29.04.2017
70-luvun puoliv�liss� progressiivisen rockin saralla l�hes mik� tahansa tuntui olevan mahdollista. Ei niin j�rjet�nt� urakkaa, etteik� siihen olisi ryhdytty progressiivisella vimmalla. Genren j�tit, joita sittemmin my�s dinosauruksiksi haukuttiin, loivat toinen toistaan loisteliaampia kokonaisuuksia, joista osa toimi � osa ei. T�m�n aallon harjalla my�s Jon Lord tarttui toimeen, yhdess� saksalaisen Eberhard Schoenerin kanssa.
Ear Music
Windows on kaikessa kunnianhimossaan l�hes mielipuolinen teos, se todettakoon heti alkuun. Lord ja Schoener olivat n�et p��tt�neet tehd� omalla tavallaan valmiiksi Johann Sebastian Bachilta kesken j��neen The Art of Fugue -teoksen. Syntynyt s�vellys sai nimekseen Continuo On B.A.C.H. ja se t�ytt�� t�m�n livelevyn A-puolen. En l�hde t�ss� ruotimaan sit�, kuinka Bach olisi ty�ns� vienyt p��t�kseen, tai mit� mielt� h�n olisi ollut reilu kaksisataa vuotta my�hemmin tehdyst� ty�st�, mutta luulisin kaiken syntyneen aidosta rakkaudesta alkuper�iseen musiikkiin.
Levyn toinen teos, reilusti p��lle puolituntinen Window, onkin sitten jo hankalampi tapaus. Kolmeen osaan, Renga, Gemini ja Alla Marcia: Allegro, jaettu mammutti yritt�� urheasti yhdist�� klassisen musiikin ja (tuolloin) modernin progerockin, mutta liitoskohdat n�ytt�v�t kautta linjan aika ilkeilt�. Ainakin t�ss� livetaltioinnissa on havaittavissa, etteiv�t �eri puolet� kommunikoi kesken��n, eik� mink��nlaista kemiaa ole havaittavissa.
Klassiset muusikot hoitavat hommansa rutiinilla, mik� nostaa teoksen arvoa sent��n jonkin verran, mutta rock-puolen soittajat ja laulajat tuntuvat vet�v�n osansa innotta. Jopa l�hes aina luotettava David Coverdale tuntuu laulavan osuutensa k�det taskuissa, eik� kitaristi Ray Fenwick edes yrit� l�yt�� soittimestaan mit��n sen kummempaa kuin juurikin vaaditut nuotit. Eik� pelkk� peruspuurtaminen riit� n�in kunnianhimoisessa teoksessa. Ongelmia tuottaa my�s rytmiryhm�n yhteisty� muun paletin kanssa, sill� rock-boogie ei vain istu mielest�ni t�llaiseen teokseen � ei ainakaan n�in suorana istutuksena.
Aika on saattanut olla julma kes�ll� 1974 ��nitetylle teokselle, mutta jos sit� vertaa vaikka Ayreonin, tai vaikkapa kotoisen Tuomas Holopaisen tekemisiin, j�� Lord kauaksi taakse. Ehk� maestro ei vain saanut v�litetty� visiotaan tekij�ille, tai sitten oikein kukaan ei tiennyt mit� oli tekem�ss�. Viihdytt�v��, kyll�, tiettyyn pisteeseen nyt ainakin, mutta samalla kovin kertak�ytt�ist�.
Mika Roth
