Pienet

Pienet ‚Äď Syyskuu 2008

08.09.2008


Chrome: Abortive Reality Rehab Chrome: Abortive Reality Rehab

Kangasniemel√§inen Chrome murjoo kuolemalta haiskahtavaa thrashia vokalistin hoitaessa hommat huutamalla. Arviossa oleva demotuotos on j√§rjestyksess√§√§n b√§ndin nelj√§s ja tarkastelee demoa mist√§ suunnasta tahansa, Chrome osoittaa sill√§ olevansa jo pitk√§lle jalostunut ryhmittym√§. Nelj√§st√§ biisist√§ ei juuri heikkoja kohtia l√∂ydy ja parhaimmillaan homma toimii erinomaisesti. Avausbiisi What You¬īve Becomesta l√∂ytyy eritt√§in maukkaan riffi-kertsi-parin lis√§ksi painostavan raskasta v√§liosaa ja tehokkaasti rullaavaa s√§keist√∂√§, eik√§ ainakaan kolmantena soiva Dogmatic ole pekkaa pahempi. Melkoiseksi riffi-ikiliikkujaksi osoittautuva kitaraosasto osaa parin soolon lis√§ksi rauhoitellakin ja kitaravallien taakse on tiputeltu sinne t√§nne hienosti biisej√§ maustavia kiipparitaustoja. Lis√§ksi pisteit√§ t√§ytyy kantaa niin rumpalin kuin laulajankin suuntaan, tosin j√§lkimm√§isen√§ mainitun komea kurkku√§√§ni kaipaisi seurakseen edes v√§h√§n vaihtelua, kenties jopa puhtaita lauluosuuksia voisi harkita? Kaiken kaikkiaan k√§sill√§ on ammattimaisesti tuotettu, laadukas nelibiisinen. Kun b√§ndi vaikuttaa viel√§ hyvin asennoituneelta, enteet ovat hyv√§t.

Jarmo Panula
Craniumblast: Living Dead Life Craniumblast: Living Dead Life

Heinolan suunnilla operoiva Craniumblast on kuuden mustempaan deathiin suuntautuneen nuoren miehen orkesteri. Tarina ei kerro, onko Living Dead Life ryhm√§n ensimm√§inen julkaisu, mutta niin tai n√§in b√§ndin tyylillinen suunta on selke√§sti jo l√∂ytym√§ss√§, vaikka kokoonpanolla on ik√§√§ vasta puolitoista vuotta. Synkk√§ ja raskas jyyst√∂ tuo tietyll√§ tavalla mieleen Dark Tranquillityn alkuaikojen toiminnan, mutta heinolalaiset ohittavat raakuudessa l√§nsinaapurimme mennen tullen. Kappaleiden rakenteet ovat monisyisi√§ ja vokaalit vedet√§√§n k√§he√§n kurkkuraastimen l√§pi. Selkeit√§ melokuoloon viittaavia taipumuksia rikastetaan runsaalla black/dark ‚Äďannoksella, mink√§ ansiosta b√§ndi v√§ltt√§√§ geneerisyyden sudenkuopat ja sit√§ kautta my√∂s v√§litt√∂m√§n kategorisoinnin. Norjalais-ruotsalaisessa metalloinnissa on siis palikat kohdillaan, mutta pieni lis√§persoonallisuus ei varmasti tekisi pahaa. Useasti koskettimet vesitt√§v√§t t√§m√§ntyyppisen rutistuksen, mutta Craniumblastin tapauksessa tuokin s√§√§nt√∂ kohtaa poikkeuksensa. Nyt vaan lis√§√§ treeni√§ ja antaa kehityksen kehitty√§, niin eik√∂h√§n se siit√§.

Mika Roth
Crusher: R.O.B.

Savon Nuoret Virtuoosit 2007 -bändikisan voittajaksi selviytynyt Crusher palkittiin kahden biisin demon tuottamisella (joka on tosin heille jo neljäs). Molemmat raidat ovat nopeaa thrashia, ja niistä Betrayal on tasapaksumpi mutta myös räkäisempi veisu, R.O.B:in sisältäessä enemmän death-vaiikutteista dynamiikkaa ja mainion intron. Yhtye operoi kuitenkin vielä siinä sarjassa, missä täydet pisteet tarkoittavat muotoseikkojen hallitsemista, mieleenjäävyyden ja omaleimaisuuden jäädessä tulevaisuuden tavoitteiksi.

Mikko Heimola
Embreach: Deafening Silence Embreach: Deafening Silence

Embreachissa on edellisten studiosessioiden jälkeen ovi käynyt: basisti on vaihtunut, ja yhtye on tällä hetkellä ilmeisesti ilman vakituista rumpalia. Tämä ei ole estänyt heitä purkittamasta neljää varsin teknistä, moniosaista veisua. Melodeath-ilmaisun rajoja koetellaan, mutta niistä ei vielä murtauduta ulos; esimerkiksi perusjynkytyksen säestämät örinäjaksot ovat vain puuduttavia, paremmalta kuulostavat sekaan upotetut akustiset pätkät. Biiseistä maininnan arvoisia ovat Shadow's Song, jossa yhdistetään metalcore-potkua kuulaankauniiseen lead-kitaraan, ja päätös In Your Wake hauskoine call-and-response -kuvioineen. Toimivaa, pätevää, mutta ei vielä riittävän persoonallista.

Mikko Heimola
Immortal Angelica: Reminiscence Immortal Angelica: Reminiscence

Kun demotason yhtye ilmoittaa soittavansa tunnelmallista ja koskettavaa metallia, odotukset eivät välttämättä viistä kattoa. Herkkyys, kauneus ja melodisuus ovat vaikeita elementtejä nuorelle ryhmälle, etenkin silloin kun ne pitäisi yhdistää onnistuneesti metalliin. Jyväskylän seudulta kotoisin oleva Immortal Angelica osoittaa kuitenkin esikoisdemollaan, ettei sarka ole suinkaan mahdoton. Kokonaista yhdeksän raitaa kestävä Reminiscence pistää useampaan otteeseen hiljaiseksi tiiviillä ja riipivän kauniilla tunnelmallaan, joka saa itsensä ajan katoamaan ympäriltä.

Kiekon alkupuoli rullataan metallisessa ja raskaammassa maailmassa, jossa kitara vie ja rytmiryhm√§ jykytt√§√§ voimansa tunnossa taustalla. T√§ss√§ ymp√§rist√∂ss√§ useat isommatkin yhtyeet hukkaavat itsens√§ kaiken massan sekaan, mutta Immortal Angelica ei menet√§ suuntaansa, vaan rakentaa kappaleista dramaattisia ja ehyit√§ kokonaisuuksia. Mielleyhtym√§ Leaves¬ī Eyesin suuntaan on melkeinp√§ v√§ist√§m√§t√∂n, mutta ei lopulta kovinkaan osuva. Etenkin kiekon j√§lkimm√§isen puoliskon rauhallisemmat raidat osoittavat jyv√§skyl√§l√§isten operoivan huomattavasti laajemmalla saralla, kun kaunis naislaulu, surumielinen viulu sek√§ runsaat koskettimet p√§√§sev√§t oikein kunnolla oikeuksiinsa.

Mika Roth
Runneltu: Demo 2008

Lahtelainen Runneltu on keksinyt yhdistää tiukkaan hardcore / grindcore paahtoon suomenkielen, minkä ansiosta yhtye suorastaan loikkaa esiin genrensä perusmassasta. Business cityn ruhjojanelikosta ei ole kuitenkaan vielä tyylisuuntansa visionäärisiksi uudistajaksi, vaikka nopealla soitolla ja ensimmäisellä kotimaisella ilmoille saatetussa paahdossa on kieltämättä paljon hyvääkin. Viisi biisiä sullotaan alle yhdeksään minuuttiin, joten tiivistämisen jalo taito hallitaan, eikä riffeissäkään ole juuri valittamista, vaikka tarttuvuus jättääkin toivomisen varaa. Päätöksenä kuultava En häpeä totuutta avaa ovia jopa rockimman ilmaisun suuntaan, mutta vahvimmillaan yhtye on silloin kun se on nopeimmillaan, mistä maliesimerkiksi käy alle minuutin mittainen Omaksi tuhokseen raivon purkaus. Oman lisänsä pakettiin tuovat sanoitukset, joista saa jopa selvää. Sanottavaa piisaa ja hyvä niin, sillä tällaiselle ääreilylle riittää kyllä tilausta niin kauan kun ihmiset jaksavat vain ajatella omilla aivoillaan.

Mika Roth
Solnic: The Great Magnolia Solnic: The Great Magnolia

P√§√§kaupunkilainen Solnic osoittaa, ett√§ vaihtoehtometalliin sopii my√∂s huumori. Sen altsun ja trashin sekasiki√∂ rullaa melko perinteisen oloisesti eteenp√§in, mutta kun pys√§htyy kuuntelemaan sanoja, saattaa h√§mm√§sty√§. Laulaja Toni Viitanen on kirjoittanut varsin hersyvi√§ sanoituksia ja my√∂s laulaa ne hauskalla tavalla. Suoremman √∂rin√§n lis√§ksi kuullaan puhdasta laulua, hieman Serj Tankianin tyyliin. Soiton puolesta t√§m√§ b√§ndin toinen demo on erinomainen. Viitasta taustoittavat Janne P. (soolokitara), Vesku J. (rytmikitara), Atte H. (basso) ja Tuomas R. (rummut) osaavat hommansa. Weak for the Meat aloittaa vahvasti hyv√§ntempoisella m√§t√∂ll√§ ja Q-Samo II (eh...) tarjoaa lis√§√§ samaa laatua. Kumpikin biisi on koristeltu hauskoilla sovituksellisilla yksityiskohdilla. Viimeinen kappale Fingerfucker tamppaa hitaammin, jopa tunnelmallisesti, ja kerrossa System of a Down¬īin latuja. Demo on kaikin puolin hyv√§ n√§ytt√∂, joskin b√§ndin huumori saattaa menn√§ monelta ohi. Mutta ei kai sit√§ asioita aina tarvitse niin vakavasti ottaa.

Tuomas Tiainen
T55: Demo 2008

Vuosituhannen alusta asti toiminut T55 lyö tiskiin perisuomalaisen keitoksen raskasta äijärockia, jonka soinnissa Kotiteollisuus lyö kättä Pate Mustajärven kanssa. Helsinkiläisviisikon musiikki on kiertelemättä kertosäepainotteista ja muutenkin hyvin suoraviivaista ja kaavan mukaan rakennettua, joten biisien punaista lankaa ei tarvitse suuremmin etsiä. Omaperäisyyttä musiikkiin tuo vokalistin ärhäkkä ja möreä lauluääni, eikä bändin soundi suoraviivaisuudesta huolimatta sieltä ihan tavallisimmasta päästä ole.

Tämä paljon kehuja kerännyt orkesteri ei kuitenkaan saa minua suuremmin syttymään. Todellinen ässäbiisi puuttuu ja biisien vetävyys rajoittuu lähinnä kertosäkeisiin, joten huipulle tätä kolmibiisistä ei vedä edes se kaljanvetomeininki, joka demosta välittyy alkutahdeista aina viimeisiin iskuihin saakka. Parhaiten onnistuneeksi biisiksi nostan Pyöveliparan, mutta kuten sanottu, ihan paras terä siitäkin puuttuu. Perushyväksi minä tämän luokittelisin.

Jarmo Panula
Takorauta: Pala todellisuutta Takorauta: Pala todellisuutta

Kemijärveläinen Takorauta osoittaa Pala todellisuutta -demollaan, että musiikki voi toimia kuin Kehruu-Jenny, vaikka se ei sisältäisikään mullistavaa raja-aitojen kaatamista, tai vaikka se olisi suoraan sanottuna jopa hieman persoonatonta. Kuusikon linjana kun on helposti sulava suomimetalli, josta kuuluu toisaalla Nightwish, toisaalla pienet suomirock-vivahteet. Tarttumapintaa tällä kuuden biisin teoksella kuitenkin riittää vaikka muille jakaa, sillä huikeita kertosäkeitä ja loistavia biisikokonaisuuksia on levy suorastaan pullollaan. Tämä kaikki on sävytetty koskettavalla lappalaisella melankolialla, joka välittyy biiseistä erinomaisesti tekstien käsitellessä suorasti niin koulukiusaamista kuin itsemurhaakin. Kosketinosuuksien paino on suuri, vaikka kokoonpanosta löytyy Iron Maiden -hengessä jopa kolme kepittäjää. Myös Esa Parkkisen taidokkaalla puhtaalla laululla on Takoraudan tekemisessä suuri rooli, ja toimii homma silläkin puolella, vaikka ääni ei musiikin tapaan persoonallisuudellaan juhli.

Näin kovatasoisia demoja on sattunut kohdalleni ainoastaan muutama ja lätyn arvoa nostaa se tosiasia, että Pala todellisuutta on vuonna 2006 perustetulle yhtyeelle ihka ensimmäinen virallisesti julkaistu demotuotos. Oli myös ilo huomata, että levyn tähtitrion muodostavat biisit, Kaatunut - Tahdonvoima - Kylmä virta, ovat syntyneet kaikki eri säveltäjän toimesta, eli sävellysosastolla riittää laatua ja leveyttä tulevaisuuteenkin. Kertakaikkisen kova kuusibiisinen, ei voi muuta sanoa.

Jarmo Panula
Teardown: Cyanotic Teardown: Cyanotic

Teardown on nimenä tuttu vähän sieltä ja täältä, mutta vasta tuoreella promollaan se löysi tiensä myös allekirjoittaneen stereoihin. Vajaa kaksi vuotta sitten ryhmä vakuutti jo kollega Panulan Cold Rooms demollaan ja nyt otteissa on entistä suuremman tunnelmametallijuhlan tuntua. Cyanoticin kolmesta kappaleesta jokainen kiskaisee vuorollaan maton alta, eikä viittätoista minuuttia voisi viettää juuri paremmin, kuin yhtyeen tarttuvaa, melodista sekä sopivan jyräävää metalla kuunnellen. Re-Pulsestakin tuttu Katja on kehittynyt laulajana entisestään ja koskettimien tukemat alakuloiset kitaramelodiat purevat syvälle erityisesti viimeisenä kuultavan Solituden kaarroksissa. Raskaammat vallitukset vuorottelevat seesteisten hetkien kanssa ja kun sounditkin ovat kohdillaan, pääsevät kappaleiden nyanssit toden teolla oikeuksiinsa. Kaikki muu tuntuu jo oleva kunnossa, mutta sitä päät räjäyttävää Suurta Kappaletta ei tästä nipusta löydy, vaikka voimakasta oireilua moiseen onkin jo havaittavissa.

Mika Roth
The Falling Crest: Mouthful of Metal The Falling Crest: Mouthful of Metal

Porjektimuotoisesti The Falling Crestia pyörittävä joensuulaiskaksikko sai hymyn huulilleni uusimman demonsa nimi-kansi-yhdistelmällä, jossa suullinen metallia ilmaistaan erittäin ei-vertauskuvallisesti. Sisällöltään nelibiisinen on matalavireistä ja raakaa vaihtoehtometallia, jossa siirrytään death-pumppauksesta nopeasti melodisiin, keskitempoisiin kertosäkeisiin. Ihan selvää linjaa The Falling Crest ei demollaan vedäkään, sillä temponvaihtelujen lisäksi demolla tehdään nopeita siirtoja häröistä kitara-leadeista suoraakin suorempiin tuplabasariosuuksiin. Myös laulupuolelta löytyy monipuolisuutta kuivan murinan ja komeiden kliinien toimiessa yhteistyössä.

Uskaltaisin sanoa bändin olevan omimmillaan ja parhaimmillaan demon nimibiisissä, joka antaa viboja niin aggressioita purkaville kuin myös vetävien kertosäkeiden ystäville. Huonoa biisiä demolta ei sitten löydykään, mutta toisaalta kokonaisarvosanaksi muodostuu pikemminkin hyvä, kuin kiitettävä tai erinomainen. Todelliseksi sytyttäjäksi ei ole edes nimibiisistä ja kyllähän koko demolle tekisi hyvää ylimääräisen tarttumapinnan ripotteleminen sinne tänne pitkin biisejä. Lopuksi täytyy vielä kehua kotona tehdyiksi suorastaan hämmästyttävän ammattimaisia soundeja.

Jarmo Panula
Verilöyly: Skeletor Pentagräm Verilöyly: Skeletor Pentagräm

Veril√∂ylyn s√§hk√∂j√§nikset ovat tainneet kiskoa hiukan liikaa spiidi√§, tai mit√§ citymennink√§isi√§ n√§m√§ instruh√∂rh√∂t nyt sitten ovatkaan. Joka tapauksessa h√§k√§p√∂nt√∂t ovat sekaisin ja wanhat kunnon viisaudet kuten; ‚ÄĚAinoa hyv√§ sointu on riitasointu‚ÄĚ ja ‚ÄĚjos se ei sovi kokonaisuuteen k√§yt√§ sit√§‚ÄĚ ovat j√§lleen kunniassa. Avantgarde on liian suppea sana selitt√§m√§√§n sit√§, miten p√§√§osin instrumentaaleina esitett√§v√§t kappaleet onnistuvat haalimaan alleen suunnattomien et√§isyyksien p√§√§ss√§ toisistaan olevia elementtej√§. Jonkin sortin corea t√§m√§ on ‚Äď kenties artcorea? Jos moista genre√§ ei ole t√§h√§n menness√§ keksitty, niin nyt olisi yllin kyllin syyt√§. Tunnen aivojeni nyrj√§htelev√§n iloisesti t√§ss√§ noisen, metallin, hc:n ja rockin puristuksessa, josta ei voi l√∂yt√§√§ oikeastaan mit√§√§n tuttuja muotoja. Silmiss√§ sumenee countryn, elektron ja progen liittyess√§ tuohon sanoinkuvaamattomaan robottihirvi√∂√∂n, jonka ei pit√§isi fysiikan lakien mukaan edes toimia, mutta joka silti puskee villisti piipitt√§en eteenp√§in. T√§m√§ b√§ndi on pakko n√§hd√§ keikalla!

Mika Roth




Lukukertoja: 5444
Facebook
Artistihaku
Pienissš myŲs