Texicalli Records juhlii 30 vuotista taivaltaan. Ja kyllähän juhlaan on syytä, sillä kiitos tehdyn työn maailma on kuluneiden vuosien aikana rikastunut lähes 300 albumilla. Genrejä on mahtunut musiikkisatsiin mukaan melkoinen määrä, onhan rajattomuus kiistaton voimavara. Juhlavuoden kunniaksi ilmestyy joukko kokoelmia, joille on poimittu helmiä vuosien varrelta. Ensimmäinen julkaisu keskittyy tuttujen ja hiukan tuntemattomampien kappaleiden versioihin. Coveri on kaveri.
Olisinpa ollut kärpäsenä katossa, kun tätä levyä alettiin koostamaan arkistoholvien aarteista. Kolmessa vuosikymmenessä ehtii tapahtua monenlaista, kun niin monet tekijät ovat eri aikoina päättäneet tarttua erilaisiin kipaleisiin kukin tavoillaan ja kulmillaan. On varmasti ollut tavallaan haastavaa ja samalla hauskaa lähteä kasaamaan 30 kappaleen kokoelmaa. Mitä ottaa mukaan, mikä jää odottamaan mahdollista myöhempää käyttöä? Lainabiisit antavat usein tekijöille mainion syyn nostaa jalan jarrulta, mikä saattaa parhaimmillaan johtaa messeviin pläjäyksiin. Tyyliin: jos kerran mennään, niin mennään sitten tyylillä, täysillä ja horisonttiin asti.
Tältä pohjalta osasin odottaa yllätyksiä, mutta parhainkaan pohjustus ei silti varustanut minua siihen, että albumi käynnistyy instrumentaaliversiolla vuoden 1963 Tähdet meren yllä -tangosta. Kaunis kappale, ei siinä mitään. Johanna Juholan haitari ja Milla Viljamaan piano kaivavat rakenteista tenhoa, johon kelpaa nojata. Biisistä kuullaan myös toinen näkemys, kun myöhemmin levyllä vierailijoilla vahvistettu Emma Salokoski Trio vie kappaleen leppoisan pop-ulapan lämpimille aalloille. Kaihoa ja kaipuuta edelleen, vaan mielestäni nostattavampaa sellaista.
Poissa ankeus ei todellakaan ole, kun Timo Kiiskinen uuttaa kaiken mahdollisen melankolian irti Pettäjän tie -murheilusta. Minkä ihmeen takia hääbändit muuten soittavat juuri tämän siivun niin monesti? Murhetta voi työstää eri keinoin ja nostan etualalle mieluummin Göstan parhaat -kokoelmalta löytyvän Raparperitaivas-klassikon, jolla Minja Koski, Mikael Saari ja Lumos-kvartetti oivalsivat mielestäni jotain kullanarvoista.
Menneiden aikojen melankoliset kerrokset ovat tietysti olennainen osa suomalaisuutta ja suomalaisena olemista, mutta voi melankoliaa tuoreemminkin keinoin työstää. Breadmachine on yhdessä trumpetisti Antero Prihan kanssa tehnyt jotain maagisen ihmeellistä Kauko Röyhkän Lauralle-kappaleelle. Raukea instrumentaalijazz istuu kansallisromanttiseen mielen maisemaan kuin koivu järven rantaan. Sininen ja valkoinen ovat lippumme värit, jotka Fat Bullets sinkoaa Blue & White (Sininen ja valkoinen) -instrumentaali-ilottelullaan korkeisiin sfääreihin. Kyseessähän on tietysti Jukka Kuoppamäen klassikko, jonka uusi elämä istuisi vaikka Quentin Tarantinon elokuvan soundtrackille.
Versiointi on herkkää puuhaa ja omanlaistaan taitoa vaatii myös takavuosien ärsykkien vaatettaminen uusin kuosein. Scorpionsin Still Loving You lie jättänyt moneen mieleen pysyviä jälkiä, mutta folkahtavan jazzahtava loungeilu muuttaa tilanteen – ehkä. Täydet pinnat ainakin rohkeasta ja komeasta yrityksestä Korpi Ensemblen sekä Johanna Iivanaisen suuntaan. Tämä coveri todella pysäytti ja sai pohtimaan asioita uusista suunnista. Povipommi Sabrinan pop-urasta voi myös olla montaa mieltä, mutta Sansan eteerinen näkemys Boys (Summertime Love) -jymyhitistä pistää myös kaiken keskeisen biisin ympäriltä uusiksi. Musiikki on rajaton riemu ja loputon hämmästyksen lähde.
Eikä elo tietenkään silkkaa kesää ja rakkaushattaraa ole. Folkin superyhtye Ne Lintuizet osallistuu talkoisiin kovemmista faktoista muistuttavalla Laatikkoon-raidalla. Ellette ole jo tutustuneet Uusi huone -albumiin, niin viimeistään nyt on oiva aika moiseen. Pielessä ovat asiat myös Aikaa tuhlattiin (It’s Too Late) r’n’b-poppailulla, joka versioi Carol Kingiä kirpeyttä korostaen. Saara Soisalo ei lähde sen kummemmin repimään saumoja auki, vaan antaa rakkauden raunioilla tapahtuneen lannistuneen toteamisen tehdä tehtävänsä.
Erityistä herkkua saadaan, kun kaksi alkuperäistä esittäjää palaavat hittiensä pariin. Pitkän uran tehnyt Katriina Honkanen saa Silta-kappaleensa yhä hehkumaan positiivisesta voimasta, folkahtavan popin ylittäessä ajan sillat vaivatta. Kai Hyttinen valaa puolestaan ilmaisuunsa voimaa, josta Kurki nousee entistä komeammin siivilleen. Vexi Salmi loi tekstejä kuin tehdas, vaan jälleen kerran mestari teki sen, eli osui muutamin rivein keskelle olennaista.
Hilpeämpiä vetoja kannattaa myös nostella esiin vuosien takaa. The Sentinelsin surffailupala Sunset Beach taittuu jo aikaa laudat hyllylle nostaneelta Laika & The Cosmonautsilta. Music to Watch Girls By on aina loistavaa kuunneltavaa, eikä The Potatoes petä odotuksia, vaikka rima taivaissa siintääkin. Pinnat jykevästä Hammond-soundista ja pienestä himmailusta, jonka ansiosta siivu venyy päälle kolmeen minuuttiin. Hoppu ei ole aina hyvästä.
Juhlat saatiin käyntiin näyttävästi ja Texicalli 30 – Cover Versions nousee yhdeksi vuoden kotimaisista kokoelmista. 30 vuotta on pitkä aika, mutta muistetaan sekin, että iso osa kappaleista ilmestyi alkujaan jo 60- ja 70-luvuilla. Eikä musiikki ikäänny milloinkaan, se vain hakee uusia muotoja, merkityksiä ja ilmenemistapoja. Hattua päästä Texicallin kunniaksi, jatkoa odotellaan malttamattomina jo nyt.
Texicalli Records juhlii 30 vuotista taivaltaan. Ja kyllähän juhlaan on syytä, sillä kiitos tehdyn työn maailma on kuluneiden vuosien aikana rikastunut lähes 300 albumilla. Genrejä on mahtunut musiikkisatsiin mukaan melkoinen määrä, onhan rajattomuus kiistaton voimavara. Juhlavuoden kunniaksi ilmestyy joukko kokoelmia, joille on poimittu helmiä vuosien varrelta. Ensimmäinen julkaisu keskittyy tuttujen ja hiukan tuntemattomampien kappaleiden versioihin. Coveri on kaveri.
