07.12.2011
Islantilaiset cowboy-kummajaiset ovat kulkeneet kolmella viimeisimm�ll� pitk�soitollaan sek� itselleen ett� kuuntelijoilleen antoisan matkan.
Vuonna 1995 Reykjavikissa perustettu S�lstafir aloitti toimintansa viikinki-henkisen blackmetalin parissa. Yhtyeen kiivas ja eeppinen tyyli kehittyi nopeasti ja kurotteli alusta alkaen omaan tahtiinsa perinteist� mustaa julmuutta kiehtovammille teille. Viimein useiden viiv�stysten j�lkeen vuonna 2002 p�iv�nvalon n�hneell� debyytill� � Bl��i og Anda (�Veress� ja hengess�) esiintyi kunnianhimoinen, mutta edelleen viikinkien ja vuonojen suuntaan ajatuksia vienyt yhtye.
Useita vuosia venyneen julkaisun odottelun aikana yhtye alkoi toimia keikkailevana yksikk�n� ja vakiintui nykyiseen kokoonpanoonsa Svavar Austmann (basso), Gu�mundur �li P�lmason (rummut), S���r Mar�us S���rsson (kitara) ja A�albj�rn Tryggvason (kitara ja laulu). Alkuper�isest� kokoonpanosta oli tuolloin j�ljell� en�� P�lmason ja Tryggvason, mutta b�ndin todellisen kehittymisen kohti nykyist� olemustaan voidaan katsoa alkaneen vasta t�t� my�t� n�kym��n selvemmin.
� Bl��i og Anda nostatti kiinnostusta S�lstafiria kohtaan, mutta vasta Spinefarmin julkaisema Masterpiece of Bitterness (2005) tuntui todella tuovan esille yhtyeess� kytev�n potentiaalin. Aggressiivisesti p��llek�yv� seitsem�n kappaleen setti uhkuu kunnianhimoa ja villej� ideoita, mutta kokonaisuus on viel� hakusessa. V�itett� ei kyll� uskoisi aloitusraita I Myself The Visionary Headin perusteella, johon on ujutettu oopperalaulua, viikinkihevi�, psykedeelist� junnaamista ja aivan t�rke�n raivokas m�tt�kliimaksi � kaikki t�m� vain kahdessakymmeness� minuutissa! Osaltaan kappale tiivist�� yhtyeen ilmaisun keskeisimm�t elementit, kuten progemaisen vapaasti el�v�t kappalerakenteet, postrockmaisesti rakentuvat ja tylyn metallisella voimalla purkautuvat suvannot sek� alakuloisten kitaramelodioiden ymp�rille rakentuvan tunnelman, jonka ymp�rill� Tryggvason mylvii, julistaa ja murehtii.
T�ysin avausraidan alle eiv�t levyn muutkaan luomukset j��, joista varsinkin Nature Strutter ja Bloodsoaked Velvet k�ytt�v�t voimakkaasti hyv�kseen yhtyeen tylympi� metallijuuria ujuttaen sekaan my�s kehityskulun mukaista melodisempaa rakennusmateriaalia sek� arvaamattomampia sovitusratkaisuja. Lj�sfari ja Ritual of Fire astelevat varovaisemmin etenev�n tunnelman keskell�, eritoten edell�mainitun kappaleen hiljainen ja surumielinen suvanto anathemamaisine melodioineen j�tt�� j�lkens�. Masterpiece of Bitternessin biisimateriaali ei lupaavuudestaan huolimatta ole viel� S�lstafiria ter�vimmill��n eik� kokonaisuus tunnu yht� j�nnitt�v�lt� ja kiinnik�yv�lt� kuin seuraajansa, mutta potentiaalin esiintuojana albumi tuntuu johdonmukaiselta l�ht�pisteelt�, jonka pulmat ovat v�h�isi� muhkuroita kehityksen tiell�.
Alkuvuodesta 2009 niinik��n Spinefarmin toimesta ilmestynyt K�ld pit�� sis�ll��n Masterpiece of Bitternessilla esiintyneen eeppisen ja arvaamattoman metallib�ndin piirteit�, mutta varsinainen kulkusuunta on vaikeampi m��ritelt�v�. Postrockin, goottifiilistelyn ja suoraviivaisemman r�yh�rockin tunkeminen yht�l��n on sekoittamisen sijaan tukevoittanut ilmaisua, sill� K�ld on laajoine vaikutekirjoineenkin yhten�iselt� ja johdonmukaiselta tuntuva matka.
Alun 78 Days in the Desert-instrumentaali kasvattelee mielenkiintoa alkavaa reissua kohtaan sis��ns� kietovilla ja kutsuvilla ��nivalleilla, mutta sen per��n l�v�ht�v� nimikkoraita avaa tien tunnelmalliseen kaaokseen. Rujon riffin kantama raivoaminen k��ntyy alakuloisesti doomailevien s�keist�jen my�t� ankean kauniin maiseman piirt�v��n suvantoon. Tryggvasonin islanniksi tulkitsemiin sanoihin kiteytyv� tunteen m��r� ja yksinkertaisen pohjan ymp�rille rakentuva, monipuolisesti sovitettu kappale tunkeutuu viimeist��n suvannon urkujen my�t� tarkalleen kohteeseensa. B�ndi tuntuu olevan suuren oivalluksen ��rell� kun tunnelma tihenee pienieleisest� melankoliasta viel� viimeiseen eeppiseen raivokohtaukseen, joka ottaa kappaleesta viimeisetkin tehot irti.
Tavallaan alun kaksikko tekee saman tempun kuin I Myself The Visionary Head edelt�j�ll��n; ensimetrit ly�v�t niin kovia l�ylyj�, ett� loppupuoliskon on hankala pit�� l�mp�� yll�. K�ldill� on kuitenkin edelt�j��ns� laajemman paletin puolesta hyv�t mahdollisuudet. Pale Rider ly� p�yt��n gootahtavasti tunnelmoivaa blackia, She Destroys Again rokkaa jokseenkin postpunkmaisesti, Necrologue-slovari on ihoa pitkin hiipiv� laulu omia teit��n poistuneelle yst�v�lle, ja onnistuu k�sittelem��n vaikeaa aihetta ylily�nteihin syyllistym�tt�. World Void of Souls k��ntyy Magyar Possen Kings of Timea muistuttavasta hiljaisesta postrock-siveltelyst� h�mment�v�sti junnaavaan aavikkopsykedeliaan, Love is the Devil (and I am in Love) lienee Solstafiria suoraviivaisimmillaan ja rynnist�� eteenp�in kuin Entombed tuimassa viinih�yryss�. P��t�snumero Goddess of the Ages etenee hiljaisen alakulon ja intensiivisemm�n rypist�misen v�lisill� seuduilla, mutta enemm�n j�lkihien kuin loppuspektaakkelin tuntuisesti.
Hienoisesta iskutehon vaihtelevuudesta huolimatta K�ld on kokonaisuutena yll�tt�v�, innostava ja soundienkin puolesta tarpeeksi monipuolinen kantaakseen 70 minuutin edest� sis�lt��, joka ei ole menett�nyt tenhoaan piirunkaan vertaa. Albumi oli S�lstafirin varsinainen l�pimurto suurempaan tietouteen � ainakin siin� m��rin kuin se islantilaiselle marginaaliyhtyeelle mahdollista on. Mittavien kiertueiden ja Season of Mistille siirtymisen my�t� yhtyeen olisi ounastellut astuvan suoraviivaisempaan suuntaan, mutta viime lokakuussa julkaistu Svartir Sandar onkin jotain aivan muuta. Kerrankin j�rkev�sti 40 minuutin mittaisiin kimppuihin jaettu tupla aukenee edelt�ji�ns� hitaammin ja lainehtii raukeissa tunnelmissa hiljalleen eteenp�in. Masterpiece of Bitternessilla ja K�ldill� p��osin englanniksi esiintynyt yhtye toimii t�ll� kertaa t�ysin islanniksi ja on muiltakin osin p��st�nyt persoonansa ja kunnianhimoisuutensa vapaiksi. Alkuun sek� kappalerakenteiden ett� my�s kokonaisuuden kannalta luonnosmaiselta tuntuva levy paljastuu pienin erin kerrassaan loistavaksi, yhtyeen olemuksen m��rittelev�ksi teokseksi. Kuulijan teht�v�n� t�ll� retkell� on vain antaa kylm�n aavikon mustaan hiekkaan peittyneiden salaisuuksien paljastaa itsens�.
Andvari- ja Gola-nimisiin osuuksiin jaettu kokonaisuus etenee kappaleesta toiseen tasaisia saumoja my�ten, ja tahdin kiristyess�kin tunnelmaa leimaa tietynlainen uneliaisuus. Kappaleissa kaikuva alakuloisuus tuntuu hieman toiveikkaammalta kuin aiemmin, vaikka sanoitusten puolesta asia j�� islantia taitamattomalta tulkinnan varaan. Rockin normeista poikkeavalla kielell� toimiva yhtye ei ole harvinaisuus, mutta S�lstafirin kohdalla kielellinen k��ntyminen juuria kohti on persoonaa vahvistava ja kiehtovuutta kasvattava ratkaisu, jonka my�t� laulu muuttuu muiden elementtien kanssa samanarvoiseksi, ei niiden k�ytt�� m��rittelev�ksi � ei sill�, ett� Solstafir olisi ennenk��n varsinaisesti perustanut ilmaisuaan tarttuvien laulumelodioiden varaan. N�m� kappaleet eiv�t vain yksinkertaisesti valloittaisi mielt� yht� voimakkaasti englanniksi laulettuina.
Muutoin b�ndin blackmetal-juuret eiv�t tule Melrakkabl�sin lyhyk�ist� pyr�hdyst� enemp�� esiin, jollei rauhallisempienkin hetkien tietty� uhkaavuutta lasketa. Musiikillisesti Svartir Sandarilla esiintyy metallisen raskas yhtye, jonka ei tarvitse sahata kieli� poikki ja polkea basarinkalvoja risoiksi ollakseen raskas tai metallinen. Vuosien kuluessa yhtyeen sointia eniten m��ritellyt eloisa kitaravalli ei tunnu yht� painavalta, mutta sen intensiivisyys, nyanssit ja monimuotoisuus sen sijaan ovat kasvaneet. Ken ei metalliansa hyv�ksy ilman tietty� s�r�m��r��, h�n etsik��t valaistusta toisaalta. Sovituksellista monimielisyytt� arvostava kyll�kin viihtyy levyn parissa, joka tarjoaa vahvan tunnelman ja rakenteellisen avaramielisyytens� ohessa erilaisia koskettimia, perkussioita, puhaltimia, naislaulua ja kuoro-osuudenkin. Voi kuulostaa megalomaaniselta, mutta elementtej� k�ytet��n sopivan s��steli��sti ja kappaleiden ehdoilla.
Erinomaisimpina esimerkkein� kappaleiden ehdoilla liikkumisen suhteen tekev�t kumpaisenkin puoliskon kakkosraidat. Andvarilla Fjara kasvaa hitaasti uneliaasta harhailusta liitelem��n pilvien ylle enkelim�isen naislaulun kannattelemana. Toisenlaisessa maailmassa Magenta Skycoden levylt� voisi hyvinkin l�yty� vastaavanlainen teos. Golan Draumfari � Stinningskaldi � Stormfari-kolmikon aloittavat, syd�mess� asti helisev�t kitarat voisivat olla per�isin The Curen levylt� eik� vaikutelma juuri muutu melodisen bassokuvion ja kulmikkaasti hosuvan rumpukompin my�t�. Leimallisemmin metalliin p�in k��ntyvist� kappaleista mainittavimmat lienev�t �ra sek� nimikkokappale. Edell�mainitun j�nnitt�vimm�ksi elementiksi nousee s�keist�jen kimalteleva kosketinkudelma, j�lkimm�isen eeppisen ry�pytyksen kruunaa majesteettinen kuoro-osuus. Jossain n�iden ��rip�iden v�lill� piilee Svartir Sandarin ydin, Masterpiece of Bitternessilla alkaneen jatkumon uljaaksi jalostunut lopputulos, joka kiehtoo, hurmaa ja vangitsee � tai v�hint��nkin rohkaisee laittamaan tuplan soimaan uudelleen.
Teksti: Aleksi Leskinen
Kuvat: solstafir.net
