The Last Four (4) Digits: Don't Move - Essential Synth/Wave From The American Rust Belt (1980-1982)

Last Four (4) Digits oli siit� erikoinen yhtye, ett� se eli kahdesti vuosina 1980-1982 vain hieman eri nimell�. Menetetty��n kaksi j�sent��n musiikillisten erimielisyyksien takia rivit koottiin nopeasti seuraavaa rynn�kk�� varten. Uudelleensyntyneest� b�ndist� muodostui Last Four (5) Digits, joka vei alkuper�ist� punk/new wave ideaansa viel� entist�kin pidemm�lle. Ihan kokonaisen vuoden ajan.

Timechange

Last Four (4) Digits ja sit� vuotta my�hemmin seurannut Last Four (5) Digits erosivat hieman j�senist�lt��n, mutta ydinkolmikko oli sama: rumpali John Koss, alkuun bassoa soittanut ja j�lkimm�isess� vaiheessa kitaran varteen siirtynyt Mikse Sheets, sek� syntetisaattoreista vastannut Dave �A.Xax� Fulton. Heid�n seuranaan oli b�ndin ensimm�isess� muodossa kitaristikaksikko Richard Worth / Steve Grigdesby, sek� my�hemmin basisti Julie Huffaker ja kosketinsoittaja Brad �Mr. Science� Garton. Orkesterin kummassakin muodossa jokainen j�sen vastasi jossain m��rin laulamisesta, mik� oli toisinaan vahvuus, toisinaan taas ei.

Ryhm�n omintakeinen soundi nojasi etenkin alussa runsaasti Fultonin luomiin syntetisaattori��niin, joita mies oli jo kehitellyt kokeellisessa Observers Observing Observables -ryhm�ss�. J�lkik�teen osa videopelim�isist� efekteist� saattaa kuulostaa jo tarpeettomankin retroilta, mutta omana aikanaan k�ytetty teknologia on taatusti loksauttanut muutamatkin leuat paikoiltaan. Efektileikittelyst� voi aistia my�s mahtavan Devon varjon, eik� tiettyjen No wave -ryhmien vaikutusta tarvitse pitk��n pohtia.

Tuttuja ovat siis palaset joista r�isk�htelev� keitos on luotu, mutta kenties juuri tinkim�tt�m�n linjakkuuden/linjattomuuden johdosta musiikissa on edelleen alkukantaista vetovoimaa. Last Four (4) Digitsin ikuistamat kahdeksan studioraitaa ovat asteen suorempaa sukua punkin aalloille, ja kiekon avaava Leave Me Alone toistaa jo turhankin uskollisesti genren pakollisia kuvioita. Suorastaan svengaavaksi �ityv� Coughing Up Blood ja osittain samoista aineksista veistetty postpunkkailu Fast Friends esitelev�t b�ndin potentiaalia, kun taas osuuden p��tt�v� (I Sold My Soul to) Fotomat loikkaa janesaddictionmaisessa outoilussaan t�ysin ulos boksista.

Hyv�ll� tavalla siis. Tarina ei kerro kuinka pitk��n n�it� raitoja on hinkattu studiossa, mutta kaikki viittaa ��rimm�isen nopeaan ty�skentelytapaan ja niukkaan budjettiin. Rajoitteet ovat kuitenkin mit� luultavimmin vain hy�dytt�neet yhtyett�, sill� liialla ajalla ja rahalla kasaan olisi saatettu saada vain toisen luokan �Devo kohtaan Brian Enon ja Iggy Popin sopivien kemikaalien vaikutuksen alaisena� -h�r�ily�.

Last Four (5) Digits teki kaikkea mit� esiasteensakin, ja t�lle tallenteelle on l�ydetty kuusi studiossa ikuistettua herkkua. Mist��n ei k�y ilmi miksi mit��n siivuja ei julkaistu aikanaan, vaikka suunnitelmia on t�ytynyt olla. Otetaan esimerkiksi vaikkapa kaupallisuuden kanssa leikittelev� Liquids, tai kuuden biisin mittaisen osuuden p��tt�v� I Have Rental Car. Kuinka n�it� helmi� ei tajuttu hy�dynt��? Ainoa j�rkev�lt� tuntuva selitys on se, ett� b�ndill� oli liian kiire hajota k�siin, eik� kukaan omannut yksin oikeuksia materiaaliin. Olivathan kaikki j�senet my�s kykenevi� kirjoittamaan kipaleita, kuten sopii muistaa.

N�it� 35 vuoden takaisia vetoja kuunnellessa ei voi kuin harmitella sit�, ettei ryhm� voittanut hajottavia voimiaan. Last Four (5) Digitsin loistokkain veto Babaloo No More kun nokittaa osapuilleen kaiken sen, mit� Talking Heads pystyi samaan aikaan tekem��n � jos Once in a Lifetime unohdetaan hetkeksi. 14 studioraidan lis�ksi mukana on alkuvuodesta 1982 ikuistettu New Yorkin CBGB:ll� ikuistettu puolen tunnin mittainen keikka, jolla yhtye on kirjaimellisesti liekeiss�. Omien iskujen lis�ksi mukaan on sullottu verrattomalla tavalla turboahdettu versio Elvis Presleyn klassikosta Return to Sender.



Last Four (4) ja (5) Digits ovat nyt saaneet ansaitsemansa julkaisun, mutta arkistojen k�tk�ist� on l�ydetty n�ht�v�sti viel�kin aikaisempaa materiaalia. Mainion julkaisun kansiteksteiss� lupaillaankin jo The Joint Chiefs of Staff -yhtyeen biisien julkaisemista, ja t�m�h�n oli siis ryhm�n aiempi punk-olomuoto, joten pysytell��n kuulolla.

Mika Roth