15.01.2008
Kes� 2000. Tai saattoi se olla jo syksyn puolella, en muista en�� tarkalleen. Muutamien sattumalta oikeaan osoitteeseen l�hetettyjen s�hk�postien kautta olin kuitenkin p��tynyt Soundi-lehden ty�harjoittelijaksi/kahvinkeitt�j�ksi aiemmin samaana kev��n�. Kun muutaman kuukauden olin hoitanut toimituksen yleishy�dyllisi� juoksevia asioita, aloin saaman muutamia hajanaisia haastatteluteht�vi� lehden p��toimittajalta Kanervan Timolta. Yksi ensimm�isist� - ellei jopa ensimm�inen � oli haastatella brittil�ist� punk-veteraania TV Smithia, joka oli juuri saapumassa Tampereelle keikalle. Aiemmin samana vuonna Smith oli julkaissut ep:n yhdess� paikallisen Punk Lurex OK:n kanssa, joten ideana oli j�rjest�� molempien artistien kimppahaastettelu. En tuolloin tiennyt kuka TV Smith on, mutta ev�stykseksi sain Soundin vanhoilta parroilta tietoa siit�, ett� mies oli aikoinaan luotsannut The Adverts-nimist� b�ndi�, jonka merkityst� punkin historialle ei tule miss��n nimess� v�heksy�. Muistaakseni my�s sana �legenda� mainittiin t�ss� yhteydess�.
Haastattelun pitopaikaksi sovittiin rautatieaseman l�heisyydess� sijaitseva irkkupubi, jossa tuokion saisi kyseisen� arki-iltap�iv�n� todenn�k�isesti viety� l�vitse suhteellisen kivuttomasti. P��tin lievent�� orastavaa j�nnityst�ni parilla rohkaisuryypyll�, mutta kuten k�r�jill� ja Alibin sivuilla usein todetaan, kiist�n olleeni p�ihtynyt. Suurta viisautta osoittaen ajattelin, ett� pari drinksua samalla irrottaisi hieman ruosteessa olleen englannintaitoni ja koko sessio voitaisiin vet�� l�pi mukavassa laitamy�t�isess�. Tapasin pubissa Punk Lurexin tyypit, joiden kanssa otimme parit oluset odottaessamme illan p��henkil�� paikalle. TV Smith saapui vihdoin paikalle yhdess� vanhan tuttunsa Jukka Junttilan kanssa. Jukka, jonka kanssa Smith oli ollut aiemminkin paljon tekemisiss�, tarjosi miehelle tuliaislahjaksi nipun porkkanoita ja pullon Koskenkorvaa. Ett� n�in meill� Suomessa.
Itse haastettelusessio meni muistikuvieni mukaan ohitse varsin mukavasti. Nautimme seurueen kesken virvokkeita koko parintuntisen ajan, mutta kukaan � ehk� allekirjoittanutta � lukuunottamatta ei tuntenut oloaan mitenk��n humaltuneeksi. Muistan kuinka Junttila kehui Cucumber Farmer-yhtyeen nime� kaikkien aikojen parhaaksi ja kuinka Smith kertoi vuolaasti omasta henkil�historiastaan, vaikken osannut siit� mit��n kovin j�rkev�� kysy�k��n. Todellisen herrasmiehen tavoin Smith kuitenkin vastaili kaikkiin oudoimpiinkin kysymyksiin ja samaa voi sanoa Punk Lurexin tyypeist�, jotka olivat el�vi� esimerkkej� todellisista musadiggareista. Muistelen ett� porukalla riitti turinaa musiikista sen verran runsaasti, ett� mukaan varaamani pari C-60-kasettia loppuivat. �No, eip� se haittaa, t�ss� on materiaalin yhden sivun juttuun enemm�n kuin tarpeeksi�, kuvittelin.
Haastettelun j�lkeen siirryimme Punk Lurexin maanalaiseen b�ndik�mpp��n jatkamaan pitk�ksi venynytt� tuokiotamme. Tarkoitus oli, ett� Smith ja Lurex treenailevat muutamia biisej� illan tulevaa keikkaa varten ja samalla toimittaja voi ottaa pieni� maistiaisia yhteisen ep:n biiseist� liven�. Smith ja Punk Lurex tarttuivat soittimiin ja p�r�yttiv�t ilmoille klassisia Adverts-biisej� kuten One Chord Wonders ja Gary Gilmore�s Eyes. Nautiskelin suuresti kappaleista, eik� s��nn�llisesti naukkailtu Koskenkorvakaan pahalta maistunut. Tuolloin, likaisen b�ndik�mp�n nurkassa istuessani tajusin, ett� ensi kertaa el�m�ss�ni saan tehd� jotain sellaista jota olen aina halunnut � olla musiikkitoimittaja, tai ainakin sellaiseksi v�hitellen tuleva. Nyt on helppo katsoa taaksep�in ja todeta, ettenh�n min� tuolloin mist��n mit��n tiet�nyt. Useimpien v�h�n p��lle parikymppisten tavoin luulin olevani kovinkin syv�ll� musiikin tuntemuksessa, mutta oikeasti olin monessa asiassa silkka noviisi. T�rkeimm�t elementit, eli oikeanlainen into ja n�yryys oppia, olivat kuitenkin jo olemassa.
Ai niin, miten tarina sai loppunsa? No, aikani b�ndik�mp�ll� hilluttuani p��tin poistua paikalta. Olin kielt�m�tt� aikamoisessa tuiskeessa, mutta pystyin toivoakseni teeskentelem��n l�hes selv��, enk� usko, ett� Smith tai Punk Lurexin tyypit kiinnittiv�t asiaan sen suurempaa huomiota. Moikkasin porukkaa l�htiess�ni ja sanoin ett� palataan asiaan illan keikan yhteydess�.
Parinsadan metrin kotimatkaan kului tuona hikisen� iltap�iv�n� v�hint��n puoli tuntia. Olin pakotettu pys�htym��n Tuomiokirkon puistoon pariinkin kertaan, lannoittamaan kukkapuskia sek� virtsalla ett� Koskenkorvan sekaisella oksennuksella. Edes t�m� olotila ei himment�nyt sit� mielenriemua, jota tunsin ensimm�isell� musiikkitoimittajan keikallani. Kuten voi arvata, kotona h�mm�stynyt avopuolisoni ei jakanut t�t� riemua, vaan patisti pahanhajuisen toimittaja-wannaben ulos koiralenkille.
TV Smithin ja Punk Lurexin haastattelu ei ikin� valmistunut. Baarin (tai pikemminkin oman p�yt�mme j�senien ) m�ykk� oli peitt�nyt alleen kaiken j�rkev�n keskustelun, ja ne kohdat joista jotain selv�� sai, olivat tietenkin pelkk�� ymp�ripy�re�� jaarittelua. Kun koko t�m� keskustelu oli viel� k�yty oluen ja tupakan huuruttamalla englannilla, oli lopputulos l�hell� nollaa. Onnekseni Soundissa ei juttuni varaan ollut laskettu juuri mit��n ja sain jatkaa harjoitteluani. Haluaisinkin n�in liki kahdeksan vuotta j�lkik�teen pahoitella asiaa niin TV Smithille, Punk Lurexille kuin Kanervan Timollekin. Toivottavasti ymm�rr�tte ett� tein parhaani � ehk� kyseisen jutun ei vain ikin� ollut tarkoitus valmistua. Hymi�.
Epilogi:
Idean t�h�n juttuun sain joulukuussa lukiessani John Robbin mainiota PUNK!- Brittipunkin haastatteluhistoria-teosta. TV Smith on yksi tuon kirjan p��henkil�ist� ja miehen levytysten t�rkeyden tuovat vahvasti esille mm. Stone Rosesin Ian Brown ja The Clashin Mick Jones. Nyt ymm�rr�n t�ysin miksi t�t� suhteellisen heikosti tunnettua miest� tituleeraataan usein legendaksi.
teksti: Jari Jokirinne
