Mikael H & Some Siberians – pidetään hauskaa yhdessä!
22.11.2006
Mikael H & Some Siberians julkaisi tuoreimman levynsä Back From Serbia 8. marraskuuta. Levyn vanhahtava ja kiiretön pop syleilee sympaattisesti kantri- ja folk-maailmoja, keskittyen kaikessa rauhassa heleän melodisten biisien äärelle. Voisiko sanoa että teillä biisi on pääosassa?
- Kyllähän meidän lähestymistapa on aika biisikohtainen. Monet sovitusideat tulevat jo sävellysvaiheessa ja ne ovat usein aika yksilöllisiä. Levyä myös äänitettiin biisi kerrallaan ja siihen meni lopulta aika pitkä aika, mikä johtui lähinnä ihmisten aikatauluista. Ei siitä, että mitään olisi niin hirveästi hiottu. Mutta kyllä levy myös kuulostaa kokonaisuudelta. Se kuulostaa meiltä.
Onko levyllä omia erityisiä suosikkeja? Jos on, miksi?
- Vuorotellen sitä tykkää millon mistäkin. Ehkä You´ll Get Through This on kuitenkin aika erityinen biisi. Siinä oli jo alun alkaen mukana idea kahden äänimaailman, vanhan ja vielä vähän vanhemman, yhdistämisestä. Siinä oli se mahdollisuus, ettei ratkaisu toimi ollenkaan. Siitä tuli kuitenkin hieno biisi, jota on kiva soittaa myös keikoilla. Myös vanha kunnon Aeroplane saa aina hymyn huulille ja on myös keikkabiisi vailla vertaa.
Miten tuore äänite eroaa edellisestä Sounds Like Siberia-levystä?
- Sounds Like Siberia oli enemmän yhden miehen sooloilua. Äänimaailma on myös selkeästi tummempi ja rosoisempi. Se on aika sisäänpäinkääntynyt levy. Nyt uudella levyllä pidettiin hauskaa yhdessä ja se myös kuuluu. Äänimaailma on myös avoin ja lämmin. Kyllä tästä levystä jäi se olo että tehtiin se yhdessä, vaikka vietinkin
studiolla paljon aikaa ihan yksikseni.
Mitkä ovat Mikael H & Some Siberiansin musiikilliset teesit?
- Kaikki on mahdollista! Ja kaikkea voi kokeilla.
Kerrotko hiukan taustaa itsestäsi ja orkesteristasi? Oliko ensin Mikael H ja sitten vasta Some Siberians?
- Ensin oli Mikael H. Some Siberians kehittyi oikeastaan Sounds Like Siberia levyn jälkeen. Sitä ennen olin ehtinyt jo tehdä pari demoa ihan itsekseni. Tosin isoveli Tuomas, joka siis soittaa bändissä rumpuja ja koskettimia, soittaa niilläkin.
Saatteessa puhuttiin Uudesta-Seelannista. Kerrotko lisää?
- Uudessa-Seelannissa asustin vuoden 2002, Aucklandin kaupungissa. Opiskelin siellä äänittämistä. Sieltä löytyi sitten julkaisija Sounds Like Siberia levylle (Powertool Records), joka oli siinä vaiheessa jo valmiina. Devonportin kaupunginosasta löytyi Folk Club, jossa aloin käymään viikottain. Joka maanantai sai jokainen halutessaan soittaa
pari biisiä. Siellä sitten soittelin joitakin tämän uuden levyn biiseistä, ainakin Aeroplane, Lead Me Home ja Fear of Trying olivat suosittuja. Sen vuoden lopulla sitten soitin Folk Clubilla kokopitkän keikan, joka on bootleggina olemassa. Tuolta äänitteeltä voi hyvin aistia Clubin meininkiä, joka oli aika hervotonta.
Vuonna 2004 sitten palattiin maapallon toiselle puolelle bändin kanssa kuukaudeksi. Kierrettiin Uuden-Seelannin saaria ja soitettiin tusinan verran keikkoja. Radioasemat ja TV oli suhteellisen kiinnostuneita, mm. paikallinen kympin uutiset näytti pätkän Missed -biisin videosta, jossa rämmin lumihangessa banjo olalla. Eksotiikkaa.
Olet vaikuttanut myös Treeballin ja Astrid Swanin taustalla. Siberians soittaa myös John McGregorin bändinä. Millaisia kokemuksia näistä on jäänyt mieleen? Millaisia muita projekteja olet toteuttanut tai jatkossa olet suunnittelemassa?
- Treeball-vuosista on jo sen verran aikaa, että muistikuvat on hieman utuisia. Olihan se kiva nuorena poikana päästä soittelemaan paljon keikkoja ja saada keikkarutiinia. Sillon se rokkikin vielä maistui. Nyt olen ruvennut pehmoilemaan.
Astridin kanssa me ollaan tunnettu jo teini-ikäisestä ja soitettu yhdessä monessa jutussa. Astrid tietää mitä mulla on annettavaa ja voin antaa mielikuvituksen laukata vapaasti. Kivaa on siis ollut. Johnin kanssa olen soittanut paljon kahdestaan ja sitten ollaan oltu myös mukana koko bändillä. Kyllähän se on ihan erityinen juttu. Siinä missä Astridin kanssa yritän täydentää juttua ja jättää artistille tilaa, Johnin kanssa on enemmän kyse vuorovaikutuksesta. Siinä saan
mennä vähän syvemmälle mukaan.
- Kaikenlaisissa projekteissa on tullut oltua mukana, ehkä enemmän äänittäjänä kuin muusikkona. Yksi hieno projekti oli Uusi-Seelantilaisen, Lontoossa asustavan, Feyodorin levy Aggressive Pedestrian, joka julkaistiin vuonna 2004. Feyodor on Ben Barrettin sooloprojekti. Aggressive Pedestrian -levyllä oli koko Mikael H &
Some Siberians poppoo mukana. Tällä hetkellä on uusi levy tekovaiheessa ja uudenvuoden tietämillä pitäisi olla valmista. Siitä on tulossa hieno kokonaisuus. Pääsen myös auttamaan Sami Kukan uuden levyn loppusilauksessa, mikä on minulle suuri kunnia. Seuraava oma äänitekin on sen verran mielessä, että bänditunnelmaa
olisi vielä tarkoitus tiivistää äänitteelle ja luulen, että ainakin ripaus eteläisen Afrikan tunnelmaa on tulossa mukaan.
Miksi levyn nimi on Back From Serbia? Olitko tai olitteko käymässä Balkanilla?
- Nämä Serbia ja Siberia sanat on tällaisia kielikuvia ja kömmähdyksiä tässä meidän yhteydessä. Jälkeenpäin mietin että iloisuutensa puolesta uusi levy on kuin paluu Serbiasta, mutta ehkä se oli enemmänkin sisäinen matka.
Millaisia esikuvia kautta sukulaissieluja haluatte nostaa esiin?
- No esikuvia on aika monia. Tai siis sellaisia ihmisiä, joiden musiikista on, tiedostaen tai tiedostamatta, imenyt vaikutteita. George Harrison ja Mississippi John Hurt ovat kyllä olleet tärkeitä. Kaikki aiemmin mainitut ovat tärkeitä: Feyodor, John ja Astrid. Lisäksi pidän kovasti Helmi-levyjen koko kaartista. J. Karjalaisen
Lännen Jukka-projekti on kyllä aika uskomaton. Appalakki-meininki on ollut jo jonkin aikaa lähellä sydäntä. Hienoa, että se Suomessa kiinnostaa muitakin. On myös pakko mainita juuri viime viikolla Helsingissä vieraillut Oliver Mtukudzi, joka heitti kyllä ylivoimaisesti tämän vuoden parhaan keikan.
Helmi-levyiltä odotellaan Back From Serbian jälkeen mm. Kukka-kokoelmaa sekä tulevia Joose Keskitaloja. Joko Helmi kohta on samanlainen hyvän musiikin kehto kuin Sami Sänpäkkilän Fonal?
- Kyllähän Helmi-levyt jo nyt on hyvän musiikin kehto! Lindin Antilla, Helmi-levyjen päällä, on juuri se tarvittava avoimuus ja positiivinen asenne, joka vetää hyvää musiikkia puoleensa. Helmi-levyt voi olla koti kaikenlaiselle musiikille, mitään musiikillisia raja-aitoja ei ole vedetty.
Itse pidän levyä yhtenä vuoden sympaattisimmista kokonaisuuksista. Millaista palautetta olette muualta saanut? Onko joku tyrmännyt ja jos on niin millä perusteilla? Tämä kiinnostaa minua, kun en itse hirveästi kritisoitavaa löytänyt...
- Palautetta tippuu pikkuhiljaa. Tähän asti kaikki on ollut positiivista. Negatiivisia asioita ei ole vielä korviin kantautunut. Mitäänhän siltä levyltä ei enää voi muuttaa, joten itse pidän sitä täydellisenä sellaisenaan. Jos jonkin voisi tehdä paremmin niin tehdään se paremmin seuraavalla levyllä!
Millaisia tavoitteita yhtyeellä on? Ovatko ne jo saavutettu?
- Meidän tavoitteena on tuoda iloa ja lämpöä ihmisille. Mutta ei ole mitään määrällistä tavoitetta. Naapurin Liisa riittää. Mutta onhan se mukavaa soittaa useammalle. Niin kauan kun tämä on hauskaa ja insipiraatiota riittää niin sillä on oikeutuksensa. Tulosvastuullisuus on yliarvostettua, luovuus kunniaan!
Millaisella mielellä kannattaa suunnata teidän keikallenne?
- Kannattaa treenata poskilihaksia, jotta jaksaa hymyillä koko keikan ajan. Muistakaa myös, että ranneliike on tärkeä helistintä soittaessa!
Haastattelu ja livekuvat: Ilkka Valpasvuo, kuvat: Pilvikki Heinonen/www.mikaelh.com
