23.06.2008
The Doorsista ja Jim Morrisonista on kirjoitettu l�jitt�in kirjoja. Suurin osa n�ist� on ollut sis�lt�ns� puolesta l�hinn� paskaa, mutta muutamia onnistuneitakin joukkoon mahtuu. Puutteistaankin huolimatta ylitse muiden nousevat rumpali John Densmoren katkera (ja hieman rahastukselta haissut) tilitys Riders On The Storm sek� sit� seurannut Ray Manzarekin myyttej� helliv� ja nostalginen Light My Fire. Todella kattavaa ja viimeisen naulan arkkuun niittaavaa teosta ei b�ndist� ole kuitenkaan kirjoitettu, eik� sellainen ole my�sk��n Doorsin elossa olevien j�senten yhdess� entisen Rolling Stone-p��toimittaja Ben Fong-Torresin kanssa v�s��m� The Doors-kuvakirja.
Niinp� niin. The Doors-kirja ei yrit�k��n olla kaiken alleen kattava tiedon oraakkeli, vaan pikemminkin visuaalinen ja hyv�ll� tatsilla toteutettu kahvip�yt�kirja. Kuviensa puolesta kirja onkin ehdottomasti paras The Doors-teos, sill� k�ytt��n on ensi kertaa saatu b�ndin itsens� ja sen l�hipiirin, kuten vaimojen, tytt�yst�vien ja roudarien omistamaa kuvamateriaalia. Kuvat kertovat hell�� kielt��n paitsi yhdest� rock-historian kiistellyimm�st� b�ndist�, mutta samalla my�s aikakaudesta, jolloin nuoret rockmuusikot kuvittelivat olevansa kuolemattomia maailman omistajia ja my�s k�ytt�ytyiv�t sen mukaisesti. Huomattavaa on, ett� useissa kertomuksissa Jim Morrisonia (kuten my�s mm. Jimi Hendrixi�) kuvaillaan selvinp�in ��rimm�isen mukavaksi ja huumorintajuiseksi veikkoseksi, josta viina j�rjestelm�llisesti toi esille vain t�yke�n kusip��n. Ja jos aikalaistodistuksia on uskominen, niin Morrisonin tapauksessa kusip��n� oleminen tarkoitti jo raskaan sarjan vittuilua ja paskamaisia temppuja b�ndikavereita kohtaan. Aika on tosin tainnut tehd� teht�v�ns�, sill� varsinkaan Manzarek ja kitaristi Robby Krieger eiv�t jaksa kovinkaan pahalla n�it� muistella. Sen sijaan �kkipikaiselle (ja monta kertaa Morrisonin temppuilun takia b�ndist� eronneelle) Densmorelle asia tuntuu olevan yh� arka paikka.
Yksi kaikkien Doors-kirjojen pahimmista helmasynneist� kautta vuosien on ollut Ray Manzarekin ehdoin tahdoin rakentama Morrison-myytti. Jokaisessa Doorsia koskevassa lausunnossa Manzarek muistuttaa Morrisonin �samanistisuudesta, myyttisyydest� ja ainutlaatuisuudesta� tajuamatta kuitenkaan tekev�ns� itsest��n l�hinn� naurunalaisen. My�s Manzarekin h�pin�t siit� kuinka The Doors omalla tavallaan avasi tiet� vaihtoehtorockille ja punkille voidaan j�tt�� omaan arvoonsa. Doors on t�rke� b�ndi mill� mittarilla tahansa, mutta jos todellisia vaihtoehtorockin pioneereja haluaa etsi�, on katse suunnattava Velvet Undergroundin ja The Stoogesin suuntaan.
On vaikea hahmottaa sit� kuinka merkitt�v�n� b�ndin� Doorsia nykyp�iv�n� pidett�isiin, jos Morrison ei olisi traagisesti kuollut nuorena. Hyvin todenn�k�isen� on pidett�v� vaihtoehtoa, jossa The Doors olisi nykyp�iv�n� suunnilleen yht� suosittu kuin vaikkapa Cream, jonka kaikki j�senet vain sattuivat s�ilym��n 60-70-lukujen hulluista vuosista hengiss�. Merkille pantavaa on my�s se, ett� hyvist� (ja osittain eritt�in hyvin menestyneist�) singleist� huolimatta The Doors ei lyhyell� urallaan julkaissut yht�k��n t�ysin vertailun kest�v�� pitk�soittoa.
Kirja omalla tavallaan my�s romuttaa myytin Morrisonin �rock�-kuolemasta. Kuolemaa edelt�v�n� iltana Morrison k�vi yhdess� el�m�nkumppaninsa Pamela Coursonin kanssa hillitysti elokuvissa ja ravintolassa sy�m�ss�, eik� iltaan liittynyt mit��n bilett�mist� tai aineiden v��rink�ytt��. Morrison oli jo jonkin aikaa valitellut keuhkovaivojaan (ja k�ynyt sen vuoksi my�s useaan kertaan l��k�riss�), mutta keuhkoveritulpan mahdollisuutta ei t�ll�in oltu selville saatu. Puheet heroiinin yliannostuksesta ja huiman irstaista bakkanaaleista saivat alkunsa, koska The Doorsin manageri Bill Siddons ei vaatinut ruuminavausta ja hautajaiset suoritettiin jostain syyst� pikapikaa. Ehk� Siddons jo tuolloin haistoi markkinaraon ja ajatteli omalla tavalla olevansa mukana luomassa myytti� nuorena nukkuneesta rock-adoniksesta. Ja t�h�n kuvaan parroittunut ja lihonnut, mutta samalla my�s ilmeisen tyytyv�isen� runojen kirjoittamiseen keskittynyt Morrison ei oikeastaan ikin� olisi sopinut.
Jari Jokirinne
