Raskaan musiikin maaliskooste
24.03.2011
Raskaan musiikin maaliskuun koosteessa tutustutaan Deadlockin, Defusen, Vertigo Stepsin, Feastemin ja Human Waste Disposal Unitin levyihin.
Deadlock: Bizarro World
Lifeforce
Saksalainen Deadlock on päätynyt viidennellä täyspitkällään kunnianhimoisen teeman äärelle. DC Comicsin Bizarro-hahmosta lähtöisin oleva ajatus ääripäiden ja nurinkurisuuden varaan rakennetun maailman kuvaamisesta metallilevyn muodossa kuulostaa komealta ajatukselta, mutta toteutus on vähän niin ja näin.
Metalcoren (tai melodeathin, miten vain) lainalaisuuksia tuhtiin tilutteluun ja Sabine Schererin putipuhtoiseen lauluun ynnä pop-elementteihin yhdistelevä pitkäsoitto tuntuu alkuun kiintoisalta, mutta bändi ei pääse konseptinsa kanssa oikein eteenpäin. Lievin variaatioin yhtä ja samaa kaavaa jankuttava Bizarro World muuttuu muutaman raidan aikana kiintoisasta viihdyttävän kautta täysin unohdettavaksi kasaksi yllätyksetöntä ja valmiiksi pureskeltua peruskauraa. Mikäli ajatus Paramoren ja Killswitch Engagen yhdistelmästä kuitenkin kutkuttaa, ei bändiin tutustumisesta toisaalta liiemmin haittaakaan koidu – sen verran harmiton tapaus Deadlock on.
Defuse: Bangkok Addiction
Fastball Music
Vähän harmiton on myös yli vuosikymmenen ikään ehtinyt kotimainen Defuse, joka valitsi kakkoslevynsä julkaisijaksi saksalaisen levy-yhtiön, jonka "linja" on "Rock, Metal, Pop, Mainstream". Tämä, ja levyn takakannessa muutaman muun logon joukossa seisova Sony Musicin kauppamerkki jotenkin tiivistää yhtyeen uutukaista hyvin: tarjolla on levyllinen kaupallista, turvallisen kasvotonta länkytystä rankaksi luonnehditulta yhtyeeltä. Se ei tietenkään ole koko totuus, eikä se ole yksinomaan negatiivista. On vain päästävä yli Bangkok Addictionin alkupuoliskon täyttävästä radiorockista.
Aloitus Overtaken säröisä alataajuuskikkailu potkii vielä kelvollisesti, mutta muuten Defuse ei tarjoa kovin kummoista materiaalia ennen levyn puoliväliä. Minkä yhtye kappaleissaan häviää, se tuotannossa voittaa. Pasi Koskisen avustuksella kokonaisuus on tehty eläväksi ja dynaamiseksi, eikä se tukkeudu putkitukkaisimmissakaan kohdissa. Loppupuoliskolla levyä päästään asiaan: Flying Colours on hienon melodinen raita taivaskanaville ja Melting Sky saman luokan korvamato. Defuse onkin parhaimmillaan sävyisimmillään ja säyseimmillään, kun se ei niin kovasti yritä olla. Toki välillä tökkii laulu, välillä englanti, välillä soittelu ja välillä biisien mitäänsanomattomuus, mutta silti: takuutuotetulle, hard rockille läheistä sukua olevalle, stoneriakin hyväksikäyttävälle paahtamiselle on aina ollut kysyntää, miksei nytkin.
Vertigo Steps: The Melancholy Hour
Omakustanne
Portugalilais-suomalaisen Vertigo Stepsin toinen täyspitkä seikkailee monenlaisilla teillä. Raskaamman väännön puristuksesta loikitaan tarttuviin kertosäkeisiin ja sieltä luontevasti avaramman fiilistelyn pariin ja lopulta ties minne. Soundien moderni jämäkkyys ja vokalisti Niko Mankisen tunnistettava ääni pysyvät kantavina tekijöinä, tuoden näine ominaisuuksineen hieman mieleen The Man-Eating Treen. Tuohon tunnelmametallinsa melko persoonallisesti ja maltillisesti käsittelevään orkesteriin nähden Vertigo Steps on kuitenkin huomattavan vilkas yksikkö.
The Melancholy Hour ei säästelee melodiakoukuissa ja kertosäkeissä, mutta sisältöä riittää onneksi paljon enempäänkin antiin. Monisäikeinen ja -ulotteinen kokonaisuus aukenee hyvinkin hiljalleen, mutta sekä lopullinen isku että myös palkitseva suuremman oivalluksen tunne jäävät kaikesta yrityksestä huolimatta uupumaan. Tässä mielessä orkesteri on vähän kuin pahainen disconilviäinen: se flirttailee tasaisesti kaikkien kanssa, mutta ei tosipaikan tullen silti rohkene laittaa kaikkea likoon! Vaikka levyltä jotain pientä, mutta hyvin oleellista jääkin uupumaan, on silti pakko ihmetellä ääneen miten tällainen bändi on vielä vapailla markkinoilla.
Feastem: World Delirium
Obscene Productions
Vauhtia löytyy Feastemiltakin. Epäuskoisen kuuloinen "kytät ajaa päälle" -huudahdus aloittaa (Me & My) Lighterin, yhden yhtyeen kakkoslevyn kahdeksastatoista biisistä. Kuulijana olo on vähän samanlainen jo levyn puolivälissä. Ei grindcore-yhtyeen levy tietysti ole pituudella pilattu, ainakaan kellolla mitattaessa, mutta kyllä vajaakin puolituntinen nelikon vihan kyllästämää, tappotahtista hakkausta on ihan tarpeeksi. Ainakin kerta-annoksena.
Tätä nykyä ympäri Suomenmaan levinnyt Feastem ei edelleenkään tee järisyttävän omaperäistä musiikkia, mutta se ei ole ongelma. Yhtyeen muuten kovin 90-lukulaista menoa virkistää mukavasti pienet, sieltä täältä läpi pilkahtelevat black metal -piirteet. Laulajaa vaihtaneen bändin suoraviivaisen ja aggressiivisen meuhkaamisen luoman brutaalin perusilmeen alla kuultaa edelleen suunnilleen sama, vähän tasapaksu vauhdikko kuin edelliselläkin levyllä. Biisit toimivat suurimmaksi osaksi hyvin, meininki on useimmiten kohdillaan ja vaihteluakin on ainakin nimeksi; silti World Delirium on kokonaisuutena vähän puuduttava.
Human Waste Disposal Unit: Bullshit Detector
Omakustanne
Pohjois-savolaisen Human Waste Disposal Unitin DIY-hengellä luotu esikoinen on kimurantti kimpale. Yhdentoista biisin mittainen levy tarjoaa häkellyttävänkin paljon kuultavaa ja sisäistettävää, joten ei ihme, että vaikutelistalla mainitaan muun muassa Mastodonin, Opethin, Meshuggahin ja toisaalta CMX:nkin kaltaisia nimiä. HWDU:n miekkosilla onkin kieltämättä hyvällä tapaa omalaatuinen, sopivasti progesöhryä, tunteikkaampaa haahuilua ja raivopäistä mouruamista näpsäkästi samaan kaukaloon yhdistelevä ote materiaaliinsa, mutta aivan timanttista kokonaisuutta se ei vielä takaa.
Aidosta savolaisesta kieroudesta ja välillä melko päättömäksikin äityvästä tekemisen meiningistä voimansa ammentava hullunmylly ei tehokkaallakaan kuuntelulla muodostu tarpeeksi johdonmukaiseksi kokonaisuudeksi vaan kompastelee hahmottomuuteen – kenties maltillisempi kokonaisuuden rytmittäminen ja yhteen nitominen tekisi terää? Möykkä liisteröityy tapettimateriaaliksi osittain sen ailahtelevien tehojen ja dynamiikan vaihtelun puutteenkin takia. Tee-se-itse-meininki on asennetasolla kunnioitettavaa, mutta tokkopa bändin omaleimaisuus tai selkeästi esillä oleva potentiaali hieman korkeammista tuotantoarvoistakaan kärsisivät. Bullshit Detector on kauempaa katsoen varsin kiintoisa ensiaskel, mutta ei kuitenkaan tee vielä tekijöidensä visiolle sen ansaitsemaa kunniaa.
Teksti: Aleksi Leskinen (Deadlock, Vertigo Steps, Human Waste Disposal Unit) ja Jani Ekblom (Defuse, Feastem)
