Maamme rockin kenties kiehtovimman vientituotteen Hanoi Rocks in vuonna 1979 syntyneen originaalikokoonpanon muodostivat solisti Michael Monroe, kitaristit Stefan Piesnack ja Nasty Suicide, basisti Nedo Soininen ja rumpali Peki Sirola. Myös Andy McCoy lukeutui yhtyeen perustajajäseniin, joskaan hän ei liittynyt sen lineupiin välittömästi, mutta antoi Monroelle luvan muodostaa yhtyeen sillä ehdolla, että liittyisi itse mukaan myöhemmin.
Hanoi Rocksin originaali kokoonpano soitti oman tuotantonsa lisäksi covereita, joista mainittakoon Cheap Trickin He's a Whore, The Policen Born in the 50's ja MC 5:n Looking At You. Esimerkiksi Iggy Popin Suomeen tuonut Seppo Vesterinen todensi erään Hanoi Rocksin varhaisista keikoista ja Monroen sekä McCoyn kanssa keskusteltuaan hän ryhtyi yhtyeen manageriksi. Syksyllä 1980 Pelle Miljoona Oy:n jättänyt McCoy liittyi Hanoi Rocksiin tuoden mukanaan niin ikään Pelle Miljoona Oy:ssä bassotelleen Sami Yaffan. Kaksikko otti toisin sanoen Hanoi Rocksin lineupissa Stefanin ja Nedon paikat. Myös Peki oli tuohon mennessä ehtinyt jättää yhtyeen ja kun Rocksin jäsenet asettuivat asumaan Tukholmaan, rumpaliksi vaihtui Monroen ja McCoyn vanha ystävä Gyp Casino.
Marraskuussa 1980 yhtye solmi levytyssopimuksen Johanna Kustannuksen kanssa ja julkaisi esikoissinglensä I Want You / Kill City Kills. Sen paraatipuoli on englanninkielinen versio Heartbreak-yhtyeen kappaleesta Vill ha dej. Kill City Kills lukeutuu McCoyn varhaisimpiin sävellyksiin, jonka hän työsti Kallion rockclubissa Kill Cityssä pyöriessään. Gyp Casino ei vielä osallistunut mainitun singlen levytykseen, sillä hän oli tekemässä nauhoituksia Tukholmassa toisen yhtyeen kanssa.
Tammikuussa 1981 Hanoi Rocks aloitti aina 102 esiintymisestä koostuneen kiertueensa Suomessa. Sen arvellaan olleen kotimaisen rockhistorian pisin. Yhtyeen raaka ja energinen soittotyyli ei vielä tässä vaiheessa tavoittanut kovin suurta yleisöä, mutta myöhemmin Rocksin varhaiset keikat ovat saaneet ylistystä osakseen. Helmikuussa 1981 ilmestyi toinen single Tragedy / Café Avenue, jonka kappaleet McCoy oli kirjoittanut 15-16 vuoden ikäisenä. Samassa kuussa ilmestyi Hanoi Rocksin hyvän vastaanoton saavuttanut esikoisalbumi Bangkok Shocks, Saigon Shakes, Hanoi Rocks, jonka paras listasijoitus Suomen albumilistalla oli viidentenä.
Vaikka avausraita Tragedy on pitkäsoiton ainoa selkeä hitti, kyseessä on varsin vahva ja energinen pelinavaus, jonka muista huippuhetkistä mainittakoon Stop Cryin', Cheyenne, 11:th Street Kidzz sekä päätösraita Pretender. Hanoi Rocksin debyytin kappaleet ovat Andy McCoyn käsialaa lukuun ottamatta pitkäsoiton kakkospuolelle sijoittuvaa Bobby Vee -coveria Walking with My Angel. McCoy ja Monroe vastasivat albumin tuotannosta nimellä The Muddy Twins.
Syyskuussa intensiivisten Suomen ja Ruotsin -kiertueiden jälkeen Hanoi Rocks siirtyi Lontooseen, missä yhtye nauhoitti toisen albuminsa Oriental Beat. 19. syyskuuta yhtye soitti debyyttikeikkansa Marquee Clubilla. Marraskuussa ilmestyi seuraava single Desperados / Devil Woman, jota seurasi jo joulukuussa seuraava nelivitonen Dead By X-mas / Nothing New. Sen paraatipuolen teksti muuttui ikävä kyllä todellisuudeksi kolme vuotta myöhemmin. Singlen kakkospuoli on kiitettävällä intensiteetillä svengaava voimapoplataus.
Tammikuussa 1982 ilmestynyt yhtyeen kakkosalbumi Oriental Beat saavutti suurimmaksi osaksi varsin myönteisen vastaanoton. Musiikkilehdistöstä esimerkiksi Kerrang!:iin kirjoittanut Dave Dickson seurasi tarkasti Hanoi Rocksin 80-luvun edesottamuksia. Kappalemateriaaliltaan Oriental Beatiä voikin pitää varsin vahvana, mutta yhtye oli itse tyytymätön albumin originaaliin miksaukseen. Maaliskuussa 2023 ilmestyi viimein todellisen miksauksen sisältävä Oriental Beat- albumin 40-vuotisjuhlapainos. Albumin kirkkaimmista helmistä mainittakoon nimikappale Oriental Beat, avausraita Motorvatin', Don't Follow Me, Teenangels Outsiders sekä singleversiona hienoisesti eroava Devil Woman. Albumin ainoa coverbiisi on Hoyt Axtonin originaalituotantoa edustava Lightning Bar Blues.
Kevääseen 1982 ajoittui kiertue Ruotsissa ja Japanissa single Tragedy tuli merkitsemään yhtyeelle jo määrätynlaista läpimurtoa. Toukokuussa ilmestyi seuraava single Love's an Injection / Taxi Driver. Kesäkuuhun 1982 mennessä Hanoi Rocks oli asettunut pysyvästi asumaan Lontooseen. Johnny Thundersin konsertissa Monroe tapasi Hanoi Rocks -diggari Razzlen. Kun tälle selvisi, että Monroe oli Hanoi Rocksin solisti, hän pyysi päästä yhtyeen uudeksi rumpaliksi. Gyp Casino kärsi masennuksesta ja itsetuhoisista ajatuksista, joten hän sai lähteä ja Nicholas Dingleystä, alias Razzlesta tuli Hanoi Rocksin uusi rumpali.
Elokuussa 1982 ilmestyi esimerkiksi vanhojen singlebiisien uusista versioista koostuva kokoelma-albumi Self Destruction Blues, jonka kappaleilla Razzle ei vielä soittanut. Albumista on muodostunut monien tosi Hanoi-diggareiden suosikkilevy yhtyeen repertuaarista. Sen huippuhetkiin lukeutuvat etenkin debyyttisinglen kappaleet I Want You ja Kill City Kills, singleversiona vimmaisempi Café Avenue, Nothing New sekä nimiraita Self Destruction Blues. Suomessa albumi ilmestyi lokakuussa ja Love's an Injection nousi täällä viikon ajaksi singlelistan kärkisijalle.
Alkuvuoteen 1983 ajoittui yhtyeen ensimmäinen Aasian-kiertue. Se alkoi Bombaysta ja jatkui Hong Kongiin ja Japaniin, missä Hanoi Rocks olikin varsin suosittu. Huhtikuussa yhtye palasi Lontooseen ja nauhoitti neljännen albuminsa Back to Mystery City, jonka tuotannosta vastasivat 1970-luvun alkupuolen keskeisiin glamrockyhtyeisiin lukeutuvan Mott the Hooplen rumpali Dale "Buffin" Griffin ja basisti Pete "Overend" Watts. Pitkäsoittoa oli edeltänyt single Malibu Beach / Rebel on the Run, jonka B-puoli ei ole mukana Back to Mystery City -albumilla. Pitkäsoitto saavutti brittien albumilistalla sijan 87. Back to Mystery City lasketaan yleisesti lukeutuvaksi Rocksin tuotannon parhaimmistoon. Albumille sisältyy Malibu Beachin, Until I Get Youn, Sailing Down the Tearsin, Ice Cream Summerin ja nimikappaleensa kaltaisia kultahippuja.
Hanoi Rocks konsertoi Britanniassa ja Suomessa kesäkuuhun 1983 saakka, jolloin yhtye solmi sopimuksen CBS Recordsin kanssa. Elokuussa ilmestyi seiskatuumainen single Until I Get You / Tragedy ja 12-tuumaisella maxilla oli lisäksi mukana Oriental Beat. Samassa kuussa Lick Records julkaisi ensi kertaa Britanniassa Hanoi Rocksin kolme ensimmäistä albumia. Lokakuussa Bob Ezrin tsekkasi Hanoi Rocksin keikan Lontoossa ja sen seurauksena hänestä tuli yhtyeen seuraavan pitkäsoiton tuottaja. Joulukuussa Marqueella soitetuista konserteista kasattiin tuplalivealbumi ja livevideo, jotka kumpikin tottelivat nimeä All Those Wasted Years. Tuplakko käynnistyy coverilla instrumentaalista Pipeline ja sen loppuun sisältyy niin ikään lainatuotantoa esimerkiksi Alice Cooperin Under My Wheelsin ja Johnny Burnetten levytyksenä kenties tunnetuimman Train Kept A-Rollin':in myötä.
Alkuvuodesta 1984 Hanoi Rocks nauhoitti Bob Ezrinin kanssa New Yorkissa ja Torontossa uuden albuminsa Two Steps from the Move. Ezrin oli kutsunut mukaan biisintekoon Mott the Hoople -yhtyeen johtohahmon Ian Hunterin. Tämä toi mukanaan Creamin Jack Brucen, joka puolestaan toi mukaan esimerkiksi Creamille lyriikoita työstäneen Pete Brownin. Brown kirjoittikin runsaasti tekstejä, joista albumille päätyi silti ainoastaan laini "Smoked a lot of sky, Drank a lot of Rain" kappaleen Million Miles Away -tekstiin. Huhtikuun loppuun mennessä albumi oli jo lähes valmis, mutta Ezrinin mielestä siltä puuttui hitti. Niinpä Rocks levytti coverin Monroen ja Suiciden suosikkeihin lukeutuneesta Creedence Clearwater Revivalin vuoden 1970 hitistä Up Around the Bend.
Toukokuussa Rocks teki kiertueen Bombayssa ja Japanissa, missä bändi soitti loppuunmyytyjä konsertteja. Japania seurasi kiertue Britanniassa ja Skotlannissa. Kesäkuussa 1984 ilmestynyt single Up Around the Bend / Until I Get You ilmestyi lisäksi tuplasinglenä ja EP:nä. Up Around the Bendistä työstetty musiikkivideo oli kotimaiselle yhtyeelle aikakautensa kallein. Brittien singlelistalla Up Around the Bend nousi sijalle 61. ja saavutti radiosoittoa Yhdysvalloissa. Kyseessä on melkoisen vahva albumikokonaisuus, jonka huippuhetkistä mainittakoon I Can't Get It, Underwater World, Don't You Ever Leave Men onnistunein versio, balladikaunokki Million Miles Away sekä upeasti svengaava Boulevard of Broken Dreams.
Two Steps from the Move ilmestyi heinäkuisen Britannian-kiertueen jälkeen ja saavutti Britanniassa sijan 28. Underwater World / Shakes julkaistiin singlenä ja yhtye teki kiertueen Johnny Thundersin kanssa. Kun seuraava single Don't You Ever Leave Me / Oil and Gasoline ilmestyi marraskuussa, viimeisintä albumia oli myyty 200 000 kappaletta, joista Yhdysvalloissa 60 000, Britanniassa 50 000 ja Suomessa 20 000. Ruotsin-kiertueen jälkeen yhtye konsertoi Yhdysvalloissa siihen saakka, kunnes Monroe loukkasi nilkkansa 29. marraskuuta Syracusessa, New Yorkissa soitetussa konsertissa. Mainittu seikka johti muutamien keikkojen peruuntumiseen. Los Angelesin keikat myytiin loppuun vajaassa puolessa tunnissa.
8. joulukuuta Rocksin jäsenet olivat bilettämässä Mötley Crüen kanssa Monroeta lukuun ottamatta. Juhlat keskeytyivät, kun juopuneet Razzle ja Mötleyn solisti Vince Neil lähtivät hankkimaan lisää olutta. Paluumatkalla vesiliirtoon joutunut Vincen auto ajautui vastakkaiselle kaistalle vieden Razzlen hengen. Jäljelle jäänyt yhtye palasi Lontooseen. Keikat peruttiin 3. ja 4. tammikuuta 1985 Helsingin Kulttuuritalolla soitettuja kahta konserttia lukuun ottamatta. Mainitut keikat televisioitiin 200 miljoonalle katsojalle nimellä Europe A Go-Go. Konsertit soitettiin Razzlen muistoksi ja kappale Million Miles Away omistettiin hänelle. Rumpalina konserteissa oli aikaisemmin brittipunkin kenties merkittävimmässä yhtyeessä, eli The Clashissa yhtyeen esikoisalbumilla soittanut Terry Chimes.
Konserttien jälkeen Sami Yaffa jätti yhtyeen. Rocks palasi Lontooseen ja piti pienen tauon. Uudeksi basistiksi tuli Rene Berg ja Chimes jatkoi rumpalina. Michael Monroe olisi halunnut lähteä, mutta levy-yhtiö suostutteli hänet tekemään kiertueen Puolassa, missä Don't You Ever Leave Me oli nousemassa korkealle listoilla. Monroe suostui jäämään sillä ehdolla, että Puolan-kiertueelta julkaistiin ainoastaan puolivirallinen livelevy Rock & Roll Divorce. Timo Kaltio korvasi vielä viime hetkellä Rene Bergin uuden lineupin basistina, mutta kyseinen miehitys ei konsertoinut.
23-vuotissyntymäpäivänään 17. kesäkuuta 1985 Michael Monroe jätti Hanoi Rocksin ja yhtye tuli siltä erää tiensä päähän. Don't You Ever Leave nousi Puolassa singlelistan kuudenneksi ja Hanoi Rocksin suosio jatkui 90-luvun puolelle, vaikkei yhtye ollut enää toiminnassa. Itselleni ensimmäinen hankittu Rocks-äänite oli tuplalive All Those Wasted Years kasettiformaatissa. Sittemmin yhtyeen tuotannon tärkeimmiksi albumeiksi ovat osoittautuneet kaikkien aikojen kotimaisiin albumidebyytteihin lukeutuva Bangkok Shocks, Saigon Shakes, Hanoi Rocks sekä Rocksin legendaarisimman kauden joutsenlaulualbumiksi jäänyt Two Steps from The Move.
Maamme rockin kenties kiehtovimman vientituotteen Hanoi Rocks in vuonna 1979 syntyneen originaalikokoonpanon muodostivat solisti Michael Monroe, kitaristit Stefan Piesnack ja Nasty Suicide, basisti Nedo Soininen ja rumpali Peki Sirola. Myös Andy McCoy lukeutui yhtyeen perustajajäseniin, joskaan hän ei liittynyt sen lineupiin välittömästi, mutta antoi Monroelle luvan muodostaa yhtyeen sillä ehdolla, että liittyisi itse mukaan myöhemmin.
Elokuussa 1982 ilmestyi esimerkiksi vanhojen singlebiisien uusista versioista koostuva kokoelma-albumi Self Destruction Blues, jonka kappaleilla Razzle ei vielä soittanut. Albumista on muodostunut monien tosi Hanoi-diggareiden suosikkilevy yhtyeen repertuaarista. Sen huippuhetkiin lukeutuvat etenkin debyyttisinglen kappaleet I Want You ja Kill City Kills, singleversiona vimmaisempi Café Avenue, Nothing New sekä nimiraita Self Destruction Blues. Suomessa albumi ilmestyi lokakuussa ja Love's an Injection nousi täällä viikon ajaksi singlelistan kärkisijalle.
Toukokuussa Rocks teki kiertueen Bombayssa ja Japanissa, missä bändi soitti loppuunmyytyjä konsertteja. Japania seurasi kiertue Britanniassa ja Skotlannissa. Kesäkuussa 1984 ilmestynyt single Up Around the Bend / Until I Get You ilmestyi lisäksi tuplasinglenä ja EP:nä. Up Around the Bendistä työstetty musiikkivideo oli kotimaiselle yhtyeelle aikakautensa kallein. Brittien singlelistalla Up Around the Bend nousi sijalle 61. ja saavutti radiosoittoa Yhdysvalloissa. Kyseessä on melkoisen vahva albumikokonaisuus, jonka huippuhetkistä mainittakoon I Can't Get It, Underwater World, Don't You Ever Leave Men onnistunein versio, balladikaunokki Million Miles Away sekä upeasti svengaava Boulevard of Broken Dreams.
