Nopeasti kulkevia ja hanakasti tarttuvia biisejä jo kolme pitkäsoitollista julkaissut Aino & Hajonneet paljastaa erilaisia puoliaan. Tupla-albumin nimen mukaisesti levyllinen liveä saa kaverikseen levyllisen herkempää kamaa. Räjähtävää energiaa purskahteleva livebändi jyrää lavalla, kuten odottaa sopiikin. Levyllinen akustisia ja uudenlaisia sovituksia tutuista siivuista antaa puolestaan toisenlaisia murikoita tutkittavaksi.
Stupido Records
Keikkatilanteen magiikka on mielestäni lähes poikkeuksetta kiinni kummastakin puoliskosta: esiintyvästä ja sitä todistavasta. Helsingin Kulttuuritehdas Korjaamolla helmikuussa 2025 eri puoliskojen energiat tuntuivat asettuneen kuullun perusteella mukavasti kohdilleen. Tusina livevetoa edustavat tasaisesti orkesterin tuotantoa, täyttäen oletettavasti fanien toiveita kelpo prosentilla.
Loppuvuodesta 2021 ilmestynyt Hullui unelmii -debyyttialbumi on edustettuna kolmella vuoden 2021 sinkullaan, joiden lisäksi kuullaan liveosuuden sulkeva Jos en jaksa pidemmälle. Settilistaa voi pitää melko ilmeisenä, vaan kansaa on tarkoitus viihdyttää ja yhtye myös tekee työnsä moitteetta. Soundit elävät ja säröä piisaa, eikä meno silti kaadu meteliksi metelin takia, koska melodisuus sitoo kaikkea yhteen.
Draamaa ja isoja tunteita on kuultu bändin tuotannossa alusta asti, mutta Aino & Hajonneet osaa painaa päälle elinvoimaisella tavalla, jolloin murhe ei yllä liian syvälle puseroon. Tummuus on usein läsnä, vaan se on enemmänkin ikävyyksien toteamista ja niistä vimmaantumista, kuin mitään murheissa avuttomana rypemistä. Uhrit ovat toista sakkia. Niitä todellisia reppanoita ja hissukoita, jotka eivät uskaltaneet lähteä, tai tehdä, tai edes unelmoida. Se jos mikä toimii erottajana, kun yhtyeen tarinoita vertaa moniin muihin.
Liveosuuden alkurähinöissä kuultava Yhdentekevää puree edelleen syvältä ja koko tarinan ensimmäisenä koronakesänä avannut Hullui unelmii -sinkku on myös yhä ykkösluokan veto. Melankolian ja menovaihteen suhdetta on sittemmin soviteltu monesti, mutta jokin ensimmäisessä hetkessä on edelleen poikkeuksellisen taianomaista.
Livelevyltä suurimman siivun itselleen kappaleissa laskettuna nappaa bändin toinen pitkäsoitto Kuluneita kaikuja. Alkuvuonna 2023 ilmestyneen albumin sinkuista etenkin traagisempaa tarinaa piirtelevä Pinnan alle ja koko liveosuuden avaava Jos sä kuoletkin nuorena napsahtavat komeasti tonttiin. Bändillä on nopea vaihde silmässä, mutta kipaleita ei kuitenkaan survota pois jengoiltaan. Kevyempää vibaa settiin tuo puolestaan muusta materiaalista selvästi erottuva La-la-laa, jonka hilpeä punketirokettirolli painelee mäkiään ylös ja alas yhtä sormea heilutellen.
Yhtyeen toistaiseksi uusin studioalbumi, syksyn 2024 Enemmän kuin mitään muuta, on edustettuna juhlissa ’vain’ kolmella numerollaan. Todettakoon silti sekin, että mikä jää määrässä korvataan laadussa. Tuoreimman studiokiekon korkannut Viimeiseen iltaan sijoittuu koko kattauksen kovimpaan kolmannekseen, kuten myös niin ikään sinkuksi aikoinaan nostettu Sid & Nancy. Traagisuus on yhtyeelle toinen luonto ja valttikortti, jota ei kuitenkaan pelata puhki. Klassikoiden ja legendojen perässähän tuossa astellaan, vaan ei suotta. Tiukkaa painetta edustaa myös klassista rockia lähentelevä Järki lähtee, joka tasapainoilee partaallaan ja pelastuu näppärän vaihteen vaihdon kautta.
Kova livepumppu on maineensa ansainnut, mikä ei ollut yllätys. Yllätyksiä koetaan sen sijaan, kun orkesteri paljastaa itsestään erilaisia puolia akustisen levyn avulla. Lähtökohtaisesti riisutuissa kipaleissa on vähemmän täytteitä, mutta hetkittäin äänimaisemat äityvät yksityiskohdissaan ja syvyydessään todella laveiksi. Mitään mahtiballadeja ja siirappislovareita ryhmä ei ole (onneksi) lähtenyt työstämään, vaan akustisuutta hyödynnetään enemmänkin vaihtoehtoisia sovituksia ja näkemyksiä korostavana mahdollisuutena.
Hiljaiseksi käännetty Sid & Nancy kertoo rakkaustarinan tyystin toisenlaisella painotuksella kuin livenä, menettämättä silti rahtuakaan alkuperäisestä voimastaan. Jännite on vain erilainen ja teksti korostuu luonnollisesti, kun taustalla soi vain akustinen kitara sekä minimaalinen määrä muuta. Westernin kanssa flirttaileva muoto saattaa alkuun tuottaa sopeutumisvaikeuksia, joten näitä kannattaa kypsytellä aikansa.
Vielä pienemmäksi ja sirommaksi savurenkaansa puhaltaa Pinnan alle, kun taas Hysteria vaihtaa uomaa vain pääosin soundeja ruuvaamalla. Aina kaikkea ei tarvitse purkaa osiinsa asti, kun rattia osaa käännellä eri tavoin ja löytää aiemmin sivujuonteiksi jääneistä ideoista uusia pääväyliä. Esikoisen Tummaan veteen sekä Päivänsäde ja menninkäinen lasketaan myös ehdottomien onnistumisten joukkoon, jälkimmäisen uskaltautuessa rockin tanssilattian retrommalle puolen.
Biisiä väännetään niin suuntaan kuin toiseen, rohkeuden leimatessa toimintaa. Akustisen levyn ja koko paketin värikkäimmät, kummallisimmat ja räväyttävimmät numerot löytyvät kuitenkin aivan sen lopusta. Kivesveto Go Gon legendaariseksi laskettava Äiti hei! on saanut hillityn, miltei hartaan muodon, mikä pelaa tappavan tehokkaasti aiheen kyljessä. Voin vain arvailla syitä Eppu Normaalin Kun olet poissa -versiointiin, mutta näin kuultuna sanoissa on kieltämättä siltoja Ainon maailmaan.
Akustisten versioiden voima perustuu toisinaan kontrastiin, jossa odotettu ja tapahtunut eivät välttämättä kohtaa. Tuota pohtiessa kansanlaulu Minun kultani luiskahtaa kaiketi paikoilleen kuin viinapullo povitaskuun, mutta todellinen yllättäjä, jokeri ja haamumaali on jazzikaunokki Kesäyö, johon Aino & Hajonneet taikoo tenhon taikaa. Ei siinä Vilma Tuuliankaan lelupianomaiset soundit ole enää mitään ihmeellistä, Aurinkomäen viuluista nyt puhumattakaan.
Live-energiaa, kummia kummallisuuksia, isoja biisejä ja muutama uusissa vaatteissa uusia puolia saanut helmi. Tuplalevy on ansiokas ja perusteltu siirto yhtyeeltä, joka on mielestäni vasta löytämässä vahvuutensa.
Nopeasti kulkevia ja hanakasti tarttuvia biisejä jo kolme pitkäsoitollista julkaissut Aino & Hajonneet paljastaa erilaisia puoliaan. Tupla-albumin nimen mukaisesti levyllinen liveä saa kaverikseen levyllisen herkempää kamaa. Räjähtävää energiaa purskahteleva livebändi jyrää lavalla, kuten odottaa sopiikin. Levyllinen akustisia ja uudenlaisia sovituksia tutuista siivuista antaa puolestaan toisenlaisia murikoita tutkittavaksi.
