Pienet

Sinkut II - Marraskuu 2023

22.11.2023

Alma Solina: Villi virta

Musiikillista uraansa käynnistelevä Alma Solina on tummaa ja elektronista poppia luova artisti. Ensimmäinen virallinen julkaisu piti itse asiassa sisällään saman kappaleen kaksi eri versiota, mutta kyllähän alkuperäinen on aina alkuperäinen, joten seitsenminuuttinen Cloudwater Remix jäi tällä erää paitsioon. Ja onhan Villi virta jo alkuaankin lähemmäs kuuden minuutin mittainen matka pitkin popin tummia vesiä ja kiehtovia viidakoita.

Villi virta on ymmärtääkseni vertaus ihmisestä, omasta elämästään kertovasta kertojasta, joka ei tahdo vain asettua ns. normaaliuden mittoihin. Normaalius näyttäytyy tietysti jokaiselle omanlaisenaan. Rakkauden tulisi olla tunteista suurimpia, mutta sen soisi elävän ja kukoistavan vapauden rinnalla. Ristiriitaa ja jännitettä riittää kun näin ei ole, mutta tuo kaikki kerrotaan hypnoottisen kauniin ja tarttuvan popin keinoin. Solinan lauluäänessä riittää syvyys, eikä hän toisaalta mene toisessakaan laidassa liian pitkälle. Villi virta esitetään rauhallisesti, mutta voimallisesti. Alleviivaten ja samaan aikaan ilmaan lennähtäen. Hieno ja ansiokas avaus.

Mika Roth

Anger Grinder: Gunslinger

Ja sitten mennään asioiden ytimeen. Anger Grinder on Lapua – Seinäjoki -akselilla toimiva bändi, joka latoo ihmeteltäväksi klassisen kolhoa rockmetallia. Luotia lentääkin kuin pyssyn suusta, kun kitara saa soida niin että rappaukset rapisevat ja kulmat vedetään runttuun. Saatesanoissa puhutaan myös punkista ja hard rockista, joista ensinnä mainittu löytyy ainakin asenteesta ja jälkimmäinen nyt on niin epämääräinen termi, että mahtuu mukaan sekin.

Vasta viime kesäkuussa perustettu yhtye ei ole tätä kirjoitettaessa vielä puolenkaan vuoden ikäinen, mutta kokemusta lienee jo aiemmista viritelmistä. Soitto kulkeekin tylyn pinnan alla mallikkaasti ja tiukan tempon ylläpito ei tuota ongelmia ruuhkaisemmissakaan kohdissa. Kitarasoolon pitkä mitta ja tinkimätön vimmaisuus puolustavat paikkaansa ja kappaleen laukka tempaa mukaansa kuin huomaamatta. Ehkei kaikkein uniikeinta paahtoa loppupeleissä, mutta jäljet jäävät ja positiivinen hymy ilmestyy ihan väkisinkin suupieliin.

Mika Roth

Corlyx: Kill Cave (feat. Suzi Sabotage)
Out of Line

Corlyx on brittiläinen postpunk- ja darkwave-yhtye, joten miksi se sitten on mukana sinkkukoosteessa? Syy tähän on biisillä mukana oleva Suzi Sabotage, joka sattuu olemaan kotimainen kovassa nosteessa oleva goottitähti. Sabotagen julkaisu-ura on vasta muutaman pikkukiekon mittainen, mutta tähdet vaikuttavat olevan jo oikeissa asennoissa. Corlyx halusi myös nimenomaan Sabotagen mukaan uudelle sinkulleen, mikä nostaa hänen profiiliaan entisestään.

Kill Cave on suhteellisen suoraa kasarisynagoottia, jossa suurin osa soundeista on elektronisia, mutta mukana on orgaanista runttaa. Rytmiryhmä ja sähkökitara saavatkin soida vapaina, mutta tähtipaikat on varattu yhtyeen vokalistille Caitlin Stokesille ja hänen rinnallaan laulavalle Sabotagelle. Kriittisesti noitavainojen yllyttäjiin suhtautuva kappale on laulu kaikille niille naisille, jotka on kevein perustein nostettu roviolle ja joiden varoittavalla esimerkillä naisia – ja kaikkia erilaisia – on hiljennetty halki aikojen. Draamaa riittää soundeissa ja sanoissa, mutta kappale osaa myös leikata tuoreempaa tunnetta joukkoon. Toimii.

Mika Roth

Ella Lymi: Nuole mun kyyneleet
Kaiku Recordings

Ella Lymi avaa uuden lehden urallaan, kun poppiin kytketään elektroniset elementit mukaan. Elektronisemman tanssimusiikin ja elektropopin vetovoima kasvoi Lymille lopulta niin vahvaksi, että hän päätti tehdä sitä mistä itse pitää. Kuuleman mukaan Nuole mun kyyneleet -biisi syntyi jopa niin vaivattomasti ja nopeasti, että sen laatu epäilytti aluksi. Mukana pajalla olivat Jarkko Meretniemi sekä Jukka Jahnukainen, joiden kanssa Lymi löysi kerrasta timantin.

Nuole mun kyyneleet on kertomus tuhoon tuomitusta rakkaudesta, kertojan oivaltaessa olevansa jo matkalla ovesta ulos ja ’sen uuden’ korvatessa hänet hyvin pian. Jo 40 sekunnin kohdilla viimeisetkin portit avataan ja yhtä vahvasti melodiaan sekä rytmiin nojaava biisi pääsee kunnolla lentoon. Mittaa kertyy lopulta karvan alle kolme minuuttia, mikä on muotoon, tarinaan ja soundeihin täsmälleen sopiva annos. Toimiva kappale on aina ilo, mutta tärkeintä on se, että Lymi on löytänyt oikeamman äänen ja soundin tuntojaan tulkitsemaan.

Mika Roth

Flok: Lumi

Flok on uraansa aloitteleva lauluyhtye, joka aikoo olla seuraava suomalaisen a cappellan iso nimi. Uusia rajoja tahdotaan murtaa hellästi auki rakentamalla yleisölle siltoja popimmalla soundilla, sekä itse luodulla materiaalilla. Mittavat ovat siis aikeet, eikä tässä maailmassa toisaalta pääse mihinkään, ellei usko itseensä, omaan tekemiseensä ja visioonsa.

Eikä yritys ole todellakaan heppoista, minkä Lumi-sinkku tinkimättömällä tyylillään osoittaa. Toisella virallisella julkaisullaan Flok käsittelee herkkää aihetta, jossa kertojan ote rakkaudesta, toisesta ihmisestä, katoaa vastustamattomasti kuin maisema lumeen. Ei auta vaikka voimattomuudestaan kimpaantunut kertoja kuinka viskoo lautasia, kiviä ja sanoja, koska juopa on jo syntynyt. Jokin on peruuttamattomasti rikkoutunut ja tuo kerrotaan niin ihanan melodisen polveilevalla tavalla, että sydämestä ihan kouraisee. Hienovaraisesti kasaan kudottu pop-kappale hyötyy a cappellan muodosta ja vihjailee loistavasta tulevaisuudesta. Toimii.

Mika Roth

Hugo Cajan: Enemmän

Energistä poprockia soittava Hugo Cajan julkaisi viime vuonna pari sinkkua ja nyt on kuuleman mukaan jo pitkäsoittokin työn alla. Tarina ei kerro, josko jotkin tai peräti kaikki sinkut päätyvät albumille, mutta itse kelpuuttaisin ainakin Enemmän-siivun kaltaisen ässän empimättä mukaan. Kappaleen energisyys suorastaan räiskyy ja roiskii, mutta Cajan väistää ylilatauksen sudenkuopat. Kitara on ainakin tällä kertaa kunkun paikalla, tosin huomion varastavat sanat.

Niin, ne lyriikat. Tekstissä turvaudutaan tuttuun voimasanaan, mikä on laskettavissa miinukseksi, mutta toisaalta ruma sama on perusteltu. Kertojaa näet ketuttaa armottomasti, eikä mikään tunnu auttavan oman apatian synnyttämään harmistukseen. Flegmaattisuus ja negatiivisuus ovat kuitenkin kääntyneet musiikin avulla positiivisiksi voimavaroiksi, joiden virralla biisi paukkuu vasten punkahtavan poprockin valleja. Uuden aallon nykiviä niveliä hyödynnetään myös idearikkaasti ja taustalla häärii isompikin hard rock -bändi, tai sellainen vaikutelma on ainakin onnistuttu luomaan. Pinnat ykkösluokan melodiasta ja rohkeudesta.

Mika Roth

Letkeäleijona: Salamarakastuja (feat. Uu)
Suhina Records

Kuten arvata saattaa, Letkeäleijona ei ole kireydestä ja jännityksistä innostuva tekijä. Kuopiolaislähtöinen itseoppinut tuottaja/biittinikkari/artisti antaakin soundien pehmentyä ja kulmien pyöristyä. Hiphop on kuuleman mukaan ollut aina sydäntä lähellä, eikä jo kolmatta vuosikymmentä ääniaalloilla eri tavoin operoiva herra säikähdä enää vähästä. Hevistä EDM:n kautta dubsteppiin kulkenut tie on tuonut nyt west coast -tyyppisen hiphopin kohdille ja hyvin taittuu tämäkin.

tapsa2k:n supersmoothin instrumentaalin päälle syntyneet tekstit ottavat rohkeasti kantaa hanakasti rakkauteen tarraavaan nuoreen mieheen, joka ammuskelee amorin nuolia sarjatulella. Vaan mikä voitetaan määrässä, taidetaan sitten menettää laadussa. Itseironiaahan tämä kaiketi ainakin osittain on, kun nuoren leijonan toilailua tarkastellaan kauempaa. Biisi on äärimmäisen kuulas, silkkinen ja oikeastaan utuinenkin, mutta fokus ei huku pumpulipilviin ja näin pehmeän drinkin pistävä sivu tuo terän kielelle.

Mika Roth

Luurang: Sata salamaa
Vatikaani Records

Luurang on kotimainen rap-yhtye, joka on urakoinut oikein kunnolla kuluvana vuotena. Ateneum-minialbumi ja neljä sinkkua ovatkin ansiokas satsi ensimmäiselle viralliselle julkaisuvuodelle. Bändi on sama asia kuin SORIJERE, Nepa ja inaktiivinen, jotka yhdessä kulkevat varmoin askelin alternative hiphopin laveilla kaduilla. Mitään sen kummempaa historiankirjoitusta ei tarjota kyytipojaksi, joten musiikki puhukoot tekijöiden puolesta.

Ensinnäkin Sata salamaa on rento veto. Se nojailee soulahtaviin soundeihin ja kuvaan sopiviin sampleihin. Tietysti Vicky Rosti mainitaan tekstissä, mutta ilkeiksi trio ei sorru. Sen sijaan herrat dokumentoivat omaa elämäänsä ja selvästi nauttivat kuplassaan olosta – vai kuka tässä nyt on minkäkin kuplan sisällä? Retroisen rento soundi on kiistatta modernin elegantti, eikä takanoja pistä vielä kaatumaan selälleen. Tosin moinen ei kaukana ole, kun soundimaisema upottaa, pehmentää ja joustaa. Taitolaji tuo salamointikin.

Mika Roth

Maaria: Tuhat bpm

Maaria on retrosävyistä modernia poppia luova kotimainen artisti, jonka uusin sinkku pinoaa pelimerkit pöydän tanssittavampaan laitaan. Debyyttialbuminsa joulukuun alussa julkaiseva Maaria on jo ennen tätä ehtinyt hankkia hartioita kotimaisten eturivin artistien tukijana, mutta nyt on koittanut oman uran aika, ja latauslistoilla Maaria onkin jo saavuttanut komeita lukuja.

Tuhat bpm sijoittuu tanssilattialle, jossa kertoja huomaa kohtalon voimien olevan liikkeellä järein tarkoituksin. Järki kertoo, että nyt olisi korkea aika siirtyä kotiin ja jättää riskialtis tilanne taakse, mutta sydänhän ei tee kovinkaan usein niin kuin järki yrittää neuvoa. Hetken huuma, jossa kaikki on hetkellisesti mahdollista, tuosta humalankaltaisesta tunteesta kumpuaa biisi, jonka biitti on jykevä ja soundimaisema samaan aikaan kevyen ilmava. Jäädäkö vaiko lähteä, kas siinäpä kysymystä punnittavaksi. Maaria osaa kertoa tarinan siten, että pehmeyttä ei vedetä yli, eikä vaarankaan korttia pelata aivan loppuun – ei ainakaan vielä.

Mika Roth

MISS MOLLY: Co-Dependent
Northern Flame Music

En varsinaisesti hihku innosta, kun joku lähtee tieten tahtoen etsimään 00-luvun poikabändisoundia, mutta jokainen ansaitsee myös mahdollisuutensa. Onneksi MISS MOLLY pysyttelee erossa niistä hirveimmistä/mahtavimmista kliseistä, jos nyt Co-Dependent osin kovin tutulta kuulostaakin. Kolikon toinen puoli on tietysti se, että samaisilla aineksilla on leivottu kasaan melkoisia listahittejä takavuosina. Avainkysymys kuuluu: pystyykö MISS MOLLY samaan?

Kertosäkeessä koukut ovat tietysti terävimmillään, mutta johdatus kertsiin on rakennettu myös ovelasti. Soundien saralla aikalinjat sekoittuvat ja ultramodernius puhaltaa onnistuneesti pölyt pois pinnoilta. Saatesanoissa mainostettua K-poppia en tahdo oikein kuulla kuin taustalla, ehkä, vokaalit sen sijaan asettuvat kuin luonnostaan kirkkaimpiin parrasvaloihin. Hiukan lyhyt sinkku näykkii ja törkkii, muttei vielä pure kuten voisi odottaa ja olettaa. Jäikö tästä nyt puuttumaan sitä 00-luvun soundiröyhkeyttä sitten kuitenkin?

Mika Roth

Old Gods of Asgard: Herald of Darkness
Playground Music

Old Gods of Asgard on nimenä aika uskomatonta luokkaa, eikö vain? Poets of the Fall -yhtyeen cameo-projekti syntyi alkujaan pelimaailmaan, mutta sittemmin melodista heavy metalia soittava orkesteri on ilmiintynyt myös omaan universumiimme tasaisin väliajoin. Vuonna 2023 bändi esiintyy Alan Wake 2 -pelissä ja koska raita hurmaa pelaajia, on sen julkaisu myös sinkkuna mitä loogisin siirto. Kuljemme rajoilla, se ainakin on selvää.

Melodinen heavy metal on jo tarkkaan kynnetty pelto, eikä bändi edes pyri tekemään mitään irtiottoa perinteisiin. Sen sijaan genren sinfonisemmasta laidasta otetaan tukea oikein kunnolla ja toisilta napsitaan toimivia osasia omaan teokseen. Eikä siinä mitään, sillä näin on tehty aikojen alusta saakka ja lopputulos on lopulta se, joka määrää onnistumisen – tai epäonnistumisen. Herald of Darkness on heavyoopperaa, eikä se muuta haluakaan olla. Melodia tarttuu ja kaikki on hiottu maltilla mallilleen, joten mikäs tässä on nauttiessa. Onko tämä sitten laskelmoitua? Totta kai on, mutta eikö tilanne ole sama lähes kaikessa listamusiikissa?

Mika Roth

Olot: Ei huolta

Menevää synapoppia soittava Olot julkaisi vuonna 2021 kolme sinkkua. Niistä keskimmäinen, eli Puhutaan takaperin, jätti syntikkabiittimankelillaan pysyvän jäljen muistiin. Nyt yhtye on valmistautumassa debyyttialbuminsa julkaisuun ja tulevan kiekon ensimmäinen sinkku on Ei huolta. Onko nimi siis enne?

Okei, nyt mennään sitten bileiden tummempaan päähän. Nopea ja raskaampi soundi on sukua industrialille, ysärin raskaan rytmin paukkuessa kuin jossain teollisuushalliraveissa. Tekstissä viitataan reunan yli hyppäämiseen, eikä se taida olla pelkästään positiivista itsensä testailua. Olot on vaarallisempi, tummempi, öisempi ja se saattaa hyvinkin tuoda isomman potin muassaan. Ei huolta jää nopeasti mieleen, taonnan hakatessa järjen hiljalleen tyystin pois kuvasta. Jos tämä on todella tarina rakkaudesta, niin siivet ovat tainneet jollain palaa pahemman kerran. Vaaraa huokuvaa, tarttuvaa ja kiehtovaa – eli hyvin mielenkiintoista.

Mika Roth

Petra: Leikki
KHY Suomen Musiikki

Petra aloitti uransa jo 13-vuotiaana Tiktakin solistina. Näyttävän startin jälkeen hän on tehnyt pitkän ja kattavan soolouran, mutta monet yhdistävät Petra Garganon edelleen ensisijaisesti supersuosittuun nuorisobändiin. Alkuvuodesta 2020 ilmestynyt Miljoona syytä -albumi jäi pandemian jalkoihin, mutta keväästä 2022 sinkkuja on taas ilmestynyt ja tämä kaikki saattaa johtaa seuraavaan albumiin, ken tietää.

Niin tai näin, Leikki on vahva pop-kappale vaarallisesta leikistä. Rakkaus on tunteista suurin ja arvokkain, mutta on olemassa myös niitä, joille se on vain puolimerkityksetöntä leikkiä. Kappaleen kertoja haluaisi vain rakastaa ja olla onnellinen, mutta kauneudellaan kaikki häikäisevä kolmas pyörä on rikkomassa kuvion. Eikä kyse ole mistään rakkaudesta, vaan ilkeästä valtapelistä ja kyvystä rikkoa toisten arvokkain asia. Leikki ei olekaan enää silkkaa leikkiä ja tuo jännite nostaa biisin panoksia. Petra laulaa sydämestään ja kun melodiakin on vielä puhtainta A-luokkaa, on käsissä suuri sinkku. Nyt on leikki kaukana.

Mika Roth

Petrolbreath: You're With The Band

Haiseeko henki? Siitä tuskin on suurempaa mainehaittaa, kun Itä-vantaalainen voimatrio Petrolbreath runttaa raskasta rockia maisemaan. Bändi on selvästi oivaltanut riffien jumalaisen merkityksen sellaisella Motörheadista ja kumppaneista muistuttavalla tavalla, mutta retkue ymmärtää myös melodioiden merkityksen päälle. Eihän pauke tunnu hetken kuluttua enää missään, ellei pientä suvantoa ujuteta sekaan väriä antamaan.

You're With The Band on ensimmäinen sinkkulohkaisu ensi vuoden alkupuolella ilmestyvältä minialbumilta ja uran toinen virallinen sinkku on kiistatta isku rikkaaseen kultasuoneen. Yllätyin biisin paljastuessa peräti neliminuuttiseksi, sillä siivu tuntuu kulkevan kerran toisensa jälkeen kuin parhaimmilla mahdollisilla renkailla ja soolokin napsahtaa maisemaan tuosta vain. Vokaaleissa puolikarhea tyyli istuu kuin bourbon kouraan ja em. suvannon kohdalla väripaletti täyttyy suorastaan maagisesti. Antennit siis herkiksi bändin suuntaan.

Mika Roth

Rovaniemen pappa: Suomenlinnan kummitukset

Rovaniemen pappa on tämänkertaisen koosteen kummallisempaa laitaa. Suomenlinnan kummitukset ovat mielenkiintoinen aihepiiri, vaikkei sattuisi paranormaaleihin asioihin ja/tai henkiolentoihin ensinnäkään uskomaan. Nimestään huolimatta Tampereelta kotoisin oleva orkesteri osuu herkulliseen kohtaan kenttää persoonallisella musiikillaan. Onkin vaivatonta piirrellä viivoja niin Tuomari Nurmion, Tommi Liimatan kuin itsensä Tom Waitsin suuntaan ja silti bändi on totaalisen oma ilmiönsä.

Alun efektit ja huminat ovat puhtaasti soundillista sumuverhoa ja äänishow’ta, mutta kun koneen starttaa ja taiderock alkaa kolistelemaan, hahmojen reunat selkeytyvät nopeasti. Bändi svengaa, musiikissa on uutta aaltoa, postpunkkia ja taiderockia, sekä riittävä annos pop-tarttuvuutta. Henget ovat läsnä, kummitukset käydään läpi kuin turistikierroksella konsanaan ja kaiken kruunaa nuoren Kauko Röyhkän henkeä tavoittelevat vokaalit. Sopivan hyytävää ja riittävän viihdyttävää, eli show antaa auliisti vastinetta rahoille.

Mika Roth

Teemu J: Elämä muuttuu
V.R. Label

Teemu J on aiemmin pääasiassa raskaaseen musiikkiin erikoistuneen miehen uusi projekti, jossa pyritään käsittelemään yksilötasolla suuria arkisia asioita ja muutoksia sopivan hillityllä sävyllä. Tai noin ainakin sanotaan saatesanoissa, mutta itse sanoisin artistin tekevän kunniaa mm. Jukka Takalon ja Göstan perinnölle. Eli taas ollaan asian ytimessä.

Elämä muuttuu meidän muuttuessa, eikä mikään ole lopulta suurempi muutos kuin uusi elämä. Tuo kaiken mullistava tapahtuma on innoittanut lentävään melodiaan, joka kantaa suomipoprockbiisin kuin tuosta vain yli suurimpien esteiden ja muurien. Musiikilliset ratkaisut ovat tuttuja ja turvallisia, soundissa soi kaikki kasarista eteenpäin ja silti – tai ehkä juuri siksi – kaikki tuntuu myös asettuvan aivan kuin itsestään kohdilleen. Biisistä kirjaimellisesti loistaa onni ja tyytyväisyys elämän ihmeistä, kun muutoksen voimat otetaan avosylin vastaan. Simppelistä kappaleesta tuleekin todella hyvä mieli, mitä ei voi kylliksi alleviivata tähän maailmanaikaan.

Mika Roth

The Odorants: Car Radio
Stripped Records

Mainio kitararockyhtye The Odorants taisi ottaa pidempäänkin happea vuoden 2007 Counting Wolves -albumin jälkeen. Keskellä pandemiaa ilmestynyt When Tigers Used to Smoke -paluulevy meni allekirjoittaneelta ohi, joten vasta syksyinen As Above, So Below -sinkku paljasti bändin olevan yhä olemassa. Syksyn toinen sinkku on tulevan Love Songs Never Die -albumin sessioissa syntynyt Car Radio, joka on kynäilty The Travoltasin Peer Leenhoutsin kanssa.

Vuodet ovat siis vierineet kuin kivet pitkin rockin ikivihantoja rinteitä, mutta The Odorantsissa en havaitse sammalta pilkunkaan vertaa. Car Radio on sanalla sanoen täydellinen punkrockpoppis, jonka kertosäkeen melodia tarttuu kerrasta kiinni, eikä kuitenkaan turhauta simppelillä hittimäisyydellään. Pinnat ansaitsevat myös täyteläinen kitarasoundi ja tuhti yhteensoitto, sekä tietysti monikerroksiset vokaalit. Nyt on harmoniat huomioitu ja melodiat hiottu huippuunsa, joten tämä on todellista korvakarkkia kaikille angloamerikkalaisen kitarapoprockin ystäville. Tammikuista pitkäsoittoa odotellessa kelpaakin pistää sinkut tehosoittoon.

Mika Roth

Toinen Maisema: Toiseen Maisemaan

Toinen Maisema on juuri debyyttisinkkunsa julkaissut yhtye, joka aloitti matkansa Suomen Joutsenen vierestä kesällä 2022. Kaksi kitaristia ja rumpali laulavat, basisti keskittyy taas pelkästään instrumenttiinsa ja kiireetön kauneus on homman ydin. Historiaa löytyy kovistakin kitarayhtyeistä, mutta miksi tiputella nimiä historiasta, kun voi keskittyä tulevaisuuteen. Vaan mikä on reitti Toiseen Maisemaan ja mitä se oikeastaan tarkoittaa?

Jos ihmiset ovat paikkoja ja kaikki universumissa kuitenkin on liikkeessä, päätyy helposti vetelemään ajatustensa linjoja solmuille ja ruseteille. Filosofisuuden hälytyskellot kilisevät jo kauempana, joten ehkäpä puhumme tunteista, tarpeesta siirtyä uusiin maisemiin, seuraaviin tiloihin. Niin tai näin, filosofoinnin säestyksenä kuullaan viehättävän progehtava kitararockbiisi, joka ei sotke asioita nopeudella, eikä kompastu solmuihin. Hetkeä arvostetaan ja hienoissa maisemissa viivytään riittävän kauan, jotta syntyy syvempi muisto. Pinnat hienoista koskettimista, joita joku soittaa ja viimeisen reilun minuutin rockimmasta utuilusta.

Mika Roth

UGLY PUNCH: Bad Boy

UGLY PUNCH on vuodesta 2023 rosoista, angstista, garageista ja punkahtavaa kitararockia paiskonut yhtye, eli takana ei ole vielä kovinkaan pitkä tai mutkikas ura. Veikkaisin silti, että Markus, Otto, VP ja Nina ovat jotain aiemminkin musiikin saralla puuhailleet, koska jumalattomasta rosoisuudesta huolimatta yhtyeen paketti on yllättävänkin rautaisesti kasassa. Hauskaa pidetään ja rällätään, mutta svengi ei petä rockin alla.

Bassolinja ja piristävä saksofoni rakentavat terhakasti tarttumapintaa kappaleeseen, jonka rullaavassa poljennossa on persoonallista hypnoottisuutta. Nelikko tuntuu soittavan kaaoksen veitsenterällä, kuulijan arvellessa pelkääjän penkillä, että hajoaako pakki vai lähdetäänkö saman tien lentoon. Sitä nojaa kuin huomaamatta lähemmäs, crampsmaisen vääntelyn ja mustan huumorin (?) kertoessa pahasta pojasta. Myös vokaaleissa osapuilleen kaikki on mahdollista, karhean ilmaisun toistaessa rockin historiaa huudahdusten, huokaisujen, hönkäyksien ja henkäyksien voimin. Muoto onkin kiinteä osa kokemusta sen kertoessa toisinaan jopa sanoja enemmän. Paha poika svengaa aivan mahdottomalla voimalla ja ottaa tilansa.

Mika Roth

Whiteout: Otherside
V.R. Label

Whiteout on jyräävää, kovaa ja silti myös vahvan melodista kitararockia soittava kotimainen yhtye. Uskoa omaan tekemiseen löytyy siinä määrin, että alkujaan tamperelainen bändi päätti muuttaa Turkuun ja on nyt osa Turku Rock Academyn toimintaa. Eikä postiosoitteen vaihtoa kannata kyseenalaistaa jälkikäteen, sillä Jussi Vuolan osaavissa käsissä ryhmän rosoisen väkevä kitararock on jalostunut melkoiseksi pommiksi.

Kitarat käyvät välittömästi käsiksi aiheeseen ja kaikki on viskattu peliin jo ensimmäisen reilun puolen minuutin aikana. Kuorolaulukoukkua ja orgaanisen muhevaa soittoa ryyditetään täsmälleen oikein liikkein, joten kun ensimmäinen kierros vuoristoradassa on tullut täyteen, tahtoo satunnainen kuulija lähteä välittömästi uudelleen matkaan. Näin lähes neljä ja puoli minuuttia kuluu kuin tuosta vain, tempon takoessa, melodisuuden noustessa isojen vallien yläpuolelle ja panosten hitaasti kohotessa. Näin tehdään kunnon kitararockia, niin että jäljet jäävät ja jano myös. Pistetään siis nimi mieleen ja bändi tiukkaan seurantaan.

Mika Roth

Lukukertoja: 1207