Aina on tilaa jollekin erilaiselle, joka silti on samaan aikaan kovin tutun kuuloista. Hola Ghost on tanskalainen tummaa mariachirockia ja kitaroilla liekitetty� goottisurffispagettiwesterni� soittava orkesteri, jolta eiv�t chilit lopu musiikkisalaatissa kesken. Vuosina 2014 ja 2018 b�ndilt� ilmestyi kaksi EP-levy�, joiden kavereiksi on nyt saatu pari muutakin rallia ja n�in kasassa on v�kev� mariachirockpommi runsailla rock-hipuilla.
Svart Records
Rockin murikat ovat vierineet vastustamattomasti vuosikymmenest� toiseen, kiitos mielest�ni nimenomaan vapauden ja arvaamattomuuden voimien. Asioida voidaan tehd� toisin, erilaisia juttuja kokeillaan ja n�ist� ennakkoluulottomista t�rm�yskokeista saattaa aikojen kuluessa synty� vaikka ja mit�. Hola Ghost aloitti taipaleensa jo l�hes kaksi vuosikymment� sitten ja laajeni duosta trioksi jo vuonna 2012. T�t� nyky� livetilanteessa tulivoimaa lis��v�t my�s kaksi torvisoittajaa, joiden avulla rokkimariacheille elit�rke�t mojopisteet ovat kummasti kasvussa.
Yhtyeelt� on ilmestynyt t�ss� v�liss� jo uudempaakin materiaalia, mutta nyt summataan hetki menneit�. Vuonna 2014 julkaistu viiden raidan mittainen Chupacabra, sek� nelj� vuotta my�hemmin ilmestynyt nelj�n vedon kokoinen Hate & Fight EP ovat kokonaisuudessaan mukana. Lis�ksi kiekkojen v�liss� ilmestyneen Django-sinkun B-puoli on kelpuutettu kyytiin, kun taas A-puoli on syyst� tai toisesta saanut j��d� rannalle ruikuttamaan.
Ensimm�isen� ly�ntivuoroon p��see Chupacabra, jonka nimibiisi onkin loistava tapa k�ynnist�� tutustuminen flamencore-yhtyeeksikin tituleeratun orkesterin tekemisiin. Mexico lis�� torvineen kaikkineen tulisuutta, mutta vaikka runko on taottu rockin piirustuksista, on soitossa my�s s�vykkyytt�, syvyytt� ja eksoottista voimaa. V�liosassa uskalletaan p��st�� instrumentaali-ilottelu kunnolla irti ja positiivisella tavalla elokuvamainen meno tempaa v�kisinkin mukaansa. On flamencoa, on mariachia, on latinoviboja ja silti kaikki on my�s rock, mist� sombreroa ilmaan orkesterin kunniaksi.
Kuten todettua, orkesteri ei suotta l�hde esteit� v�istelem��n, olivat ne mink� kokoisia ja muotoisia tahansa. Joku voisi sanoa, ett� Jarren yhdist�minen meksikolaisuutta tihkuvaan kitarasurffailuun on tuhoon tuomittu idea, mutta niin vain Oxyg�ne taittuu sivujuonteeiksi ja kaihoisa Copenhagen Gringo voi n�in ratsastaa kohti omaa auringonlaskuaan. Puhtaaksi westerniksi osoittautuva Old Barn on puolestaan koko paketin countrymaksimi, joka sulkee yhden linjan t�ydellisesti.
Nelj� vuotta my�hemmin ilmestynyt Hate & Fight EP on osin toveriaan metallisempi, raaempi ja nopeampi, mutta nytkin s�vykirjo saattaa yll�tt�� lopullisella leveydell��n. Neliraitaisen vinyylin kumpikin puoli potkaistiin k�yntiin todellisilla ��niohjuksilla, B-puolen Fight-siivun viist�ess� rohkeasti liki itse��n Mot�rheadia. Hate jys�ht�� my�s voimalla leukaperiin, mutta kovan pieksenn�n v�liss� kuullaan my�s jotain ��rimm�isen oleellista.
EP:n sulkeva Funeral March on nimens� mukainen kaihomatka, jolla torvet ja asettuneempi soitto saavat rakentaa kiireett� aavemaiseksi �ityv�n tunnelman. Kuoleman verhon taa lipuvat my�s To Love and Let Die -raidan hyyt�v�t nuotit, rockin suuren py�r�n kiert�ess� hitaasti, massiivisesti ja vastustamattomasti eteenp�in. Avain on juuri tuossa tasapainoilussa id�n ja l�nnen, nykyisyyden ja menneisyyden, n�kyv�isen ja maagisen v�lill�.
Edell� mainitulta Django-sinkulta l�ytyv� B-puoli Bottom of the Well on liitetty saumattomasti Hate & Fight EP:n jatkumoon, enk� ensimm�isill� kuuntelukerroilla edes �k�nnyt siivun olevan toiselta julkaistulta. Siivun aavemainen tunnelma olisi voinut olla loistava tapa sulkea matka, mutta yhtye on varannut loppuun viel� yhden yll�tyspamauksen. Julkaisun ainoa uusi biisi, Iron Reich, l�htee laukkaamaan hieman uuteen suuntaan ja rokahtavan countryn my�t� texmex-pitoisuudet ovat saaneet uudenlaisen suhteen.
Menneet on nyt summattu ja tulevaisuus avautuu edess� kuin Rio Grande, t�ynn� lupauksia, mahdollisuuksia ja ehk� pieni� uhkiakin. Tuskinpa t�m� kuitenkaan t�h�n j��, sill� jokin kuiskii minulle jatkoa olevan tulossa � ja se on hyv�. Sit� odotellessa kelpaa tutustua vuosien 2014�2018 makoisaan antiin.
Aina on tilaa jollekin erilaiselle, joka silti on samaan aikaan kovin tutun kuuloista. Hola Ghost on tanskalainen tummaa mariachirockia ja kitaroilla liekitetty� goottisurffispagettiwesterni� soittava orkesteri, jolta eiv�t chilit lopu musiikkisalaatissa kesken. Vuosina 2014 ja 2018 b�ndilt� ilmestyi kaksi EP-levy�, joiden kavereiksi on nyt saatu pari muutakin rallia ja n�in kasassa on v�kev� mariachirockpommi runsailla rock-hipuilla.
