Ajankohtaista

Toukokuun albumikooste

02.05.2012


Jorma Koskisen Hittiparaati Jorma Koskisen Hittiparaati: Isi oli kiljupunkkari
Violent Journey

Huumori on hauskaa, jos sen oikein oivaltaa. Jorma Koskisen Hittiparaatin naurutuskaava paljastetaan Isi on kiljupunkkari -levyn alkuriveillä: "hetken päästä lauloin nyt jo tutun kappaleen / mä siihen laitoin sanat uudelleen". Suomeksi: tutunoloisia pastisseja eri tyylilajeissa, ja päälle tekstejä, joiden yhteisvaikutuksen lienee tarkoitus osua nauruhermoon, tai ainakin panna ajattelemaan.

Eikä siinä: taitavat muusikot taikovat tiskiin polkkaa, karibialaisia rytmejä, reggaeta, kansanmusiikkia ja punkrockiakin. Tuntuu kuin Eläkeläisistä olisi tehty ns. oikeaa musiikkia: hapuilematonta, sisäsiistiä ja monipuolista. Ja siinä ongelma piileekin. Musiikillisesti meno on pätevää, ja teksteissäkin on oivalluksia. Silti kokonaisuus herättää kiinnostusta kuin soittotunteja ottanut Eläkeläiset selvin päin: kuka sellaista kuuntelisi? En tarkoita, että huumoriin tarvitaan alkoholia tai puuttellisia taitoja – kaikkea muuta. Mutta ainakin hauskuuttamisen saralla Isi on kiljupunkkari jää yrityksen asteelle, ja oikein muuta käyttöä levyllä ei olekaan.

Jani Ekblom


pg.lost pg.lost: Key
Black Star Foundation

Ruotsalainen pg.lost on tehnyt postrockia postrockin ystäville vuodesta 2004. Uran kolmas pitkäsoitto ei liiemmin tulle asianlaitaa muuttaneeksi: Key koostuu turvallisesta, oletetun odottamattoman sijaan valinneesta, mutta silti nautinnollisesta materiaalista. Ja hyvä niin. Mittatilaustyön etuna on se, että saa mitä tilaa.

pg.lostin etuna taas on siitä huokuva lämpö. Paisuttelunkin keskellä vaikuttaa inhimillinen nelikko, joka tietää mitä se tekee. Fiilistely ei karkaa lapasesta, mutta ei toisaalta myöskään tunnu liian mietityltä. Hyvin tuotettu levy tarjoaa rytmisiä oivalluksia, monipuolista dynamiikan muuntelua ja kitaraa helisevästä heviseen. Yksityiskohdiltaan runsas äänimaisemointi on vaihteleva, myös intensiteetiltään. Eli: onhan tämä moneen kertaan kuultu, mutta ei se vähennä levyn laatua. Ei sen kummemmin innostutakaan.

Jani Ekblom


Spookbox Spookbox: Spook Box
Omakustanne

Kuopiolaisella Antti Heikkisellä on takanaan kunnioitettava määrä erilaisia musiikkiprojekteja. Näistä uusin on nelihenkinen Spookbox, jonka ensimmäinen julkaisu on livenä treenikämpällä nauhoitettu 15-biisinen. Saatteessa yhtye kertoo kyllästyneensä hienosteluun ja liikaan viilaamiseen, ja samalla myös genrerajat on päätetty unohtaa.

Kuulostaa vilpittömän jalolta idealta, mutta albumin kuunneltua on todettava, että Spookbox on vain yksi hiomaton rockyhtye muiden joukossa. Liveäänityksen rouheus ja räkäisyys eivät toimi yhtyeen toivomalla tavalla. Vaikutelmaksi jää se, että kyse on hienostelun unohtamisen sijaan siitä, ettei Spookboxin yhteensoitto ole vielä kovin vetävää ja toimivaa. Esimerkiksi Balance of Life ei meinaa lähteä millään käyntiin, vaan juoksee kuin tervaan upotettuna.

Spookboxilla on kasa potentiaalisia kappaleita ja Heikkisen vokaalit toimivat maneerisuudestaan ja pienestä yliyrittämisestä huolimatta paikoin varsin hyvin. Yhtye nappaa melodiseen rockiinsa vaikutteita milloin punkista, milloin grungesta. Toteutuksessa on kuitenkin sen verran toivomisen varaa, että Spookboxista täysin rinnoin nauttiminen on hankalaa – varsinkin kun kappaleita on liikaa. Lisäksi rehellisyyden nimissä on sanottava, että yhtyeen logo on yksi rumimmista, mitä olen nähnyt. Saavutus se on sekin!

Tommi Saarikoski




Lukukertoja: 2419
Facebook
Artistihaku
Ajankohtaisissa myös