Huttunen: Pietari on rock
28.08.2012
Pietarin rock’n’roll historia 60-luvun beatlemaniasta aina näihin päiviin saakka.
Into
Helsingin yliopiston dosentti Tomi Huttunen on suuri venäjän kielen ja venäläisen rockin ystävä jonka kirja, Pietari on rock, tarjoaa mielenkiintoisen näkökulman entisen Leningradin ja nykyisen Pietarin rock-historiaan. Huttunen näkee Pietarin venäläisen rockin kapinan ensimmäisenä linnoituksena, jota ei pystytty nujertamaan vaikka valtiovalta pyrki kuinka tukahduttamaan "paheellisen länsimaisen vaikutuksen" leviämistä puhdasoppiseen itään.
Vastoin yllättävänkin yleistä harhaluuloa venäläinen rock ei suinkaan syntynyt 70-luvun pysähtyneisyyden aikana, vaan sen juuret ulottuvat kauemmas. Kuten suurin piirtein koko muukin maailma, myös Neuvostoliitto tutisi (tosin vain kulissien takana) The Beatlesin noustessa Liverpoolista musiikkimaailman kuninkaiksi 60-luvun ensimmäisellä puoliskolla. Ensimmäinen The Beatles fani-klubi perustettiin jo vuonna 1965, nimenomaan Leningradiin, ja kun siemen oli kylvetty loppu olikin sitten historiaa, aivan kuten kaikkialla muuallakin. Fanitus johti ensin matkimiseen ja kopiointiin, mutta ei aikaakaan kun ensimmäiset oikeat bändit jo heittivät keikkojaan rock-diggareiden asunnoissa.
Kirja nostaa esiin aimo joukon kaupungin merkittävimpiä yhtyeitä ja artisteja, mutta samalla se luo kuvaa itse Pietari Suuren perustamasta satamakaupungista ja sen asukkien vähintäänkin kaksijakoisesta suhteesta toisiinsa. Juuri tuossa "Venäjän Liverpoolissa" avattiin Neuvostoliiton ensimmäinen rock-klubi ja rokkareiden lyriikoissa vanhaa kaupunkia vuoroin kiitetään, moititaan, tulkitaan, tutkitaan ja muokataan.
Huttunen nostaakin esiin juuri lyriikoiden merkityksen venäläisessä rockissa, sillä hänen mukaansa sanoittajat olivat (ja ovat) enemmän runoilijoita kuin muusikoita ja avain venäläisen rockin sydämeen löytyy nimenomaan tekstien kautta. Alleviivatakseen tätä näkemystään Huttunen on liittänyt kirjan mukaan lähes 40-sivuisen pietarilaisen rocklyriikan kaksikielisen antologian, jossa tekstejä voi lukea alkuperäisissä ja suomeksi käännetyissä muodoissaan.
Huttunen ei kerro tarinaa täysin kronologisesti, sillä valokeilaan otetaan joukko yhtyeitä ja niiden nokkahahmoja. Suuriksi sankareiksi nousevat valtaapitäviä alati haastanut (ja edelleen haastava) Juri Ševtšuk, jota on pyydetty jopa presidenttiehdokkaaksi. Sankarin viittaa sovitetaan myös David Bowieta kovasti diggailleelle Boris Grebenštšikoville, jonka Akvarium juhlii tänä vuonna 40-vuotista taivaltaan. Kumarruksen saavat myös 80- ja 90-luvun taitteessa traagisesti kuolleet Maik Naumenko, Alexander Bashlachev ja Viktor Tsoi.
Huttusen rakkaus aihettaan kohtaan on vahvaa, mutta toisaalta se sopii näiden Puškinin henkisten lasten toimille. Opuksen kruunaavat Dmitri Konradtin upeat kuvat, joista monia ei ole nähty aiemmin missään julkaisuissa. Tämä jos mikä on pala venäläistä rock-kulttuuria.
Mika Roth
