Black Twig surisee nyt kirjavammin
15.02.2014
Black Twig julkaisi juuri toisen pitkäsoittonsa Heliogramin, joka vie yhtyeen surisevaa soundia uuteen suuntaan. Katse pysyy yhä kengissä, mutta horisontit ovat laajentuneet kummasti sitten debyyttialbumin.
Julkaisitte kiitosta keränneen Paper Trees debyyttialbuminne reilu kaksi vuotta sitten. Mitä noiden päivien ja juuri ilmestyvän kakkosalbumi Heliogramin väliin on mahtunut?
Janne: - Päällimmäisenä mieleen levyjen välisestä ajasta on jäänyt runsas keikkailu niin Suomessa kuin ulkomaillakin, sekä basistimme Janne Markkasen siirtyminen sivuun bändistä. Onneksi tilalle saatiin Kosto-yhtyeen Kaarlo, joka on istunut porukkaan erittäin hyvin. Välissä itse kukin on soitellut myös muissa projekteissa ja bändeissä - Aleksi sai julkaistua hienoa soolomateriaalia Emmele-nimellä, ja Aki on soitellut bassoa mm. Hopeajärvestä ja Big Wave Ridersista tuttujen muusikoiden kanssa perustetussa yhtyeessä. Itse olen ollut tässä välissä mukana perustamassa yhtyettä nimeltä Lokit.
Aki: - Keikkailu ja sen kautta nähdyt uudet paikat ja ihmiset ovat varmasti olleet mieleenpainuvinta. Lisäksi oli mielenkiintoista nähdä, miten levyyn ja bändiin yleensä reagoitiin ja millaisiin konteksteihin eri kuulijat meidät laittoivat. Tietenkin oli harmillista menettää perustajajäsen ja hyvä basisti, mutta uusi soittaja on tuonut hyvällä tavalla uutta energiaa yhtyeeseen.
Kaarlo: - Paper Treesin julkaisun aikoihin innostuin kovasti siitä, että suomalainen bändi soittaa jollakin tavalla perinteiseen jangle poppiin viittaavaa kitaramusaa "tämän päivän" tatsilla. En toki itse voinut arvata soittavani jonakin päivänä kyseisessä ryhmittymässä, ja vielä bassoa! 2013 syksyyn ja vuodenvaihteeseen on mahtunut rentoa treenailua, kamuilua, pari keikkaa ja huonoa huumoria.
Aleksi: - Paljon keikkoja suomessa ja myös ulkomailla, mikä on ollut mukavaa. Ja kuten Aki sanoi, on myös mukavaa aina tavata uusia ihmisiä ja soittaa mielenkiintoisissa uusissa paikoissa. Odotan innolla kevään kiertuetta!
Entä jos vertaamme nykyhetkeä siihen, kun EP:nne Swans et Tea näki päivänvalon ja ilmestyitte ensikertaa mm. Desibelin sivuille. Lokakuussa 2010 tehdyssä haastattelussa pop-surina ja kenkiintuijottelu olivat vielä niitä määritteleviä tekijöitä. Noista on päästy jo pitkälle, vai onko?
Janne: - Nykyään ei välttämättä surista niin paljoa kuin aluksi, mutta ei sitä missään nimessä ole unohdettu. Ehkä musiikillinen paletti on kirjavoitunut ekan EP:n ajoista hieman. Kenkiin silti tuijotellaan ihan yhtä paljon kuin ennenkin.
Aki: - Desibeli taisi muuten olla ensimmäinen ja melkein ainoa taho, joka EP:hen reagoi tai ylipäänsä kirjoitti julkaisusta arvion. Kiitos siitä!
Uuden pitkäsoiton materiaali syntyi aluksi hitaasti, mutta kun juonen päästä saatiin kiinni, lähti juna jyskyttämään eteenpäin. Kuten aiemminkin kipaleet lähtivät liikkeelle Akin treenikselle tuomasta raakileesta, joka on otettu ryhmän työstettäväksi. Poikkeuksena on Further Here, joka on yksin Akin kotona äänittämä. Syntyprosessia pohtiessa Aki heittää jopa kehään Irwin-lainan, eli: ”kun me tehdään se tavara, me ei tiedetä siitä yhtään mitään”, pieni virne suupielessä, tosin.
Tuoreella levyllä on vain yksi alle kolmen minuutin kappale ja monella raidalla rikotaan neljän minuutin haamuraja, mutta toimittajan ilmoille heittämä ajatus progeentumisesta torpataan yhteistuumin.
Janne: - Tietoisesti ei olla progeennuttu, ja pidempiähän biisejä sitä paitsi oli Paper Treesilla. Biisien ehdoilla on mielestäni menty, ja enemmän vaikutteita on tälle levylle tullut sellaisilta bändeiltä kuten Teenage Fanclub, Deerhunter tai The Feelies kuin vaikkapa öööh Genesikseltä, joka sekin toki kova yhtye!
Kaarlon ja Aleksin mielestä yhtye on jo tehnyt ”proge-levynsä” Paper Treesin muodossa ja uudempi kappalemateriaali on kypsempää ja karsitumpaa, enemmän olennaiseen keskittyvää. Kaarlolla kävi jopa biisien raakamiksauksia kuunnellessa ja treenaillessa mieleen The Feeliesin raukea kakkoslevy The Good Earth.
Olen pitkälti samaa mieltä, ja Heliogram on mielestäni ensisijaisesti lämmin ja aurinkoinen kokonaisuus, joka tuntuu toimivan vielä paremmin kun on liikkeessä - vaikkapa autolla tai jalkaisin laput korvilla. Musiikkianne onkin vaikea kuvata staattiseksi, mutta miten sitä voitaisiin parhaiten kuvaille henkilölle joka ei ole aiemmin kuullut tahtiakaan Black Twigiä?
Aki: - Hauska kuulla, että levy tuntuu lämpimältä ja aurinkoiselta. Kuvailu on aina vaikeaa ja helposti sitä turvautuu verrokkibändien luettelemiseen, vaikkei ehkä pitäisi. Eikä me itsetarkoituksellisesti mitään sisäänpäinkääntynyttä pienten piirien musaa tehdä, kaikki tätä saa kuunnella ja pitääkin. Aika helposti lähestyttävää poppiahan meidän musiikki on.
Jannen mielestä tämä(kin) levy toimii parhaiten vinyyliltä ja Aleksi tiivistää tyylin helisevän surisevaksi. Levyn kymmenen raitaa muodostavat ainakin omasta mielestäni hyvin ehyen ja tiiviin nipun. Syntyikö kappalemateriaali lyhyen ajan sisällä ja jos ei, niin oletteko pyöritelleet joitain biisien ideoita mahdollisesti jo pitempäänkin?
Aki: - On White -kappale on tosiaan vanhempaa perua, mutta se on elänyt edelleen keikkaseteissämme ja halusimme nauhoittaa sen nykymuodossaan uudestaan. Osa kappaleista syntyi heti Paper Treesin julkaisun jälkeen ja niitä on pyöritelty vähän pidempään. Noin puolet syntyi viime vuoden kuluessa ja ne saivat lopullisen muotonsa vasta studiossa. Meinasimme jättää levyltä kaksi raitaa pois ja tehdä siitä noin puolen tunnin tiiviin paketin, mutta lopulta päädyimme tähän kymmenen kappaleen kokonaisuuteen.
Heliogram sukeltaa saatteen mukaan syvemmälle Black Twigin soundiin, mutta mikä tuo soundi on teille? Mistä se muodostuu, miltä se kuulostaa ja millaisen rakennuksen siitä saisi aikaiseksi?
Aki: - Hieman tylsästi vastaisin soundin syntyvän siitä, että jokainen jäsen tuo oman, sopivasti toisista poikkeavan panoksensa soittoon ja sovituksiin.
Janne: - Rakennuksena Black Twigin musiikki voisi olla vaikkapa arkkitehti Eero Saarisen MIT kappeli; jotain vanhaa, jotain modernia ja jotain henkevää.
Aleksi: - Jos tätä olisi kysytty ensimmäisen levyn aikoina, olisin vastannut joku heppoinen kesämaja joka horjuu hieman tuulessa. Nyt vastaan kuitenkin monikerroksinen kivitalo, joka on perustuksiltaan vahva, eikä kaadu kovastakaan järistyksestä. Paljon ollaan kehitytty mielestäni soittajina.
Mitä seuraavaksi tapahtuu? Onko luvassa sinkkuhittejä, kiertuetta, uusia julkaisuja tms.?
Janne: - Puhetta on ollut seuraavista julkaisuista ja niiden formaateista, mutta ei taideta vielä valottaa sen enempää?
Aki: - Pidetään vielä yllätyksenä! Mutta suunnitelmia on, ja ehkä jo aika piankin tulee seuraava pieni julkaisu..
Aleksi: - Toivottavasti lisää ainakin keikkoja ulkomaita myöten.
Lopuksi sana on vielä vapaa, eli jos jotain on jäänyt sanomatta niin nyt olisi sen sanomisen aika...
Janne: - Tukekaa paikallisia bändejä. Ostakaa levyjä ja tulkaa keikoille!
Aki: - Joo, nauttikaa musiikista ja elämästä. Älkää miettikö liikaa.
Aleksi: - Lainatakseni New Tigersia: Someone's gotta do the rocking!
Kuvat: Onni Nieminen
Mika Roth
