Raskaampi albumikooste � Syyskuu 2023

Ceased Sunfire: The Divide
Omakustanne

Helsinkil�inen stoner metal partio Ceased Sunfire osoitti viimevuotisella Sleepless EP:ll��n hallitsevansa metallinty�st�n. Soundien sotkuisuus ja liev� haparointi viimeistelyss� s�iv�t hieman voimaa, vaan eiv�t sittenk��n ratkaisevalla tavalla. Kolmen tuoreen sinkun per��n kosahtaa nyt kokonainen pitk�soitto, jolla sinkkujen rinnalla kuullaan kuusi muutakin numeroa ja em. EP:n raidat on j�tetty rauhaan.

Noin nelj�st� ja puolesta minuutista viiteen ja puoleen minuuttiin kellottava kipalejoukko on rullaavan soiton juhlaa, sludgehtavan ja groovaavan viban potkiessa lis�vauhtia kelkkaan. Avausveto Looked Back But Couldn�t See kirjataan viel� tolppalaukausten sarakkeeseen, mutta rouheammin louhiva Running Away From Myself nostaa h�ijyyspitoisuudet jo kutkuttavalle tasolle. Raskaus on olennainen osa menestyksen kaavaa, mutta notkeus etenkin melodian l�hist�ll� ja selv�sti kohdilleen osuva kitarasoolo yll�tt�vine soundeineen tuo vasta todellisen voiton.

Heti per��n kuullaan kaksi levyn ensimm�ist� sinkkua, joista jo helmikuussa maailmalle mellastamaan p��ssyt The Bridge lunastaa metallin osuuden ja Friend Illusion rokkaa suurin mahdollinen jyt�vaihde silm�ss�. Ollaanhan sit� jo rujouden rajoilla, mutta hittoako n�ist� narisemaan, kun lohkareet sinkoutuvat n�in komeasti pitkin maisemaa. Aivan omille linjoilleen l�htev� Sunny In Your Head tuntui alkuun t�ks�ht�v�n alati korvaan, mutta jalkaa kaasulta hetkellisesti nostava numero on sittemmin kasvanut albumin j�lkimm�isen puoliskon avaimeksi.

P�risev��, rahisevaa ja savuista on v��nt� edelleen, eik� yhtye tee kompromisseja ainakaan kaupalliseen suuntaan kumartaakseen. Ehdottomuus ja omanlaisensa �puhtaus� ovat tiettyyn pisteeseen asti voimavaroja, mutten ole aivan varma viel�k��n soundipaketin kaikista v�reist� � ja osittaisesta v�ritt�myydest�.

Mika Roth

---

Damnation Plan: The New Horizon
Inverse

Progehtavaa ja asteen pari isompia lekoja suosivaa metallia. Osapuilleen noin resepti��n muokannut Damnation Plan on k�ynyt l�pi muitakin muutoksia sitten edellisen kierroksen. Poissa on nyt vokalisteista toinen ja samalla soundia on muokattu uuteen uskoon. Vaan eip� komeat palkeet omaavalla laulaja Asim Searahilla ole h�d�n p�iv��, sill� puhtaammat vokaalit istuvat mielest�ni luontevammin b�ndin klassisempaa soundia suosivaan musiikkiin.

Moni asia on muuttunut sitten vuoden 2017 Reality Illusion, mutta jo alkuvuodesta ilmestynyt Under the Veil of Sea -sinkku osoitti my�s tiettyjen keskeisten palasten pysyneen visusti paikoillaan. Kyseinen kahdeksanminuuttinen j�tti on samalla albumin pisin luku ja jos raitoja kiekolla ei olekaan viitt� enemp��, niin kiteytetympi paketti on vastaavasti tiiviimpi kokonaisuus vailla harha-askeleita. Viisi lukua, viisi erilaista n�kym��, viisi onnistumista.

Rosoisten vokaalien j��ty� kyydist� my�s metalcore ja death ovat painuneet termein� melko tarkkaan menneisyyden horisontin taa, kun taas eeppisemm�t, koukeroisemmat ja melodisemmat elementit kasvattavat merkityst��n. Sinkuksikin valittu Dreamdead on joukon ainoa alle viisiminuuttinen lekan heilautus, jolla sill�kin ehdit��n avata eeppisi�, v�itt�isin ett� osin jopa sinfonisia sf��rej�. Isompi, muhkeampi ja l�mpim�mpi soundipakki ei kuitenkaan sorruta b�ndi� pomp��sin paisuttelun puolelle, vaan kaikkea yhteen sitova avainsana on mielest�ni voima. N�iss� raidoissa on metallin voimaa, soundin v�kevyys pusertaa mukavasti ja tuo voima on ehdottomasti positiivinen tekij�.

The New Horizon lunastaa siis otsikkonsa ja vie Damnation Planin vahvalle 20-luvulle liput liehuen. Albumille ei tarvitse tunkea v�kisin kahtatoista tai edes kymment� raitaa, kun tarkoin valitut ja jalostetut harvemmat numerot toimivat yhdess� huomattavasti tehokkaammin. T�st�p� siis aarretta muhkean ja rahdun raskaammin soivan progemetallin yst�ville.

Mika Roth

---

Dark The Suns: Raven And The Nightsky
Inverse

Kauneuden ja julmaksikin kasvavan kolhouden voi yhdist�� metallilla toisiinsa sangen onnistuneesti, mink� pitk�n taipaleen taittanut Dark The Suns on osoittanut kerran toisensa j�lkeen. V�lill� jokusen vuoden telakallakin viett�nyt dark metal -orkesteri aloitti uusimman albuminsa sinkkupohjustuksen jo puolitoista vuotta sitten, alle vuosi edellisen pitk�soiton ilmestymisen j�lkeen. Pitk�j�nteist� on siis ty�, joka kantaa taas �isen makoista hedelm��.

Avausraita Adamantine tyhjent�� varmoin ottein pajatson heti startissa ja ly� samalla tulevien numeroiden kulmamerkit maahan. Tumman melodinen metalli yhdist�� kauniit pianonuotit tuhdimpaan metallim�tt��n, joka ei kuitenkaan puserra melodisuutta edest��n kuoliaaksi. Elementtien huima kontrasti onkin juuri se voima ja j�nnite, joka antaa Inkan, Juhan ja Markuksen musiikille omaleimaisen s�vyns�. Runsaat murinat, �rin�t ja k�rin�t ovat kuin upottava suo, jota kuitenkin katselee ilokseen ja jonka ylle nousee kauniita, kohottaviakin osasia.

Heti avauksen j�lkeen kuullaan nelj� albumin per�ti viidest� sinkusta, eli jos kyseess� olisi EP-levy, niin oikeiden oppien mukaisesti parhaat voimat heitet��n peliin jo alkurytin�iss�. Supermelankolinen Kun Aallot Kallioihin Murtuu ylt�� mydyingbridemaiseen maalailuun, joka n�iss� yhteyksiss� on korkein mahdollinen kehu. Nopeinta ja aggressiivisinta laitaa edustava Raven liihottaa siivill��n komeasti, Paavo Laapottin avittaessa kolmikkoa ja melodisten vokaalien rikastava voima nostaa melodiallaan hanakasti tarttuvan siivun k�rkikahinoihin.

Sinkkujen ulkopuolelta kajahtava The Sea of Sorrow on syv� kuin nimens� ja nostaa muuten ehk� aavistuksenomaisesti notkahtavaa albumin j�lkipuoliskoa. Eih�n Raven And The Nightsky varsinaisesti mit��n totaaliromahdusta koe viimeisell� kolmanneksellaan, mutta t�ydet kymmenen raitaa n�inkin kapealla pelikent�ll� pist�v�t kovankin orkesterin armottomaan testiin.

Mika Roth

---

Omnivortex: Circulate
Inverse

Teknisen ja parhaimmillaan suorastaan �kkiv��r�n death metalin parissa ahkeroiva Omnivortex k�vi aikoinaan tutuksi debyyttisinkkunsa my�t�. Barren oli, ja on tietysti edelleen, melkoinen k��rmenippu kulmistaan mustuvaa death metalia. Samaisena vuonna 2020 b�ndi ehti pist�m��n ulos debyyttialbuminsakin, mutta ajathan olivat musiikille � tai ainakin sen esitt�miselle livetilanteissa � sangen haastavia.

Seuraavaksi julkaisurintamalla tapahtuikin vasta t�n� kes�n�, kun Dwells katkaisi pitk�ksi ven�ht�neen hiljaisuuden. Muutama viikko sitten ilmestyi viel� Of Aeons Past -sinkku ja nyt on koko toinen albumi saapunut kaiken kansan ihailtavaksi. Kahdeksan raitaa, joiden seasta l�ytyv�t kaksi em. sinkuraa, sek� noin kolme varttia metallia, jossa lajitunnistus on toistuvasti haastavaa tiedett�.

Dwells on mainion energinen alkupamaus, mutta pitki� suoria kiihdytyksi� t�lle kiekolle ei ole juuri siunaantunut. Eik� niit� toisaalta j��d� kaipaamaankaan, sill� my�s vokaalivastuun jakava Severi Saarioja ja Mikko Pylkk� pit�v�t kitaransa kiireisin�. Materiaalia on paljon, riffien, melodioiden, v�liosien ja yll�tt�vien mutkien seuratessa toisiaan nopeissa solmunipuissa, vaan ��nimaisemaa ei sittenk��n tukita, eiv�tk� biisit tukahdu massiivisuuden alle. Itse asiassa sovituksissa on suoranaista ilmavuutta, jota tulee harvemmin yhdistetty� n�in ��rimm�iseen metallimyrskyyn.

Paljon vartijana ovat vokaaleihinkin panoksensa antavan Aaro �stermanin tiukka rummutus ja bassotaitelija Mikael Reinikkan urakointi. Ei ole helppoa soittaa, mutta eip� toisaalta unohdukaan helposti, joten ty�voitto on tosiasia. Teknisesti ty�stetyist� paasista on vaikea nostaa eteen toisia, kun kaikkea leimaa vahva teosmaisuus, mutta Mechanical Motionsin tunnelmallinen syvyys ja Endlessin hy�kyaallot nousevat em. sinkkujen rinnalle � erityisesti b�ndin rikasta soundia korostaen.

Mika Roth

---

Orbiter: Hollow World
Argonauta Records

Orbiter osui mielest�ni t�sm�lleen naulan kantaan alkuvuodesta 2020 ilmestyneell� The Deluge EP-levyll��n. Pandemia kiskaisi t�lt�kin yhtyeelt� maton jalkojen alta, joten doom metalin sorvin ��reen palattiin vasta alkuvuodesta ilmestyneell� Raven Bones -sinkulla.

Perinteinen ja toisinaan psykedeeliseksikin innostuva doom on siis l�ht�piste, mutta jo toisena kuultava Beneath rokkaa niin vauhdikkaasti, ett� tutut sludge ja stoner k�visiv�t my�s reunamerkeist�. Intromainen Kolibri koettelee siipi��n hauraan kauniisti silkan melodisen kitaran toimiessa kaiken kertovana kaikujen l�hteen� ja kaukaisen laulun piirt�ess� horisonttiin viivaansa. T�m� kaikki johtaa l�hes seitsenminuuttisen Hollow Worldin syliin ja kyseess� onkin yksi albumin doomeimmista numeroista, joka yhdess� per��n soivan Raven Bonesin kanssa muodostaa kiekon jykev�n keskiharjanteen.

Paljon vartijana Orbiterin ilmaisussa on vokalisti Carolin Koss, jonka repertuaari ulottuu valtaisalle alalle. Hiljaisesta lausunnasta noustaan korkealle, vaikka ylimm�t nuotit j��v�tkin suosista toisille. Vokaalien ja kitaran keskin�inen kemia pelaa sanalla sanoen upeasti, mit� tuotannon puolella on ymm�rretty viel� kirkkain ��nimaisemin ja oikein valituin soundein korostaa. Rytmipuolella basso ja rummut tekev�t tukevaa pohjaty�t�, kuten doomin parissa kuuluukin ja my�s n�ill� saroilla ty�n korkea taso ansaitsee hatunnoston.

Orbiter on jalostanut metalliaan yll�tt�v�n rikkaaksi ja v�rikk��ksi, ottamatta kuitenkaan mit��n dramaattista irtiottoa omaan tai koko genren historiaan. Transmissionsin s�risev�t l�hetykset ovat aivan puhdasta 70-luvun avaruusv�rkk�ily� ja hipahtavan Silence Breaksin aaltoilevat rakenteet toistavat ikuisia j�lki�, mutta silti monet pienen pienet asiat ja valinnat tekev�t Hollow World -albumista samaan aikaan modernin kuuloisen. Melkoinen saavutus ja siirto, joten kiertorata on selv�sti muuttumassa optimaaliseksi.

Mika Roth

---

Radux: It's Going to Be a Great Day
GoldenCore Records

En voi sille mit��n: Raduxin h�peilem�tt�m�n retroinen speed metal tuo hymyn huulilleni. Eik� se ole mik��n ivaava virnistys, vaan suoraan syd�mest� kumpuavaa iloa. B�ndill� on ik�� mittarissa kymmenen vuotta, mutta meno on kuin suoraan nelj�n t�yden vuosikymmenen takaa. Kes�helteill� ilmestynyt War of the Few / Ceasing to Exist -tuplasinkku osui kohdilleen, mutta kantaako idea kokonaista albumia?

Yritys on ainakin kova ja ponnistus osuu hyppyrin nokilla kohdilleen. Kasarin aikoja kunnioittaen albumilla on my�s ajankohdan hengess� selke� teema, joka on tietysti suhteellisen suorasukainen. Ihmiskunta ryhtyy suuressa tarinassa loputtoman typeryyden my�t� vihoviimeisiin p��h�nly�nnin MM-kisoihin, aseinaan mitk�s muutkaan kuin ydinpommit. Voittajia ei ole, eik� koko touhusta sukeudu muuta kuin aurinkoaan yh� kiert�v� kuollut kivi avaruudessa, sek� maan v�h�isen populaation evakuointi. Vaan eih�n elo voi en�� jatkua pitk��n ja ehk� parempikin niin, sill� ihmisten kaltaiset sy�p�l�iset olivat alun alkaen evoluution suuri virhe.

Karua on siis tekstien vy�rytys, eiv�tk� raidat anna musiikin puolella sen enemp�� armoa. Terhakan alkuexodusmainen Last Ones to Survive puristaa tiukkaakin tiukemmin, kun taas Evacuate Earth luottaa huimaan huippunopeuteen jokaisella rintamalla. Alle nelj��n minuuttiin pusertuva valioyksil� huokuu yht��lt� tyly�, Slayerilta omaksuttua v��nt��, mutta nousee kuin nouseekin taivaalle. Hieman my�hemmin soiva Ceasing to Exist her�tt�� edelleen melodisemmalla muodollaan mm. Savatage-yhteyksi�, vaan onko siit� muka haittaa n�iss� koitoksissa?

Kylmi� viestej� pursuileva It's Going to Be a Great Day -debyyttialbumi on tietysti suurelta osin aikamatka menneeseen, mutta etenkin n�in vaikeina aikoina synkimpi�k��n tuomiop�iv�n profetioita ei voi ottaa en�� silkkana h�yryp�iden h�pin�n�. Kaikki muuttuu, eik� sitten kuitenkaan, ja Radux osoittaa speed metalinkin el�v�n yh� sitke�sti, kuin ydinsodan kokenut torakkapopulaatio konsanaan.

Mika Roth

---

Shrapnel Storm: Silo
Great Dane

Nyt ollaan hiukan etuajassa, sill� Shrapnel Stormin kolmas pitk�soitto ilmestyy vasta lokakuun alussa, mutta tamperelaisten death metal -paketti osui vain komeasti kohdilleen. Samalla tulee tasoitettua tilannetta, sill� yhtye oli edellisen kerran esill� Desibeli.netiss� vuoden 2014 alussa, kun We Come in Peace� EP julmisteli vanhan liiton death metalillaan.

T�ss� v�liss� b�ndilt� on ilmestynyt paljon kaikenlaista, ihan pari pitk�soittoakin ja nyt olisi kolmatta t�ysipitk�� tarjolla. Deathista tamperelaiset eiv�t ole vuosien saatossa luopuneet ja nyt ollaan viel�kin vanhemman koulukunnan j�ljill�, sill� vuoden 2023 Shrapnel Storm oivaltaa jo melodisuudenkin arvon � rankasta m�tkeest� silti tippaakaan tinkim�tt�. N�in iskuihin saadaan mielest�ni samalla enemm�n voimaa, kun kirjo on laveampi ja ty�kalupakista l�ytyy monen kokoisia vasaroita, sahoja ja lekoja eri tarpeisiin.

Klassisempaa ja thrashin kanssa raja-aitaa jakavaa metallia edustaa kunnialla Bring Me the War, jonka nykiv�ss� vedossa sora narskuu hampaissa ja ruosteen maku hiipii suuhun. H�din tuskin kolmen minuutin viivan ylitt�v� sinkkuraita The Only Snake Here Is You edustaa taas sit� Cannibal Corpsen henke�, jota saatesanoissa ehdit��nkin jo manailemaan. Rankkaa on, musertavaa ja murisevaa, mutta niin vain r�meist� nousee herkkua pitop�yt��n. T�sm�lleen vastap�isess� p��dyss� Icon of Destruction ja Alive Ammunition hierovat puolestaan hetkitt�in kilpi��n jo doominkin sotakirveit� vasten, noin henkiselt� kantilta nyt ainakin.

Silo on retroa metallia, sit� en l�hde kiist�m��n, mutta Shrapnel Storm ei ole j��nyt menneisyyden kahleisiin jumiin, vaan ottaa menneist� ajoista itselleen sopivat lenkit, pultit ja piikit. Silon flirttailu groovaavamman ja rullaavamman pohjoisamerikkalaisen metallin kanssa on mielenkiintoinen siirto, joka voi vallan mainiosti poikia viel� vaikka mit�. Toimii kuin tankki puutarhassa.

Mika Roth

---

Wake Up Frankie: Thrashrockin� Beats
Ranka Kustannus

Wake Up Frankie on j�lleen yksi osoitus siit�, kuinka metallinkin saralla moni kivi on edelleen k��nt�m�tt� ja monet mahdollisuudet vain odottavat riitt�v�n rohkeita vision��rej� luokseen saapuviksi. Otetaanpa t�ss� tapauksessa thrashin ja deathin kiukkuisia k��rmeit� ja viskataan ne samaan pataan supermenev�n rock�n�roll paukutuksen kanssa. Kertos�keet ovat tolkuttoman isoja ja melodiakulut t�rm�ilev�t m�tt�metalliin, eli thrashrock on syntynyt ja tuo kummajainen kampeaakin itsens� saman tien padasta maailmalle kaiken mahdollisen valloittamaan.

T�rm�sin ensi kertaa b�ndin �bermenev��n m�ykk��n vasta kev�isell� Killbeat-sinkulla, mutta lyhyt oppim��r� tuli otettua haltuun nopeasti. Debyyttialbumi summaa kymmeneen raitaansa viimeiset nelj� sinkkua ja niit� aiemmat pienjulkaisut on j�tetty visusti rauhaan, mit� voi pit�� oikeana siirtona. Mainiona ohjelmanjulistajana toimiva starttiraita Total Thrashrock tarttuu v�litt�m�sti h�rk�� sarvista, eik� vajaan nelj�n minuutin j�lkeen ole tarvetta kysell� en�� mit��n: nyt menn��n eik� meinata. Heti t�m�n per��n kuullaan kolme sinkkuvetoa, eli alkuvy�rytys on ehdottomuudessaan ��rimm�ist� ja tartunta-alttius huitoo kriittisi� lukemia.

Vaarana on tietysti se, ett� satunnainen kuulija p��tyy iskuhumalaan, eik� mik��n en�� tunnu hetken p��st� milt��n. Onneksi Traitorous antaa tovin aikaa haukkoa happea, vaikka kaikkea muuta kuin rauhaisa siivu onkin � se on vain rauhaisa nykyisess� ymp�rist�ss�, mik� riitt�� t�n��n. Toisen keitaankaltaisen v�listopin tarjoaa lopun kurveissa uusin sinkku Seize The Day, jolla Wake Up Frankie saattaa olla melodisimmillaan. Ehk�p� t�m�n kokoluokan kertsej� kannattaisi suosia useamminkin vastaisuudessa�

Thrashrockin� Beats on fyysinen kokemus, modernin metallin pirstoessa menneisyyden peilitaloja, sirpaleista t�ysin uusia asioita rakennellen. Jos haluat testata itse�si yhdell� biisill�, niin kannattaa aloittaa RATATATAn runtasta, tai mahdollisesti Bloodlustin metallinmakuisemmasta jyr�st�. Huh!

Mika Roth