Hannu Ignatius: Topi Sorsakoski – On muisto vain

Topi Sorsakosken kuolemasta tuli kuluneeksi 15 vuotta. Hannu Ignatius on koonnut suomalaisten muistoja artistista kirjaksi, jonka muoto on poikkeuksellinen. On muisto vain -kirja rakentuu mosaiikkimaisesti lukemattomien äänten kautta. Kollegat, toimittajat, ystävät ja ihan tavalliset fanit muistelevat artistia omin sanoin. Toiset pidemmän kaavan kautta, toiset vain muutaman lauseen mitassa. Lopputulema on kuten aiheensa, jotain totutusta poikkeavaa ja siten virkistävän erilaista.

Aviador Kustannus

Ähtäristä kotoisin oleva Pekka Tammilehto eli muusikkona tavallaan kaksi elämää. Ensin hän oli kova kitaristi ja satunnaisempi vokalisti Kalle Kiwes Blues Bandissa ja The Boys -orkesterissa. Jälkimmäisen riveissä syntyi ensin aivan vitsinä hahmo nimeltään Topi Sorsakoski, joka alkoi hitaasti elämään omaa elämäänsä. Tarusta tuli totta ja yksi luku suomalaisessa musiikkihistoriassa ryhtyi tavallaan kirjoittamaan itseään.

Sorsakosken syntytarina on poikkeuksellinen, eikä Ignatiuksen kokoama kirja ole sekään mikään perinteisin opus. Tammilehdon elämää käydään läpi periaatteessa kronologisesti, mutta perinteisen summailun ja kertailun sijaan suurin osa kirjasta kuluu fanien, ystävien, kollegoiden ja muiden Tammilehdon elämää eri tavoin viistäneiden henkilöiden yksittäisiä muistoja käsitellen. Alkuun kieltämättä vierastin hieman muotoa, mutta se teki kirjasta toisaalta kevyen lukea. Iso osa muisteluista on tuskin sivunkaan kokoisia ja niistä avautuu aina erilainen näkökulma aiheeseen.

Fanien kohdalla tilitykset ovat hetkittäin melkoista sankarin palvontaa, mutta sekin oli osa Sorsakosken hahmoa. Hänestä piirtyy kuva faninsa aina kärsivällisesti huomioivana ja sydämeltään jopa hivenen ujona hahmona, joka peitti ujouttaan kiskomalla tempauksiaan satunnaisesti överiksi. Alkoholilla oli merkittävä osa muusikon elämässä, mutta toisaalta ajat olivat toisenlaisia. 70- ja 80-luvuilla kossuvissy oli janojuomana normi, eikä nuottiöljy toisaalta tuhonnut keikkoja – ei ainakaan pahemmin. Tammilehdon kohdalla asiaa auttoi poikkeuksellisen kantava ja vahva lauluääni, sekä ankara heittäytyminen Sorsakosken hahmoon.

Runsaiden muisteluiden mukana on tullut runsaasti kuvamateriaalia, jota lienee saatu osin yksityisiltä tahoilta. Muistonsa jakaneilta faneilta, kimppakuvaan päätyneiltä muusikoilta, toimittajilta, järjestäjiltä – mistä milloinkin. Yhdessä muistojen sirpaleiden kanssa niistä kasvaa kuva muuttuvasta Suomesta ja maailmasta.

Topi Sorsakoski & Agents julkaisi vuosina 1986–1990 neljä studioalbumia, joita edelsi Sorsakosken vuonna 1985 soolona julkaisema Hurmio-pitkäsoitto, jolla kuultiin iskelmää, tangoa ja lattarihenkistä poppia Otto Donnerin ison orkesterin kera. Tuolle perustalle kaikki tavallaan rakentui ja ne nostivat niin Sorsakosken kuin Agentsinkin tahollaan kansakunnan kaapin päälle.

Sorsakosken myöhemmät soolovaiheet ja yhteistyö niin Reijo Taipaleen kuin Kulkukoirat -yhtyeen kanssa oli jo aiemmalle pohjalle rakentamista. Näissä kohdin kirja siirtyy tarkastelemaan Sorsakoskea enemmänkin studiossa puuhailevana hahmona, jonka rakkaus kolvailua ja elektroniikkaa kohtaan värittivät oman studion rakentamista.

Tammilehto muuttui karikatyyrisemmaksi Sorsakoskeksi, marionetti näki tavallaan lankansa ja otti osansa vastaan ymmärtäväisesti. Ignatius hahmottelee viimeiset vuodet legendaa kasvattaen, kuten Tammilehtokin kaiketi teki. Hän jopa osasi käyttäytyä roolinsa mukaisesti, kun loppu oli jo koittamassa ja ensihoitajat saapuivat. Tyylinsä voi valita lopussakin, jos onni suo ja niin on määrä.



Sorsakoski & Agents tekivät jotain, mitä suomalaisessa musiikkikentässä ei ollut aiemmin tehty. Baddingin taustayhtye lähti uuden solistinsa kanssa yhdistämään rohkeammin iskelmään rokkia ja rautalankaa. Eeva soi kuin ei koskaan aiemmin ja Ajomies sai lisää pontta kulkuunsa. Esa Pulliainen on todennut klassikoksi laskettavan In Beat -albumin syntyneen osapuilleen lennossa, kun narulle kiskaistiin keikkojen settilistoista tutut biisit ja asiat vain tapahtuivat.

Taitoa, sattumaa vai tuottajana toimineen Pedro Hietasen tarkkaa näkemystä? Nähtävästi nämä kaikki olivat kattilassa porisemassa, kun Hurmiosta käynnistynyt tarina jatkui. Suomi sai Sorsakosken ja iskelmä uuden pelastajansa. On muisto vain -kirja kronikoi tuota kaikkea niin päältä, sivulta kuin lavan reunasta kuulijankin kulmasta. Ainutkertainen kirja ainutkertaisesta artistista.

Mika Roth