Pienet - Toukokuu 2013

Chestburster: Private Parties -EP
Against Audio/Brownhill Mafia

Kouvolalainen rock-trio Chestburster l�htee nelibiisisell��n saman tein liikkeelle suristen, s�risten ja aggressiivisella rosolla. Saatteessa mainitaan raaka psykedeelinen rock ja punk ensimm�isin� suunnan antajina, ja niiden sis��n yhtye voidaan toki karsinoidakin. Synke� ja kiukkuinen mutta my�s laahaava ja jumittava on kouvolalaisherrojen tie, melodiakaartakin toki l�ytyy ja jopa ihan valoisasti, kuten avausraita Sweet Sick Teenin lopussa. P��s��nt�isesti ilme on kuitenkin p��llek�yv� ja "vittumainen".

Onko paketissa sitten jotain - soundillisesti, biisikyn�llisesti tai virtuositeetin puolesta - joka nostaisi Chestbursterin esille? T�ss� kohtaa joutuu vastaamaan ei, vaikka pehmennyksen� voi mainita ett� kolmikolla on ihan kelvollinen melodiataju kaiken rujoutensa rinnalla . My�s tinkim�tt�myydest� ja tiukkuudesta voi nostaa peukkua. Parasta koukukkuutta tarjoilee b-puolen ykk�nen Opiate Fivefold. Kyll� Chestburster pieni� lupauksia antaa muttei viel� lunasta niit�.

Ilkka Valpasvuo

---

Guggenheim-projektz: Kazimir Malevit�

Guggenheim-projektzin Helge ja Vermeer ovat p��sseet yhteisell� matkallaan toiseen kasettiinsa. Ukrainalais-ven�l�iselt� kuvataiteilijalta nimens� lainannut Kazimir Malevit� jatkaa tyylillisesti edelt�j�ns� linjoilla, vaikka kaksikon folk-ilmaisuun on nyt kytketty my�s s�hk�t. Yksinkertaisia, muutaman oivalluksen lauluja on tusinan verran, ja ne maalaavat pelkistetysti kitaran ja syntikan luomien mahdollisuuksien rajoissa.

Tunnelmia kaksikko osaa luoda. Biisit kuten Ilta aamuksi muuttuu tai VR rahastaa her�tt�v�t mielleyhtymi� johonkin Leevien ja perinteisten Suomi-iskelmien kaihoisaan maailmaan, tai vaihtoehtoisesti jonkin Ville Leinosen taidelevyjen tai Paavoharjun et�iseen syystuulen tuntuun, kylm��n ja l�mpim��n ja tavallaan mukavaankin, niin ik��n kaipuunt�yteiseen oloon.

Suuri osa Kazimir Malevit�ista koostuu kuitenkin vaikutukseltaan kevyemm�st� materiaalista: on yhdentekevi� renkutuksia ja hellyytt�vi� mutta ik�v�n v�kin�iselt� tuntuvia viritelmi�. Erityisesti laulu ja tekstit nousevat t�kkim��n, kun lauluissa ei ole ideaa. Parhaimmillaan Guggenheimit ovatkin silloin, kun ��net j��v�t taustalle ja musiikki nousee kuin Aavekaupunki pime�st� maisemasta.

Jani Ekblom

---

Jere Valkonen: Kauneutta -EP

Laukaalta Helsinkiin kotiutunut laulaja-lauluntekij� Jere Valkonen esittelee nelj�n kappaleen pituisen EP:n osaamistaan. Leppoisa ja raukea akustisuus, mattijohanneskoivusti hymyilev� melankolisuus ja tyylikk��sti rakennettu p��asiassa hele� b�ndisoitto leimaavat herk�sti itse��n ilmaisevaa laulajaa, jonka biiseiss� toivoa tuo Jumala. Valkonen ei tyydy (onneksi) pelkk��n n�pp�ilyyn vaan jo avausraidalla Odotan vain yllet��n my�s isoon ja jykev��n orkestraatioon. Multi-instrumentalisti, progepieru Esko Turpeisen kanssa luotu sovitus yhdist�� oivasti orkesterisoiton Valkosen heleyteen ilman ett� rentous katoaa. Iltap�iv�aurinkoinen chillailu v�rittyy mukavasti.

Poikkeukseksi nousee Veri k�siss�ni, joka on jo sen verran suora rukous ett� se haikeine pelkistyksineen, niist� nousevine progemaalailuineen ja jethrotull-huilumausteineen kaikkineen alkaa olla hiukan kliseinen. Muutenkin l�mpe�n enemm�n v�hemm�n vakavanaamaiselle Valkoselle, mik� ei tarkoita ett� mies muuten heitt�isi varsinaisesti huumorilla tai virneell�. Gospeliin syntyy vain sellainen mahtiponsi joka saa ainakin meik�l�isen ajattelemaan ett� voisiko n�in suoraviivaisen pyynn�n pit�� ihan vaan itsens� ja jumalansa v�lisen�? Herkkyyskin katoaa isoon ilmeeseen. P��t�ksen� soiva nimibiisi onneksi palauttaa jalat maanpinnalle ja todistaa Valkosen tuovan kotimaiseen singer-songwriter-kentt��n yhden kelvollisen haastajan. Valoisuuden ja kaihon yhdistelm�ll� Valkonen loistaa.

Ilkka Valpasvuo

---

Jussi Wemberg Yst�vineen: Elossa

Porilainen Jussi Wemberg vakuutti puolitoista takaperin lauluntekij�popillaan. P�iv�nvalossa -EP:n melko pienesti melankolisesta maisemasta liikutaan nyt hiukan isompiin b�ndisovituksiin. Laajennettu kokoonpano Jussi Wemberg Yst�vineen ei kuitenkaan hylk�� Wembergin maanl�heisyytt�. Kappaleita sovitetaan akustisesti ja maestron nyt hymyilev�mpi tulkinta saa tilaa hengitt��. Etenkin stemmoilla vahvistettu isommin toiveikas Joen reunaa miellytt�� korvaa, eik� hiukan yli ly�v� woo-u-woo-u -revittelyk��n kaada korttitaloa. Nimiraita Elossa on toki vaivihkaisessa pieness� n�pp�ilyss��n ja siit� nousevine kaarineen sekin ihan kelpo teos. Wemberg kulkee komppanioineen selkeit� askeleita eteenp�in.

Ilkka Valpasvuo

---

Mantereet
Creative Commons

Kaikki jossain koettu musiikki vaikuttaa johonkin. Moni yhtye on perustettu sen j�lkeen kun on kuultu joku k��nteentekev� biisi, levy tai n�hty keikka. Viimemainitun pohjilta syntyi my�s oululainen Mantereet vuonna 2011. Taustalla oli jossain joskus koettu porilaisten post rock-kuninkaiden Magyar Possen keikka, jonka auraamaa tiet� pohjoisen nelikko on l�htenyt seuraamaan. Instrumentaalinen rock on siis kyseess� jossain post rockin ja progen junnaavien maailmojen seassa.

Omin voimin tehty kuusen biisin EP valmistui marraskuussa 2012 ja p��tyi lopulta alkukev��st� my�s desibeli.netin korviin. Avausraita Ellipsis maalailee kohtuullisen jylh�sti, mutta l�yt�en mahtipontisen s�r�maalauksen joukkoon my�s hele�mpi� puolia mm. pianolla. Avaruusrock tuntuisi olevan my�s l�hell� Mantereiden syd�nt�. Isoa kaarta ja kipakkaa sykett� tarjoilee my�s Hyperbola. Haaveelliset ja mietteli��mm�t hetket kohtaavat ihan toimivasti aina tilutteluun ja jyr��n ylt�v�n kaahauspuolen. Viel�kin jyr��v�mpi on l�hes hevisti polkeva Helix. Mantereet etenee hyvin ja maalailee v�rikk��sti, mutta esikuviensa kaltaista herkkyytt� ja kasvatuksen maagisuutta herrat eiv�t viel� tavoita.

Mantereiden avaruudessa kaartavan pulssin s�vyt ovat aika koleita, mik� ei anna vastapainoa kaahaavimmille puolille. Possellakin oli jousisoitinta mukana pehment�m�ss� trippej��n, ehk� my�s Mantereet kaipaisi jotain el�v�isemmin herkk�� elementti�. Toki kuulaat n�pp�ilyt, koskettimet ja paikoittainen jarruttelu toimivat ihan kelvollisesti, mutta kipin�� tarvitaan lis��. Sinen vocoder on toisaalta toimiva elementti avaruudelliseen tematiikkaan, mutta onneksi silti vain mauste. Ehk� my�s se rauhan ja tilan antaminen niille kasvatuksille vaatisi viel� t�t�kin enemm�n minuutteja, sill� vaivihkaisempi Zukunft tuntuisi n�ist� s�vellyksist� l�mmitt�v�n t�ss� vaiheessa eniten. Ainakin sen viipyilev�mm�n puolensa osalta. Hevivaihdekin perustelee paikkaansa paremmin, vaikka kylmist� tilutuksista ja ulinoista en l�mpenek��n. P��t�sraita Spheroidin kohdalla ajatus tiivistyy - Mantereilla on pitkist� minuuteistaan huolimatta liian kiire. Tempoa pois ja aaltoja isommiksi mutta seesteisimmiksi niin hyv� tulee.

Ilkka Valpasvuo

---

Markku Lyyra: Eteenp�in
DHI Productions

Markku Lyyralla on ongelma. Lauletussa musiikissa ensimm�isi� kriteereit� on laulun pysyminen vireess� - mik�li ep�vire ei ole haettu elementti ja tarkoituksenmukainen mauste. En mill��n pysty uskomaan ett� suoraviivaista rautalankakantri-mausteista kevytt� suomipoprockia esitt�v� Lyyra pyrkisi kaksibiisisen n�ytteens� avausraidalla Eteenp�in tahallaan vet�m��n ns. vituiksi, mutta sinne se vain karkaa. Eik� kukaan ole kuunnellut kappaletta ennen purkitusta ja todennut ett� Markku, otetaas uusiksi? Rullaavampi kakkosraita Tyhj� k�si kulkee nimitt�in huomattavasti paremmin vireess� my�s laulun osalta ja onnistuu yll�tyksett�myydest��n huolimatta olemaan ihan ok jo pelk�st��n vastapainona edellisen aiheuttamalle otsanrypistykselle. Perusralleja aika peruskaavalla ja turhan ilmeett�m�ll� tulkinnalla. Ei jatkoon.

Ilkka Valpasvuo

---

Roughbone: Concrete Shoes -EP

Muutaman vuoden sapatin j�lkeen uudella kokoonpanolla mutta yht� lailla bluesimman rockin kanssa paluun tekev� Roughbone ei sukella EP:ll��n nimest� huolimatta betonikengill� pohjaan. Pikemminkin kyseess� on sukeltajan painokeng�t, joilla yhtye liikkuu samean jokisuiston syleilyss� samaan aikaan kohtuu kepe�sti mutta munakkaalla jyr�ll�. Pieni tauko ja rytmiryhm�n vaihtuminen ei juuri vaikuta yhtyeen ilmeeseen, Niko Mikkosen pirullisen suuntaan nojaava laulutulkinta sopii munakkaaseen oivallisesti. Soitto itsess��n on hiukan yksioikoista, paikoin jopa t�ks�ht�v�� mutta askeleessa on silti mukavasti herkkyytt�. Perushyv� nelibiisinen.

Ilkka Valpasvuo

---

Typeface: A Thousand Years EP

Karstulan kolmikko Typeface pistelee kohtuullisen kyps�sti ja verev�sti stadionkokoisen indiemm�n rockin parissa jo debyytti-EP:ll��n. Kaikkiaan kuuden biisin pituinen n�yte l�htee vauhdikkaasti liikkeelle uhkaavasti junnaavalla Emotional Rescuella, joka korostaa kuilun partaalla huohotustaan melko rauhallisella laulutulkinnalla. Iso soundi kolmen soittajan luomaksi. Varianssia on sopivasti. Horses rutisee viel� pari pyk�l�� tummemmin, basisti-laulaja Otto Piiril�n tulkinta pukee hienosti tummasyist� s�r�junnausta.

Tumma vaihtoehtorock ja kuilun partaalla s�r�ily on kuitenkin vain yksi puoli Typefacea. Avarammin samoista maisemista l�htev� I Take My Time k��nt�� jo hiukan positiivisemmin kimaltelevaa poskea esille kerrossaan, hitik�s 1000 Years esittelee jo ihan eri maailmoissa kulkevan Typefacen. Hieno toiveikkaasti kaartava kertos�e jota muu biisi l�hinn� alustaa. Toki t�ss�kin pilkahtelee my�s se tummempi junnaus, mutta enemm�n vastapainona. Saatteen vertaukset niin Museen kuin Von Hertzen Brothersin ymm�rt��, vaikka ihan viivasuoraa yhteytt� ei ehk� olekaan. Akustinen Magnetar tuo alussaan mieleen melkein Hotel Californian, mutta onnistuu eteerisimm�n Radioheadin sukuisesta seesteisest� kaarestaan huolimatta kasvamaan kohtuullisen kiinnostavasti, j��m�tt� liikaa junnaamaan paikalleen. Kirskuvat k��nteet lis��v�t isouden tunnetta entisest��n, mutta kolmikko osaa pit�� kiinni herkkyydest��n. P��t�sraita My Life on taas suoraviivaisempi huohottava n�pp�ily - isosti kaartava kerto -yhdistelm�. Hyv�� ty�t�.

Ilkka Valpasvuo

---

Wonder: Promo 2013

Helsingiss� vuonna 2012 syntynyt Wonder yhdist�� Alexandra "Lexi" Lochoren laulun Leo Alceniuksen laulaja-lauluntekijyyteen. Tyylilajina on pehme�sti hiippaileva poprock, mausteena ehk� pient� folkahtavuutta, sill� lailla modernisti. Etenkin Lexin laulu nostaa peukkuja, kaksikko onnistuu my�s mainiosti yhdist�m��n laulunsa. Biisikyn�n hele� rentous on my�s Wonderin avuja. Leppoisuuden karikkona on toki liev� pintapuolisuuden tunne - p��seek� Wonder nimens� mukaisiin erityisiin hetkiin, niskakarvoja nostaviin tunteisiin tai kauneudellaan pys�ytt�viin timantteihin? Ei oikeastaan, mutta valloittavuudellaan kaksikko kyll� lunastaa paikkaansa. B�ndill� on hyv� tekemisen meininki, joka kuuluu lopputuloksessa. Toki jos kiteytyksi� varten t�ytyy uhrata leppoisa l�psyttely, niin se kannattaa tehd� jos lopputulemana on syv�llisempi tunneskaala.

Ilkka Valpasvuo