Pienet

Pienet - toukokuu 2005

04.05.2005

Desibelin toimitukseen on taas kertynyt rutkasti erilaisia pienkustanteita ja demoja. Tämänkertainen katsauksemme keskittyy pääosin vaihtoehtoisemman rockin ja indien maailmaan, joskin sekaan on mahtunut myös jokunen hieman vaikeammin luokiteltava akti.

Circusfolk: Comes To Town
Vantaalainen Circusfolk on lähestynyt Desibeliä neljän kappaleen näytteellään. Bändi on lähtenyt rohkeasti naittamaan vanhaa progressiivista rockia modernimpaan popilmaisuun ja pääosin hyvin tuloksin. Levyn mukana tulleessa saatteessa mainitut jazz- ja fuusiovaikutteet jäävät näytteellä selvästi vähemmistöön, vaikka nelikon soitossa tietty tekninen briljeeraus paistaakin. Myös soundillisesti demo on varsin hyvätasoinen, ottaen huomioon että nauhoituspaikkana on toiminut bändin oma treenikämppä. Biiseistä ehdottomasti kovin on avausraita The Fool, joka intoutuu lopussa jopa Kingston Wall-tyyppiseen laukkaan.

Clifton Sextet: Promo 2005
Desibelin Valokeilassakin esitellyn Clifton Sextetin uusin tuotos on kahden kappaleen promo-cd. En ole bändin aiempaan tuotantoon perehtynyt, mutta ilmeisesti CS on jättänyt surumielisyyden taakseen, ja luottaa jatkossa yhä vahvemmin duurivoittoiseen ilmaisuun. Kappaleista Sade muutti meille on pirteästi rokkaava, ja jopa tarttuva ralli, kun taas Iloisten ihmisten lapset on astetta sarkastisempi esitys.

Delfoi Road: Sound Sleeper
Aiemmin nimellä Insight tunnetun Delfoi Roadin uusin tuotos on viiden biisin Sound Sleeper-ep. Vaikka Walbu ei juuri lämmennytkään bändin taannoiselle YO-talon keikalle, on bändin ilmaisussa ainakin levymuodossa hyvät puolensa. Soitosta (ja varsinkin kitaravalleista) löytyy puhtia ja sekaan annostellut herkät kohdat (kuten Make Me/Love Me tuovat ep:lle mukavasti lisää monipuolisuutta. Jatkossa suurin huomio kannattaa kiinnittää biisinkirjoituspuolelle, sillä yhtään todellistä täsmäisku-kappaletta Sound Sleeper ei tarjoa. Hyvä näyttö kuitenkin, ja uusi bändinnimi on noin sata kertaa tyylikkäämpi kuin vanha – mitä ikinä se sitten tarkoittaakaan.

Hand Made Soul: In No Particular Order
Hand Made Soul on aloittanut musiikillisen matkansa jo 1998, mutta suuremmat näytöt ovat tähän päivään mennessä jääneet näyttämättä. Kolmen biisin In No Particular Order-demo kuitenkin osoittaa, ettei täysin lahjattomasta sakista ole kyse. Yksi bändin selvistä eduista mielestäni on (vaikkakin levy-yhtiöt saattavat olla eri mieltä), ettei sitä voi selvästi niputtaa mihinkään genreen. Vaikutteita on poimittu niin ilmavammasta kitarapopista kuin raskaammasta poljennosta, mutta tästä huolimatta lopputulos on yllättävän linjakas. Myös hyvä-ääninen laulaja ansaitsee erityismaininnan.

Maihinnousu 2005
Tämä split-ep esittelee kaksi uutta suomenkielistä kykyä, helsinkiläisen Fillipin ja tamperelaisen Replikan, jotka tallaavat musiikillisesti likipitäen samaa polkua. Fillipin kahta kappaletta kuunnellessa suurin huomio kiinnittyy hetkittäin ärsyttävyyden rajamailla operoivaan vokalistiin, jonka ulosanti tulee todellakin jakamaan mielipiteet puolesta tai vastaan. Samalla toki on hyvä muistaa, että persoonallinen laulutapa nostaa bändin ainakin esiin valtaisasta suomirokin suosta. Replikalla asiat ovat hieman päinvastoin. Bändi on aikaisemminkin jättänyt itseeni hieman mitäänsanomattoman kuvan, eikä se näiden kahden biisin perusteella mihinkään muutu.

Pukka: Nowadays
Helsinkiläinen Pukka kertoo soittavansa rokkia, mutta jättävänsä tilulilut muille. Hyvä niin, asenteella soitettua ja maanläheistä voimarock/punk-paahtoa kuulee nykypäivänä valitettavan vähän. Myös persoonallisuutta Pukasta löytyy - esimerkiksi kelpaa kappale Self-Oblivious In The Sun, jonka vokaaliosuudet tuntuivat ensi alkuun hieman töksähtäviltä, mutta joihin useamman kuuntelukerran jälkeen alkoikin mieltyä! Viiden biisin ep:ltä ei heikkoja kohtia juuri löydy, joten bändiltä voi tulevaisuudessa odottaa lisää mainetekoja. Sitä odotellessa ep:n nimikappale soimaan, ja volyymi kovalle!

Quiet: Quiet Music For Quiet People
Quiet kertoo syntyvaiheistaan mm. seuraavaa: Marshallin kaapit, nupit, tuplapedaalit ja big muffit jätettiin pois ja tilalle hommattiin soittimia ja vahvistimia &0-70-luvuilta. Niinpä, Quiet luottaa vahvasti klassisen rockin soundeihin, mutta miksikään yksioikoiseksi retro-fiilistelyksi en lähtisi tätä arvottamaan. Bändin soitossa on kuitenkin sen verran modernia otetta, ettei kuluvasta vuosikymmenestä voine erehtyä. Keravalaisbändi on rustannut viiden biisin ep:lle erittäin tasavahvaa materiaalia, joten on ihme jos emme kuule viisikosta jatkossa mitään.

Streetcar: Random Acts Of Kindness
Streetcar on mielenkiintoinen uusi tuttavuus. Bändi ilmoittaa promonsa takakannessa soittaneensa materiaalin puhtaasti livenä sisään ja välttäneensä kaikenlaisia jälkiäänityksiä. Ehkä juuri sen takia kappaleissa on havaittavissa tämän tason bändeille harvinaista irtonaisuutta. Ykkössiivu Uuaa luottaa menevään riffirokkiin kun taas kääntöpuolella herkistytään aivan toisenlaisissa tunnelmissa. Tätä olisin kernaasti voinut nauttia suuremmankin annoksen.

The Driven Dynamo: Living Extreme
Oululainen The Driven Dynamo luottaa rehellisen ja energisen punkrockin voimaan. Ja miksipä ei, yhtyeen hyppysiin on tarttunut taito sorvata hyviä renkutuksia, joissa vauhti on kova ja vaarallisia tilanteita ei vältellä. Musiikillisesti mieleen tulee Payin’ The Dues-aikakauden Hellacopters, vaikka samaan iskevyyteen ei vielä luonnollisesti pystytäkään. Neljän biisin ja hieman reilut 11 minuuttia kestävän kompaktin paketin kovin raita on ainakin tällä hetkellä Respect. Toimii!!

Universal Audio Attack: Asleep At The Wheel
Oulusta tulee myös Universal Audio Attack Orchestra, joka oli yksi kaupungin Popcity-hankkeen edustusbändeistä. Viisikon otteissa on riittävä annos itsevarmuutta, eivätkä itse biisitkään ole hassumpia esityksiä, mutta tietty värittömyys demoa leimaa. Yleensä oululaiset yhtyeet luottavat puhtaasti metalliseen lähestymistapaan, mutta UAAO:n lähimmät vaikuttimet löytynevät 90-lukuisesta vaihtoehtorokista/grungesta. Soittopuolelta löytyy dynamiikkaa yllin kyllin, mutta lauluosastoon kannattaa kiinnittää jatkossa erityistä huomiota.

Jari Jokirinne

Lukukertoja: 8273