Pienet II � Maaliskuu 2006

Einar Lindqvist: Yksi(n)

Vantaalainen Einar Lindqvist on panostanut demolevyyns�. Mies on samantein ��nitt�nyt kymmenen raitaa n�pp�ilev�� mies ja kitara �tulkintaa Leonard Cohenin hengess�. Eli pelkistetty� n�pp�ily� ja kiireet�nt� tummaa miehen ��nt�. Tunnelma vaihtelee haikeasta mollista hivenen valoisampaan, mutta kiire ei tunnu olevan miss��n kohtaa. Avausraita Tosi yst�v� on melkoisen suora k��nn�s The Bim Boulevard Bandin If You Need A Friendist�, vain hitaampana n�pp�ilyn� ja suomenkielisill� sanoilla. Ep�ilenkin, ett� Einar tunnetaan my�s nimell� Bim Boulevard... Kakkosbiisin Mit� naiset tahtoo n�pp�ily taas on kuin pelkistetty versio Bob Marleyn No Woman, No Crysta, ainakin minun korvaani. Loppubiiseist� en ihan yht� suoria viittauksia l�yd�, mutta my�sk��n ihan yht� hienoja tunnelmia ei saavuteta. Sanailu tarjoilee hiukan onnahtelevia riimej�, joista etenkin Pienen boheemin sanailu pist�� huokailemaan. Huono duuri tuo mukaan huuliharpun, jota ei kuitenkaan annostella kokonaisuuteen kuin pienell� lusikalla. Parasta Einarin jutussa taitaa olla miehen laulu, toteavuus ja tummuus miellytt�v�t.

---

Kreep Ensemble: Ni-Frith Autumn Boogie

Vaasalainen, vuonna 2002 perustettu Kreep Ensemble humisee ja huojuu jossain ambient jazzin ja uneliaan, mutta synk�n instrumentaali-unikoneilun puoliv�liss�. Kuusikon k�siss� soivat sulassa sopusouinnussa utuisen vaaniskelevat ly�m�t, kuulaat ja kiireett�m�t jouset, hienovaraiset puhaltimet ja kaikkea yhteen nivova, huojuva syntetisaattorimatto. Avausraita Laulu siileille ei aluksi oikein innosta, mutta jotenkin kasvaessaan isommin laahaavaksi yli kymmenminuuttisine kestoineen homma alkaa vaikuttaa kuulohermoon osuvammin. Raskasta ja t�ydellist� syventymist� vaativaahan moinen unenomainen maalailu on, unimusiikkina toiminee parhaiten. Hienovaraisen humisevasti n�pp�ilev� Ruutupaperilennokki on aikeissa l�hte� kasvamaan Magyar Possen tapaan, mutta hillitsee itsens� ja l�hteekin jazzailemaan saksofonilla. Melko lyhyen Miljoona unelmaa pitk� ja kymmenentuhatta toivetta korkean j�lkeen soiva, uhkaavasta rummusta valoisaan huminan�pp�ilyyn vaihteleva Tinasotilas, jonka kyp�r� osoittautui taistelun edetess� aivan liian suureksi maistuu ehk� parhaiten. Syyt� mieltymykseen en kyll�k��n osaa selitt��...

P��t�sraita 020509 � hyv�� y�t� Albert tuo ensi kertaa vokaaleita keitokseen ja biisi l�hestyykin esikuvaansa Pekka Strengi�. Vaikka yhtye mainitseekin Strengin ohella inspiroituneensa alun perin Nick Draken ja Kuusumun Profeetan musiikista, ei yhtye ainakaan t�ll� kolmannella tuotoksellaan oikeastaan muistuta viitosraitaa lukuunottamatta yht�k��n mainituista. Eik� musiikin puolesta oikein sill� vitosellakaan... Toki uneliaisuutta, huminaa ja haikeaa kauneutta l�ytyy my�s esikuvista, mutta Ensemblell� homma taipuu hivenen eri reittej�. Sanotaanko ett� selke�sti jazzimmin kuin psykedeelisesti. Hiukan samanlaista materiaalia taitaa taiteilla my�s tamperelainen Cahier.

---

Manzana: Falling To Pieces

Tamperelaisen Manzanan j�senist�ll� on monta rautaa tulessa. Ehdottomasti tunnetuin heist� on Bomfunk MC�s-basisti Ville �Mr. Willy� M�kinen. Solisti Piritta k�ytt�� ��nt��n my�s Lumouksessa, rumpali Heikki kapuloi Diablossa Manzanan rinnalla. Niinp� viisikon soiton ammattimaisuudessa ei liene h�mm�stelt�v�� ole, kokemusta kun kerran taustalta l�ytyy. Viisikon soiton teemana on rockmetal, jossa tummat elektroniset elementit kohtaavat mouruavan s�r�n ja Piritan korkealta kaartavan, mutta silti rockaavan laulun. Viiden biisin demon avausraita on kielt�m�tt� iskev�, vaikka tyylilaji ei omaan korvaan oikein uppoakaan. Yhtye osaa antaa tilaa haaveellisemmille s�keille, kerron mourutessa hyvin tuetuilla taustalauluilla jyhke�sti. Painiss� Piritan laulun puolihuomaamaton ivallinen �virnuilu� toimii edellist�kin paremmin, mutta muuten biisi ei nouse ihan yht� tarttuvaksi. B�ndi j�� ehk� liikaa jauhamaan murisevilla kielill�...

Hienoinen pid�ttely j�tt�� Giftist� parhaimman ter�n, kertoa voisi vied� ehk� hiukan kiihke�mp��n suuntaan. Nyt homma j�� liikaa vaaniskeluksi ilman sen kummempia kliimakseja. Biisej� v�ritt�v�t kuulaat synaefektit ovat aika pitk�lti sit� yht� samaa kuviota, joka alkaa Mermaidin kohdalla hiukan �rsytt�m��n. Muuten biisi juoksee hyvin, nousten avausraidan ohella demon t�rppeihin. Silence moshaa tummasti, s�r�riffien ruoskiessa laulua vauhtiin. Menev�� mustanpuoleista m�tkett�.

---

Smooth Solutions: Demo 2006

H�m�l�isen rock-ryhm� Smooth Solutionsin demolevyn soundit maistuvat tukkoiselta kellarilta, etenkin rumpujen osalta. Viiden biisin n�ytteen tyylin� on vaaniskellen asteleva rock, jossa Tatu Iisakkilan laulu pohdiskelee Jim Morrisonin hengess�. Soitosta l�ytyy niin kiivaasti py�rteilev�� rokitusta kuin haaveellisempaa askellusta. Koko ajan pinnan alla v�reilee hallitun uhkailevasti, mutta varsinaiset r�isk�hdykset j��v�t v�hiin. Groovesta potkusta junnauksiin, paremmat soundit parantaisivat makua varmasti. Nyt touhusta j�� mieleen rock-ryhm�, joka ei p��se tuhnusta ��nimaailmastaan oikein kunnolla liikkeelle. Unelias Sally on t�m�n n�ytteen toimivinta antia.

---

Soulstab: Promo 2006

Helsinkil�isviisikko Soulstab soittaa soulahtavaa, kevytt� bluesia. Vuodesta 1999 toiminut yhtye esittelee t�ll� kolmen kappaleen promollaan osaamisensa eri puolia In And Out Of Loven haaveellisesta kitaramaalailusta ja kiireett�m�st� askelluksesta Put It All On The Line uneliaaseen souliin ja Soulbonen riehakkaampaan bileh�lkk��n kapakkipianolla ja miltei munahuutoon ylt�v�ll� meiningill�. N�ist� s�vyist� tuo viimeksi mainittu toimii ihan kivasti, v�syneempi osasto on oikeastaan vain v�synytt�. Jostain syyst� Soulbone loppuu miun kuuntelukappaleessa kuin sein��n... Solistin ��nt�minen s�r�ht�� hivenen noissa rauhallisemmissa raidoissa, ja kaiken kaikkiaan kiivaampi touhu peittoaa muut s�vyt aika kuusi-nolla. Aika klassinen ihan kiva sopinee t�h�n tuotokseen hyvin. Jotta voisi muodostaa todellisen k�sityksen yhtyeest�, pit�isi tiet�� kumpaan suuntaan loppumateriaali kallistuu. Jos tuota bilemeininki� riitt��, niin saatan vaikka hakeutua ihan keikalle asti...

---

The Indigo: Frostbites

Jyv�skyl�l�inen viisikko The Indigo l�hetti edellisen, vuonna 2004 julkaistun demonsa Desibeliin syyskuussa 2005. Nyt yhtye on saanut valmiiksi jo seuraavan demon, jolla meininki jatkaa edelleen popin parissa, joskin melko dramaattisten slovarien parissa. (Toisin kuin kansissa lukee) levyn aloittaa nimibiisi, jossa laahaavasti askeltava piano ja tunnelmallinen laulu kohtaa ajattomasti tiluttelevan kitaran. Kakkosraita Make Believe l�htee hiukan reippaampaan, 80-lukuisen aikuisrockin makuiseen pienen, mutta mahtipontisen popin pariin. �Kylm� groove ei oikein minun makunystyr��ni hivele, vaikka The Indigo kielt�m�tt� onkin valinnut hiukan v�hemm�n k�ytetyn polun. Herkkyyden kanssa pit�isi kohdata pikemminkin jotain s�rkynytt� tai vaihtoehtoisesti raivoisaa. S�r�tiluileva kitara ei viel� oikein riit�.

---

The Warblinkers: More Hatered

Lapualainen The Warblinkers liikkuu my�s t�ll� toisella Desibelin huomioimalla demolla hevimm�n kitarameuhkan parissa. Biisim��r� on rajattu t�ll� kertaa kolmeen ja karsinta on selke�sti tiivist�nyt levyn yleisfiilist�. Nyt etenkin avausraita Feeding All Our Needs antaa my�s sen verran tilaa hengitykselle, ett� biisiin on helppo p��st� sis��n ja se nappaakin hyvin mukaansa. Antti Jokirannan menev� ja karhea laulanta taipuu hetkitt�in melkein James Hetfieldm�iseen ruoskaan, vaikka soitto itse onkin selke�sti enemm�n rokkia. Soundin kitaras�r�riffit ja sopivissa m��rin annostellut vaeltelut ovat entist� paremmin haarukassa, menossa on v�hint��n riitt�v�sti kerosiinin katkua, eik� homma silti kaadu mihink��n pelkk��n meuhkaamiseen. The Warblinkers on erityisesti kakkosraidalla Blow My Mind hetkitt�in jopa l�hell� rankinta grungea. Sleeping Pill rennompi alkuote ja kevyt n�pp�ily pirist�v�t levyn kokonaiskuvaa viel� hieman. Jos nyt johonkin huomio kiinnittyy, niin hetkitt�in englanti s�r�ht��. Ongelma on sen verran yleinen, ett� kertonee eniten siit� ettei muuta �haukuttavaa� niin helpolla l�ydyk��n. Raakaa ja alkuvoimaista, mutta riitt�v�n melodista hevahtavaa rockia.

---

Vaaleanpunainen kohina: Demo 2006

Kuopiolainen Vaaleanpunainen kohina on vuonna 2005 perustettu projekti, joka laajentaa koskettimista ja ohjelmoinnista vastaavan Markku Pitk�sen Sys Rq-projektin rock-vaikutteista lo-fi elektroa Joona Ikosen vokaaleilla ja huuliharpulla ja Petteri Karppisen ly�mill�. Touhu on my�s enemm�n poppia kuin rokkia, eli meininki on rauhoittunut hieman. Kolmen biisin n�ytteen avausraita Rain On The Beach humisee eteerisesti, maalailee kuulaasti koskettimilla ja kuulostaa hiukan elektroniselta ja laahaavalta The Vervelt�. Mauksi kappaleesta j�� hyvinkin kansainv�lisesti vertailukelpoinen elektropopin tyylin�yte, jossa laulu maalaa hienosti ja soitossa ei ole kiire mihink��n. Jos ei biisin sunnuntainen jumitus haittaa, on kyseess� todella nautinnollinen s�vellys.

Kakkosraita Out Of The Pink etenee kiivaammin, mutta likipit�en yht� hienosti. Better Not Mess l�htee enemm�n elektron suuntaan, l�heten vaikkapa Black Audion edustamaa elektrobluesin suuntaa. Kaiken kaikkiaan melko eteerinen elektromaailma toimii hyvin niin leijailevissa sunnuntaifiiliksiss� kuin hivenen menevimmiss� ratkaisuissa. Vaaleanpunaista kohinaa kannattaa pit�� silm�ll�.

Teksti: Ilkka Valpasvuo

---