Haastattelut

Bluesrockia Mätäjoen rannoilta – Rotten River Blues Band

18.08.2019



Juha: - Miehistöstä tuskin ainakaan on kyse, kun samalla porukalla on treenattu ja nauhoitettu jo monesti aiemminkin. Ehkä uskallettiin kakkoslevyllä lähteä rohkeammin kokeilemaan erilaisia juttuja sekä sävellysten että soundien suhteen. Uusi levy on myös tiiviimpi: biisejä on vähemmän ja levy on lyhyempi, ja meidän kirjoissa tämä on hyvä asia. Vanhan viisauden mukaan albumi pitäisi aina saada mahtumaan vinyylimittaan, mutta Electrophant taitaa melkein mahtua jo pelkälle A-puolelle.

Omaan korvaani I Can't Fly ja nimibiisi Electrophant kuulostavat hieman brittiläisiltä versioilta Mississipin mutaisten penkkojen perinnöstä. Sellaisella 60-lukulaisella kulmalla siis. Missä siis vaikutteenne lepäävät selvimmin ja kuinka sukkulointi Atlantin yli luonnistuu noin muuten?

Pekka: - Kyllä nuo 60-luvun brittivaikutteet varmasti kuuluvat, Rollarit ja Beatlesit on kieltämättä tullut kuunneltua. Yleisesti vaikutteet ovat laajat, puuvillapelloilta hypätään seitkytluvun hevin kautta ongelmitta skandinaaviseen toimintarokkiin. Sitten kun suomalainen perinnemaisema sekoitetaan edellä mainittuihin uuden mantereen vaikutteisiin, alkaa soppa maistua omalta.

Folkahtava Standing at the Edge of the Universe erottuu myös luentana, jossa irlantilainen ja amerikkalainen sekoittuvat hieman suomalaiseenkin perimään. Miten päädyitte ikuistamaan juuri tässä muodossaan?

Rotten River Blues Band Matti: - Biisin melodia ja rytmi tekivät jo syntyvaiheessa selväksi, miltä biisin tulee kuulostaa. Muita versioita ei edes lähdetty kokeilemaan, vaan mentiin alkuperäisellä visiolla levylle asti. Joskus on hyvä pysyä tiukasti perusasioissa.

Entä kuinka paljon biisit elivät sovitusvaiheessa ja oliko joidenkin kohdalla alusta saakka selvää, että 'tuosta tulee rokkinumero' ja 'tuo on puhdas slovari'?

Juha: - Biisien yleistunnelma, rakenteet ja tempot oli kyllä aika hyvin kasassa jo demovaiheessa, mutta tulihan sinne tosiaan uusia ideoita ja kantavia riffejäkin vielä melkein loppumetreillä. Esimerkiksi Megalithic Grooven ja Electrophantin teemat taisi tulla mukaan aika loppuvaiheessa. Myös laulusessioista tuli kotiin kuunneltavaksi monia positiivisia yllätyksiä, itse kun en ollut niitä paikan päällä todistamassa.

Matti: - Kyllä, osa biiseistä eli vielä äänitysvaiheessa, mutta jotkut myös pysyivät aika muuttumattomina, vaikkapa juuri yllä mainitut Standing at the Edge of the Universe ja I Can't Fly.

Uusi albumi on siis valmis, mutta vanhempia kipaleita ei lähdetä kuuleman mukaan rukkaamaan sen enempää uuteen uskoon ainakaan tässä vaiheessa. Entä kuinka uskollisesti pyritte livetilanteessa toistamaan Electrophantin materiaaliin pienimmätkin nyanssit? Vai saako, ja kenties jopa pitääkö, biisien elää livetilanteessa omaa elämäänsä?

Pekka: - Yksi selkeä ero on se, että levyllä joissain biiseissä mukana olevia urkuja ei livenä kuulla. Kitarasoundeilla on myös tapana elää vähän omaa elämäänsä pedaalien ja omien mieltymysten muuttuessa.

Juha: - Varmasti tulee jotain muutoksia, mutta eiköhän biisit enimmäkseen tunnista vielä livesovituksistakin. Ja todennäköisesti vaihtelua tulee myös yksittäisten keikkojen välillä, joko tarkoituksella tai, ehkä useamminkin, vahingossa. Varsinaista improvisaatiota meillä ei ole ollut tapana juurikaan harrastaa, kitarasooloja lukuun ottamatta.

Rotten River Blues Band Kitarasoolothan ovat bluesrockin leipä ja voi, joten siellä eloa pitääkin mielestäni olla. Ryhmä ei ole vielä haastattelun aikaan heittänyt keikkoja, mutta tilanne on muuttumassa lähitulevaisuudessa. Voidaanko tässä jo ennustaa, että missä elinympäristössä yhtye on sitten parhaimmillaan livenä?

Pekka: Tulevaisuudessa bändiin voi luultavimmin törmätä jonkin viehättävän juottolan nurkassa.

Juha: - Tai jossain pellon reunalla traktorin lavalla. Ideatasolla Farm Aid -kokoluokan maatalousmarkkinat olisi kaikkein paras keikkatilanne, mutta kyllä talven tullen sisätiloissakin on mukava soittaa. Baariympäristö toimii yleensä aika mukavasti, myös keikkojen soittoon siis.

Electrophant muunsi hieman bändin bluesrock-kaavaa, eikä muutoksen tuulia vastaan taistella tulevaisuudessakaan. Niillä instrumenteilla mennään mitä nurkista löytyy, eikä erikoisuuksien perässä juosta silkan erilaisuuden takia.

Bluesrockin maailma on jatkuvassa elossa, joten mitä muita yhtyeitä kannattaisi kuunnella RRBB:n lisäksi? Onko kotimaisia kovia nousussa?

Pekka: - Usein on turvallisinta pysytellä vanhoissa suosikeissa mm. ZZ Top, Rollarit, Zeppelin, mutta kyllä uusiakin nimiä tipahtelee silloin tällöin. Rival Sons on ehdottomasti maininnan arvoinen, ja kotimaisista Lumberjacks, L.R. Phoenix ja Jo' Buddy tulee ensimmäisenä mieleen. Jari Rättyän tekemiset on tietty aina varma valinta.

Näihin suosituksiin on hyvä päättää juttutuokio. Seuraavia Mätäjoen bluerock terveisiä odotellessa.

Haastattelu: Mika Roth, kuvat: Rotten River Blues Band




Lukukertoja: 341
Facebook
Artistihaku
Haastattelussa myös