa takaisin Ratas. Näin toimivaa ja rullaavaa kitararockia kun ei ole koskaan liikaa kylmässä maailmassa.

Mika Roth


Rita Linna ja Studio-orkesteri: Linnan juhlat Rita Linna ja Studio-orkesteri: Linnan juhlat
Runski Music

Hattuja viskotaan herkästi taivaita kohden suurten tähtien, diivojen ja virtuoosien edessä, mutta harvemmin muistetaan musiikkialan muita puurtajia, jotka osaltaan mahdollistavat nuo salamavalojen kirkastamat tähtihetket. Koska esimerkiksi on korostettu suurten suomalaisten sovittajien ja kapellimestarien merkitystä? Niinpä, mutta asia korjataan kertaheitolla. Rita Linna ja Studio-orkesteri on peräti seitsenhenkinen orkesteri, jonka saksofonisti Panu Syrjänen on säveltänyt ja sovittanut Linnan juhlat -kappaleen.

Instrumentaalibiisi on periaatteessa sellaista orkestraalista easy listening -tavaraa, jolla suurten gaalojen ja menneiden päivien Hollywood-elokuvien maailmoita rakennetaan. Yhtäältä musiikki on täyteläisen täyttävää, toisaalta se tekee jo silkalla muodollaan tilaa sekä kunniaa ympäristölleen. Rita Linna laulaa sanoitta ja torvet soivat heleästi, pyöritellen veikeää melodiaa suurella hellyydellä. Kaikki kuulostaa tavattoman helpolta, luonnikkaalta ja hyväntuuliselta, mistä on kiittäminen… sovitusta, tietenkin.

Mika Roth


Stormbreaker: Stormbreaker Stormbreaker: Stormbreaker

Stormbreaker on melodista ja raskaampaa metallia soittava yhtye, jonka juuret suuntaavat itäiseen Suomeen. Alkujaan vokalisti Petri Tarvaisen sooloiluideasta alkunsa saanut kuusihenkinen yksikkö on kasvanut ihka oikeaksi orkesteriksi, joka jättää lastentaudit muille. Tarvaisen rankempaa vokalisointia rikastaa Anni Kokkosen korkeammat ja kirkkaammat osuudet, kokemustakin löytyy jokaiselta tontilta riittämiin. Sinkku on samalla ensimmäinen lenkki ensi vuoden alussa ilmestyvältä EP-levyltä ja jo alkukiihdytys on äärimmäisen lupaava.

Nopeasti jauhavalle sinkulle kertyy mittaa vain rahdun päälle kolme minuuttia, mikä tuntuu tarpeettomankin kompaktilta muodolta. Toisaalta melodiaa ei ainakaan pureskella puhki, kun tallaa painetaan lautaan halki koko matkan ja tuplabasarilla tulitetaan tarpeen niin vaatiessa. Debyyttisinkun hurmioitunut voimallisuus tempaakin väistämättä mukaansa ja kun kertosäkeen korkeimmalle kukkulalle kiivetään jo puolen minuutin jälkeen, on tässä todellinen ’ota tai jätä’ tilanne. Suosittelen ottamista, oikein kaksin käsin ja lujalla otteella.

Mika Roth


VAHINKOkÄNNIT: Oisin voinu mutta en VAHINKOkÄNNIT: Oisin voinu mutta en

VAHINKOkÄNNIT on ensinnäkin valinnut mielenkiintoisen nimen itselleen, ja toisekseen osuvan kirjoitusasun nimelleen. Mutta omien sanojensa mukaan kaunistelematonta, rehellistä ja energistä rappioromanttista punkrockia soittava duo saikin alkunsa festareilla. Vieläpä vahingossa ja kännissä. Nomen est omen, kuten kuppia kumoavat roomalaiset olisivat jo voineet aikoinaan todeta. Bändin muodostavat Marjaana Magdalena ja Vieno Kaisla, jotka ovat jo tekemässä kokonaista pitkäsoittoa muikean debyyttisinkkunsa jatkoksi.

Oisin voinu mutta en -sinkku on kiistatta hauskaa ja viihdyttävää räimettä, jossa kaikki munia ei ole suinkaan sijoitettu lyriikoiden koriin. Soundien huojunta ja suoranainen sekavuus ovat tietysti tahallisesti haettuja, tai mistä minä tiedän. Olen näet joskus todistanut keikalla tapahtuneen soolokitaristin sammumisen ns. suorilta jaloilta, joka ei kuitenkaan johtanut keikan, tai edes biisin, keskeyttämiseen. Nuottiöljyä tai ei, biisissä on muutakin kuin promillevoimaa, joten jään odottamaan lievästi hämillään jatkoa tuoksahtavalle punkrockille.

Mika Roth


Vælimaa: Linnunradan yksinäisin mies Vælimaa: Linnunradan yksinäisin mies

Markus Välimaa on Seinäjoelta kotoisin oleva laulaja/lauluntekijä, joka on aikojen saatossa vaikuttanut bändissä jos toisessakin. Vælimaa on herran sooloprojekti, jossa rockin monimuotoista ihmemaata on tutkittu ja tulkittu joka kierroksella hieman eri tavoin. Kolmannen albumin ensimmäinen single vinkkaa progehtavamman suomirockin olevan juuri nyt sen kuumimman jutun ja rouhea bändisoundi on saavutettu tällä erää lähes täysin omin voimin.

Linnunradan yksinäisin mies – siinähän sitä on otsikkoa, joka jo selittää itseään. Mies on täysin yksin ja hän ymmärtää myös menetystensä täyden hinnan, eikä silti laske leukaa rintaansa. Tapahtunut on tapahtunut ja sarjakuvamaisen jäyhä henkilö seisoo järkähtämättä, vaikka onkin muuttunut tekstissä tarpeettomaksi. Rouhea rock-soundi ja paksusti soitetut koskettimet rakentavat rock-oopperan kulissit poloisen rukan ympärille, mutta kurjuudessahan suomalaisen sydän vasta kukoistaakin. Mahtavan upeaa depressiorockia, joka soi kuitenkin nopeana ja voimakkaana. Linnunratakin voi olla pieni paikka, jos ei näe ja ymmärrä mittoja.

Mika Roth




Lukukertoja: 3320
Facebook
Artistihaku
Pieniss� my�s