Tekramütisch: Peilitesti

Tekramütisch Suomi

Neljäskymmenesviides Tekramütisch-julkaisu toi ilmestyessään ihka oikean yllätyksen, eikä tämä ole mikään lööppipaperitiikeri. Mullistus ei ole musiikillinen, vaan musiikin julkaisuaikatauluihin liittyvä muutos. 12. tuotantokauden mitta on puolet verrattuna aiempaan, eli tavallisen neljän albumin sijasta saamme nyt vain kaksi kiekkoa.

Ei kuitenkaan valmisteta vielä polttopulloja ja nousta barrikadeille. Tuotannon puolitus ja hintojen tuplaus eivät ole välttämättä suosittu ratkaisu näinä aikoina – tai koskaan, vaan johtaako tiivistynyt määrä tiivistyneempään tuotteeseen?

Peilitesti voidaan nähdä testinä itse tekijöille, sekä heidän sankoille fanijoukoilleen. Toki herrat Hyrkäs & Koponen kuulostavat edelleen tiettyyn pisteeseen asti tutulta duolta, jonka outorock ja äkkiväärät sanaleikit toistavat osin jo aiemminkin kokeiltuja reittejä. Kummafolkin ja härörockin kupristelevat paneelit eivät kuitenkaan korkkaa suotta seinistä ja katoista, vaan muotojen möykkyisyys, kuraisuus ja liukkaus ovat osia kokonaisuudesta. Sekä tietysti osia itse kokemuksesta.

Jo aika monetta kertaa tekrakyydissä viilettävänä testiolentona totaaliyllätyksiä on haastavampaa tuoreelta kiekolta enää löytää, mutta Keksi symboli riuhtoi kiistattomia jälkiä muistiin. Myös asianmukaisen kummallinen Hoitomyönteinen jää vellomaan päähän veikeästi, joten raapustetaan niistä plussia nuhruiseen taskuvihkoon. Kymmenestä biisistä ei kuitenkaan kymmentä osumaa siunaannu mitenkään, mutta tekstissään oivia siirtoja antava garagepala Melko nero on selvä laaki yläriman kautta verkkoon.

Tekramütischin supervoima on alusta asti ollut sveitsiläisen virallisuuden liittäminen sinänsä outoihin, usein suorastaan järjettömiin kurveihin. Ja nyt puhutaan niin musiikillisista U-käännöksistä, kuin tekstien kroonisesta tavasta kiskaista toistuvasti matto sukkien alta karkuun. Savon Blues Brothers, mutta ehdottomasti Kaurismäen ohjaamana ja tragikomediaksi kääntyvänä. Ymmärrättehän.

Niinpä olen jälleen ulalla, kun eeppistä korttia vilautteleva Populaatio 2, ronskimpi Havut ja kafkamainen painajaiskaunokki Vuoksenniskan Sinatra hyppäävät yksi kerrallaan syliin. Lintu vai kala? Luultavasti oikea vastaus on ’jokin muu’, mutta haluaisin kovasti päästä samoihin kuvakulmiin ydinkaksikon kanssa. Vai onko se mahdotonta? Kysymys jää ilmaan ja musiikki pystyyn, mutta tällä kertaa emmin enemmän kuin yleensä tekrojen seurassa. Uhka vai mahdollisuus – sen paljastanee tuotantokauden jatko.