Mothers Against Sex Association: Same Same but Different

Siit� on aikaa kun Mothers Against Sex Association oli aktiivinen yhtye. Vuonna 2002 toimintansa virallisesti lopettanut rock-b�ndi eli lyhyen ja suhteellisen v�h�n julkaisuja tuottaneen el�m�n, mutta seh�n vain nostaa my�hemp�� mainetta rockin puolella. Nyt yhtyeen viimeinen julkaisematon pitk�soitto on viimein ilmestynyt, ja tietysti viel� omakustanteena. Eli hyv� yleis�, viel� t�m�n kerran: Mothers Against Sex Association!

Omakustanne

Mothers Against Sex Association oli niit� yhtyeit�, joiden kelkkaan en vain koskaan ehtinyt ajoissa. Muistaisin p��tyneeni turkulaisen yst�v�ni kanssa ja puolittain h�nen pakottamanaan b�ndin jollekin keikalle, mutta totuuden nimiss� en muista tuosta tapauksesta kovinkaan paljoa. Meteli oli paikassa kova, osa yhtyeest� rymysi enemm�n, osa tuntui haluavan olla aivan muualla. Energian pystyi silti aistimaan ilmassa, eik� se ollut mit��n harmonista kukkaislasten energiaa. N�m� ovat kuitenkin vain hajanaisia muistin raidoilta l�ydettyj� sirpaleita, joten en tiennyt oikein mit� odottaa vuosien takaa kajahtavalta albumilta.

Tummaa on, l�hestulkoon synkk��, vaan ei mit��n murskaavan toivotonta perislaavilaisugrilaisella tavalla, eli orkesteri ottaa et�isyytt� n�in moniin muihin outorockin ryhmiin. Soundissa on vihjeit� postpunkista, noiserockista ja ehk� ripaus ys�rin goottailustakin, mutta ydin on silti tumma rock. Sittemmin edesmennyt vokalisti Ville M�ntynen tulkitsee rivej� kuin transsissa, v�lill� mumisten toisinaan taas rahdun selvemmin itse��n ilmaisten. Vaikutelma on kuitenkin se, ett� sanat ovat h�nen omiaan ja kuulijat voivat p��st� mukaan junaan niin halutessaan, mutta mit��n punaisia mattoja on turha odottaa jalkojen alle.

Tylyys ja soundillinen rouheus tuovatkin mieleen New Yorkin no wave yhtyeet, sek� tietysti niin kovin moneen taipuneen Lou Reedin, joka sai aina kaiken jotenkin kukkimaan � sek� �rsytt�m��n. Tietoinen sumeus ja yleis�n t�rkkiminen alati kauemmas kuvitteellisilta mukavuusvy�hykkeilt� ovatkin merkitt�v� osa my�s t�m�n yhtyeen taiasta, jota ei ole l�hdetty onneksi j�lkik�teen silottelemaan.

Pitk�soiton seitsem�n raitaa ovat siis jo yli kahden vuosikymmenen takaa, mutta ajan hammasrattaistot ovat olleet niille p��osin yst�v�llisi�. Jostain syyst� elokuun lopulla sinkkuna ilmestynyt ja uudelleenl�mmitetty I Don�t Let You In ei ole mahtunut albumille mukaan, tosin eroaahan kyseinen noise-pl�j�ys toisaalta melkoisesti muusta materiaalista. Same Same but Different onkin todellisuudessa svengaavaa ja hetkitt�in hyvinkin mallikkaasti lapikasta lattiaan ly�v� rock-levy, joka ei h�p�ile Anal Beatin sanoja tai groovea. R�yhk� & Narttu olisivat nuoruutensa voimissa voineet tehd� jotain t�llaista, Sielun Veljetkin ehk�, vaan silti t�ss� on jotain enemm�n, jokin kumma X-tekij�.

Avauksena soiva Epileptic Girl toimii paljonkertovana ohjelmanjulistajana, venyess��n albumin pisimp�n� numerona l�hemm�s kuutta minuuttia. S�r�iset kitarat vaeltelevat siin� miss� M�ntysen vokaalit, kaikkea leimaa tumma rauhallisuuden ja rauhattomuuden v�linen k�ydenveto. Tuntuu kuin biisi haluaisi asettua haudan lepoon, osaamatta kuitenkaan pys�hty�. Kaikki on liev�sti vinoa, poissa sijoiltaan, nyrj�ht�nytt�. Silti � tai oletettavasti osin t�m�n kaiken ansiosta � pohjalla kulkeva kuvio ja melodian puolihuolimaton koukku ottavat kiinni.

Hieman my�hemmin Change voisi muuttaa suuntaa, jos se vain antaisi menn�. Niin ei tietenk��n tapahdu, sill� oletetun kitaram�tt�vallin tilalle tuleekin kuulaampaa tunnelmointia, syvempi� vesi�. Hukattu tilaisuus kiilata korkeammalle listoilla huutavat markkinavoimat, loistava taiteellinen siirto toteaa ainakin allekirjoittanut. T�m� sama tyylillinen shakki leimaa koko levy� ja kiteytt�� mielest�ni jotain b�ndin sisimm�st� olemuksesta mit� onnistuneimmin.



Vulva s��t�� valot entist� himme�mm�lle, viiden minuutin rajan l�hestyess� j�lleen, vaan t�m�kin numero kest�� varjojensa painon, kiitos rikkaan el�v�isen soundimaailman. Kitaran, basson ja rumpujen peruskolmiota osataan ensinn�kin hy�dynt�� halki albumin loistavasti, mink� lis�ksi koskettimet tuovat draamaa ja vaihtuvuutta.

Albumin sulkeva Mothers Against Sex Association on loistava loppuluku, kaiken koetun, n�hdyn ja kuullun viimeinen summaus, joka uskaltaa ja voi olla jopa tarttuva mantramaisuudessaan. B�ndi on poissa, mutta musiikkihan el�� ikuisesti, eik� t�m� todellakaan ole sit� samaa vanhaa kuten otsikkokin jo toteaa.

Mika Roth