13.01.2018
Ville Karttunen saattaa olla tuttu nimi heille, joille Ukkosmaine ja Hullut Hattuset ovat tuttuja yhtyeitä. Vuonna 2017 Karttunen palasi jälleen soolouransa pariin, julkaisten herkullisen retrokkaan Superradio-levyn. Desibeli.net haastatteli aikuista Karttusta ja käydään aluksi läpi tarinan historia. Eli mistä kaikki oikeastaan alkoi?
- Superradio-nimi ja sen myötä uuden levyni innoituksen lähde on tosiaan peräisin 90-luvulta, jolloin leikin radiotoimittajaa ja nauhoittelin omaa Superradio-nimistä ohjelmaani C-kaseteille. Ohjelmien aiheet olivat monenkirjavat, välillä haastattelin pikkusiskoani, välillä lemmikkigerbiilejäni. Ohjelmassa kuultiin myös musiikkia: levyiltä äänitettyjen kappaleiden lisäksi esitin itse keksimiäni biisejä, joita esitin 9-vuotissynttärilahjaksi saamallani kosketinsoittimella.
Vanhojen äänitysten läpikäyminenhän oli Karttusen mukaan monella tavoin palkitsevaa ja hauskaa. Omaan nuorempaan itseensä tutustuminen oli virkistävää ja Karttusen mielestä levyntekoprosessi olikin mukavin tähänastisella muusikonuralla. Mutta kuinka suuresta materiaalivarastosta Superradiossa on lopulta kyse?
- Materiaalin laajuutta on vähän hankala hahmottaa, sillä Superradio-ohjelmaa on äänitetty esimerkiksi kaseteille jonkun levyn loppuun – kasettien loppuunhan jäi useasti tyhjää tilaa, kun niille äänitti jonkin albumin. Superradion merkittävin ja pitkäjänteisin lähetys on levynkannen valokuvassakin näkyvällä keltakylkisellä, tunnin mittaisella Basf-kasetilla. Tuolta kasetilta ovat peräisin kaikki Superradio-levylle päätyneet lapsuuden pätkät.
Juontomateriaali on siis osittain 90-luvulta, mutta miltä ajalta itse musiikki on?
- 90-luvulta on tosiaan lainattu muutamia pätkiä juontoihin, mutta paria poikkeusta lukuun ottamatta kaikki biisit (ja myös juonnot) on kirjoitettu vuoden 2017 puolella. Käytännössä koko vuosi 2017 meni Superradion merkeissä: aloitin biisien teon tammikuussa, tein äänityksiä kevään ja kesän aikana, elokuun loppupuolella oltiin miksausvaiheessa ja lokakuun lopussa levy ilmestyi.
Jos voisit nyt lähteä tekemään ikiomaa radio-ohjelmaa, ja sellaisista haittaavista tekijöistä kuten aika ja raha ei olisi huolta, niin minkälaisen ohjelman loisit - vai onko radio jo täysin passé?
- Hauska kysymys. Radio ei missään nimessä ole mediana passé, vaikka kyllähän se aika nihkeässä tilassa kotimaassa on – kaupallisia radioita en ainakaan itse jaksa kuunnella lainkaan. Ylellä on onneksi vielä laadukkaitakin ohjelmia, vaikka musiikin erikoisohjelmia ovatkin isolla kädellä karsineet – eihän Ylen radiokanavilta tule enää lastenohjelmaakaan.
Lastenohjelmalle olisi siis tilausta, ja Karttunen ruorissa se kulkisi kuuleman mukaan Superradion viitoittamilla linjoilla: asiallisia ja rauhallisia juontoja, joiden yhteydessä kuitenkin tapahtuu yllättäviä asioita sekä vaihtelevia musiikkivalintoja. Ohjelmassa voisi myös olla lapsivieraita, jotka voisivat osallistua musiikkiosuuksien tekoon.
Aikuisille suunnattava ohjelma voisi puolestaan keskittyä lauluntekijöiden haastattelemiseen. Vaikuttimena moiseen toimii Lasse Kurjen jo edesmennyt Rakkaudesta lauluntekijöihin -ohjelmasarjaan, joka tuli aikoinaan Radio Helsingin taajuudelta.
- En malta olla tässä yhteydessä hehkuttamatta myöskin kesällä 2014 Yle Puheelta tullutta Tommi Liimattan radio-ohjelmaa, johon ihastuin aivan täydellisesti tuona kesänä. Ja kun tämä haastatteluni ilmestyy netissä, niin vinkattakoon tähän yhteyteen että Liimattan ohjelman kaikki jaksot löytyvät edelleen Yle Areenasta.
- Tekstit ovat syntyneet tuossa samassa mainitsemassani biisintekorupeamassa vuoden 2017 alussa. Tämän levyn biisien tekeminen oli siitä kiitollista, että radiolähetyskonsepti tuntui tarjoavan koko ajan enemmän ideoita biisien aiheiksi. Eräänä päivänä työhuoneelle kävellessä aloin esimerkiksi miettiä sitä, että voisinko askarrella lapsuuden äänityksistä välijuonnon, jossa keskustelen 10-vuotiaan itseni kanssa. Siitä ajatus johti siihen, että juonnon jälkeen voisi lähteä kappale jossa kerrotaan 90-luvusta. Siitä puolestaan versoi Ennen vanhaan -biisin kerrontaidea, kun aloin pohtia että nykypäivän lasten näkökulmasta monet tuon aikakauden asiat tuntuvat varmaan vanhanaikaisilta, jopa kummallisilta.
