Sister Flo tarjoilee positiivisesti tasoja
04.05.2007
Nykyään neljä viidesosaa tamperelainen Sister Flo on soittanut seitsemän vuotta yhdessä ja on jo melkoisen kokenut, yhteen hitsautunut ja vahvalla itseluottamuksella varustettu yhtye. Anteeksi ei tarvitse pyydellä ja luottamus oman materiaalin hyvyyteen ei paljon säröile muiden mielipiteistä. Vaikka aika on kulunut ja musiikki kehittynyt, ovat olennaiset asiat kuten soittamisen riemu ja yhdessä tekemisen antama nautinto edelleen vahvasti mukana.
Nyt viisikko on tehnyt uransa tähän mennessä parhaan levyn. Näin ainakin tuntuvat uskovan itse tekijät ja kieltämättä omakin fiilis levystä on pysytellyt siellä korkealla. Desibeli haastatteli yhtyeen rytmisektiota Mikko Salosta ja Antti Kaistista lämminhenkisissä tunnelmissa The Healerin mentyä juuri ensimmäisenä Sisko-levynä listalle ja komeasti sijalle 28. Edellinen levy Tragician´s Hat on myynyt kaikesta hyvyydestään huolimatta melko naurettavat jotain päälle tuhat kappaletta. Heti alkuun tylsä kysymys: Tuleeko Fullsteamin kautta enemmän myyntiä?
Mikko: - Kyllä mä oon aikaisemminkin sanonut että vaikka ei niitä lukuja nyt mitenkään kyttää, niin on meidän bändi mennyt koko ajan eteenpäin. Toivoisi tietenkin että tämä myisi enemmän kuin edellinen.
Antti: - Kyllä mä, jos saa veikata, niin sanoisin että se enemmän myy.
Mikko: - Niin mäkin. Ja onhan se nyt siellä listalla, missä edellinen taas ei ollut.
Tietenkään levymyynti ei ole niin paljon soittajien kuin levy-yhtiön asia, mutta tottakai toiveikkaita ollaan. Ja ihan hyvältä tosiaan näyttää, ainakin tässä vaiheessa. Ehkäpä voi käydä jopa niin, että koska yhtye on nykyään paljon tunnetumpi kuin edellisen levyn aikaan, niin uuden levyn myötä se edellinenkin löytää tiensä muutamiin uusiin koteihin.
Sister Flon kuiskaava-ääninen nokkamies Samae Koskinen on viimevuotisen soolonsa menestyksen ja siitä seuranneen julkisuuden myötä ollut hiukan joka paikassa esillä. Mielenkiintoista olisikin tietää, kuinka moni Samaen sooloon ihastunut hankkii myös The Healerin. Toki kielikysymys on aina olemassa – kaikki eivät halua kuunnella englanniksi laulettua musiikkia. Eivätkä kaikki myöskään suomeksi. Onko Samaen saama julkisuus jotenkin vaikuttanut Sister Flohon? Jos Antilta ja Mikolta kysytään niin ei mitenkään, ja hetken pohtimisen jälkeenkin vain positiivisesti. Tietysti ilman Samin sooloa Flo-levy olisi saattanut ilmestyä aikaisemmin, mutta ei sekään oikeasti ole ollut mikään ongelma tai negatiivinen asia. Enemmän herrat liputtavat juuri edellä mainitun ajatuksen puolesta, että Samin soolon kautta myös Sister Flon uusi levy kiinnostaa useampia. Musiikillisesti herrat eivät myöskään yllättyneet soolosta, Antin osuvasti tiivistämänä levy on ”taattua Koskista”.
Näin yhtyeen viimeksi kuukausi takaperin Tampereen Klubilla. Livenä yhtye tuntui menneen hiukan rockimpaan suuntaan. Vaikka akustistakin kitaraa ja rauhallisia hetkiä löytyi, oli meininki aiempaa keskimäärin reippaampaa. Levyllä tämä ei kuulu niin paljon. Herrojen mukaan ainakin Rule The World, The Witch ja No One Is Perfect ovat semmoisia, että niitä on lähdetty alunperinkin luomaan enemmän meininkimielellä. Ja kyllähän nuoria miehiä aina rokittaa!
Toki raipakkaa meininkiä kuulee myös vanhemmassa materiaalissa ja yhtyeen lähtöpisteenä ollut rauhallinen ja hiljainen pehmeys onkin monen biisin kohdalla kokenut live-sovituksena melkoisia muutoksia. Antin mukaan se, että biisit elävät, pitää treenaamisen mielenkiintoisena – ei kopioida levyversiota vaan tuodaan sillä hetkellä hyvältä tuntuvia vaikutteita tuttuun biisiin. Tottakai välillä homma menee treeneissä yli, mutta joistain biiseistä kuten esimerkiksi Shortcutsista viisikko on esittänyt livenä varmasti ainakin viisi eri versiota. Ehdotan, että joskus olisi hauska ajatus saada jonain juhlajulkaisuna jonkinlainen ”Sister Flon vaihtoehtoiset versiot” – ja tottakai kaikkein hämärimmät kokeilut. Toki myös levyä varten luotavat biisit kehittyvät. Esimerkiksi Disconnect Yourselfissä oli varhaisissa demo-versiossa disko-poljento ja The Witchissä oli enemmän New York-meininkiä.
Uusi levy The Healer on syvällinen ja jatkuvasti lisää tarjoava äänite. Mielestäni levy on soundeiltaan entistäkin rikkaampi ja proge-mielessä kerroksellisempi. Värimaailma on kylläisemmän tuntuinen. Sanat proge, pop-psykedelia ja Wigwam eivät aiheuta kaksikolle mitään ahdistavia värinöitä, vaikka edelleen Flon musiikki luottaa paljon pop-kaavaan eikä yli kymmenen minuutin biisejä kuulla. Paitsi ehkä livenä:
Antti: - Mun mielestä noi on ihan kuvaavia sanoja. Kyllä tästä on ihan tietoisesti lähdetty tekemään monikerroksista ja että olisi paljon matskua. Yksittäisissä biiseissäkin on aika paljon kuunneltavaa. Jossain Hyvinkäässäkin on että tää on tällainen hyvä poppibiisi, mutta joka kerta sieltä löytää jotain uutta.
Mikko: - Joissain biiseissä on jotain kohtia, joista olisi saanut ihan biisinkin rakennettua. Sovitukset on rikkaita.
Antti: - Mä tykkään sellaisista levyistä, että kun aluksi kuuntelee niin on että no, en mä nyt tiiä. Mut tekee silti mieli laittaa se uudestaan soimaan ja sitten jossain vaiheessa huomaa että jumalauta, täähän onkin hyvä levy!
Vaikka levystä on puhutty erolevynä, ei kaksikolle ole itselleen oikeastaan ikinä noussut moinen fiilis mieleen.
Toki teksteissä käsitellään muun muassa luopumista, mutta varsinaisena erolevynä herrat eivät sitä itse koe. Toki jos joku haluaa sitä kuunnella erolevynä niin siitä vaan. Itse kuunnellessani levyä sen teemoiksi nousivat tyylikäs jamittelu, tarkoituksenmukainen hiljentyminen musiikin äärelle, se tuttu pehmeys ja jostain sieltä kaiken keskeltä paistava tietäväinen hymy. Anttikin nostaa esiin sen pilkkeen silmäkulmassa, joka löytyy sekä sanoituksista että musiikista. Vaikka löytyy myös synkkiä kohtia, on siinä positiivinen vivahde.
Bändi vaikuttaa erittäin tyytyväiseltä teokseensa. Voiko tätä nyt sitten enää ylittää?
Antti: - Helposti. Ei kai me enää soitettais mitään, jos tämä olisi parasta mihin pystytään?
Mikko: - Niin. Eikä sitä tarvitse ylittää, vaan voi tehdä jotain erilaista.
Ulkomaista ei kaksikolla ole tällä hetkellä mitään kerrottavaa. Yhtye olisi toki mielellään menossa ulkomaille soittamaan, jos tilaisuuksia tulee vastaan. Kotimaassa yhtye on menossa toukokuussa kuudentoista keikan kiertueelle ja joitain festareitakin on ohjelmassa.
Lopuksi täytyy käyttää herkullista tilaisuutta, jossa saman pöydän äärellä istuu yksi entinen hyvinkääläinen ja kaksi entistä riihimäkeläistä, joiden yhtye on tehnyt biisin nimeltä Hyvinkää. Nuoruuteni Hyvinkäällä viettäneenä tiedän että Hyvinkää-Riihimäki-akselilla on kauan ollut sellainen puolivakava vääntö, kuten vaikka Turulla ja Tampereella. Vaikka olen lukenut, että Hyvinkää -kappaleeseen on tullut se kertsi vain koska se Samaen hyräilemänä sopi siihen, on pakko hiukan vääntää sitä rautalankaa. Millaisia fiiliksiä Hyvinkää teissä herättää, noin vanhoina Riksun hurjina?
Antti: - Kyllä aina silloin nuorempana se Hyvinkää oli se pahin. Mutta ei se tuohon biisiin liity.
Mikko: - Ja se oli biisin videon ohjaajan idea kuvata se video Hyvinkäällä. Joka oli hyvä idea, tavallaan sitoi sen biisin sinne.
Antti: - Siinä on aika hauska kontrasti. Siinä oli vaihtoehtona Stavanger, mutta se ei toiminut niin hyvin. Kun Sami silloin biisin syntyessä lauloi sitä Hyvinkäätä, me oltiin että hähhäh, okei, pitäiskö siihen laittaa jotain muuta? Sitten alettiin soittaa sitä livenä ja Ilosaaressa Sami kysyi yleisöstä että kumpi olisi parempi, Hyvinkää vai Stavanger? Ja ihmiset huusi että Hyvinkää…
Mikko: - Ei sitä sitten jaksanut enää vaihtaa. On hassua, että ihmiset on ottaneet sen niin kirjaimellisesti, vaikka totuus on että se ei kerro Hyvinkään kaupungista tai Hyvinkäästä kaupunkina. Se on vain sattumaa.
Teksti ja livekuvat: Ilkka Valpasvuo, kuvat: www.fullsteamrecords.com
