ELOKUVA: loudQUIETloud – a film about the Pixies
14.03.2007
Tämän vuoden Tampereen lyhytelokuvajuhlilla kangas svengasi ja oikein kunnolla. Nähtävänä oli Michel Gondryn ja Spike Jonzen tajuntaa laajentavia musiikkivideoita, kokeellista elokuvaa ja tietenkin säestettyjä mykkäelokuvaesityksiä. Koska ohjelmasarjan ansiosta minulle tarjoutui myös mahdollisuus kurkistaa indierockin pioneerin, Pixies –yhtyeen paluukiertueen taakse, tartuin tilaisuuteen. Steven Cantorin ja Matthew Galkinin ohjaama loudQUIETloud kertoo mitä bändin jäsenille tapahtui bändin hajottua vuonna -93 ja näyttää miten paluu sujui vuonna 2004.
Bändin hajoamisesta päättänyt yhtyeen johtohahmo Francis Black, samoin kuin bändin kitaristi Joey Santiago jatkoivat musiikin ja omien projektiensa kanssa. Rumpali David Loveringilla ja basisti Kim Dealilla ei taas ole mennyt aivan yhtä hyvin. Kohtalaista menestystä saaneen Breeders yhtyeensä jälkeen Deal sortui alkoholismiin, josta hän dokumentin aikana on vasta toipumassa. Lovering taas sortui taikuuteen ja käyskentelyyn rannalla metallinpaljastimen kanssa.
Viidenneksi pyöräksi kiertueelle tulee Dealin Breedersissäkin soittanut sisko Kelley, jonka hän ottaa henkiseksi tuekseen. Sitä hän varmasti tarvitsi, koska vaikka tiet ovat tasaisia, itse matka on kuoppainen. Uudelleenkokoontumisen jälkeen bändi lähtee pienelle lämmittelykiertueelle katsoen miten homma lähtee käyntiin. Kun pikkukaupunkien liput myydään minuuteissa loppuun, päättää bändi lähtee suuremmille areenoille. Euroopan keikoilla ja matkan aikana tutuksi tulevat niin suurimmat hitit kuin kovapintaisimmat fanitkin. Bändi soi hienosti ja energialla eikä kuvakulmatkaan livetaltioinneissa jätä toivomisen varaan.
Vaikka bändi soi kovaa, hiljaisuus soi kovempaa. Elokuva ei useimmista kiertuedokumenteista poiketen näytä oikein suuria tunteiden purkauksia tai persoonien voimakasta yhteentörmäystä. Sen sijaan dramatiikka on pinnan alla. Jokaisen bändin jäsenen kasvoilla paistaa suunnaton suru ja kaipaus johonkin muuhun. Vaikka tätä he halusivat, kukaan ei tunnu olevan onnellinen.
Onnettomuutta sitten käsitellään vaikenemisella ja ilmiselvällä eskapismilla. Pahimpaan tilaan joutuu rumpali David, jonka isä kuolee kiertueen aikana. Hän kehittää itselleen aineiden väärinkäyttöongelman ja kieltäytyy kuuntelemasta muita Ipodin avustuksella. Bändin sisäiset välit ovat täysin tulehtuneet, joten mitään ei käsitellä eikä kukaan tunnu olevan kykeneväinen kommunikaatioon.
Elokuvaan on saatu mukaan jäseniä koettelevia suuria mullistuksia ja ääripäitä, elämää ja kuolemaa, mutta silti elokuva ei mitenkään onnistu ravistelemaan katsojaa. En haluaisi sanoa, että elokuva on täysin mitäänsanomaton, mutta varsin harmiton se kuitenkin on. Elokuvassa ei pohjusteta minkäänlaiseen katharsikseen, eikä sitä juuri tullutkaan. loudQUIETloud toimii kuitenkin loistavana promovideona tuleville faneille. Kun elokuva alkaa kappaleella Where’s my mind?, luulisi kaikkien olevan myyty.
Otto Kylmälä
