Free: Fire and Water, 1970
14.09.2023
Vuosien 1968 ja 1973 välillä toiminut Free lukeutuu brittiläisen blues- ja hardrockin merkittävimpiin edustajiin. Yhtyeen diskografia koostuu seitsemästä laadukkaasta albumista, mutta suurelle yleisölle se on tullut ensisijaisesti tutuksi ainoastaan singlehiteistään All Right Now ja Wishing Well. Laadukkuudestaan huolimatta Free jäi jo toiminta-aikanaan suosiollisesti kakkosdivarin yhtyeeksi. Läpimurtoa Freelle tuli merkitsemään yhtyeen kolmas albumi Fire and Water.
Island
Brittiläisestä bluesrockista ponnistaneista yhtyeistä kuuluisimmassa kokoonpanossaan solisti Paul Rodgersista, kitaristi Paul Kossoffista, basisti/kosketinsoittaja Andy Fraserista ja rumpali Simon Kirkesta muodostunut Free luetaan laadullisesti samaan kategoriaan Led Zeppelinin ja Creamin kanssa. Yhtyeen tuotannosta alkuvuodesta 1969 ilmestynyt ja Guy Stevensin tuottama esikoisalbumi Tons of Sobs edusti vielä melko tyylipuhdasta bluesrypistystä. Pitkäsoiton avaintuotantoon lukeutuvat etenkin kappaleet I'm a Mover ja cover The Hunter, joista molemmista muodostui Freelle keikkastandardeja.
Lokakuussa 1969 ilmestynyt toinen ja samalla Freen nimikkoalbumi laajensi yhtyeen musiikillisia elementtejä esimerkiksi soulin ja funkin suuntaan. Vain kohtuullisesta menestyksestään huolimatta kyseessä on varsin vahva albumikokonaisuus, jonka laadukkaasta biisistöstä nostettakoon pikaisesti esiin rankemmat I'll Be Creeping ja Songs of Yesterday sekä balladituotantoa upeasti edustavat Free Me ja todella koskettava päätöskappale Mourning Sad Morning. Free oli keikkaillut varsin ahkerasti uransa alusta lähtien. Yhtye soitti esimerkiksi Blind Faithin kiertueen kakkosbändinä.
Levytysten osalta lopullista läpimurtoa Freelle tuli merkitsemään kesäkuussa 1970 ilmestynyt yhtyeen kolmas studioalbumi Fire and Water, jolta hieman ennakkoon poimittu single All Right Now kohosi brittilistalla kakkossijalle ja myös Yhdysvalloissa neljänneksi. Fire and Water on Freen albumeista lisäksi ensimmäinen kokonaan kuulemani. Yhtyeen musiikin laadukkuus oli ollut tiedossa jo pitkään, mutta sen levyt olivat hankalasti saatavilla ja niinpä Fire and Water päätyikin diggailtavaksi ensiksi kirjaston levystöstä.
Seitsemästä kappaleesta koostuvalle albumille ei sisälly ainuttakaan täyteraitaa. Pitkäsoiton käynnistävä nimikappale on eräs Freen tuotannon merkkiteoksista ja se sisältää Paul Rodgersin sielukkaan lauluosuuden ja Paul Kossoffin upeaa kitarointia. Kappale feidaantuu Simon Kirken lyhyeen rumpusooloon. Rodgersin ja Kossoffin yhteistyötä edustava Oh I Wept on todella sielukas balladikappale, joka sisältää Kossoffilta suorastaan riipaisevaa kitaratyöskentelyä. Erinomaisuudestaan huolimatta kappale on jäänyt Freen tuotannossa melko tuntemattomaksi. Remember ei letkeästä svengaavuudestaan huolimatta yllä näin kovassa seurassa albumin tuotannon terävimpään kärkeen. A-puolen päättävä Heavy Load sitä vastoin on varsin upea slovari, jossa Andy Fraserin osoittaa erinomaiset pianistin taitonsa.
Fire and Waterin B-puolen käynnistävä Mr Big on eräs Freen rockorientoituneimman tuotannon kulmakivistä. Kappaleessa loistavat niin Rodgers, Kossoff kuin Fraserkin, joista viimeksi mainitulle kappaleesta löytyi paikka bassosoololle. Don't Say You Love Me on Fire and Waterin kolmas selkeästi balladituotantoa edustava kappale. Seesteinen biisi sisältää syvällisen tekstin ja yltyy kertosäkeensä toistossa lopulta myös hienoiseen revittelyyn. Pitkäsoiton päättää All Right Now’n pitkä, Kossoffin kitarasoololla ryyditetty albumiversio. Kappaleen kertosäe ja riffi ovat säilyttäneet huomattavan tarttuvuutensa ja All Right Now onkin säilynyt classic rock-asemien soittolistojen vakiokalustoon kuuluvana. Radioaalloilla soi tosin useimmiten kappaleen lyhennetty singleversio.
90-luvun alussa kuultu Fire and Water oli välittömästi totaalinen kolahdus ja sen myötä piti ryhtyä hankkimaan koko yhtyeen seitsemästä albumista koostuva tuotanto sekä laadukas tuplakokoelma Free Story. Fire and Waterin jälkeen tutuksi tuli mainittua pitkäsoittoa Freen tuotannossa seurannut albumi Highway. Seesteisyydessään mainittu pitkäsoitto ei menestynyt edeltäjänsä veroisesti, vaikka se sisältääkin useita Freen balladituotannon parhaimmistoon lukeutuvia kappaleita, kuten Be My Friend, Soon I Will Be Gone sekä Bodie. Keväällä 1971 ilmestyi seitsemästä livebiisistä ja yhdestä upeasta studioraidasta Get Where I Belong koostuva Free Live! Samoihin aikoihin ilmestynyt, instrumentaatiossaan pianon dominoima single My Brother Jake on eräs Freen suurimmista sinkkumenestyksistä.
Free lopetti väliaikaisesti toimintansa keväällä 1971. Paul Kossoff ja Simon Kirke julkaisivat kosketinsoittaja John "Rabbit" Bundrickin ja japanilaisen basistin Tetsu Yamauchin kanssa työstetyn jamilevyn Kossoff, Kirke Tetsu and Rabbit, jolla leadvocalseista vastasi viimeksi mainittu. Rodgersin ja Fraserin väliaikaiset yhtyeet Peace ja Toby eivät saaneet uraansa toden teolla käyntiin, tosin Peacen tuotannosta kappale Lady päätyi vuonna 1974 ilmestyneelle laadukkaalle tuplakokoelmalle Free Story. Alkuvuodesta 1972 Freen originaali kvartettikokoonpano oli jälleen kasassa. Samaisen vuoden keväällä ilmestynyt albumi Free at Last sisältää muun muassa singlemenestyksen Little Bit of Love ja lähelle Freen balladivoittoisemman tuotannon parhaimmistoa sijoittuvat kappaleet Sail On ja Magic Ship.
Ensimmäinen itse hankkimani Freen pitkäsoitoista oli syksyllä 1993 löytynyt, yhtyeen joutsenlauluksi jäänyt ja tammikuussa 1973 ilmestynyt albumi Heartbreaker. Mainittu pitkäsoitto työstettiin muuttuneella kokoonpanolla, jossa Tetsu Yamauchi ja John "Rabbit" Bundrick olivat ottaneet Andy Fraserin paikan yhtyeen basistina ja kosketinsoittajana. Heartbreaker sisältää muun muassa Freen tuotannon kiistattomiin klassikkokappaleisiin lukeutuvan singlemenestyksen, esimerkiksi Blackfootin coveroiman merkkiteoksen Wishing Well. Selkeää parhautta albumilla edustavat lisäksi etenkin sen pitkä ja vakuuttava nimibiisi, pitkäsoiton päätöskappale Seven Angels sekä upea balladi Come Together in the Morning. Harvinaislaatuisen sielukkaan ja puhuttelevan tuotantonsa ansiosta Freestä on muodostunut itselleni ehkäpä 70-luvun alkupuolen keskeisin brittiyhtye.
Pertti Pulkkanen
