Ajankohtaista

Prince x 2

30.04.2016


Prince: Batman

Batman (1989)

Warner Bros.

Lepakkomiehen tarina nousee tasaisin väliajoin esiin populaarikulttuurin aallokossa. Kaikki tuntevat varmasti viittaritarin ei-niin-vakavan 60-luvun Batmanin, joka Adam Westin hahmossa toi ruutuihin kapowit, boomit ja muut päräyttävät ääniefektit. 80-luvun lopulla aiheeseen päätettiin viimein palata ja tumman kaavun sai nyt päälleen sopivan ristiriitainen Michael Keaton. Mutta mistä luoda täydellinen ääniraita elokuvalle, joka sijoittui Gotham Cityyn? Miljoonakaupunkiin joka oli karrikatyyrinen sarjakuvamaailma; ylipukeutuneiden roistojen, hattuja käyttävien miesten ja avuttomien naisten kansoittama mahdottomuus?

Tuottajien suuri neroleimaus oli antaa ääniraidan luominen Danny Elfmanin osaaviin käsiin, mutta vähintään yhtä loistava veto oli päästää Prince luomaan levyllinen funkakhtavaa pop-rockia, jossa synainen (ja joskus myös hiukan muovinen) soul kimalteli 80-luvun lopun arvolle sopivasti. Eikä sovi unohtaa, että Batman oli ensisijaisesti Jokeria esittäneen Jack Nicholsonin elokuva, jossa tummiin pukeutuva viittaritari oli monissa kohdin lähinnä sivuhahmo, eräänlainen tumman järjen peili Jokerin yliampuvan roolisuorituksen edessä. Ja tuohon ristiriitaan, kontrastiin ja räikeiden pukujen maailmaan Princen turboahdettu kevyt-soul istui kuin lepakko luolaansa.

Prince: Batman Voidaan tietysti vääntää ja kääntää vaikka ikuisesti siitä, kuinka ”uskottavaa” Batmanin markkinavirtojen vanavedessä tehty musiikki oli, mutta kun lopputulos on näin timanttinen, niin mitä väliä sillä oikeasti on? Sitä paitsi uskon Princen itsensäkin nauttineen tilaisuudesta tarttua ikonisen tarinan kehyksiin ja hieman ravistaa niistä pölyjä pois. Nostetaan siis kritiikki tyynesti narikkaan, avataan pään sisäiset tulvaportit apposen avoimiksi, ja eikun nauttimaan.

Prince: Batman Levyltä lohkotut singleraidat julistavat jo joukossa tekijänsä näkemystä Gotham Cityn sisäisestä maailmasta. Partyman pistää bileet pystyyn tavalla, joka yksinkertaisesti pakottaa pakaralihakset irti tuolista. Vanhaa sanontaan lainatakseni, jos et liiku olet luultavasti jo kuollut. Scandalous! luikertelee loungen puolelle, tarjoten (ainakin nykytermeillä tulkittuna) halpaa synasoundia, kutukuiskintaa sekä tunnustuksellisia rivejä, joita vain Prince Rogers Nelson pystyi saattelemaan maailmaan tällä tavoin. Kaiken huipentuma, niin hyvässä kuin pahassa, on kuitenkin Batdance, 80-lukulaisen leikkaa-ja-liimaa samplailun ja hervottoman jäniksen lailla loikkivan logiikan riemuvoitto. Tyylikästä ja hillittyä? Ei todellakaan. Elokuvaan sopivaa ja hahmojensa arvoista? Ehdottomasti.

Mestari on nyt poissa ja tunteet hänen tuotantonsa tiimoilta käyvä kuumina, mutta omassa listauksessani Batman on levynä raskaasti aliarvostettu, suotta unohdettu ja uudelleen löydettäväksi juuri sopiva 80-luvun lopettaja. Ja kaikki te kitaristisankaruudesta unelmoivat nuoret: kuunnelkaapa kuinka Prince sai kuusikielisen soimaan, kuin vain Gothamin kaduilla kuuluikin.

Mika Roth




Lukukertoja: 3195
Facebook
Artistihaku
Ajankohtaisissa myös