Brian’s Best

Mainiossa nousukiidossa oleva Brian juhlistaa menneitä aikoja ja uudempia saavutuksiaan kattavalla kokoelmalla. Rantalomalle Syyriaan -debyyttialbumi julkaistiin lokakuussa 2016, joten kilsoja on kertynyt mittariin jo kunnioitettavat määrät. Vanhemmista biiseistä on työstetty kevyesti hoonattuja 2026-versioita, joilla äänessä on koko nykyinen kvartetti. Menneitä siis muistella, mutta tietysti mukana on myös jotain uutta. Pieni virne ei Brianin naamalta ole vieläkään poistunut. Ja hyvä niin.

KHY Suomen Musiikki Oy

Kokoelmat ovat mielestäni aina jollain tasolla aiemman katalogin esittelymahdollisuuksia, jotka lyövät samalla rumpua ja pitävät esiintyjän/bändin nimen mahdollisimman monilla huulilla. Markkinavoimat jyräävät ja useimmiten kuulijoita kosiskellaan parilla eri tempulla. Joko uusi biisi tai uudet biisit kuullaan heti kokoelman alussa, tai sitten levyn A-puoli painottuu tuoreimpiin julkaisuihin. Tuo on ehkä yleisin tapa, mutta Brian ei ole mikään yleisin musiikillinen ilmiö. Brian syntyi alkujaan eräänlaisena puoliparodiana, jossa punkkia vedettiin kieli poskessa ja sen kummemmin rosoja hinkkaamatta. Studiossa satsattiin välittömyyteen tarkkuuden kustannuksella, mikä on tietysti osa punkin perusideaa.

Brian’s Best on tuossa valossa korneine nimineen täydellinen jatke kaikelle tähän mennessä kuullulle & koetulle. Mikäli kyseessä olisi silkka kylmä rahastus mielessä kasattu kokoelma, niin viimevuotinen Kultakausi-albumi olisi edustettuna heti alkukahinoissa. Helppo lapsi on edelleen kiistattoman tarttuvaa rokki-Göstaa, Jyväskylä Skyline maalaa kentmäistä taivaanrantaa ja uusimman studiokiekon sulkenut Kultakausi (alkaa nyt) on osoittautunut sittemmin todelliseksi kultakauden avaukseksi. Nämä herkut soivat kuitenkin vasta levyn lopussa, juuri ennen uutta Honey-lainaraitaa.

Kultakaudet ovat kuitenkin niitä myöhempiä käänteitä Brianin uralla, joten avauksena kuullaan debyyttialbuminkin aikoinaan korkannut Todella törkee! Napakan startin vanavedessä leukaperiin iskeytyvät Rakastuin biseksuaaliin sekä Haluan saada turpaan, joiden tekstit ovat paikoin melko tiukkaa materiaalia vuonna 2026 – ja ne olivat sitä kyllä jo vuosikymmenkin sitten.

Toki karun kovia soundeja on hiukan siistitty ja äänikenttää syvennetty, mutta sahaus on edelleen ankaraa verrattuna myöhempiin aikoihin. Toisaalta kuulija saa näin seurata bändin kehittymistä ja soundin jalostumista, mikä lienee kokoelman yksi ydintarkoitus. Samalla nykyisen kvartetin soittamista voi verrata alkuperäiseen kohkaukseen, jossa oli kiistatta enemmän sydämen jyskettä kuin metronomia. Hyvässä ja pahassa.

Brianin tapauksessa kokoelma on myös mainio tapa nostaa esiin niitä historian käänteisiin kadonneita aarteita. Harva bändi jättää edes näinä päivinä pitkäsoittojen ulkopuolelle Takaisin Tinderiin ja SANNI sä oot ihana -sinkkujen kaltaisia herkkuja, joista nyt kuullaan 2026-versiot. Lyriikoissa Brian on alusta saakka liukunut parisuhteiden karikoissa, fantasioissa ja painajaisissa. Eikä noiden elementtien eroja ole läheskään aina erotettu sen kummemmin toisistaan, vaan kuulija saa valtiaan valtikan kouraansa.

Onnistunut ja ansiokas nosto on myös tätä ennen ainoastaan Life of Brian EP:llä kuultu Vainoharhainen, jolla tuolloin vielä duona ja Brian & Helvetin Peruna -nimellä operoinut voimakaksikko leikitteli rockin legendojen kanssa. Allekirjoittanutta teerenpeli mm. Queenin klassikon kanssa nauratti niin silloin kuin nytkin, ja nyt kaikki saavat nauraa bändin kanssa.

Jälkikäteen on helppoa nähdä, kuinka alkuvuodesta 2024 julkaistu Ei tunnu kipua enää todella käänsi yhtyeen tilanteen. Brian on aina liimaillut musiikissaan yhteen osasia, jotka ajatuksen tasolla eivät vain voisi toimia yhdessä. Ja kerran toisensa jälkeen Kata Laakso ja Miro Palokallio ovat onnistuneet luomaan jotain toimivaa ja vieläpä muistettavan ainutlaatuista. Viimeisillä julkaisuilla soundit ovat kiistatta pehmenneet, täyteläiset harmoniat ja kauniit tasot taustalla kasvavat edelleen, ja silti Brian on jotenkin punk sielultaan. Tuo on temppu, jonka moni haluaisi hallita, mutta Brian edustaa erittäin harvaa onnistujien – uskallan sanoa jopa mestareiden – joukkoa.

Hämmästelen edelleen kuinka täydellinen poprock-kappale Turussa kaikki on toisin onkaan ja mistä ihmeestä duo kiskaisi Ilosaaressa tuulee -ässän. Kokoelmalle eivät mahtuneet tyylikirjon rajoja koetellut Lemminkäisen temppeli, joka yhä on mielestäni parhainta Bowie-Briania, sekä Vuosia myöhemmin -aarre. Ehkäpä sitten joskus, kun on kokoelmatuplan tai boksin vuoro…



Tarinassa oli alku ja siinä on myös nykyhetkestä tarkasteltuna loppu, joiden välissä ilmestyi nimihirviöpitkäsoitto Viime aikoina minulla on ollut jotenkin alakuloinen olo. Yritin tätä kokoelmaa kuunnellessa muistella ja selvitellä, miksen aikoinaan saanut tuota välilevyä käsiini, mutta tuo jäi näiltä osin mysteeriksi. Niin tai näin, sinkkubiisit Ouluun ja Hups! ovat saaneet 2026-muodot ja täydentävät ansiokkaasti kokoelmaa.

Eletään vuotta 2026, eikä maailma sittenkään ole niin mahdottoman erilainen kuin vuosikymmen sitten. Brianin tapauksessa duosta on kasvanut kvartetti, jossa rumpuja paukuttaa Miron velipoika Aarni Palokallio ja bassoa hypyttää Otso Gasser. Samalla sounditkin ovat jalostuneet, mutta pieni virne ei Brianin naamalta ole vieläkään poistunut. Ja hyvä niin.

Mika Roth