Haastattelut

Hamina – aitoa tarttuvaa poppia

14.11.2025



Kuinka kappaleesi normaalisti syntyvät? Löytyykö ensin pala melodiaa, tai Haminan tapauksessa mahdollisesti pätkä tekstiä?

- Poikkeuksia on, mutta yleensä tapailen juttuja kitaralla tai pianolla. Hyräilen melodiaa ja joitain satunnaisia mieleen tulevia sanoja. Yleensä ajan myötä muodostuu lause tai lauseita, joiden ympärille voi kirjoittaa kokonaisen biisin.

Ateenan musiikki on mielestäni hyvin erilaista verrattuna Haminaan. Löytyykö sinulta myös materiaalia, joka ei sovellu kummankaan otsikon alle?

- Löytyy! Olen tehnyt instrumentaalimusiikkia itsekseni ja omaksi iloksi. Ajatuksena on, että sitäkin julkaistaisiin jossain lähitulevaisuudessa.

Haminan kappaleita on soitettu pariin otteeseen bändin kanssa, mutta suurempaa paloa esiintymislavoille ei ainakaan vielä ole syntynyt. Mahdollisesti tuleva pitkäsoitto voi toki muuttaa tilannetta, kunhan se ilmestyy. Entä mitä tapahtuu musiikkimaailmassasi seuraavaksi laajemmalla rintamalla?

- Uutta Ateena-materiaalia on työn alla. Ateena palailee keikkalavoille tammikuussa G Livelabissa Tampereella 8.1. ja Kuudennella linjalla Helsingissä 10.1.

Lopuksi sana on vielä vapaa, eli jos jotain jäi kertomatta niin nyt olisi se aika.

- Shoutout Viive-yhtyeestä tutulle Antti Niirasella, jolla oli näppinsä pelissä singlen jälkituotannossa. Antti soittaa myös rumpuja tulevalla Hamina-levyllä. Kiitos Luova Recordsille julkaisusta, Valtterille äänitysavusta ja kumppanilleni Juulille tsemppauksesta.

Haastattelu: Mika Roth, kuva: Valtteri Vähämaa




Lukukertoja: 69
Facebook
Artistihaku
Haastattelussa myös