Lenny Kravitz, David Ritz: Let Love Rule
02.06.2021
Lenny Kravitz saavutti jo 90-luvun alussa aseman, jossa hän pystyi tekemään urallaan mitä halusi. Kravitzin soundia mollattiin ja kehuttiin tuolloin täsmälleen samoista syistä: miksi mies yritti kuulostaa niin kovin 60- ja 70-lukulaiselta? Oman tien kulkeminen on aina kunnioitettava asia, etenkin kun kyse on rahavirtojen hallitsemasta musiikkimaailmasta, mutta muistelmateoksessaan Kravitz valaisee nimenomaan taipaleensa alun aina debyyttilevyyn saakka.
Like
Lenny Kravitzin esikoisalbumi Let Love Rule ehti ilmestyä juuri 80-luvun loppumetreillä, jolloin kiekon äänimaailma ei olisi voinut erota juuri enempää aikakauden normaalista soundista. Vuonna 1989 olkatoppaukset olivat yhä mittavat, samoin takatukat ja siiderinkuiva syntetisaattorisoundi, jota myös Kravitzille yritettiin väkisin sovittaa. Kuitenkin levy ilmestyessään oli täynnä orgaanista funk rockia ja se flirttaili häpeilemättömästi psykedeelisten elementtien kanssa. Kuinka Kravitz onnistui oikein tempussaan?
Let Love Rule -kirja poikkeaa melkoisesti suurimmasta osasta musiikkiopuksista, joissa artisti muistelee menneitä. Se kertoo yksityiskohtaisesti Leonard Albert Kravitzin lapsuudesta ja nuoruudesta, hänen pitkästä musiikillisesta etsintäretkestään, joka huipentui viimein esikoisalbumiin. Ja Let Love Rulen ilmestymiseen koko kirja myös päättyy, eli jatkolle jää tilaa ja tilaustakin.
Vielä kummallisemmaksi kirjan tekee se tosiasia, että kyseinen debyyttilevy käydään läpi muutamassa sivussa aivan kirjan lopulla. Mutta tämän teoksen tarkoitus ei olekaan nähtävästi kertoa niinkään musiikista, kuin Lenny Kravitzin henkilöstä. Ja tältä kantilta tarkasteltuna Let Love Rule on yksi hienoimmista ja vangitsevimmista kirjoista joita olen lukenut pitkään aikaan.
Kravitzin jo vuonna 1995 edesmennyt äiti, Roxie Roker, on Kravitzin lapsuuden keskus. Tiukan isän rinnalla tuo rohkea ja valloittava nainen onnistui puhaltamaan ainoan lapsensa sydämen täyteen rakkautta. Kirjan edetessä Roxie nouseekin merkittävimmäksi liittolaiseksi ja tukijaksi, kun Lenny etsii omaa tietään. Sen sijaan suhde isään, Sy Kravitziin, on vähintäänkin ongelmallinen. Monet myrskyt, riidat ja näkemyserot repivät Kravitzeja, mutta silti kirjan kuvissa isä ja poika näkyvät lukemattomissa otoksissa yhdessä ja rauha vaikuttaa viimein laskeutuneen herrojen väliin.
Mustan naisen ja juutalaisen miehen lapsena elo ei ollut helppoa 70-luvun New Yorkissa ja 80-luvun Los Angelesissa, mutta kuten kirjan otsikkokin jo kertoo: antaa rakkauden hallita. Kravitz on valinnut mustien kulttuurin omakseen, eikä hän ole sittemmin löytänyt juutalaisuudesta juuri muuta hyvää kuin sen, että hänen ainoa vaimonsa on myös puolijuutalainen. Lisa Bonetin rooli Kravitzin esikoislevyä edeltäneen maailman muokkauksessa onkin kiistaton, eikä Kravitz säästele kiitoksia naiselle, josta hän erosi neljä vuotta esikoisalbuminsa ilmestymisen jälkeen.
Let Love Rule on yhden ihmisen tarinan lisäksi kertomus myös 70-luvun alun New Yorkista, ihmisen moninaisista juurista ja ihmeellisistä sattumuksista. Sen kautta voi myös elää hetken 80-luvun Los Angelesissa, jossa musiikilliset muotivirtaukset muuntuivat arvaamatta ja tämän päivän kuumin juttu oli jo huomenna muinaishistoriaa.
Kravitz kieltäytyi monista helpoista tavoista hypätä musiikkimaailman karusellin sisäradalla ja jaksoi etsiä omaa soundiaan, kunnes kaikki oli viimein kohdillaan. Tuo sinnikkyys ja rehellisyys itseään kohtaan nostaakin miehen osakkeita ainakin omissa silmissäni huomattavasti, enkä tämän jälkeen enää koskaan kuule Kravitzin musiikkia samoin kuin ennen. Annetaan rakkauden siis hallita, tuota sanomaa tarvitsemme etenkin näinä päivinä kipeästi – ja muistetaan kulkea omaa tietämme. Jokaisen sydämestä löytyy totuus, kun sitä vain hiljenee kuuntelemaan.
Mika Roth
