Melko lyhytkestoisen uransa aikana Royalsista ehti muodostua superyhtye ja maamme rockhistoriaan jälkensä jättänyt klassikko. Kitaristi Albert Järvinen oli eronnut Hurriganesista keväällä 1975 ja hänen uusiksi soittokumppaneikseen valikoituivat Pepe & Paradisessa ja viimeksi Rock'n'Roll Bandissa vaikuttanut basisti/solisti Pave Maijanen ja esimerkiksi The Islandersissa rummuttanut Ippe Kätkä.
Love Records
Royals aloitti uransa tekemällä kiertueen Lapissa. Esikoisalbuminsa Spring '76 yhtye nauhoitti joulukuussa 1975 ja seuraavan vuoden tammikuussa Tukholman Marcus Musicissa. Yhtyeen itsensä lisäksi tuottajan roolissa vaikutti Janne Ödner. Spring '76 käynnistyy Albert Järvisen käsialaa olevalla kappaleella High, joka oli ilmestynyt aikaisemmin singleformaatissa hieman albumiversiostaan eriävänä näkemyksenä. Niin musiikillisesti kuin puhuttelevine lyriikkoineen High lienee eräs koko kotimaisen rockhistorian laadukkaimmista yksittäissuorituksista.
Royalsin omaa tuotantoa yhtyeen esikoisalbumilla edustavat lisäksi myös High-singlen B-puolella ilmestynyt ja mainiosti svengaava Everything's Alright, sekä instrumentaalikappaleet Night Funk ja verevä blues Rock Me, joka venyi keikkakontekstissa huomattaviin mittoihin.
Spring '76:llä julkaistuista coverkappaleista tunnetuimpia ovat Martha & The Vandellasin legendaarinen soulhitti Dancing in the Street, George Harrisonin sekä Eric Claptonin käsialaa oleva ja Creamin viimeiselle studioalbumille Goodbye sisältyvä kaunokki Badge, sekä Willie Dixonin käsialaa oleva ja bluesin perusteoksiin lukeutuva Hootchie Cootchie Man.
Ärhähkän The Real Men tunnetuimmasta levytysversiosta vastaa Eric Burdon. You Can't Go Half Way (You Got to Go All the Way) edustaa Johnny Nashin originaalituotantoa ja omien sanojensa mukaan Albert Järvinen valkkasi mainitun kappaleen sen otsikon perusteella.
Spring '76 päättyy avausraitansa High lopusta alkuun kuultavaan versioon. Maijanen oli laittanut nauhan väärinpäin ja se kuulosti siinä määrin hienolta, että myös nurinkurinen versio pääsi mukaan Royalsin esikoisalbumille. Spring '76 saavutti kultalevyn, eli pitkäsoittoa myytiin yli 25 000 kappaletta. Paras listasijoitus oli ykkösenä ja albumi saavutti kaikkiaan kahdeksan listaviikkoa.
Helmikuussa 1977 Royals nauhoitti Marcus Musicissa kakkosalbuminsa Out. Tuottajina olivat edeltäjänsä tavoin yhtye itse sekä Janne Ödner. Outille sisältyy ainoastaan kolme coverbiisiä, jotka ovat Beatlesin Revolver-albumin päätöskappale Tomorrow Never Knows, Joe Walshin Happy Ways, sekä Järvisen todella upeaa kitarointia sisältävä Jim Pemboken Just My Situation.
Molempien levypuoliskojen avausraidat Kings of Power ja nimikappale Out edustavat varsin laadukkaasti Royalsin ja lyriikoidensa osalta Jim Pembroken yhteistyötä. Pitkäsoiton päättävät Monoply ja About Not Worth Writin' Home About ovat ensimmäiset Maijasen levytetyt sävellykset.
Vajaan kahden minuutin mittainen Cha Cha Drive In käy lähes Kätkän soolonumerosta ja More is What You'll Give/Get on upean melodinen pala. Laadukkuudestaan huolimatta Out joutui tyytymään 15 000 kappaleen myyntiin. Punkrockin nousun myötä ajoitus Royalsin taidokkaalle ja ajoittain myös progevivahteiselle musiikille ei ollut enää paras mahdollinen. Outin CD-version bonusraitana on biisi Rolling Bones.
Kesän 1977 aikana Royalsin kokoonpanon täydensi kosketinsoittaja Mikko Rintanen. Viimeisen keikkansa yhtye soitti Tavastia-clubilla Helsingissä 21. toukokuuta 1978 ja mainitusta konsertista taltioitiin vinyyliformaatissa varsin harvinainen tupla-albumi Royals Live, jolla keskeisimmässä osassa ovat coverbiisit.
Liven starttaa Little Featin Teenage Nervous Breakdown, joka on niin ikään Järvisen vuonna 1974 ilmestyneen esikoissooloalbumin Ride On avausraita. Spring '76:llä julkaistusta tuotannosta mukana ovat itseoikeutettu yhtyeen oman tuotannon ehkäpä kirkkain klassikko High, yhdentoista minuutin mittaan venyvä Rock Me, jossa sooloilemaan pääsee Alpun lisäksi myös Rintanen sekä coverbiiseistä Creamin Badge ja Eric Burdon Bandin The Real Me.
Liven muihin lainabiiseihin lukeutuvat James Brownin I Got You (I Feel Good), Rufus Thomasin Walking the Dog ja Ted Nugent & The Amboy Dukesin No Holes Barred. Maijasen varhaisemmasta levytystuotannosta mukana on Rock'n'Roll Bandin klassikkohitti I'm Gonna Roll. Lähes yhdeksänminuuttisessa päätösraidassa Last Jump lavalle saapuvat lisäksi Dave Lindholm ja Kojo.
Pelkästään Royalsin levytystuotanto osoittaa kyseessä olleen varsin laadukas, mutta ajoituksensa osalta jossakin määrin väärässä ajassa toiminut yhtye. Kumpikaan Royalsin studioalbumeista ei kenties ole kokonaisuutena täysosuma, mutta niille molemmille sisältyy kiistatta myös klassikkotasoista tuotantoa.
Royalsia en toki ehtinyt todentaa keikalla, mutta High sisältyi Albert Järvinen Bandin keikkaohjelmistoon ja Alpun, Paven ja kumppanit tsekkasin onnistuneessa konsertissa Kuopion Musiikkikeskuksessa maaliskuussa 1989. Covereiden osalta setistä jäivät mieleen avauskappale Peter Gunn, Mick Abrahamsin It's Only Love, Mercury Blues, mielenkiintoista uutta sovituksellista ilmettä tavoittanut Chuck Berryn Nadine, sekä Pave Maijasen soolotuotantoa edustava Hiljaiset kilometrit. Konsertin huippuhetkiin lukeutuivat etenkin High ja Let's Have a Ball Järvisen esikoissooloalbumilta Ride On.
Melko lyhytkestoisen uransa aikana Royalsista ehti muodostua superyhtye ja maamme rockhistoriaan jälkensä jättänyt klassikko. Kitaristi Albert Järvinen oli eronnut Hurriganesista keväällä 1975 ja hänen uusiksi soittokumppaneikseen valikoituivat Pepe & Paradisessa ja viimeksi Rock'n'Roll Bandissa vaikuttanut basisti/solisti Pave Maijanen ja esimerkiksi The Islandersissa rummuttanut Ippe Kätkä.
Pelkästään Royalsin levytystuotanto osoittaa kyseessä olleen varsin laadukas, mutta ajoituksensa osalta jossakin määrin väärässä ajassa toiminut yhtye. Kumpikaan Royalsin studioalbumeista ei kenties ole kokonaisuutena täysosuma, mutta niille molemmille sisältyy kiistatta myös klassikkotasoista tuotantoa.
