Omakustannealbumit � Huhtikuu 2023

Aili J�rvel�: �l� pelk��

Laulaja/lauluntekij� Aili J�rvel�n musiikki on aina ollut syd�nt� puhuttelevaa, herkk�� ja siroa. Omanlaisensa kaistan sielukkaasta ja karsitusta popista itselleen l�yt�nyt J�rvel� nime��n uuden levyns� kantavaksi teemaksi pelon, joka sai pys�htym��n ja pohtimaan. Tietysti aikamme suuret mullistukset aiheuttavat ep�varmuutta, joka on pelkojen polttoainetta, mutta niinh�n se menee: eik� pelko ja kipu samalla m��rit� meit� tuntevina olentoina?

�l� pelk�� -levyll� pelot koskevat useimmiten yksil��, valintojensa edess� p�hk�ilev�� kertojaa. Pit�isik� valita tuo vai t�m�, kuunnella syd�nt��n vain ns. j�rke�, koska on aika pit�� kiinni ja p��st�� irti? Ensimm�iseksi sinkuksi jo kes�ll� 2021 nostettu Simpukoita h�mmensi moderneilla soundeillaan ja vaikutti uuden ajan sarastukselta. Seuraavana syksyn� Matti Johannes Koivun kanssa esitetty Rakkaus kulkikin sitten perinteisemmin laulun ja pianon tahdissa, vaikka b�ndi taustalla soittelikin ja v�ritti yhden tarinan p��t�st�. Viime syksyn� albumia ei viel�k��n julkaistu, mutta Kuin y� -sinkku v�l�ytti j�lleen J�rvel�n taitoa pienten tarinoiden herk�st� tulkinnasta.

El�mme kev�tt� 2023 ja jonkin sortin normaaliuden my�t� J�rvel�n levy on viimein t�ss�. Yhdeks�n raitaa, reilusti p��lle puoli tuntia ja yll�tt�en l�hesk��n kaikki levyjen v�liss� ilmestyneet sinkut eiv�t ole mahtuneet mukaan. Vaan kenties isomman kuvan nimiss� t�m� valinta on oikea, sill� ns. uudet kappaleet pit�v�t kautta linjan puolensa.

Vakavana kulkee vakaasti ja puolinopeasti, laulumelodian ja pohjan t�ydent�ess� ovelasti toisiaan. Rokkaavampi Oisit s� silti mun kaa antaa sit� isompaa b�ndisoundia, jota aiemmin jo lupailtiin ja samoilla linjoilla kajahtaa my�s N�lk� ja utopia. Tekstit ovat tietysti t�rkeit�, mutta niin ovat my�s rikkaat sovitukset ja s�vyeroja levylle tuovat rep�isyt.

Me olemme pelkojen piiritt�mi�, mutta kun ankkurina kuultava �l� pelk�� kertaa unen kuvia ja soi hiljaa, elo tuntuu hetken taas mukavammalta. Pelko on ehk� tarpeen monessakin tilanteessa, mutta toisinaan pit�� vain uskoa parempaan.

Mika Roth

---

Haamusoittajat: Yhteytys

Haamusoittajat leijaili vastaan ensi kertaa loppuvuodesta 2020, kun kerrassaan mainioksi osoittautunut kuuden raidan EP-levy Aikojen py�rteiss� osui kohdalleni. Tuolloin yhtye oli pitk�lti sama asia kuin vokalisti/kitaristi/s�velt�j�/sanoittaja Olli Nikkinen, jota pari soittajaa avitti.

Uusikin kiekko pit�� sis�ll��n kuusi raitaa, mutta kokonaismitan painuessa selv�sti p��lle puolen tunnin, on Yhteytys laskettavissa mielest�ni albumiksi. T�ss� v�liss� Haamusoittajat on my�s muuntunut ihka oikeaksi b�ndiksi, jonka viisi soittajaa luovat komeasti soundaavaa kitarafolkpoppia. Painopiste on tuttuun tapaan melodioissa, rapean kitarasoundin muistutellessa 60-luvun kukkaisp�ivist� ja seuraavan vuosikymmenen soft rockin monista mahdollisuuksista. Luomu on kuitenkin sen verran kattavasti esill�, ett� puiden alle t�t� kuunnellessa huomaa p��tyv�ns�.

Yhteytys on asiana elint�rke� planeettamme ekosysteemeille, joten otsikko kertoo jo itsess��n jotain levyn sisemmist� piireist�. Sinkuksi valittu Pellot ja p�ll�t on ainoa alle nelj�n minuutin mittainen siivu, eik� simppelin konstikas kappale enemp�� lentoonsa tarvitsekaan. Taustan jouset ovat oiva lis�, samoin huhuilevat taustalaulut. Toinen sinkkupotentiaalinen raita on ehdottomasti T�llaisena iltana, jonka kaihoisassa haikailussa ja toisaalle kaipailevissa teksteiss� j�tet��n runsaasti avoimia ovia sek� ikkunoita.

Oikeaksi kokoonpanoksi muuntuminen on tuonut muassaan joukolla sovittamisen jalon taidon. Yhtyeen soundin ilmava runsaus ja esimerkiksi Pilvet-raidan tarjoamat pienoiset yll�tykset lienev�tkin juuri ryhm�ty�n tulosta. T�rke� lis� on my�s viulun ja synankin salat hallitsevan Tuuli Jarttin panos vokaaleissa, mik� laventaa ja rikastaa ilmaisua ilahduttavissa m��rin.

Yhteytys on hyv�ntuulinen levy ja el�m�n vastustamatonta l�mp�� sis�lleen varannut pienoinen ihme, joka ei pid� aarteitaan ainoastaan omana ilonaan. Nikkisen v�h�eleinen laulu asettuu l�hemm�s seinustaa, melodioiden ja hyv�n fiiliksen hivuttautuessa puolestaan auringon lailla keski��n.

Mika Roth

---

Inke Launi: Maailmojen v�liss�

Inke Launin albumi joutui pienoiseen limboon Desibeli.netin toimituksessa, p��tyen lopulta takaisin allekirjoittaneen k�siin. Mahdollinen saatekirje oli kadonnut matkan varrella, jos moista ensinn�k��n oli ollut olemassa, mutta Launin reilun vuoden takainen Paljain varpain -EP vakuutti tarttumaan levyyn.

Eik� kaikki ole suinkaan kuten ennen, sill� helsinkil�inen laulaja/lauluntekij� on t�ss� v�liss� ker�nnyt ymp�rilleen soittajia niin, ett� Inke Launi on nyt ihka oikea yhtye. Entiseen tapaan avainasia on kuitenkin hiljaisuuden rajoille hetkitt�in ty�nnetty musiikki, vaikka b�ndin soundi toisinaan r�iskyykin komeasti ja jykev�sti. Vokalisti Elina Launimaan kirjoittamat ja koko nelikon sovittamat yhdeks�n raitaa muodostavatkin tiiviin ja ehyen kokonaisuuden, jolta on lohkottu jo pari sinkkua. Eik� sinkkutulitus j��ne tuohon, sill� kiekolta saa vaivatta irrotettua viel� v�hint��nkin toisen moisen lis�� n�ytteit�.

Ei t�ydell� vauhdilla vaan t�ydell� syd�mell�, voisi kiteytt�� esimerkiksi l�hes kuuteen minuuttiin kasvavan Kaunis totuus -raidan syv�lt� kumpuavaa v�kevyytt�. Samoilla linjoilla liikkuu my�s avausraita Rakkaani, joka esittelee b�ndin soundin ja repertuaarin leveytt�. Mielleyhtym�t ys�rin kitarasurinaa ja murinaa suosineisiin yhtyeisiin ovat ilmeisi�, vaan eiv�t vahingollisia. �rh�kk�� kitaraa ry�ps�hdyksin� tarjoava sinkkuraita Tuulien mukaan kuskaa kuulijansa viel�kin pidemm�lle, ehk� jopa maaliin asti.

Tekstien puolella kertojan p��nsis�iset maailmat eiv�t kaikkea selit�, sinne t�nne risteilevist� tunteista nyt puhumattakaan. Valo ja varjo k�yv�t ikuista kisaansa, y�n tarjotessa mahdollisuuksia omien aatosten selvitt�miseen. Tuulet puhaltavat muutoksen henke� ja talvikaan ei ole niin yksiselitteinen ilmi�, mutta rakkauden voima avaa ja sulkee levyn, joten ehk�p� kaikki k��ntyy siltikin parhain p�in.

En voi kutsua Maailmojen v�liss� -levy� valoisaksi matkaksi, mutta ei se totaalisen lohduttoman synkk�k��n ole. Virta saattaa olla kylm�� vett�, eik� Raatelen sut k�sittelee my�s unohtamista ja kipua, vaan kaikkia mahdollisuuksia ei suljeta, jokainen tie ei ole ehk� sittenk��n niin mahdoton.

Mika Roth

---

J�k�l�: Silmieni sivellin

Hiljaista ja rauhallista musiikkia luova J�k�l� on parinkin sangen erilaisen yhtyeen nimi, mutta t�ss� tapauksessa kyseess� on duo, jonka muodostavat runoilija, aforisti Esko Lov�n ja muusikko/s�velt�j� Pekka Kaksonen. Yhdeks�n raidan mittainen Silmieni sivellin -albumi l�htee siis rohkeasti yhdist�m��n runoutta musiikkiin � ja toisin p�in.

Runoista on lyhyt matka lyriikoihin, mink� populaarimusiikin taiturit ovat aikojen saatossa monesti todeksi osoittaneet. En l�hde halkomaan hiuksia siit�, ett� miss� nuo veteen piirretyt viivat ensinn�k��n kulkevat, mutta miell�n Lov�nin tekstit silti enemm�nkin runoiksi. Kaksonen on s�velt�nyt kappaleet my�t�ilem��n ja korostamaan sanoja, eritt�in verkkaisten biisien virratessa vailla sen kummempaa kuohuntaa eteenp�in.

Elomme ja olemassaolomme on lineaarista, se alkaa jostain ja v�ist�m�tt� my�s p��ttyy johonkin, emmek� voi tuolle mit��n � paitsi tietysti hyv�ksy� asian ja menn� henkisell� puolella eteenp�in. Lov�n k�sittelee monin eri tavoin el�m�n s��nt�j�, kummallisuuksia ja lainalaisuuksia. Kev��st� innoittunut P�ivettyy viheri�ksi on ajankohtainen vilkaisu ikkunasta ulos, v�l�ys luonnon jokavuotiseen ihmeeseen ja omaa syksy��n pohtiva Ik� on sana vain n�kee el�m�n loputtomuuden seuraavissa sukupolvissa.

Reippaimmat hetket koetaan, kun iskelm�iseksi poprockiksi kevyell� rautalangan sipaisulla intoutuva Tyynt� puheen pinnalla jolkottelee vajaat kaksi ja puoli minuuttiaan. Pehmoisempi ja joustavampi Linnunlaulu pyr�ht�� my�s kevein siivin ilmaan ja ihmisen ilmaisun rajallisuutta pohtiva kappale py�r�htelee ovelasti s�velens� ymp�rill�. Vastaavaa sovituksellista osumaa ei muilta raidoilta l�ydy, koska em. tapaan Kaksonen pit�� musiikin visusti poissa sanojen tielt�, mik� on tietysti omanlaisensa linjaus.

Nyt runot ovat lauluja, laulut kulkevat p��osin matalilla radoilla ja sanat j��v�t pisimm�ksi ajaksi ilmaan. Niit� kelpaakin pohtia viel� kauan viimeistenkin nuottien jo haivuttua hiljaisuuteen. Jos kuuntelet t�lt� levylt� vain yhden raidan, niin suosittelen makupalaksi mets�n voimaa uhkuvaa Kivisammalsalissa-kappaletta.

Mika Roth

---

MajuriBand: El�m�nmerenkulkija

MajuriBand on jyv�skyl�l�inen folkrock-yhtye, joka esitt�� lauluntekij� Jukka Majurin kirjoittamia kappaleita. Sovituksia on ollut puolestaan sorvaamassa kasaan koko ryhm�, ja hartiapankilla kasaan saatetusta paketista on turha etsi� suurempia valuvikoja tai repsottavia saumoja. Americana maistuu suomenkielisen materiaalin sivussa, vaan eip� siit�k��n haittaa ole, koska ulapat ovat avoimia ja satamat eiv�t karsasta eksoottisempiakaan aluksia.

Folkrockin hengess� ns. normaalia b�ndisoitin kolmikantaa kitara-basso-rummut on l�hdetty laventamaan viululla, puhaltimilla sek� erilaisilla kielisoittimilla, joissa akustisuus on mahdollisuus, eik� mik��n uhka. Seassa saattaa olla aito hanurikin, mutta t�rke�mp�� kuin yksitt�isten soitinten listaus, on albumin kokonaissoundi ja isompi kuva. El�m�nmerenkulkija onkin el�m�nmakuista ja positiivisuuteen rennosti kallistuvaa musiikkia, jossa tapahtuu alati kaikenlaista, mutta joka ei silti kuulosta tukkoiselta.

Tekstien puolella Majuri ei varsinaisesti kirjoita kaikkea auki, vaan pelaa ennemminkin vahvoilla kuvilla, tunnelmilla sek� asetelmilla. Henkil�t kulkevat kyll� tarinoissa paikoista toisiin, mutta heid�n ��riviivansa ovat ep�selvi�, motiivinsa arvailujen varassa, uskonsa, toiveensa, pelkonsa ja ahdinkonsa monitulkintaisia. El�m�n arvaamattomat meret heitt�v�tkin poloisia ihmisi� Kilometritehtaantien luokse, luvaten kultaa ja kunniaa, mutta tarjoten my�s katoamisen mahdollisuuden.

Vaan ei elo silkkaa vaaraa ole, kuten Nurmikon taivaat arjesta her�tess��n huomaa ja minnek�s muuallekaan Herra Nuotio palaa kuin kotiin rakkaansa viereen. Paratiisi 2.0 vispaa urbaanimman fiiliksen voimalla kasaan sellaiset svengit, ett� kuumuudessa jopa lyriikoiden kummallisuudet sulavat kuvaan mukaan. El�m�nmeret ovat t�ynn� kummia virtauksia.

Sanovat ett� kaikki paitsi purjehdus on turhaa, eik� n�iden tekstien nitominen purjeista l�yh�sti yhteen ole lainkaan hullumpi idea. Elon merikartoista eiv�t lopu kesken yhden miehen luodot, kavalat salakarit ja laineilla keikkuvat pullopostit, mutta melankolisista puuskistaan huolimatta koen MajuriBandin soiton lohdullisena, kauniinakin.

Mika Roth

---

Markus Perttula: Kun meri nousi yllemme

Markus Perttula on helsinkil�inen laulaja/lauluntekij�, joka pilkkoo musiikkinsa sekaan kaikkea popista folkkiin ja rockista soulahtavaan soundiin asti. Eiv�tk� rajat tule n�ill�k��n termeill� viel� vastaan, mink� Kun meri nousi yllemme -albumi yhdell�toista v�rikk��ll� raidallaan kiistattomasti osoittaa.

Perttulasta on siis moneksi ja albumia edelt�nyt sinkkuparaati on viimeisen puolen vuoden aikana mehev�sti pohjustanut tulevaa pottia. Ensimm�iseksi numeroksi on kuitenkin nostettu sinkkunipun ulkopuolelta tuleva Utopos, jolla Ringa Manner laulaa yhdess� Perttulan kanssa t�htitarhoihin suuntautuvasta matkasta. L�hes viiden minuutin mittainen poprockn�yt�s ei j�� ainakaan suuruudestaan vajaaksi, eik� t�t� useaosaista pienoispoprockoopperaa parempaa avaajaa biisijoukosta olisi l�ytynytk��n.

Kunnianhimoisen alun vanavedess� saapuu sinkkuaalto, jonka ensimm�isen� kuohup��n� Hauraus svengaa ja Heta Keski-Narkaus antaa tuiki t�rke�� vokaalitukea. Rockin rosokaistalta suhahtava Vaaleanpunaisen kuun jumalatar iskee kitaravalleillaan ilmat asiaankuuluvasti pihalle, nostattaen kertos�keiss� rankasti ja vaihtaessa keve�mm�lle vaihteelle s�keist�iss�. Ainin kanssa esitetty Vaahtop�� on vasta nelj�s raita albumilla, mutta kun t�m�kin sopivasti kantrihtava sinkkuherkku on kuultu alkaa tilanne jo selkiyty�.

Perttula esiintyy nimell��n, mutta nelj�nnell� albumilla b�ndisoundi on k�sinkosketeltava. Kappaleensa s�velt�v� ja sanoittava artisti on sovituksissa luottanut my�s soittajaryhm�n ideoihin ja vain albumin kahtia jakava T�m� ei ole sade, se on valtameri on kirjattu pelk�st��n Perttulan nimiin. Tuo runkoonsa karsittu mies & kitara -siivu toimiikin mainiona puoliv�lin krouvina, alun sinkkuparaatin vaihtuessa lopun kunnianhimoisempaan materiaaliin.

Eih�n alkupuolen sinkkuhiteiss� varsinaisesti mit��n vikaa ole, mutta Kuningas Melodraaman kaltainen hard rock -r�j�hdys ja j�ttim�inen post-rock kummajainen �l� muista tekev�t mielest�ni albumista vasta t�yden. Kauan el�k��n siis Radioheadin perint� ja hattua p��st� kun Takaisin sinne latoo kerrosta kerroksen p��lle kohoten aina vain l�hemm�s taivaita.

Mika Roth

---

Tekram�tisch: Veng Schui

Maailma j�risee, ajat muuttuvat, eik� mik��n en�� ole kuten ennen vanhaan. Jotenkin tuntuukin liev�sti skitsofreeniselta, ett� Tekram�tischin 9. tuotantokauden uusin tuotos tuo muassaan palasen pysyvyyden vakautta. Tapahtuu mit� tapahtuu, niin ainakin Tekra-sed�t jatkavat tekramaisen outorockinsa tekemist�. Pyyhit��n siis hiki otsalta ja annetaan tekraismin j�lleen toteutua, kuten se on tapahtunut jo monia, monia kertoja aiemmin.

35. tallenteellaan tasaisen ep�tasainen ja sopivan ep�sopiva orkesteri onkin j�lleen vahvuuksiensa parissa, mutta osaa tehd� my�s juttujaan toisin. Kymmenen biisin nippu muodostaa l�hemm�s 25 minuutin mittaisen kokonaisuuden, jolla haitarikin saa soida rauhallisemmin ja jalkaa on nostettu kaasulta. Laulut ja tekstit ovat taattua tekralaatua, enk� l�hde niiden syvyyksi� sen analyyttisemmin pohtimaan. Joskus pikseli vai on pikseli ja kurkipotku silkka kurkipotku, tai sitten ei � mist� n�ist� oikeasti tiet��.

Tekrat itsekin ovat huomanneet musiikissaan tapahtuneen hiljaisen kumouksen, eik� kukaan t�ss� Mucho Grande Loco Rock � Roll -kiekolle suoraa jatko-osaa olisi kaiketi kaivannutkaan. Olkoonkin ett� mm. stadionrockin ja fab fourin kanssa vehdannut albumikummajainen tarjosi omat jenkkansa niit� kaivanneille, ja muillekin. Eteenp�in on vain ment�v�, kuten Mykk� hihitt�j�kin nyt osuvasti toteaa.

Rock toimii t�ll�kin er�� annoksen runkona, mutta perinteisen pottuja & lihapullia -viritelm�n p��lle on ladottu sellainen m��r� eksoottista ja v�hemm�n eksoottista lisuketta, ett� meneeh�n tuota sulatellessa toinenkin tovi. Rapu saksaa sekaan synapoprockin syntetisaattorihilett�, Lentokonetilassa leijuu ep�vakain siivin hiukan samoissa tunnelmissa kohti omaa paratiisirantaansa. Vaan ku-ku-kummallisin retropiksel�inti saattaapi silti olla ankkurina soiva Lady Bourbonin lasikokoelma.

Veng Schui on duon mittapuulla poikkeuksellisen tasapainoinen ja virtaviivainen kokonaisuus, jota voi ihan tosissaan kutsua albumikokonaisuudeksi. Kevyempi soundipaketti palvelee tarkoitustaan muutenkin kuin yll�tystekij�n�, joten nostetaan knallia j�lleen kerran.

Mika Roth

---

Tuija Rantalainen: Veikko tahtoo ulos

Tuija Rantalainen julkaisi uuden albuminsa jo maaliskuun alussa, mutta kiekko j�i noiden p�ivien julkaisuruuhkassa melkein huomiotta. Onneksi kuitenkin vain melkein, sill� levyllinen uutta lastenmusiikkia ansaitsee huomionsa. Veikko tahtoo ulos -albumi kertoo yleisemmin Vahtikoira Veikosta, jonka seikkailuista julkaistiin my�s lastenkirja, jonka on kirjoittanut Anja Er�maja. Er�majan teksteist� on syntynyt my�s useammat lyriikat Rantalaisen s�vellyksille, joten kyseess� on tavallaan teemalevy.

Veikko tekee siis sit� t�t� ja tuotakin, menon ollessa hilpe�n puoleista. Tyylillisesti liikutaan jossain poprockin, puolikupletin ja laulelmien hilpeiss� pusikoissa, joissa Vahtikoiran vieraanvara - eli makkara � katoaa kuin itsest��n kokkaillessa ja T�itulite pystyy kiskomaan huumoria noista inhoista sy�p�l�isiksikin lasketuista olennoista. Ilomielell� ja hymy edell� viiletet��n kohti jokaista el�m�n tarjoamaan yll�tyst�, ja lasten leikkien tapaan vain mielikuvitus on rajana.

Veikko on siis hahmo, joka vilahtelee monessa tarinassa. V�lil� koira on vain koira vailla sen kummempaa nime�, kuten vaikkapa jazzahtavan letke� Koira, ihminen ja robotti. L�hes v�lisoittomaiseksi numeroksi typistetty Minulla on herk�t korva livahtaa groovaavalla askelluksellaan tarpeettoman liukkaasti ohitse, eik� melankoliseksi kaihoiluksi kuoriutuva Kuuluu saa mielest�ni my�sk��n kunnon mahdollisuutta loistaa. Hauskoille sanaleikeille voi toki rakentaa t�llaisia lyhyit�kin makupaloja, eik� levylt� l�ydy kuin kaksi kolmen minuutin tuolle puolen kurottavaa raitaa.

Albumin lopussa t�htiotsainen Ruusa p��see hevostelemaan tallin komeimpana tammana, joka rakastaa tietysti porkkanoita ja antaa esteradalla kyyti� yll�tysten etsij�ille. Musiikin tulinen muoto sopiikin kepparin menoon. Ankkuriraita Joulut�pin� olisi taas voinut sopia paremmin Rantalaisen Kuusijuhla-joululevylle, mutta menev� rockbiisi iskee kannat lopuksi kattoon ja j�tt�� albumista reippaan fiiliksen.

Mika Roth