Kasetit I - Kevät 2020
22.04.2020
Chop Suey: Partyhouse Tapes
Humu Records
Chop Suey on, tai osuvammin oli, Pohjois-Savon Varpaisjärvellä syntynyt punk-ryhmä. Nähtävästi nelihenkinen vyörytysryhmä oli aktiivinen vuosina 1992-1996 ja jälkipolville jäi ihmeteltäväksi pari EP:tä, sekä satunnaiset esiintymiset kokoelmilla. Onneksi tuo tilanne on nyt muuttunut, sillä Humu Records on tehnyt todellisen kulttuuriteon ja kasannut bändin rosoisesta livemateriaalista pitkäsoiton.
Vuonna 1994 sittemmin jo puretussa Varpaisjärven Juhlatalossa ikuistetut rallit nousevat lo-fin matalammasta päästä, eikä saatesanoissa mainittu no-fi ole lainkaan yliampuvaa. 50-luvun alkuperäistä rock’n’rollia, 60-luvun garagea ja hyvä annos 70-luvun punkin vapautta – kaava toimi ja toimii edelleen. Merkittävä osa materiaalista on lainoja, mutta on seassa omiakin biisejä, jotka työntävät etenkin garagen murikoita suoraan kuulijan kurkusta alas.
Esimerkiksi Drinkin’ Is My Business on sellaista kohkausta, ettei paketti pysy mitenkään kasassa, mutta pöpelikkö pöllyää tyylillä. Haastava helmi on myös Here Comes the Hearse, jossa on sentään jonkin verran enemmän tarttumapintaa. Eikä avaukseksi sijoitettu Tell Me One Thing kierrätä lainkaan hullummin Gene Vincenttiä.
Suorista lainoista mainittakoon Don and Deweyn vuoden 1958 helmi Justine, joka saa nyt sellaisen raivorockabilly-käsittelyn, että alkuvoimainen hiki lentää vielä kaiuttimistakin ulos. Samaiselta vuodelta löydetty Skinnie Minnie, jonka alkujaan ymmärtääkseni esitti Bill Haley and His Comets, vedetään myös niin ruosteisena ja rujona, että eihän tuosta voi kuin hullaantua.
Mika Roth
Pässilauma: Jakomäkeen!Juuh, elikkäs Records
Arvotaan soittimet ja annetaan palaa, totesi Pässilauma reilu kolme vuotta sitten Desibeli.netin haastattelussa. Tiedä sitten onko doktriini muuttunut vuosien saatossa, mutta musiikillisesti Jakomäkeen! on kyllä jykevästi soitettua ja tuhdisti tuotettua rockia.
Tarkempina tontin kulmamerkkeinä kannattanee mainita krautrock, ysärialternative ja jälkigrunge, sekä tietysti proto-punk, josta on katukiven heiton verran matkaa garageen. Lähes 11 minuutin mittainen Jakomäkeen! on sellainen avausraita, että oksat poikki ja puoli Siperiaa. Kipale venyy mutta sitä ei venytetä turhaan, mistä pinnat ja kumarrus lauman suuntaan. Seuraavaksi tarjolla on viisi huomattavasti lyhyempää vetoa, mutta ahdistunut Aurinko loistaa täydeltä terältä ja Tahdon lyö viiden kilon lekan keskelle tanssilattiaa. Säleethän siinä lentävät, mutta hauskaakin on samalla.
B-puolen päättää kaksi huomattavasti mittavampaa numeroa: Sateet saapuivat sekä Tyhmä ja nuori. Raidoista jälkimmäinen lähtee korostetun verkkaisesti matkaan, meno kiihtyy vähitellen ja lopussa asenteellinen tikkaus on jo raskaan ahdistunutta sekä päällekäyvää. Kuinka paljon omat nuoruuden toilailut voivatkaan ottaa yhtä jos toistakin pannuun, kun niitä päätyy pohtimaan taustapeilistä.
Pässilauma ei päästä itseään vähällä, mutta vaikka uusi pitkäsoitto julkaistiin fyysisesti vain ”hipsteriuskottavassa C-kasettiformaatissa”, on bändin sinnikkyyttä pakko ihailla. Ja kun musiikkikin kaupan päälle toimii, niin tutustukaa nyt ihmeessä Jakomäkeen.
Mika Roth
Raptus: Aina melkein ja sinnepäinReverse Records
Raptus sai uusimman pitkäsoiton mitat täyttävän julkaisunsa ulos aivan viime vuoden viimeisinä päivinä. Ja kyllähän tämä potkii taatusti etenkin vuoden pimeimpänä aikana, mutta näin synkkä kevätkin toimii kyllä mainiona taustana ryhmän noisen sukuiselle rockille.
Vauhti ja vimma ovat aavistuksenomaisesti asettumaan päin verrattuna uran alkumetreihin, mutta musiikkiin on uinut mielestäni samalla aiempaa tummasävyisempiä juonteita ja viittauksia. Triumfi perhosille ja kapitalismille kirjaimellisesti ryömii ihon alle, kun sekavat, säröiset ja viiltävät kitarat saavat sinkoilla pitkiä aikoja sinne tänne. Samaan aikaan vihassaan keittyvä ja hetkittäisellä kauneudellaan entistäkin enemmän hämmentävä Kaipauksen aave saa lattian tuntumaan vinolta ja kattojen kaarevilta – tosin hyvällä tavalla.
Kaiken postpunkin ja noisemyllytyksen keskeltä löydetään silti aikaa muillekin asioille. Tyhjä rituaali elämän Janakkalassa on huomattavasti nimeään innostavampi tapaus rullaavan rockinsa ansiosta ja primusmaiset väliosat piristävät aina. Jotenkin lohduttavana koen myös B-puolen sulkevan On tässä ollut kaikenlaista - Hengitän kanssasi samaan tahtiin -biisikaksikon, jonka voi kuulla jopa eräänlaisena ennustuksena tulevista koettelemuksista.
Mika Roth
Sun Pie: Victoria AutumnsMusarosmo
Sun Pie ehti pistää kolmannen C-kasettinsa pihalle vuonna 2019, sillä tämäkin pikkuhelmi julkaistiin jo kyseisen vuoden puolella. Vuodenaikoja julkaisuillaan ruotiva Sun Pie on nyt päätynyt syksyyn, jota edelsivät siis kesäinen Groovy Bummertime (Season 1), talvinen Season of the Elf ja keväästä innoittunut April, May, Fool You Kay.
Sun Pie suosii edelleen uneliaan tyytyväistä poppia nousevia ja laskevia melodiakulkuj, joita persoonallinen laulutyyli vielä entisestään korostaa ja vahvistaa. Tästä syntyy väistämättä lapsekas fiilis, mutta Sun Pien tapauksessa lapsekkuus ja leikkisyys osoittavat kerran toisensa jälkeen paremmassa hapessa olleeseen Syd Barrettiin, jolle kaikki oli vielä mahdollista.
Nimellään pikkuprinsessoja koukuttava ja kenties hiukan harhaanjohtava Frozen soi kepeänä ja heleänä, kun taas Autumn in California? taitaa lainata lainelautaa itseltään The Beach Boysin Brian Wilsonilta. Ylivertainen ukulele näyttelee merkittävää roolia isossa kuvassa, jota lo-fi koskettimet täydentävät yllättävine efekteineen.
Syksy on hieman suruinen aikakausi, mutta Sun Pien seurassa sekin voi kääntyä värikkääksi ja rikkaaksi kokemukseksi. Nyt vuodenajat on käsitelty, joten mitäs seuraavaksi?
Mika Roth
